Osaako joku selittää

Miksi vuoden Suomen helluntaikirkkoon on kastettu 984 alle 14-vuotiasta vauvasta lähtien.
Lapsijäsenten osuus on tuon perusteella 13,2% Helluntaikirkon väestä ja miksipä sitä ei uskoisi, kun se on virallinen väestörekisterikeskuksen tilasto 2012-vuoden lopun tilanteesta.

http://stat.fi/til/vaerak/2012/01/vaerak_2012_01_2013-09-27_tau_007_fi.html

Helluntaihyerätyksen yleisimmän opin mukaan helluntailaiseen uskonyhteisöön liitytään kasteella ja nyt tuo Evl-kirkosta tuttu oppi on otettu Helluntaikirkkoon.

Olisiko niin että Helluntaikirkon jäsentä kohti saama muutaman euron suuruinen valtionapu olisi johtanut käytäntöön, että perinteinen oppi myydään muutamasta eurosta?

40

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KTS (Ei kirj.)

      Näin se aina menee.

      Vanhempien hysteerinen pelko omien palleroisten joutumisesta helevettiin hilaa ikärajaa yhä alemmaksi ja alemmaksi kunnes lapsikaste on vallitseva käytäntö.

      Onhan tälläkin foorumilla oltu näkevinään jo nelivuotiaita helevtissä käristymässä.

      • Ei syynä kai ole tuo pelko, vaan kirkon painostus muutaman euron saamiseksi kirkolle.

      • tahto kysymys

        Kasteessa ei ole ikärajaa. Pääasia on että päätös kasteen ottaminen tapahtuu omasta vakaumuksesta, eikä vanhempien määräyksestä tai tahdosta.
        Lapsikaste sana on hölmö termi.

      • pikku peku parka
        Pe.ku kirjoitti:

        Ei syynä kai ole tuo pelko, vaan kirkon painostus muutaman euron saamiseksi kirkolle.

        Taas sadannen kerran pekulle:

        6. Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama, apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö.
        Kaikki uskovat kaikkialla ja kaikkina aikoina kuuluvat yhteen ja yhteiseen seurakuntaan, joka
        näkyvällä tavalla ilmenee paikallisseurakuntana. Jeesus Kristus käski seurakuntaansa tekemään
        kaikista kansoista opetuslapsia, kastamaan ja opettamaan heitä. Seurakunta muodostaa hengellisen
        papiston, jonka tehtävänä on palvella Herraa ja osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.

        7. Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön.

        Kaste toimitetaan u s k o v a l l e Jeesuksen

        Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla.

        http://www.helluntaiseurakunta.fi/filebank/13801-tunnustus.pdf

        http://www.helluntaiseurakunta.fi/filebank/13801-tunnustus.pdf
        Väestörekisteriin merkitään lapset siihen kirkkokuntaan mihin vanhemmat kuuluvat, mutta ei heitä kasteta kirkkokunttaa, kuin omasta halustaan USKOONTULTUAAN !
        Ja, jos juttusi ovat vähissä , että samaa asiaa pitää kierrättää toistamiseen, niin olet säälittävä.

    • Jessus sentään.

      Kirjoitukseeni on ilmestynyt yksi ylimääräinen sana "vuoden".
      Jumala lienee asialla, vaikka en luojan luoma olekaan:)

    • "Osaako joku selittää "

      Minä osaan. Helluntailaisuus ovat jakaantuneet kahteen leiriin. Henkilökohtainen usko ja sen merkkinä on vapaaehtoinen kaste. Vapaaehtoiset kasteella kävijät uskovat kuten Jeesus opetti.

      Toinen leiri on tämä Helluntaikirkko, joka on saanut lapsijäseniä vuonna 2012
      984 kappaletta. Lapset ovat liitetty Helluntaikirkkoon heitä kuulematta (eihän vauvalta voi tätä asiaa tiedustella) eli ehkä jopa esim 12-vuotiaana vastoin hänen 'vakaumustaan'. Sillä 12-vuotiaalla voi olla vakautena tänä päivän mm. veganismi ja toisena päivänä 'tuo on niin syvältä'... haluan muuttaa pois kotoa.

