Kunnon miehiä ei ole

uskokaa tai älkää

Unohdetaan nyt hetkeksi tämän palstan puheet tämän palstan mukaisista "kunnon miehistä", mikä ilmeisesti palstan mukaan tarkoittaa jotain vastakohtaa palstamyyttiselle jyystärikarjulle. Unohdetaan hetkeksi tuo paska ja mietitään hetki asioita ikäänkuin oltaisiin jossain normaalissa yhteisössä.

Minä väitän olevani sellainen mitä aidosti tarkoitetaan kunnon miehellä. Satun vain olemaan aika huono lähestymisissä. Mutta olen 100% varmasti kunnon mies. En oikein käsitä sitä miksi minua kohtaan ei ole aikaisemmin eikä nytkään ollut mitään kiinnostusta. Kaveriksi kelpaan monelle naiselle, ja itseasiassa pidän naisten seurasta. En käsittääkseni ole mikään lapanen, mutta en edusta sukupuoltani myöskään mitenkään uhoamalla, leveilemällä tai muuten kusipäisesti.

Jos olisin parisuhteessa, olisin seksuaalinen, avoin, estoton ja ennenkaikkea haluaisin olla aito kumppani. Vaikka tuossa ensiksi vedin seksuaalisuuteen liittyviä termejä, niin samalla tavalla tärkeää minulle olisi myös ottaa nainen, kumppani ihan vain ihmisenä, ilman mitään rooleja. Ilman mitään pelaamista.

Mutta kun tämä kaikki on sen takana, että minun pitäisi käyttäytyä kuin mies, siis se perinteinen mies. En sitä ole, enkä tule koskaan olemaan. Voin olla monia asioita, mutta mitään perinteisen miehen roolia minusta ei saa repimälläkään irti. Minun heikkouteni on se, että johtuen erinäisistä tapahtumista elämässäni olen erittäin arka lähestymään.

Se lähestymisarkuus EI tarkoita että olisin arka elämässä. Se EI tarkoita, että olisin parisuhteessa arka. Se vain tarkoittaa sitä että olen sellainen - arka lähestyjä. Se ei tarkoita muuta, se tarkoittaa vain sitä. Minä olen oikeasti, uskokaa tai älkää, se kunnon mies mikä väitetysti yhteiskunnasta on kadonnut. Ja luulen että meitä on monta.

57

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • adfha

      Kunnon mies naisten mielestä ei vain ole tuo. Kunnon mies naisten mielestä on selkärankainen ja sosiaalinen menestyjä ja itsevarma iskijä. Miesten pitää asettua naisten ajatusmaailmaan ja miettiä tilanne siltä kannalta.

      • ap.

        Tiedän kaiken tämän palstajargonin. Siinä ehkä on jotain totuutta tai sitten ei. Halusin vain ilmoittaa mahdollisille naislukijoille sen, että se että jos sattuu olemaan arka lähestymisissä ei välttämättä = elämän heittopussilapanen. Ei siis myöskään parisuhteessa. Se, että on aluksi ujo ei missään tapauksessa tarkoita sitä että se ujous läpäisisi koko elämän ja olisi ihmisen määrittävä tekijä. Yhdestä asiasta ihmisen persoonassa ei pitäisi vetää yhtäläisyysmerkkejä kaikkeen muuhunkin mikä liittyy siihen ihmiseen.

      • _Sinkkunelli_
        ap. kirjoitti:

        No mites siitä dilemmasta päästään, jos tuollaista miestä arvostava nainenkin on arka lähetymisessä ja muuten kaltaisesi?

      • kunnon mies

        Eihän tuollainen ole mikään kunnon mies, eikä asia millään mielipiteellä siitä muutu. Ollakseen kunnollinen mies ei saa olla liian sosiaalinen eikä varsinkaan iskijä, ja korkea itsevarmuus ei ole mikään vaatimus. Kunnon mies ei myöskään halua muuttua pahaksi, ylimieliseksi ja naisia kunnioittamattomaksi.

      • 20+9
        _Sinkkunelli_ kirjoitti:

        No mites siitä dilemmasta päästään, jos tuollaista miestä arvostava nainenkin on arka lähetymisessä ja muuten kaltaisesi?

        Silleen, että nainen saa jännän miehen joka uskaltaa lähestyä ja mies jää yksin.

    • ap.

      En tiedä, en tosiaankaan tiedä. Halusin vain omalta osaltani kertoa sen, että arkuus lähestymisessä ei välttämättä tarkoita arkuutta itse elämässä. Se lähestymisarkuus ei tarkoita että olisi kaikissa asioissa arka. Kun jotenkin tuntuu että helposti vedetään yhtäläisyysmerkkejä lähestymisaran miehen ja täyden lapasen välillä.

    • multitool

      Eli tarvitset itsevarmuutta ainoastaan siihen lähestymiseen/tutustumiseen? Jos kerran jatko siitä eteenpäin sujuisi mielestäsi varmasti. Haluatko lähestyä suoraan live-elämässä, vai ensin jonkin netin kautta?

    • Naisellinen nainen

      Et ole kunnon mies. Kunnon mies on suhteessa.

      • 11+8

        Kunnon mies ei yleensä ole suhteessa, koska naiset eivät huoli häntä. Naiset haluavat jänniä pelimiehiä ja jyystärikarjuja.

      • Miehinen mies
        11+8 kirjoitti:

        Kunnon mies ei yleensä ole suhteessa, koska naiset eivät huoli häntä. Naiset haluavat jänniä pelimiehiä ja jyystärikarjuja.

        Et ole naisten mielestä kunnon mies. Naiset näet antaa sellaisilla miehille, jotka ovat naisten mielestä kunnollisia. Katsot asiaa ätmin näkökulmasta, vaihda näkökulma.

      • Gammaromeo

        "Et ole kunnon mies. Kunnon mies on suhteessa."

        Onko niin, että en ole kunnollinen mies koska en ole suhteessa? Mutta jos pääsen suhteeseen, niin muutun kuin taikaiskusta kunnolliseksi mieheksi? Jos kaikki kunnolliset miehet ovat suhteessa, niin onko suhteessa myös kunnottomia miehiä?

    • ht ...

      Totta hemmetissa kunnon miehiä on. Siis jollain miesten mittarilla. Tai sellaisella jollain raamatun tai muun uskonnollisen opuksen perusteella kunnollisen mittarilla.

      Mutta kun pitää nyt vaan ihan oikeasti ymmärtää että se mikä nykymaailmassa ratkaisee suhteeseen pääsyn on se ensivaikutelma. Se kuinka hyvin pystyy ulkonäöllään ja käytöksellään hurmaamaan ja aiheuttamaan sen kipinän jossain 1 - 10 tunnin ajanvietossa.

      Totta kai ujonkin miehen käytös voi muuttua ihan erilaiseksi sitten kun naisen kanssa on viettänyt vaikka jonkun parikymmentä tuntia aikaa ja mies kokee itsensä varmaksi ja rennoksi naisen seurassa. Mutta, jollei ole vaikka töissä tekemisissä naisten kanssa, niin suurin osa tuntemattomista naisista ei koskaan vietä miehen kanssa noin paljoa aikaa.

