Ajatuksia jenkkivaaleista

Näyttää siltä, että Bush jatkaa sotaisaa voittokulkuaan, jos tuota nyt voitoksi voi kukaan sanoa, kun kansakunta on jakaantunut kahtia. Siinä on syytä miettiä lujasti kumman tahansa ehdokkaan, sillä se on signaali siitä, että kaikki ei ole todellakaan Usa:ssa hyvin.

En usko edes, että nämä vaalit ovat olleet täysin rehelliset, kun osissa osavaltioita ei päästetä ulkopuolisia tarkkailijoita seuraamaan ääntenlaskentaa. Jostain kumman syystä nämä hämäräperäiset kiellot liittyvät Bushin kannattajien alueisiin.

- kymmeniätuhansia mustien alueiden äänestyslipukkeita teillä tietymättömillä, eikä nämä ihmiset ole päässeet äänestämään ollenkaan. Mustathan äänestävät perinteisesti demokraatteja, eli Kerryä.Vääriä äänestyslipukkeita osa.

Bushia kannattavat:

-Syvä etelä, entinen orjakauppiaiden luvattu maa, on jämähtänyttä jäännettä vanhoillisuuteen eli republikaaneihin.

- maaseutu äänestää vanhoillisesti Bushin mukaan.

- uskovaiset äänestävät pääasiassa Bushia, hänen osattuaan vetää uuden ajan profeetan roolia menestyksekkäästi.Näkyjä näkeviä on maa pullollaan.

Mikä vaikutus on ollut niillä lukemattomilla muilla kyselyillä, jotka on tehty äänestyksen yhteydessä, sillä vaalikopperoissahan on pitänyt vastata moniin muihinkin kysymyksiin kuin pelkästään siihen, kenet haluaa pressaksi.Näitä kyssäreitä on ollut mm.seuraavat:

homoliitot
huumausaineiden käyttö
kantasolututkimus

Näissä varmasti epävarma ja uskossaan heilahteleva äänestäjä voi sittenkin präntätä Bushin tulevaksi presidentiksi, kun visioi kaikkia "kauhistuksia", joita voisi olla tulossa, jos vanhoilliset eivät olisi ohjaksissa.
Minusta tuollaiset tiettyyn suuntaan vihjaavat asenteelliset kyselyt presidentinvaalien yhteydessä ovat suorastaan provosoivia. Bush on ollut ovela, tai sanotaan ny rehellisyyden nimissä, että Bushin taustajoukot ovat sitä olleet, sillä tämä marionettinukke sätkii ja potkii sen polkan tahtiin mitä taustajoukkonsa haluavat.

Herra hyvästi hallitkoon, että maailma on vielä kasassa 4 vuodenkin päästä. Kerryn mahdollinen presidenttikausi tuskin kauheasti olisi tilannetta muuttanut, mutta tärkein pointti olisi ollut se, että hän oli enemmän suuntautunut ulospäin ja ottanut muutkin maat huomioon.Bushin yleissivistyshän on vailla vertaa ;))

Bushin aikakausi on ollut sekasortoa ja väkivaltaa, ylimielisyyttä ja omanapaisuuden tuijottelua. Ei ihme, ettei hänestä pidetä.Mikä maa on seuraava kohde? Iran?P-Korea?Ei maailmanrauhaa Bushin tavalla rakenneta, hän on sitä päinvastoin tuhonnut minkä ehtinyt.

On muitakin tapoja kohdata asiat kuin tietämättömyys muista maista, itsepäisyys ja kommunikointitaidottomuus kulttuurierojen ylitse.

Bushiin sopii todella hyvin Samuli Parosen aforismi: "Emme tiedä. Myymme sitä Jumalana."

7

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vääräuskoinen

      Bin Laden valitsi Bushin, siitä ei ole epäilystäkään. Moni varmasti epäröi Bushin äänestämistä, mutta Bin Ladenin kritisoitua Bushia, he lopettivat epäröimisen. Itse olin yllättynyt kuinka pienellä erolla Bush voittaa. Toivoin Kerryn voittavan.