      Henkilökohtaisesti olen siinä onnellisessa asemassa, että kun helluntailiike alkoi saada kannatusta 1900-luvun alun Suomessa (olin silloin 12v) juoksin karkuun ja sillä karkumatkalla olen vieläkin. Jos olisin syntynyt 2000-luvulla, niin minut olisi vastoin tahtoani liitetetty Helluntaikirkkoon.

      Olenkin ajatellut liittyä katoliaseksi, sillä paavi sanoi että evoluutio on todempaa kuin Raamatun luomiskertomus. Jostain kumman syystä katolilaiset närkästyivät Paavin toteamuksesta.

      • Hesu

        Ni ei hän kyllä ihan noin sanonut.

      • Hesu kirjoitti:

        Ni ei hän kyllä ihan noin sanonut.

        Mutta jotain sinne päin. Paavi totesi, että Jumala ei ole taikuri eli siitä voimmekin päätellä, että paavi ei ihan usko kreationismiin.

        "- Evoluutio luonnostaan ei ole ristiriidassa luomisen kanssa, sillä evoluutio vaatii olioiden luomisen, jotka sitten kehittyvät, Franciscus puhui. "

        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288756676815.html

        linkissä vielä tarkemmin paavin aatoksia ihmislajin kehityksestä.

      • mikkelinmies1
        pakis__ kirjoitti:

        Tämä "Pakis" ei ole muuta kuin viisas, Jumala antanut ymmärrystä. Nykyisen paavin Francictuksen ajattelu evoluutiosta on mahdoton. Ihminen, joka hylkää Raamatun mukaisen ajattelen eli kreationismin hylkää myös Jumalan. En ole ihan varma, toki Jeesus vain voi pelastaa, mutta eikö Hän juuri luonut maailman 6 päivässä ja lepäsi seittemännen? Puhun tämänajan aikakäsitteestä. Pitääkö jo liittyä pienehköön adventisseurakuntaan? Pyydän teiltä viisautta.

      • Kaksi leiriä on kyllä ja pienempi määrää opit isommalle leirille.

        Helluntaikirkko-ongelmalle on tullut esiin nyt myös toinen puoli, kun helluntaikirkosta ei ole erotettu niitä jäseniä, jotka eivät kuulu enää mihinkään seurakuntaan tai kuuluvat uusiin seurakuntiin, joita ei ole hyväksytty helluntaiherätyksen seurakunniksi.

        Paaville voi nostaa hattua, kun murentaa kirkkoaan sisältäpäin.

      • Turhamaisuutta
        Pe.ku kirjoitti:

        Kaksi leiriä on kyllä ja pienempi määrää opit isommalle leirille.

        Helluntaikirkko-ongelmalle on tullut esiin nyt myös toinen puoli, kun helluntaikirkosta ei ole erotettu niitä jäseniä, jotka eivät kuulu enää mihinkään seurakuntaan tai kuuluvat uusiin seurakuntiin, joita ei ole hyväksytty helluntaiherätyksen seurakunniksi.

        Paaville voi nostaa hattua, kun murentaa kirkkoaan sisältäpäin.

        Joku halusi perustaa myös siksi helluntaikirkon, kun helluntailaisia ei luokiteltu väestölaskennassa kristityiksi.
        Tilastoissa helluntaikirkon jäsenet nyt sitten näkyvät kristittyinä.

      • Turhamaisuutta kirjoitti:

        Joku halusi perustaa myös siksi helluntaikirkon, kun helluntailaisia ei luokiteltu väestölaskennassa kristityiksi.
        Tilastoissa helluntaikirkon jäsenet nyt sitten näkyvät kristittyinä.

        Tuo on jo turhamaisuuden huippu.