      Mitä pidempään nainen myös viettää miehen kanssa aikaa siten että mies vaikuttaa epävarmalta, niin sitä suurempaa panosta ja aikaa se vaatii rikkoa se jo syntynyt ensivaikutelma. Kaverimies ei niin vaan muutu parisuhteeseen haluttavaksi.

      Pitää myös ymmärtää että suurin osa kaverimiehistä on kaverimiehiä paljolti sen takia etteivät ole ULKOISESTI riittävän komeita ja kookkaita ja naisen makuun sopivia herättääkseen haluja. Mikään keskiverto mies ei edes ole naisten haluja herättävä. Pitää ymmärtää että se ulkonäkö pitäisi olla selvästi yli keskiverron. Jos ei ole, niin sitten pitää todellakin iskeä luonteella.

      Ihan sama vaikka olisi kunnon mies. Ei se mitään suhdetta takaa. Enemmistö miehistä on kunnon miehiä, mutteivat silti ole seksikkäitä tai hurmaavia miehiä.

      Nainen voi ehkä sanoa että se kunnon mies on se komea, kookas, hurmaava, itsevarma, huumorintajuinen ja kaikin puolin kipinän herättävä - ja sen lisäksi vieläpä se "miesten kunnon mies" siihen päälle (eli uskollinen, fiksu, työssäkäyvä, väkivallaton, yms.). Nainen siis tarkoittaa kunnon miehellä "seksuaalisti haluttavaa kunnon miestä". Mies tarkoittaa sillä vaan "ihan kunnollista", ei välttämättä mitenkään erityistä, miestä.

      • kunnon mies

        Siinäpä se. Naiset eivät etsi parisuhdetta vaan panosuhdetta. Miehen pitää olla komea lipevä pelimies ja potentiaalinen jyystäri. Tärkeillä ominaisuuksilla ei ole juurikaan merkitystä. Oikea kunnon mies ei alistu moiseen vaan haluaa mieluummin pitää itsensä kunnollisena kuin ryhtä huonoksi saadakseen naisen. Ja kun naiset eivät huoli kunnon miehiä, kaikki häviävät (paitsi panomiehet tietenkin).

      • mieskunto pitää
        kunnon mies kirjoitti:

        olla kondiksessa jos haluaa olla naisten silmissä kunnon mies.

    • asia selkis

      Jos olet lähestymisarka, niin et todellakaan ole ns. "kunnon mies" naisten näkökulmasta. Miehen tulee saalistaa naisat ja naiselle sellaiset temput, että kemiat syntyy. Muista, nainen antaa, mies saa.

      Sinun tulee nyt oikeasti siirtää itsesi epämukavuusalueelle eli tehdä niitä aloitteita. Joo, se on varmaan tuskallista jne. Ja varaudu samaan pakkeja.

    • kunnon nainen

      Vastaanpa kirjoitukseesi kun on taas vaihteeksi ihan kyllästynyt ja epätoivoinen olo miesten suhteen. Olen omasta mielestäni "kunnollinen" nuori nainen ja moni on kehunut ulkonäköäni. Tuli tänä viikonloppuna taas sellainen olo, että en tule koskaan löytämään itselleni poikaystävää. Tutustuin vähän aikaa sitten mieheen, joka osoittautui sitten aivan uskomattoman törkeäksi kusipääksi, jonka mielestä naisia voi ilmeisesti kohdella miten vain.

      Miehet tuntuvat yleisesti olevan sitä mieltä, että naisen kuin naisen on helppo löytää seuraa, että ei tarvitse kuin valita parhaat päältä. Minua ei ainakaan melkein koskaan lähesty baarissa kukaan. Olisikin ehkä pitänyt arvata, että tämä taannoinen treffikumppanini on joku outo törkimys, muunlaiset miehet kun eivät tule noin rohkeasti ja avoimesti juttelemaan.

      En usko, että kovinkaan moni nainen etsii mitään "perinteistä" miestä, siis jos sillä tarkoitetaan jotain todella itsevarmaa, dominoivaa ja sanavalmista miestä. Moni tyttö, minä mukaan lukien, toivoisi, että juttusille tulisi ihan sellainen tavallinen mukava ja fiksu mies, joka osaa suhtautua naiseen ihmisenä, ei pelkästään potentiaalisena baarisaaliina. Olen itse aika arka, ja minun olisi paljon helpompi jutella hieman aran kuin todella itsevarman miehen kanssa.

      Uskon kyllä, että varsinkin miehille voi olla todella hankalaa lähestyä naisia, onhan pakkien saaminen varmasti aina vähän ikävää ja erityisesti jotkut nuoret tytöt ovat turhankin töykeitä pakkeja antaessaan, monta kertaa olen itsekin ollut sellaista vierestä seuraamassa. Jostain syystä naisten kynnys mennä itse juttelemaan miehelle on vielä nykypäivänäkin todella korkealla, itse en ainakaan uskalla pakkien pelossa lähestyä koskaan tuntematonta miestä.

      En voi muita terveisiä "kunnon miehille" sanoa kuin että kannattaa mennä rohkeasti juttelemaan, jos näkee kiinnostavan naisen. Mukavalla luonteella ja fiksuudella voi päästä pitkälle. Tyylikkyys ei muuten ole myöskään pahitteeksi, naiset kiinnittävät miehen vaatteisiin, hiuksiin jne. aika paljon huomiota ja jotkut saattavat rankata huonosti pukeutuvan miehen ulos ihan jo tällä perusteella. Tällä en tarkoita tietenkään sitä, että miehellä pitäisi olla kalliit merkkivaatteet, vaan sitä, että kiinnittää edes vähän huomiota siihen, miltä näyttää.

      • "Minua ei ainakaan melkein koskaan lähesty baarissa kukaan"

        Minä en ole käynyt baarissa kertaakaan elämäni aikana.

      • -M-

        Toisten pitää siis uskaltaa tehdä se mitä sinä et uskalla. Näinhän se tuntuu aina naisten mielestä menevän. Vastuu siirtyy yleensä miehille ilman että nainen on edes itse yrittänyt voittaa pelkojaan.

      • hienoa feministit

        "Jostain syystä naisten kynnys mennä itse juttelemaan miehelle on vielä nykypäivänäkin todella korkealla, itse en ainakaan uskalla pakkien pelossa lähestyä koskaan tuntematonta miestä. "

        Feministien tuotos tämä lähestymisongelma, Ennen vanhaan lähestyminen oli ihan luonnollista. Nykyään naiset luulevat kaikki saavansa jännämies ytmin. Ja se vain tapahtui.

        Hetkinen, minkä helkutin takia nainen valittaa miehen saamattomuuttaan. No tietenkin siksi, että on itse saamaton norsoilija. Nainen ei halua itse tehdä mitään. Vain hyvin pukeutuneen tyylikkään statusta omaavan panosonnin lähestymiset kelpaavat naiselle.

        Ja jälkikäteen nainen huomakin kyseessä olleen panoringin;)

      • kunnon nainen
        hienoa feministit kirjoitti:

        Noniin, feministit mainittu, se olikin vain ajan kysymys. :D En nyt kyllä ihan ymmärtänyt, miten feministit ovat aiheuttaneet "lähestymisongelman".

