Nato: Venäläiset taistelukoneet riski siviili-ilmailulle
Puolustusliitto Naton mukaan venäläiset sotilaskoneet ovat olleet poikkeuksellisen aktiivisia Euroopan ilmatilassa keskiviikon ja tiistain aikana.
Naton tiedotteen mukaan kyse on neljästä venäläiskoneiden ryhmästä, jotka ovat lentäneet kansainvälisessä ilmatilassa. Niistä on tehty havaintoja Itämeren, Atlantin ja Mustanmeren yllä. Mukana on ollut muuan muassa strategisia pommittajia, hävittäjiä ja tankkauskoneita.
Suomi mukana tarkistuslennoilla
Koneiden tunnistamiseen on osallistunut useiden Nato-maiden kuten Norjan ja Britannian koneita, mutta myös Natoon kuulumattomat Ruotsi ja Suomi ovat osallistuneet tunnistamistoimiin.
Osa venäläiskoneista ei pitänyt yhteyttä paikalliseen siviililennonjohtoon, ei toimittanut lentosuunnitelmaa eikä käyttänyt tutkavastaajia.
Naton mukaan tämä muodostaa potentiaalisen riskin matkustajakoneille, sillä lennonjohto ei voi tällaisessa tapauksessa havaita venäläiskoneita ja varoittaa siviilikoneita niiden liikkeistä.
mtv

Vastaukset 4
Vanhimmat
Nato: Venäjän ilmavoimilla poikkeuksellista lentotoimintaa – Naton ja Suomen hävittäjät perässä
Naton hävittäjät ovat seuranneet venäläisiä pommi- ja hävittäjäkoneita useilla Euroopan merialueilla kuluneiden kahden vuorokauden aikana. Naton mukaan Venäjän lentotoiminta Euroopan ilmatilassa on ollut poikkeuksellista. Suomi ei kommentoi operatiivisia lentoja.
Mikäs uutinen tämä on? Lentokoneet lentelevät kansainvälisessä ilmatilassa ja siitäkin roskamedia uutisoi.
Britannian hävittäjät kävivät tunnistamassa lähestyneen venäläiskoneen
Sotilasliitto Nato kertoi tällä viikolla havainneensa Venäjän ilmavoimien liikehtivän poikkeuksellisen aktiivisesti Euroopan ilmatilassa.
Onkohan Putin hiljan pieraissut ja jos on, niin kuinka lähellä Naton rajoja se sen teki.