        Vähän samaa sarjaa kuin erään palstalla kirjoittavan unelma kaksoiskansalaisuudesta, ihan sen takia että voisi sanoa itseään kaksoiskansalaiseksi.
        Palstalla eniten rahapulaansa valittava ostaisi itselleen kaksoiskansalaisuuden.

      • pekun teoriaa

        Niin! Pekun jutut on turhamaisuuden huippu ja ositus siitä miten köyhää on olla ateisti. Ei mitään omaa elämää!

    • mikkelinmies1

      Minä en oikeastaan ymmärrä mitään mitä tuo peku yrittää sanoa. Jos ymmärssin kuitenkin, niin onko totta että olisi kastettu 984 alaikäistä pakolla?Sehän on mahdotonta. Vain uskoontulleet kastetaan. Totta kai ymmärrän, että alle 14-vuotias voi ymmärtää kasteen ja voi mennä kasteelle. Mitään Suomen Helluntaikirkolla ei ole tekemistä sen kanssa. Sehän on niin nuori Liike, ettei sen kanssa voi edes keskustella.

      Minut on kastettu kaksi kertaa. kun tulin uskoon aikuisiässsä, mutta myös lapsena, jolloin vanhempani kastoivat minut. Pääsin Kasteen armosta osalliseksi tuolloin. Kysyin kerran herra Piispalta, sanoi ettei haittaa. Niin fiksu piispa täälläpäin Mikkelissä on, nyt jo emeritus. Tästä uudesta en tiedä.Kyllä täytyy sanoa että luterilaisuudessa o n paljon viisautta ja pääsee varmasti Taivaaseen jos luterilaisesti uskoo.

      • "Jos ymmärssin kuitenkin, niin onko totta että olisi kastettu 984 alaikäistä pakolla?"

        Väestörekisterikeskuksen tilastossa ei ole tietääkseni koskaan ollut virhettä.

      • Tilasto harha
        Pe.ku kirjoitti:

        "Jos ymmärssin kuitenkin, niin onko totta että olisi kastettu 984 alaikäistä pakolla?"

        Väestörekisterikeskuksen tilastossa ei ole tietääkseni koskaan ollut virhettä.

        Ei oo.
        Samaa systeemiä käytetään nykyään evl kirkossakin. Kaste on vapaa ehtoinen toimitus. Moni ei enää kastata lastaan, vaan kasteen voi jokainen ottaa itse kun oma tahto ja halu löytyy.

        Näin siksi, että kristityiksi voidaan tilastoida enemmän suomalaisia.

      • Usko Antilutter

        >>>Kyllä täytyy sanoa että luterilaisuudessa o n paljon viisautta ja pääsee varmasti Taivaaseen jos luterilaisesti uskoo.

      • pekun teoriaa
        Pe.ku kirjoitti:

        "Jos ymmärssin kuitenkin, niin onko totta että olisi kastettu 984 alaikäistä pakolla?"

        Väestörekisterikeskuksen tilastossa ei ole tietääkseni koskaan ollut virhettä.

        Ketään alaikäsitä eikä täysi ikäistäkään ole koskaan kastetu pakolla! Siinä taas on pekun valheellisuus näkyvissä! Koettaa olla niin polleaa ja kuitenkin provoilee pelkkiä valheitä. Ateistilla kun ei ole mitään elämää, niin pitäähän sitä jotain keksiä elämänsä täytöksi!

    • mikkelistä minäkin

      Minun on vaikea ymmärtää, miksi ihmisten kirjoittamaan raamattuun luotatte sokeasti ei siinä ole jumalan kirjoituksia vaan aivoituksia kuvitelmia, täysi ikäinen voi kastaa itsensä tai ei sillä väliä kun se on rituaalinen toimitus sekin ihmisten keksintö vailla merkitystä lähinnä uskomus, saa näihin uskoa.
      Oikeassa elämässä on uskottava tosiasioihin muuten olet hukassa.