        "Vain hyvin pukeutuneen tyylikkään statusta omaavan panosonnin lähestymiset kelpaavat naiselle." Kirjoittelin tuossa vähän aiemmin, että itse ainakin toivoisin ihan tavallisen ja mukavan tyypin tulevan juttelemaan minulle, ja tiedän että monet muut naiset toivovat samaa. "Panosonnit" eivät kiinnosta, eihän sellaisen kanssa kukaan halua seurustella. Harva on myöskään miehen sosiaalisen statuksen perään, sitä statusta voi nainen hankkia itse itselleen jos kiinnostaa. Mikäli statuksella tarkoitetaan vaikka korkeaa koulutusta, niin tottakai jokainen etsii itsensä kaltaista kumppania. Monet naispuoliset kaverini ovat korkeasti koulutettuja, ja siksi monilla heistä onkin korkeasti koulutettu mies, ei tosin kaikilla.

      • kunnon nainen
        -M- kirjoitti:

        Toisten pitää siis uskaltaa tehdä se mitä sinä et uskalla. Näinhän se tuntuu aina naisten mielestä menevän. Vastuu siirtyy yleensä miehille ilman että nainen on edes itse yrittänyt voittaa pelkojaan.

        Niin, sellaista se on ujon naisenkin elämä, omien pelkojen kanssa kamppailua. ;) Ei ole helppoa ei. Ehkä pitäisi joku kerta repäistä ja tehdä tosiaan itse aloite. Kunhan vähän kerään rohkeutta. ;) Suosittelen samaa muillekin, sukupuoleen katsomatta.

      • hienoa feministit
        kunnon nainen kirjoitti:

        Noniin, feministit mainittu, se olikin vain ajan kysymys. :D En nyt kyllä ihan ymmärtänyt, miten feministit ovat aiheuttaneet "lähestymisongelman".

        "Vain hyvin pukeutuneen tyylikkään statusta omaavan panosonnin lähestymiset kelpaavat naiselle." Kirjoittelin tuossa vähän aiemmin, että itse ainakin toivoisin ihan tavallisen ja mukavan tyypin tulevan juttelemaan minulle, ja tiedän että monet muut naiset toivovat samaa. "Panosonnit" eivät kiinnosta, eihän sellaisen kanssa kukaan halua seurustella. Harva on myöskään miehen sosiaalisen statuksen perään, sitä statusta voi nainen hankkia itse itselleen jos kiinnostaa. Mikäli statuksella tarkoitetaan vaikka korkeaa koulutusta, niin tottakai jokainen etsii itsensä kaltaista kumppania. Monet naispuoliset kaverini ovat korkeasti koulutettuja, ja siksi monilla heistä onkin korkeasti koulutettu mies, ei tosin kaikilla.

        Oletko kuullut naisen seksuaalisesta vapautumisesta ja naisen aseman keinotekoisesta nostamisesta yhteiskunnassa suhteessa miehiin. Nimittäin, nyt kun naiset saavat panettaa itseään miten huvittaa ja etsivät vain itseään korkeampitasoista miesseuraa. On käynyt niin, että paneminen on kasaantunut pienelle osalle miehistä. Asiaa kuvaava käsite on panorinki.

        Eli, kun menet baariin, haluat baarin parhaan miehen (koska etsit " tasoistasi seuraa") ja niin ne muutkin naiset haluaa. Ja lisäksi et kuitenkaan tee aloitteita, vaan odotat saavasi aloitteita ja niitähän ei tavismiehet muutaman pakin jälkeen viitsi harrastaa. Tavismiehen aika kuluu baarissa viinaa juoden ja seuraten panorinkien uusien jäsenien löytymisriittejä.

        Eiköhän sinullekijn se ytmi vielä jostain löydy. Helpoimmiten se löytyy nappaamalla joku varattu mies.

        Ahaa, ongelma olikin taas sukupuolten välinen tasa-arvo. No onhan se tosiaan ikävää, että naiset voivat nykyisin itse päättää omista tekemisistään ja seuralaisistaan eikä tarvitse tyytyä ensimmäiseen vastaantulijaan.

        Onko välttämättä niin, että naiset etsivät itseään korkeampitasoista miesseuraa? Ehkä olet seuraillut lähinnä "korkeatasoisten" naisten tekemisiä? Siis mikäli nyt kannattaa luokitella itsensä ja muut ihmiset tasoluokkiin. :)

      • Gammaromeo

        Hyvin kirjoitit Kunnon Nainen!

        Se minua on joskus rassannut noissa naisten vaatimuksissa, että miehen pitäisi mielellään olla naista pidempi kun naisella korkeat korotkin. Olen kuullut em. asiaa itseäni 5-8 cm lyhyemmiltä naisilta ja silloin on toki ollut pelissä kiinnostavuuteni naisen silmissä. Eikö kuitenkin pitäisi olla tärkeämpää se että kuinka pitkä todellisuudessa on kuin se että kuinka korkeat korot naisilla on ja miltä asiat näyttää? Kuitenkin arviolta 99 % kaikesta ajastaan pariskunta on niin että he eivät seiso ja kävele rinnakkain tai peräkkäin niin että nainen on korkeissa koroissa.

        Kai tuo sitä että naisilla luolamiesajoilta periytyy oletetusti ison ja vahvan miehen kaipuuta yleensä toteutumatonta todellista vaaraa kohtaan yhdistettynä nykyajan pinnalliseen kilpavarusteluun korkokengissä. Naiset sinänsä osaavat olla ihan viehkeitä korkokengissä. En sinänsä korkokenkiä kritisoi.

      • hienoa feministit
        kunnon nainen kirjoitti:

        Ahaa, ongelma olikin taas sukupuolten välinen tasa-arvo. No onhan se tosiaan ikävää, että naiset voivat nykyisin itse päättää omista tekemisistään ja seuralaisistaan eikä tarvitse tyytyä ensimmäiseen vastaantulijaan.

        Onko välttämättä niin, että naiset etsivät itseään korkeampitasoista miesseuraa? Ehkä olet seuraillut lähinnä "korkeatasoisten" naisten tekemisiä? Siis mikäli nyt kannattaa luokitella itsensä ja muut ihmiset tasoluokkiin. :)

        Leikitkö tyhmää? Feminismi ei ole tasa-arvoa. Feminismin vaikutus parisuhdemarkkinoihin on kuitenkin valta. Kyse on yksin kertaisesti siitä, naiset ovat erittäin hypergamisia ja nirsoja ja voivat nyt täysin estoitta harjoittaa seksuaalisia halujaan missä tahansa ja kenen tahansa kanssa. Miehiltä on poistettu oikeus käyttää väkivaltaa "hu0raavien" naisten kurittamiseksi ja nyt ollaan tässä panorinkien kulta-ajassa. Miehillä ei ole enää mitään muuta kuin raha ja status ja jännyys. Tajuatko, iso osa tavismiehistä on pelattu ulos miehen ja naisen välisestä parittelusta;)

        Sinäkin löydät heti tasoisesi miehen parisuhteeseen kun lasket tasovaatimuksiasi. Suomessahan on 1 100 000 sinkkutaloutta, joten panoseuraa löytyy kyllä naisille.

      • hämppyli

        Kauheen epävarma hutero?

