On mielenkiintoista nyt kun YLE tekee ”Suuret suomalaiset” ohjelmaa, että siellä oli (elävien) ohella niin vähän naisia. Itse äänestin Arvo Ylppöä, koska hän kuten samoin Hanna Rothman ja Elisabeth Alander, Suomen lastensuojelun ja päivähoidon suurnaiset, joiden olisin myös halunnut olevan listalla näen edustaneen ainoaa oikeaa tulevaisuuteen suuntautumisen tapaa. Suuntautumista lasten ihmisarvon ja hyvän kohtelun edistämiseen.
Sillä lapsuudessa luodaan pohja sille mitä me yksilöinä omassa elämässämme, jäseninä perheessä ja lähisuhteissa sekä toimijoina yhteiskunnassa olemme. On muuten muutenkin mielenkiintoista, että sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta on selkeästi havaittavissa, että näissä yhteiskunnallisen tason kuvioissa lähinnä totunnaisesti vain miehet kelpaavat edustamaan suuruutta. Täällä näyttää jylläävän maskuliinisen patriarkaatin voima.
Sama ilmiö on perheen ja lähisuhteiden tasolla toisinpäin. Kun arvioidaan lapsen kasvatusta, vanhemmuutta yms. perheen tasolla olevaa asiaa siihen kelpaa vain nainen. On superäitejä ja supernaisia tekoineen heitä kutsutaan presidentinlinnaan. Missä ovat superisät, joita oikeasti on, ja joiden osa on usein vielä vaikeampi presidentinlinnasta? Ehdotan tilanteen korjaamista välittömästi.
Myös tutkimuksessa varhaiskasvattajana näen saman ilmiön. Tasa-arvo-ongelmien jakaantumisen selkeästi kahdelle yhteiskunnalliselle tarkastelutasolle jossa tasa-arvon ongelmat ovat tyystin toisinpäin. Ja niiden lähtökohdan edustavan toisessa tapauksessa feminististä matriarkaattia ja toisessa maskuliinista patriarkaattia. Erään tutkimuksen nimi kertoo asian erinomaisesti "Isyys, tuntematon maanosa". Esimerkiksi toiminta perheessä ja vanhemmuus on virheellisesti yleistetty vain äitiydeksi ja miehen rooli perheessä tai kun on lapsia isä ja isyys on ollut ikään kuin merkityksetön.
On mielenkiintoista, että meillä on kasapäin tutkimuksia siitä, että kun tuo isyys puuttuukin siitä kuviosta se korreloi voimakkaasti lapsen ongelmien kanssa. Myös äitiyttä mystifioivien psykologia tutkimusten teoreettiset ja metodologiset puutteet ja yksisilmäisyys on todettu jo ajat sitten, mutta yhä niihin vedotaan. Suomeksi voi lukea vaikka Turpeinen, P. 1984. Lastenpsykiatrin näkökulma varhaislapsuuteen. In M. Ojala (Ed.), Varhaiskasvatustutkimus Suomessa. Vaasa: Lastensuojelun keskusliitto.
Missä ovat miehet tällä tasolla? Tällä tasolla jylläävät vain feministisen matriarkaatin voimat ja kritiikki on kiellettyä. Se on heti misogyniaa. Odotan tasa-arvon ja tasavertaisuuden toteutumista näillä molemmilla tasoilla.
Sillä lapsuudessa luodaan pohja sille mitä me yksilöinä omassa elämässämme, jäseninä perheessä ja lähisuhteissa sekä toimijoina yhteiskunnassa olemme. On muuten muutenkin mielenkiintoista, että sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta on selkeästi havaittavissa, että näissä yhteiskunnallisen tason kuvioissa lähinnä totunnaisesti vain miehet kelpaavat edustamaan suuruutta. Täällä näyttää jylläävän maskuliinisen patriarkaatin voima.
Sama ilmiö on perheen ja lähisuhteiden tasolla toisinpäin. Kun arvioidaan lapsen kasvatusta, vanhemmuutta yms. perheen tasolla olevaa asiaa siihen kelpaa vain nainen. On superäitejä ja supernaisia tekoineen heitä kutsutaan presidentinlinnaan. Missä ovat superisät, joita oikeasti on, ja joiden osa on usein vielä vaikeampi presidentinlinnasta? Ehdotan tilanteen korjaamista välittömästi.
Myös tutkimuksessa varhaiskasvattajana näen saman ilmiön. Tasa-arvo-ongelmien jakaantumisen selkeästi kahdelle yhteiskunnalliselle tarkastelutasolle jossa tasa-arvon ongelmat ovat tyystin toisinpäin. Ja niiden lähtökohdan edustavan toisessa tapauksessa feminististä matriarkaattia ja toisessa maskuliinista patriarkaattia. Erään tutkimuksen nimi kertoo asian erinomaisesti "Isyys, tuntematon maanosa". Esimerkiksi toiminta perheessä ja vanhemmuus on virheellisesti yleistetty vain äitiydeksi ja miehen rooli perheessä tai kun on lapsia isä ja isyys on ollut ikään kuin merkityksetön.
On mielenkiintoista, että meillä on kasapäin tutkimuksia siitä, että kun tuo isyys puuttuukin siitä kuviosta se korreloi voimakkaasti lapsen ongelmien kanssa. Myös äitiyttä mystifioivien psykologia tutkimusten teoreettiset ja metodologiset puutteet ja yksisilmäisyys on todettu jo ajat sitten, mutta yhä niihin vedotaan. Suomeksi voi lukea vaikka Turpeinen, P. 1984. Lastenpsykiatrin näkökulma varhaislapsuuteen. In M. Ojala (Ed.), Varhaiskasvatustutkimus Suomessa. Vaasa: Lastensuojelun keskusliitto.
Missä ovat miehet tällä tasolla? Tällä tasolla jylläävät vain feministisen matriarkaatin voimat ja kritiikki on kiellettyä. Se on heti misogyniaa. Odotan tasa-arvon ja tasavertaisuuden toteutumista näillä molemmilla tasoilla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.