    • Elvistelyä

      "Miksi vuoden Suomen helluntaikirkkoon on kastettu 984 alle 14-vuotiasta vauvasta lähtien.
      Lapsijäsenten osuus on tuon perusteella 13,2% Helluntaikirkon väestä ja miksipä sitä ei uskoisi, kun se on virallinen väestörekisterikeskuksen tilasto 2012-vuoden lopun tilanteesta.

      http://stat.fi/til/vaerak/2012/01/vaerak_2012_01_2013-09-27_tau_007_fi.html

      Helluntaihyerätyksen yleisimmän opin mukaan helluntailaiseen uskonyhteisöön liitytään kasteella ja nyt tuo Evl-kirkosta tuttu oppi on otettu "

      On olemassa Helluntaikirkko ja paikallis-helluntaiseurakuntia, jotka eivät kuulu em. helluntaikirkkoon.
      Jotkut haluavat hallita toisia ja siksi keskushallintainen helluntaikirkko on perustettu joidenkin pomottajien toimesta, jotta paikallis-seurakunnan pää ei olisikaan enää Kristus vaan joku hiippailijakunnan päähenkilö. Välikäsiä tarvitaan?

      Kirkko kuulostaa joidenkin mielestä hienolta (vaikka Raamatun alkuperäisistä teksteistä kyseistä sanaa ei löydy), siksi sitä halutaan käyttää alemmuudentunteesta johtuen. Kirkonmiehet on jotenkin arvostetumpia hiippailijakunnissa ja valtion konttoreissa.

      Helluntaikirkko ei kasta lapsia automaattisesti jäsenikseen. Kirkon jäseneksi liitetään seurakuntalaisten lapset, (seurakuntaan voi Raamatun mukaan liittyä vain kasteen kautta uskonsa tunnustavat henkilöt). Lapsista tuleekin kirkon jäseniä, mutta ei seurakunnan jäseniä. Tämä siksi että kirkko on vain henkilörekisteriä pitävä toimielin, joka saa rahaa työstään valtiolta.

      Hommalla voi ansaita rahaa, mutta ei kai sillä muuta järkevää perustetta voi olla?
      Ihmisten keksintöä nämä kirkot, ei niitä Raamattu tunne.

    • kirkon sivuilta

      http://www.suomenhelluntaikirkko.fi/jaseneksi

      Jäseneksi

      Suomen Helluntakirkon jäseneksi liitytään sen paikallisten jäsenseurakuntien kautta. Liittyessäsi Helluntaikirkkoon tulee väestötietojärjestelmään merkintä siihen kuulumisesta, etkä enää ole "uskontokuntiin kuulumaton" virallisissa rekistereissä.

      Suomen Helluntaikirkon järjestäytyminen uskonnolliseksi yhdyskunnaksi on tuonut myös helluntailaisille mahdollisuuden kuulua virallisesti kristilliseen kirkkokuntaan. Aikaisemmin tämä oli rajautunut paikkakunnittain, mutta nyt Helluntaikirkon jäsenyys on tehty mahdolliseksi kaikille helluntaiseurakuntiin kuuluville ns. rekisterijäsenyyden kautta. Päätöksen taustalla on seurakuntakentältä tullut suuri paine päästä liittymään Helluntaikirkon jäseneksi niiltäkin paikkakunnilta, joissa paikallinen seurakunta ei ole liittynyt Helluntaikirkkoon.

      Suomen Helluntaikirkon jäsenyys on paikallisen seurakunnan jäsenyyttä. Nyt rekisterijäsenyyden avautuessa muutamat seurakunnat toimivat palvelevina seurakuntina, joiden SHK-jäsenrekisteriin voidaan ottaa myös muiden paikkakuntien helluntaiseurakuntien jäseniä heidän oman kotiseurakuntansa suosituksesta. Luonnollisesti tällaisten jäsenten hengellisenä kotina säilyy edelleen oma paikallisseurakunta.