      • Tavallista elämää

        Iso osa tavismiehistä on suhteissa ihan tavisnaisten kanssa ja nauttii tavisseksistä johon kuuluu vaikka käsiraudat ja muu "huoramainen" rekvisiitta.

        Panoringit on seksuaalisesti estyneiden miesten fantasia ja jännäjareja panevat naiset samaten.

        Todellisessa seksissä läskit loiskuu ja ilopisarat lentää. Ja ihmiset on onnellisia.

    • BEM

      Sanoisin, että jos olisit "kunnon mies", ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja rupeaisit lähestymään niitä naisia. Samalla tavalla, jos " kunnon mies" ei osaa korjata pyöränrengasta, niin hän ottaa ja opettelee sen.

      Heti ei tarvitse mennä baariin iskemään vaan pari sanaa voi vaihtaa kassan kanssa, kehua työkaverin "uusia" hiuksia jne.

      • Larvanto (yo)

        Rikkinäistä polkupyörän rengasta lähestyessäni en ole tarjoamassa persoonaani, ulkonäköäni, supliikkiani yms. Polkupyörän rengas ei myöskään kohdista torjuntaa ja tylytystä juuri minuun henkilönä vaikka korjausoperaatio ei menisi niin kuin Strömsössä.

    • Reipas Mies

      Siihen millainen on kunnon mies, on miehillä sekä naisilla omat näkemykset. Nasille on tosi vaikea jankata että niitä kipinöiviä supliikkimestareita ei tosiaan ole miehissä kuin se pieni osa. Sekin vähän useita miehiä närästää että kun on se habitus ja status hieman vaikeampaa näin miehen saavuttaa kuin naisen stailata, meikata ja vaatimuslista esittää.

      Valitettavan usein naisten kantilta se kunnon mies on sellainen beckhamimainen bodaava audimies jolla on John Travoltan moowsit yökerhossa, sekä nettotulot lähelle 5t€ kuussa. Sekä ääretön kyky viihdyttää naista, pitää yllä kipinää, handlata naisen oikuttelu ja viedä juuri oikeaan aikaan se roskapussi.

      Se iskemisretoriikkaan perustuva kipinä-show kun alkaa mennä överiksi niin se muuttuu näytelmäksi. Muistuttaa Belle Epoloquen Black is black-live showta jossa laulajien käyttämän acidin osuus suorituksesta lienee merkittävä.Discoillaan naama hymyssä vaikka taitoa ei juuri ole :D

      Kunnon miestä ei nainen jätä, vaan kunnon mies vaihtaa naisensa nuorempaan.

      Kunnon mies ei iske baarissa, vaan hän on "kiinnostava" jotta naiset itse tulevat tykö.

      Kunnon miehen naama on vähintään keskimääräistä komeampi.

      Kunnon miehen naisen kroppa ei muistuta pikkupojan kropaa eikä vaatteet ole ostetuja Cittarista.

      Kunnon miehen naista muut miehet kadehtii.

      Oho, mikä sana on tässä väärä?

      Sen pintaraapaisun mitä markkinoista olen oppinut niin voin sanoa että miehen kiltteys ja kunnon-miehuus on kirosana siellä.

    • bumlebum

      Vastasit itse itsellesi.

      "Minä väitän olevani sellainen mitä aidosti tarkoitetaan kunnon miehellä." --->

      "Mutta kun tämä kaikki on sen takana, että minun pitäisi käyttäytyä kuin mies, siis se perinteinen mies. En sitä ole, enkä tule koskaan olemaan. Voin olla monia asioita, mutta mitään perinteisen miehen roolia minusta ei saa repimälläkään irti...."

      Eli olet mies, mutta et ole mies.... olet OMASTA mielestäsi kunnon mies, joka ei kuitenkaan käyttäydy kuin MIES eikä koskaa tule olemaan mies.

      Hmmm, mikähän on sitten mielestäsi kunnon mies? eli sellainen perus hyvä, kiltti, ystävällinen ihminen? Uskallan väittää, että melkei jokainen ihminen on sellainen.

      Miksi ihmiset ylipäätänsä uskovat, että kumppannin löytäminen on joku todella helppo juttu? 500 000 naisista pitäisi se juuri sinulle sopivaa löytyä... helppoa toki.

      • Gentle Man

        "Hmmm, mikähän on sitten mielestäsi kunnon mies? eli sellainen perus hyvä, kiltti, ystävällinen ihminen? Uskallan väittää, että melkei jokainen ihminen on sellainen."

        Jos katsoo miten moni parisuhde päättyy pettämisen, epärehellisyyden, fyysisen tai psyykkisen väkivallan, alkoholinkäytön, huumeidenkäytön, laiskuuden, tms takia...niin mahtaako olla näin?

        Kiltti, rehellinen, kunnollinen ihminen kuuluukin vähemmistöön.

        Mutta niin kuin yksi palstan naisista osuvasti kirjoitti, tietysti nainen olettaa että nämä ovat itsestäänselvyyksiä ja sitten haetaan seitsemän oikein jättipottia jossa yhdistyy komeus, status JA "itsestäänselvyydet".

      • bumlebum
        Gentle Man kirjoitti:

        Mutta hän ei kirjoittanut mikä on se niin mysteerinen "kunnon mies" hän on, mitä siinä on niin kunnollista. Joten perus hyvä, kiltti ja ystävällinen on itsestäänselvyys. En ole tavannut vielä miestä joka olis heti alkuun alkanut haukkumaan, hakkaamaan tai käyttäytymään jotenkin epäkohteliasti.

      • Ex PUA
        bumlebum kirjoitti:

        " Joten perus hyvä, kiltti ja ystävällinen on itsestäänselvyys. En ole tavannut vielä miestä joka olis heti alkuun alkanut haukkumaan, hakkaamaan tai käyttäytymään jotenkin epäkohteliasti."

        Ei sinulle ole.

        Tuo puolustus muutenkin on aika koominen, kun selvästi olet tavannut vain jännämiehiä.

        Kysy siis itseltäsi, miksi noi itsestäänselvyydet ovat sinulle näkymättömiä, tai paremminkin, miksi miehet joilla niitä on, ovat näkymättömiä sinulle?

      • bumlebum
        Ex PUA kirjoitti:

        Näkymättömiä minulle? Itsestäänselsyys on sellainen jota ei koroste, joka on siinä, ei näitä tarvitse kysyä tai korostaa erikseen. Jokainen tapani mies on ollut hyvä, killti ja ystävällinen, miksi asiaan kiinnittäisin sen suurempaa huomiota, kun se kuuluukin olla noin. Mitä muuta siinä miehessä on noiden lisäksi, että minä haluaisin tutustua enemmän häneen eikä muihin samanlaisiin kiltteihi, hyviin ja ystävällisiin miehiin?

        Ja mistä sinä voit tietää millaisia miehiä olen tavannut. SInun omat oletukset voit jättää oman arvoon. Henkilökohtainen hyökkäys taitaa ollakin sinun ainoa keino päteä täällä. Voit myös määritellä kuka on mielestäsi jännämies. Palstalla, kun jännämiehet ovat kaikki miehet, jotka eivät ole hyper-ujoja ja hiljaisia ätmejä.

    • Aina voi yrittää

      Suurin osa ihmisistä näkee itsensä aina parempana, komeampana, osaavampana ja tietävämpänä kuin oikeasti onkaan. Tätä kutsutaan monesti itsevarmuudeksi ja itsetunnoksi. Metsään menee niin että helähtää.