    • Huvittunut :)

      Ymmärrän katkeran pettymyksesi, jos Bush todella lopuksi selviää voittajaksi.

      Nyt, kun olet saanut purkaa katkeruutesi tänne lukijoiden nähtäväksi, voisitkin alkaa miettiä, miten naapurimaamme Venäjän ongelmia lähtisit ratkomaan!

      Minusta kun jotenkin tuntuu, että sieltä löytyisi vielä paljon USA:takin enemmän arvosteltavaa! :))

      • sopii Venäjän tilanne? Tottahan siellä on paljonkin puimista, mutta asia on toinen:)

        En ole katkera, mutta ihmetystä täynnä. Mä en katkeroidu tollaisista asioista, mutta näyttää siltä, että lyöt sen leiman alle ihan asiallisen viestini ja pohdintani. Tuskin väität vastaan, etteikö esim. samassa äänestyskopissa samaan syssyyn tehtävät kyselyt aborteista, homoista yms.olisi epävarmempiin vaikuttaneet?Vai?Mielestän tuo olisi pitänyt keskusteluissakin olla ensiarvoisen tärkeä pointti, jota en ole kyllä huomannut kenenkään missään käyvän. Kuitenkin "voitto" Bushille tuli uskovaisten ja muiden perinteisten asioiden edustajilta suurimmilta osin.


    • Ned01

      En nyt ota kantaa Ajattaren melko pessimistisiin kannanottoihin Yhdysvaltojen poliittisista kuvioista, mutta yhdestä asiavirheesta voinen arvon rouvaa huomauttaa; Republikaaninen puolue nimittäin perustettiin n.150 vuotta sitten yhdelle ainoalle platformille, joka oli siis orjuuden poistaminen Yhdysvalloista.
      Niinpä asiallisti "Etelän orjakauppiaiden" ja republikaanien samaistaminen ei oikein vastaa historiallista kehystä, vaikka republikaanit muuten edustaisivatkin enemmän vanhoillisia poliittisia näkökantoja USA:ssa.

      • mutta republikaaneja nämä orjatyövoiman kannattajien jälkeläiset ovat ja olisikin mukava tietää kuinka paljon vielä haikaillaan menneitä aikoja ja ilmaista työvoimaa...

        ps. pessimistinen?Mielestäni enemmänkin realistinen.


    • Asli

      En nyt ota kantaa Ajattaren melko pessimistisiin kannanottoihin Yhdysvaltojen poliittisista kuvioista, mutta yhdestä asiavirheesta voinen arvon rouvaa huomauttaa; Republikaaninen puolue nimittäin perustettiin n.150 vuotta sitten yhdelle ainoalle platformille, joka oli siis orjuuden poistaminen Yhdysvalloista.
      Niinpä asiallisti "Etelän orjakauppiaiden" ja republikaanien samaistaminen ei oikein vastaa historiallista kehystä, vaikka republikaanit muuten edustaisivatkin enemmän vanhoillisia poliittisia näkökantoja USA:ssa.

    • Amigo

      En nyt ota kantaa Ajattaren melko pessimistisiin kannanottoihin Yhdysvaltojen poliittisista kuvioista, mutta yhdestä asiavirheesta voinen arvon rouvaa huomauttaa; Republikaaninen puolue nimittäin perustettiin n.150 vuotta sitten yhdelle ainoalle platformille, joka oli siis orjuuden poistaminen Yhdysvalloista.
      Niinpä asiallisti "Etelän orjakauppiaiden" ja republikaanien samaistaminen ei oikein vastaa historiallista kehystä, vaikka republikaanit muuten edustaisivatkin enemmän vanhoillisia poliittisia näkökantoja USA:ssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      214
      9005
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      147
      3321
    3. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      3
      2320
    4. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      170
      2232
    5. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      101
      1866
    6. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      174
      1796
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      181
      1676
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1351
    9. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      46
      1319
    10. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      115
      1084
    Aihe