      Vanhempiensa mukana myös alle 18-vuotiaat lapset voidaan merkitä rekisteriin. Seurakunta on kuitenkin ennen muuta hengellinen yhteisö, ja seurakunnan jäsenyyteen tullaan aina henkilökohtaisen uskon ja kasteen kautta. Jos lapsijäsen ei täysi-ikäiseksi tultuaan ole itse liittynyt kasteen kautta seurakuntaan, hän poistuu myös SHK:n jäsenrekisteristä. On kuitenkin arvokasta, että seurakuntina voimme ottaa yhteyttä helluntaiperheiden lapsiin ja nuoriin, kun järjestämme vaikkapa seurakuntaleirejä tai muuta lasten ja nuorten toimintaa.

      • tode*

        jostakin käsittämättömästä syystä noinkin hyvin selostettu vastaus ei mene perille mm. Pekulle. Tätä asiaa on puitu täällä sen sata kertaa, mutta tasaisin väliajoin Peku ottaa sen esille kuin uutena ongelmanaan. Mistä johtunee? ;)

      • tode* kirjoitti:

        Kolminaisuudesta ja muista opeista on jauhettu tuhansissa viesteissä, mutta tästä vain pari mainintaa, vaikka se on hajottanut helluntailaiherätyksen kuin räsymaton.

      • Lypsämistä
        Pe.ku kirjoitti:

        Kolminaisuudesta ja muista opeista on jauhettu tuhansissa viesteissä, mutta tästä vain pari mainintaa, vaikka se on hajottanut helluntailaiherätyksen kuin räsymaton.

        No ei kai ihme jos seurakuntalaisten omistaman rukoushuoneyhdistyksen kaappaa oamaisuudekseen joku kirkko. Seurakuntalaiset ovat ensin maksaneet vuosikausia ja rakentaneet ruokoushuoneen, joka on heidän yhteistä omaisuuttaan. Pahimmissa tapauksissa on maksettu miljoonavelat ennen omaisuuden siirtoa.
        Homma haisee kirkko bisneksiltä.
        Bisnes ja uskonto ei kuulu yhteen.
        Uhreja kerätään yhteisen hengellisen kodin eteen, ei jonkun byrokraattisen kirkkohierarkian ylläpitämiseksi.

      • Kaunistella voi
        tode* kirjoitti:

        jostakin käsittämättömästä syystä noinkin hyvin selostettu vastaus ei mene perille mm. Pekulle. Tätä asiaa on puitu täällä sen sata kertaa, mutta tasaisin väliajoin Peku ottaa sen esille kuin uutena ongelmanaan. Mistä johtunee? ;)

        Ahneuttaan !

        Jos Räsäsestä johtuvat erot maksavat paljon, eli 400e /hlö, niin mitä saavutetaan siis sillä, että vauvatkin otetaan hellareiden rekisteriin ?

        Kyse on siis valtion rahastamisesta, joka taitavasti peitellään korulausein !

        Kun alaikäinen rekisteriin vilahtaa, niin raha hellareiden kassaan kilahtaa ! ;)

        Jos lapsi siis liitetään seurakuntaan tai rekisteriin, niin saavatko hellarit myös tuon 400e/vuosi ?

        Jos näin on, niin 18 x 400 tekee 7200, kunnes lapsi itse pääsee päättämään.

        Kannattavaa BISNESTÄ !

        Mutta kyse siis on RAHASTA kuitenkin, selitetään sitä millä korulauseilla tahansa !

      • Kaunistella voi kirjoitti:

        Nuo Räsäsestä johtuvat erot koskevat kirkollisveron vähenemistä ja summat on tosiaan suuria.

        Helluntaikirkolla ei ole verotusoikeutta.
        Helluntaikirkko saa valtionapua jokaisesta jäsenestään muutaman euron vuodessa, joten aika halvalla he ovat oppinsa myyneet, mutta myyneet kumminkin.