      Jos sinulla on virheellistä käsitystä itsestäsi, niin voit ajatella, että miksi asiat menevät pieleen. No juuri sen takia, koska se oma käsitys itsestäsi ei vastaa sitä, miten asiat ovat oikeasti.

      Voisinhan minäkin pitää itseäni vaikkapa ja minkälaisena miehenä haluaisin ja sitten ihmettelisin, että miksi naisia ei näy eikä kuulu. Koska jätän huomiotta, joko tietoisesti tai tiedostamattomasti sen, että olen täysin päinvastainen kuin mitä luulen.

      Palstan ätmejä haukutaan aina siitä, että heillä on jotenkin vääristynyt kuva itsestä. Tai koska he ruikuttavat. Tässä nähdään jotakin "väärää."

      Mutta olisikohan se ihan siinä, että ne ätmit ruikuttavat, koska heidän tilanteensa on juurikin se? Että he näkevät itsensä rehellisesti ja juuri sellaisina kuin he ovat, täysin rehellisesti ja realistisesti?

      Kun itse katselen ja seuraan niitä haluttavimpia miehiä naisten keskuudessa ja vertaan heitä itseeni, en näe mitään samaa. En yhtään mitään. En ole koskaan nähnyt mitään samaa itsessäni. Joten onko se sitten mikään ihmekään, että naiset eivät millään muotoa ikinä kiinnostukaan? Suuri osa miehistä, jotka ovat aivan samaa tasoa, ihmettelevät naisten reaktioita, koska eivät osaa eivätkä kykene näkemään sitä omaa tasoa. Eivät edes ehkä halua nähdä niitä omia puutteitaan, vaan valittavat ja ihmettelevät, kun naiset eivät kiinnostu. Eivät näe syy-seuraus-suhteita.

      Ätmejä siis syytetään siitä, että he "alentavat" itsensä. Mutta jos ei ole yhtään syytä ylentää itseään mihinkään suuntaan, niin tuohan on juuri se kaikista rehellisin käsitys itsestä ja muista, mitä voi olla. Kumpi tuli ensin, ruikutus omasta huonoudesta vai naisettomuus? Eiköhän se ole jokaisen ihmisen kohdalla, että ensin tulevat huonot tulokset ja sen jälkeen se käsitys.

      Eihän minullakaan ole ikinä ollut mitään valmiita käsityksiä, vaan ensin on ollut naisettomuus, sitten on alkanut REHELLINEN itsetutkiskelu ja sen jälkeen se loppupäätelmä ja ratkaisu. Kun on n. 10 vuotta seurannut niitä halutuimpia miehiä ja huomaa, ettei itsessä ole YHTÄÄN MITÄÄN samaa, niin eihän siinä ole silloin mitään ihmeellistä. Eihän asiaa tarvitse ihmetellä, että miksi. Ratkaisut ovat ihan siinä oman nenän edessä.

      Moni mies määrittelee itsensä harhaisesti kunnon mieheksi. Ja ihmettelee, kun ei naisille kelpaa. Mutta kun se mies ei ole, ei ole ikinä ollut eikä tule sellaiseksi ikinä koskaan milloinkaan missään vaiheessa muuttumaan, niin hän ei silloin naisia millään tavoin viehätäkään.

      Ihmisiltä puuttuu itsekritiikki monesti aivan täysin. Kun joku asia ei onnistu, niin syytä haetaan AINA JA JOKA KERTA muista ihmisistä ja muista asioista. Ihan kuin itsessä ei muka olisi mitään vikaa koskaan ikinä milloinkaan. Naisia syyllistetään siitä, etteivät he kiinnostu tietyntyyppisistä miehistä, vaikka homma menee juuri päinvastoin. Miesten pitäisi itse tajuta ne kaikki puutteensa ja vikansa, jotta voisivat edes ymmärtää, miksi naiset hylkivät heitä.

      Esim. minäkään en kykene tekemään asioiden eteen mitään niin, että olisihan haluamallani tasolla, mutta niiden puutteiden ja vikojen ymmärtäminen auttaa tajuamaan sen, ettei kannata naisia syyllistää. Kun näkee ne puutteet ja viat itsessään, niin pystyy asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

      "Sanoisin, että jos olisit "kunnon mies", ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja rupeaisit lähestymään niitä naisia. Samalla tavalla, jos " kunnon mies" ei osaa korjata pyöränrengasta, niin hän ottaa ja opettelee sen."

      Kuka tahansa yksilahkeinen mies voi toimia noin, mutta hän ei ole silloinkaan yhtään lähempänä miestä kuin aiemminkaan. Miksi ei ole?

      Koska jos mies ei ole naisten silmissä haluttava ja seksikäs, hän ei miljoonien aloitteidenkaan jälkeen tule saamaan naista. Ja vaikka hän kuinka opettelisi korjaamaan kaikenlaista, mutta ei ole seksikäs ja haluttava mies, niin hän ei tule saamaan naista itselleen. Näin se vain menee ja on aina mennytkin.

      • Naisasialooseri.

        Muuten täysin totta joka sana, mutta mies joka määrittelee itsensä kunnon mieheksi on kunnon mies, mutta hän ei kostuta kiimavittua. Siinä on se ero. Ne halutuimmat miehet, joita olet seurannut, tuskin ovat kunnon miehiä vai ovatko he uskollisia, raittiita, töissäkäyviä, väkivallattomia, asiansa hoitavia jne?

        Siinä osut täysin naulan kantaan, että ensin tulevat ne epäonnistumiset ja vasta sitten mies"alentaa itsensä"AT-mieheksi, ei toisinpäin. Ja ne ovat naiset, jotka ovat päättäneet, että kyseinen mies on ATM ei se mies itse.

        Se, että ATM valittaa kohtalostaan on nimenomaan sitä rehellistä itsetuntemusta ilman harhakuvitelmia omasta paremmuudesta, jos mies sanoo olevansa luuseri, niin se kertoo siitä, että hän on täysin rehellinen itselleen ja pystyy myöntämään oman tilansa, Sen sijaan mies, joka ei ole naista saanut, mutta kuvittelee yhä joskus saavansa kun tarpeeksi yrittää, ei ole rehellinen itselleen vaan elää itsepetoksessa ja näkee itsensä juurikin parempana kuin mitä onkaan.

        Tuolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että kunnon mies on kunnon mies vaikka ei naisille kelpaisikaan.

      • Aina voi yrittää
        Naisasialooseri. kirjoitti:

        "Ne halutuimmat miehet, joita olet seurannut, tuskin ovat kunnon miehiä vai ovatko he uskollisia, raittiita, töissäkäyviä, väkivallattomia, asiansa hoitavia jne?"

        Tuo kertomani mies on ollut kahdessa parisuhteessa, eikä minun tietääkseni ole koskaan pettänyt. Mallitason naisia on riittänyt sinkkuaikoina todella suuri määrä.

        Hän käy kyllä aktiivisesti ravintoloissa, mutta ei juo mitään. Tuskin on täysin raitis, mutta ei ota juuri koskaan alkoholia, koska haluaa treenata todella paljon.

        Hän käy säännöllisesti töissä ja pitkän, vahvan, lihaksikkaan, harteikkaan ja ison vartalon omaavana ei tarvitse turvautua mihinkään väkivaltaan. Kaikki miehet kunnioittavat häntä tuon koon, nyrkkeilyuran, mallitason ulkonäön sekä johtajan aseman vuoksi. Hän on siis miesten keskuudessa se alfauros.

        Tunnen tuon miehen monen vuoden ajalta hyvin ja nuo asiat pitävät paikkaansa. Hän on ERITTÄIN komeakasvoinen, 195 senttiä pitkä, harteikas, lihaksikas, atleettinen, isokokoinen, seksikäs ja matalaääninen, ISOKALUINEN, (tämän ovat kertoneet ne lukemattomat kauniit naiset), nyrkkeilyä harrastava, jne.

        Kun hän on uimarannalla, niin JOKAISEN naisen pää kääntyy. JOKAISEN. Olen tätä seurannut joka ikinen kesä. Kun hän kävelee naisten ohitse, niin JOKAINEN nainen kääntyy katsomaan. JOKAINEN nainen hymyilee hänelle ihailevasti. Naisporukat KOKO AJAN kuiskuttelevat hänestä. Häntä kehutaan JATKUVASTI ERITTÄIN KOMEAKSI, seksikkääksi ja haluttavaksi. Senpä takia hänellä ei ole mitään vaikeuksia saada mallitason naisia sänkyynsä, koska ne mallitason naiset tulevat hänen luokseen AINA JA JOKA KERTA.

        Ja minulle on ihan se ja vitun sama, onko raitis, onko uskollinen, jne. Minulle ei merkkaa yhtään mitään tuollaiset asiat. Minulle on ihan se ja vitun sama, mitä tarkoittaa kunnon mies kenellekään. Mutta mies, joka ei saa yhtään vitun naista, ei ole mikään kunnon. Keskivertomies, joka on raitis, uskollinen tai työssäkäyvä, ei ole minun silmissäni kunnon miestä ikinä nähnytkään. Vaimoaan hakkaava juoppokaan ei ole kunnon miestä nähnyt hänkään. Hulttiot, mutta myöskään perheistä huoltapitävät normijampat ovat kaikki mahdollisimman kaukana mistään kunnon miehestä. Säälittäviä reppanoita ja pellejä kaikki tyyni.

        Siihen kunnon mieheyteen toki liittyy vastuu omasta tekemisistään ja heikompien puolustaminen. Mutta mikään hyväntekeväisyysreppana ei ole hänkään mitään kunnon miestä nähnytkään.

        Uskollisuudella tai raittiudella ei ole minun silmissäni mitään tekemistä kunnon miehen kanssa. Sen mieheyden määrittelevät ihan kaikki muut asiat. Kuinka johtajataitoinen on, kuinka vahva on sekä henkisesti että fyysisesti, kuinka kovaa pystyy puolustamaan heikompiaan, kuinka paljon saa niitä mallitason naisia sänkyynsä, kuinka paljon hänellä on naisten puolelta ihailijoita, jne. Mestaruustason urheilija, Navy Seal-sotilas, huipputason vuorikiipeilijä, raskaan sarjan ammattinyrkkeilijä, halutuimmat miehet naisten keskuudessa, jne. Siinä on kunnon miehiä, eikä mitään saatanan säälittäviä reppanoita ja raukkoja.

        Juhani Tamminen, Hugh Jackman, NFL-pelinrakentaja Tom Brady, Teemu Selänne, NHL-tason huipputason puolustaja Chris Pronger, jne. Siinä on niitä OIKEASTI KUNNON MIEHIÄ, eikä mitään säälittäviä työssäkäyviä normijamppoja, jotka luulevat olevansa muiden silmissä jotain, vaikka eivät ole yhtään mitään koskaan olleetkaan, eivätkä tule ikinä koskaan milloinkaan olemaankaan. Tammista tuskin naiset haluavat, mutta hänen saavutuksensa ja uransa on juuri nimenomaan kunnon, huipputason miehen juttuja, eikä mitään piipityksiä.

        Ja kun puhutaan siitä, mitä minä itse henkilökohtaisesti haluan, niin se ei ole raittius, se ei ole uskollisuus, jne. Se on, kuinka haluttava minä olen juuri niiden naisten keskuudessa, joista minä olen kiinnostunut. Vaikka ei olisi uskollinen lainkaan (miksi ylipäätään edes menee mihinkään suhteeseen, kun valinnanvaraa on vaikka ja kuinka paljon), mutta naisia saa, niin siinä se on. Minun tavoitteeni ja unelmani. Totta kai minulla on paljon muitakin tavoitteita ja unelmia, mutta naisten suhteen on tuo.

      • -5-4
        Aina voi yrittää kirjoitti:

        "Joku vaan" on palannut palstalle caps lockeineen.

      • 11+11

        "Siinä on niitä OIKEASTI KUNNON MIEHIÄ, eikä mitään säälittäviä työssäkäyviä normijamppoja, jotka luulevat olevansa muiden silmissä jotain, vaikka eivät ole yhtään mitään koskaan olleetkaan, eivätkä tule ikinä koskaan milloinkaan olemaankaan."

        Tämä yhteiskunta vaan kaatuisi, jos ne kaikki normijampat lopettaisivat työssäkäynnin. Ihan lihaa ja verta se Teemu Selännekin vain on. Markkinat ja media vaan ylihypettävät häntä.

      • Aina voi yrittää
        11+11 kirjoitti:

        Lihaa ja verta ovat kaikki maailman ihmiset, niin se menee, oikeassa olet.

        Mutta et erota sitä tosiseikkaa, että normimies ei saavuta mitään elämänsä aikana. Hän ei saavuta yhtään mitään sellaista, josta maailma muistaisi hänet. Hän ei tule ikinä koskaan milloinkaan missään vaiheessa elämäänsä olemaan minkäänlainen esikuva kenellekään. Hän ei tule saavuttamaan mitään suurta elämänsä aikana. Miksi?

        Koska hänen mahdollisuutensa eivät yksinkertaisesti siihen riitä.

        Selänne on ESIKUVA. Selänne on esikuva kaikille suomalaisille, koska hän on kovalla työllään saanut maailmalla aikaan asioita, joihin normaali kaduntallaaja ei kykene. Senpä takia Selänteen kaltaisia miehiä ei ole maailmassa kovinkaan paljoa.

        Chris Pronger, puolustajana MIESTEN ESIKUVA JA JOHTAJA, jota sinä et esimerkiksi koskaan tule ikinä milloinkaan missään vaiheessa elämääsi olemaan, koska sinun mahdollisuutesi eivät siihen tule ikinä koskaan milloinkaan riittämään. En ole koskaan kuullut YHDELTÄKÄÄN ammattipelaajalta yhtään poikkipuolista sanaa hänestä.

        Tom Brady, mallitasoa oleva naisten UNELMAMIES, johtavassa asemassa omassa joukkueessaan, pelipaikalla, jossa vaaditaan älyä, voimaa ja JOHTAJUUTTA. Kaikki asioita, joita naiset ihailevat. Hänellä on rahaa enemmän kuin normimiehillä on ikinä koskaan milloinkaan edes yhteenlaskettuna.