        Välillisesti helluntailaiset hyötyvät kyllä paljon enemmän valtion rahoista, kun saavat kehitysyhteistyöhönkin rahaa noin 7 miljoonaa joka vuosi.

      • Olisi mielenkiintois

        Olisi mielenkiintoista tietää se, että paljonko hellarit nettoavat näistä alaikäisistä !

        Kyllä siinä rahasta on siis kyse, eivät hekään tyhmiä ole !

        Mutta tuo kaksinaamaisuus vain ärsyttää, eli selitellään ihan muuta !

        Ymmärrän kyllä senkin puolen asiasta, että jokaisen ihmisen pitää aikuisena tehdä oma ratkaisu, mutta se halu liittää rekisteriin, sitä ei selitetä millään, se vain ohitetaan ja jätetään kertomatta, jotta ei paljastuttaisi, eikä ahneus paljastuisi eikä se, että Herra ei huonetta rakenna ja pidä pystyssä, vaan valtio !

      • Nousi vielä mieleeni

        Seuraava Raamatun kohta:

        Matt. 6:24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

        Luuk. 16:13 Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."

        Kun aletaan juosta rahan perässä, sillä on aina seurauksensa !

        Huomaa 2 todistajaa ! ;)

      • pekun teoriaa
        Pe.ku kirjoitti:

        Kolminaisuudesta ja muista opeista on jauhettu tuhansissa viesteissä, mutta tästä vain pari mainintaa, vaikka se on hajottanut helluntailaiherätyksen kuin räsymaton.

        Tai peku vaan luulee niin! Ateistilla ei ole elämää, joten peku on oiva esimerkki siitä! Ei peku koetakaan ymmärtää tosiasioita, sillä valheen provoilu on hänen ainut huvinsa!

      • Sakastista
        Olisi mielenkiintois kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista tietää se, että paljonko hellarit nettoavat näistä alaikäisistä !

        Kyllä siinä rahasta on siis kyse, eivät hekään tyhmiä ole !

        Mutta tuo kaksinaamaisuus vain ärsyttää, eli selitellään ihan muuta !

        Ymmärrän kyllä senkin puolen asiasta, että jokaisen ihmisen pitää aikuisena tehdä oma ratkaisu, mutta se halu liittää rekisteriin, sitä ei selitetä millään, se vain ohitetaan ja jätetään kertomatta, jotta ei paljastuttaisi, eikä ahneus paljastuisi eikä se, että Herra ei huonetta rakenna ja pidä pystyssä, vaan valtio !

        Vuonna 2012 Helluntaikirkko sai kokonaisuudessaan 12 000 €. Tänä vuonna muutaman euron enemmän. Näistäkö summista pitää olla noin katkera, että jaksaa vinkua asiasta jatkuvasti?

      • Sakastista kirjoitti:

        Vuonna 2012 Helluntaikirkko sai kokonaisuudessaan 12 000 €. Tänä vuonna muutaman euron enemmän. Näistäkö summista pitää olla noin katkera, että jaksaa vinkua asiasta jatkuvasti?

        "Vuonna 2012 Helluntaikirkko sai kokonaisuudessaan 12 000 €"

        Pienten summien takia Helluntaikirkko on tosiaan valmis luopumaan perinteisestä opistaan.

        Ilmoiottamasi luku on kyllä väärä.
        2012 tuki oli 25825
        2013 tuki oli 25047
        Ja tänä vuonna tuki on 25887 euroa.

      • pekun teoriaa
        Pe.ku kirjoitti:

        Nuo Räsäsestä johtuvat erot koskevat kirkollisveron vähenemistä ja summat on tosiaan suuria.

        Helluntaikirkolla ei ole verotusoikeutta.
        Helluntaikirkko saa valtionapua jokaisesta jäsenestään muutaman euron vuodessa, joten aika halvalla he ovat oppinsa myyneet, mutta myyneet kumminkin.