        Navy Seal-sotilaat, siellä eivät normijampat ja raukkamaiset pellehiirulaiset pärjää. ÄÄRIMMÄISEN KOVA KUNTO, henkinen lujuus ja sitkeys, kova paineensietokyky, JOHTAJIA KAIKKI, jne.

        Voit ihan rauhassa toki olla mitä mieltä tahansa esim. näistä henkilöistä, mutta se kertoo vain niin säälittävän vähän siitä, mitä asioista loppujen lopuksi ymmärrät. Et ymmärrä hevon vitun helvettiä siitä, mitä ovat ihmisten TODELLISET erot. Luulet kaikkien maailman ihmisten olevan ihan samaa tasoa, mutta jo pelkästään se, että kerrot aliarvioivia ja täysin mitäänsanomattomia kommentteja tuon tyyppisistä henkilöistä tällaisella palstalla, kertoo jo niin paljon omasta elämästäsi.

        Yhteiskunta kaatuisi, jos normijampat lopettaisivat työssäkäynnin. Tämä ei ollut minun pointtini ollenkaan, joten voit unohtaa tuollaisen. En ole tuollaista ikinä kiistänytkään.

        Kerroin vain, että normijamppa on TÄYSIN SÄÄLITTÄVÄ PELL JA LUUSERI, kun puhutaan oikeista, KUNNON MIEHISTÄ. Vaikka yhteiskunta kaatuisi normijamppojen syrjäytyessä elämästä, niin mitä sitten? Se ei ollut missään vaiheessa minun kirjoitukseni pointti.

        Kirjoitukseni koski normijampan ja KUNNON MIEHEN eroa. Normijamppa voi ihan rauhassa olla normijamppa, mutta hän ei ole millään vitunkaan saatanan mittarilla minkäänlainen kunnon mies, vaan ihan kaikkea muuta. Pelkkä työssäkäynti tai uskollisuus ei ole mikään kunnon miehen kriteeri. Käyväthän nuo kaikki kertomani kaltaiset miehetkin töissä, mutta sen sijaan heidän tekonsa, ulkonäkönsä (Tammista lukuunottamatta), olemuksensa, asenteensa, sanansa, jne. ovat MAHDOLLISIMMAN KAUKANA mistään suomalaisen normijampan elämästä ja teoista.

        Voit ihan rauhassa niputtaa kaikki maailman ihmiset samaan kastiin, jos niin haluat. Mutta se vain kertoo sinun pienen pienestä maailmankuvasta. Se kertoo vain sinun ymmärtämättömyydestä asioihin, jos et edes ihmisten välisiä eroja ymmärrä.

        Normijamppa voi lopettaa työssäkäynnin, eikä se muuta hänen tasoaan nollasta yhtään mihinkään. Hän voi tehdä ihan mitä haluaa, mutta se ei muuta häntä yhtään miksikään kunnon mieheksi, vaan on edelleen normijamppa. Normijampalla ei ole MINKÄÄNLAISIA MAHDOLLISUUKSIA päästä tuolle kertomalleni tasolle, koska mahdollisuudet siihen ovat olemattomat. Eihän hän muuten olisi mikään normijamppa.

        Ja toisaalta, kunnon miesten ei tarvitse kirjoitella tällaisille palstoille. Kuten sinäkin teet ja paljastat samalla täydellisesti sen, että olet MAHDOLLISIMMAN KAUKANA mistään kunnon miehestä. Aivan kuten minäkin, minusta ei saa kunnon miestä vaikka tekisi ihan mitä tahansa.

    • 20+8

      Minä luulen, että äärettömän harva mies ei saa yhtään naista ja yhtä harva saa kenet vaan. Useimmat saavat suhteen jos tyytyvät siihen mitä saavat. Joillekin se on nätti ja nuori nainen, joillekin se on ylipainoinen puolihampaaton pubiruusu. Ainakaan omassa tuttavapiirissäni yksikään ihminen ei ole sinkku siksi, ettei olisi koskaan kelvannut kenellekään vaan siksi, ettei kelpuuta niitä joita saisi. Esim. tuttavamies antoi kaverinaiselle pakit ylipainon vuoksi, vaikka on itsekin ylipainoinen. Vaikea siinä on tuntea sympatiaa itseaiheutetusta ikisinkkuudesta. Kaikille miehille ei riitä missejä eikä kaikille naisille huippu-urheilijoita, me loput joudumme laskemaan rimaa tai olemaan ilman. Ja vähiten viehättävät joutuvat kaivamaan rimalleen kuopan.

      Jos naisia kiinnostamaton mies lähestyy miljoonaa kaunotarta niin jääkin yksin. Jos hän taas lähestyy baarin ruminta naista, jota ei ehkä ole kukaan ennen lähestynyt, voi lopputulos olla toinen.

      • 19+17

        Kun nyt sais edes tavallisen naisen kun itsekkin olen tavallinen mies enkä halua tyytyä rumaan ja ylipainoiseen naiseen.

      • Naisasialooseri.

        Rumalla naisella ei minkäännäköinen mies tee mitään. Tottakai lihava mies antaa pakit lihavalle naiselle, koska miehen lihavuus on miehekästä, naisen ei ole naisellista.

        Se läski nainen voisi mennä iskemään laihoja epämiehekkäitä miehiä

      • 5+9

        Samoja havaintoja. Nirsouttani itsekin sinkku, joten ei auta ruikuttaa.

      • Aina voi yrittää

        "Useimmat saavat suhteen jos tyytyvät siihen mitä saavat."

        Juuri tämä epäsuhta ja epäoikeudenmukaisuus jo syntyessä on saanut minut jättäytymään kokonaan naisjuttujen ulkopuolelle. Minulla ei ole mitään haluja ottaa itselleni naista, joka minua ei kiinnosta hevon saatanan paskaakaan. Se ei ole minun tyyliäni.

        Ja koska minusta ei tule ikinä koskaan milloinkaan millään muotoa yhtään minkäänlaista kunnon miestä (jollaiseksi minä näen kunnon miehen), niin silloin asia saa jäädä kokonaan. Jätän naisjutut niille, jotka siihen kykenevät. Jos joku haluaa tyytyä johonkin rumaan naiseen, niin sittenpähän tyytyy. Se ei ole minun asiani, eikä se minulle kuulu.

      • 20+9

        "Ainakaan omassa tuttavapiirissäni yksikään ihminen ei ole sinkku siksi, ettei olisi koskaan kelvannut kenellekään vaan siksi, ettei kelpuuta niitä joita saisi."

        Ei se nyt noin eksaktisti varmaankaan mene tuttavapiiriäisi toki tuntematta. Voihan sitä olla myös sinkku, vaikka ei nirsoile ja vaikka on ok ihminen, jos esim. seurustelu on juuri päättynyt.

    • Ujo mies 26v

      Minäkin väitän monessakin mielessä olevani kunnon mies mutta olen vain sattuneesta syystä ehtinyt vittuuntua naisiin ja sen takia olenkin melkein kaikenaikaa kyrpä otsassa enkä aina kykene keskustelemaan sivistyneesti naisten kanssa. Silti on oikeastaan aivan sama puhunko halveksuvasti vai asiallisesti naisista niin lopputulos on kuitenkin sama eli en saa naista. Olen ensin yrittänyt olla kaikinpuolin kiltti ja kunnollinen mies mutta eikö silloin kannata vaihtaa taktiikkaa jos kilttinä miehenä oleminen ei 10 vuodessa ole tuottanut tuloksia?

      • Hoida jätkä itesäsi

        Aito kiltteys ei ole sitä että on kiltti saadakseen pillua. Aito kiltteys on sitä, että kohtelee muita hyvin, koska ylipäänsä pitää muista ihmisistä. Eli jos et feikkikilttinä kyrpäotsana saa naista, niin eipä ole ihme. Patoutuneet aggessiot ja käsittelemättömät koulukiusaamistraumat eivät innosta.

    • subjektiivinen arvo

      Kunnon mies on subjektiivinen käsite, joka kertoo vain termin käyttäjän arvomaailmasta.

      Miehelle se saattaa tarkoittaa, ettei tee pahaa muille. Ei käytä naista tai ketään muutakaan hyväkseen.

      Naiselle kunnon mies sen sijaan tarkoittaa enemmän. Se tarkoittaa menestyjää. Sitä että on kova työmies niinkuin protestanttiseen maailmankuvaan kuuluu. Empaattisuus on muka itsestäänselvyys, vaikka empaattisuus ei nimenomaan ole sitä ole. Menestyminen tulee usein röyhkeydestä.

      Siispä meillä on kaksi vastakkaista käsitystä kunnonmiehestä.

      1. käsityksen mukaan se on empaattista herkkyyttä ja myötätuntoa miehessä. Tämän käsityksen omaa yleensä itseään kunnonmiehiksi kutsuvat miehet, joita naiset kuitenkin pitävät luusereina.

      2. käsityksen mukaan empaattisuus on itsestäänselvyys. Salaisesti kyse on empaattisuuden halveksunnasta, ja juuri siksi empaattisuus pelkkää halveksittavaa itsestäänselvyyttä. Tämän psykonarsistisen protestanttisen käsityksen mukaan kunnon mies on materialistinen menestyjä, joka pärjää elämässä välittämästä muista paskaakaan. Tämän käsityksen omaavat yleensä naiset, jotka ihailevat materialistisen pyramidin korkeimmalle korokkeelle röyhkeydellään itsensä nostaneita alfauroksia.

      • Ex PUA

        Todella hyvä havainto!

        Tuo terminologian ero, oli se sitten pelimies (pua vs. naistenmies) tai kunnon mies (sinun 1 vs. 2) niin ne on tosiaan hyvä ottaa huomioon.

        Materialistinen nainen näkee vain statuksen ja rahan, ja uskoo että psykonarsisti joka niitä on saavuttanut, on hyvä ihminen - keinoja kaihtamatta.

    • Ex PUA

      "Se lähestymisarkuus EI tarkoita että olisin arka elämässä. Se EI tarkoita, että olisin parisuhteessa arka. Se vain tarkoittaa sitä että olen sellainen - arka lähestyjä. Se ei tarkoita muuta, se tarkoittaa vain sitä. Minä olen oikeasti, uskokaa tai älkää, se kunnon mies mikä väitetysti yhteiskunnasta on kadonnut. Ja luulen että meitä on monta."

      Tämä lienee vissiin aika yleinen ilmiö miehissä, eikä lähestyminen ole sen helpompaa edes välttämättä ekstrovertille, jos kyseessä on miehen ja naisen välinen dynamiikka.

      Eräs ongelma on se, että naiset eivät anna edes miehelle mahdollisuutta, joten jos olet liian avoimesti jotain niin se voi tuoda kaiken alas, tai jos et ole, niin voit antaa itsestäsi tylsän kuvan.

      Joten se on naisesta kiinni.

      Nainen antaa, sinä saat.

      Se on helkkarillinen tilanne, voin sanoa vuosia lähestyneenä ja melko monet pakit saaneena (PUA-aikakautena, sen jälkeen jokin muuttui kun en niitä enää ole saanut, kokemus vaiko tehottoman materiaalin tiputtaminen? Ehkä molemmat) että vaikka tutkani on voinut kehittyä sen mukaan, että kuka nainen on kiinnostunut, ja näin ollen lähestyttävä, niin en minäkään voi tietää varmaksi sitä.

      Ja vaikka joskus sitä saa itsestään revittyä heti alussa ekstorvertimpaa ja viihdyttävämpää puolta, niin sekään ei ole aina hyvä, nainen voi pitää sitä outona, sillä se ei kuulu muutenkaan suomalaiseen kulttuuriin. Siinä missä joku nainen voi innostua.

      Se ei ole koskaan kohdallaan. :D

      Joten jos vain naiset lähestyisivät, niin jokaisen aika säästyisi.

      • Caramela

        Kyllähän naiset lähestyvät haluttavia miehiä.

      • Aina voi yrittää
        Caramela kirjoitti:

        Kyllähän naiset lähestyvät haluttavia miehiä.

        Tämä on juuri se pointti. Kun mies on erittäin haluttava ja seksikäs mies, niin naiset lähestyvät koko ajan ja jokaisessa paikassa. Mutta jos olet joku normaali suomijamppa, niin ilmaa olet.

        Keskivertomies näkee sen maailman AINOASTAAN omasta näkövinkkelistä. Eli kun hänelle ei tehdä aloitteita, eikä hänen luuserikavereillekaan tehdä aloitteita, eikä hänen luuserikavereiden luuserikavereillekaan tehdä aloitteita, niin hän päättelee, että naiset eivät tee kenellekään aloitteita.

        Vaikka totuus on juuri päinvastainen. Naiset nimenomaan tekevät aloitteita, mutta vain niille miehille, jotka ovat seksikkäitä ja haluttavia. Jos hänkin olisi tuollainen mies, niin hänkin huomaisi, että helvetti, naiset lähestyvät minua koko ajan ja joka paikassa. Saankin valita parhaat naiset päältä.

        Se totuus kun on aina erilainen eri ihmisten välillä.

        Pitää osata hahmottaa asioiden kokonaiskuva.

    • mun1

      Kunnon mies /nainen on rehellinen, empaattinen, ystävällinen, henkisesti kypsä ja siksi lähtökohtaisesti kaikkia tasavertaisesti kohteleva, itsensä ja muut hyväksyvä sellaisina kuin ovat sekä avarakatseinen, positiivisesti maailman menoa katseleva ihminen.

      Joviaali, jämpti ihminen eli suvaitsevainen, mutta rajansa kaikella;)

    • Kysyn vaan

      "Kaveriksi kelpaan monelle naiselle, ja itseasiassa pidän naisten seurasta. "

      Onko nää naiset sellaisia, joista olet ollut kiinnostunut? Oletko ilmaissut kiinnostustasi millään tavalla naiselle? Entä jos ne naisetkin on yhtä ujoja, vaikka olisivatkin kiinnostuneita?

      Jos ne naiset ei kiinnosta sua kuin kavereina, niin miksi niiden pitäis olla kiinnostuneita susta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3843
    2. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      82
      3564
    3. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      105
      3488
    4. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      55
      3197
    5. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      102
      3094
    6. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      68
      2768
    7. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      104
      2579
    8. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      33
      2517
    9. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      27
      2266
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1734
    Aihe