        Välillisesti helluntailaiset hyötyvät kyllä paljon enemmän valtion rahoista, kun saavat kehitysyhteistyöhönkin rahaa noin 7 miljoonaa joka vuosi.

        Ja peku on myynyt ihan ilmaiseksi naurettavuuksiin asti atistisuuden teoriat. On se hyvä kun on tällainen peku, joka ilmaisee sen, että ateistisuudessa ei ole mitään elämää, joten pitää tulla tänne jorisemaan pötyä ja provoilla! Hyvä peku. Olet tehnyt sen selväksi, ettei ateistisuus anna mitään. Elämä puuttuu kokonaan ateisteilta!

    • tode*

      dementia vaivaa? Vai mikä närästää noin pahasti? Eikö mitään muuta tullut mieleesi, kuin alkaa veivaamaan vanhaa väännöstäsi?

      Aivan samahan se on mm. Vapaakirkossakin, seurakuntaan ei kasteta lapsia, mutta uskonnolliseen yhdyskuntaan heitä saa liittää.

      • 14+17

        Ei ole ihme, että peku sai käräjäoikeudessa vankeusrangaistuksen ja kymmenien tuhansien sakot kiusaamisesta ja kunnianloukkauksesta.

      • Mielenkiintoista
        14+17 kirjoitti:

        Ei ole ihme, että peku sai käräjäoikeudessa vankeusrangaistuksen ja kymmenien tuhansien sakot kiusaamisesta ja kunnianloukkauksesta.

        Kerrohan lisää, kun tunnut tietävän tapauksen. Olitko itse toisena osapuolena?

      • 4+3
        Mielenkiintoista kirjoitti:

        Kerrohan lisää, kun tunnut tietävän tapauksen. Olitko itse toisena osapuolena?

        En sattumoisin ollut toisena osapuolena. Tapaus käsiteltiin vuonna 2006 tai 2007.

        Asiasta uutisoi tuolloin myös iltasanomat.

    • kerrotaan kerrotaan

      Ketjun kysymykseen,' osaako joku selittää'.

      Osaan kertoa asian.
      Aivan pienimmät alaikäiset on liitetty seurakunnan jäseneksi kastamatta ja siitä vähän isommista on varmaan jokunen kastettukin.

      Suurin kristillisen etiikan vastainen asia on se, että he sanovat eli valehtelevat ettei näitä kastamattomia ole liitetty seurakunnan jäseniksi.
      Yrittävät hämäten kuvata asiaa muuksi kikkailemalla sanoilla.

      Helluntaikirkkoon kuulutaan vain seurakuntien jäseninä.

      • ...asiaa?

        Et osannut kertoa.

        >>>>>Aivan pienimmät alaikäiset on liitetty seurakunnan jäseneksi kastamatta ja siitä vähän isommista on varmaan jokunen kastettukin.

      • kerrotaan kerrotaan
        ...asiaa? kirjoitti:

        Et osannut kertoa.

        >>>>>Aivan pienimmät alaikäiset on liitetty seurakunnan jäseneksi kastamatta ja siitä vähän isommista on varmaan jokunen kastettukin.

        Sinä '...asiaa?' olet valheellisen propagandan uhreja.

        Minun ei ole tarvetta toistaa jo ketomaani.

        Syyllisiä ovat koko hankkeen vehkeilijät. Haluaisin uskoa että tekevät viimeistään kuolemansa kynnyksellä parannuksen. Muutenhan on heille osoite selvä.

    • pekun teoriaa

      Helluntaikirkkoon ei ole katettu yhtään vauvaa eikä uskosta osatonta lastakaan. Siinä on taas valtava valhe pekuta. Mutta kun ateistilla ei ole mitään elämää , niin pitää pekuloida täällä valheellista provoaan esitellen! Näemme tässä hyvin saelkeästi miten ateistin elämä on tyhjää ja tylsää. Ei ole mitään omaa elämää, vaan pitää pyöriä valheineen täällä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1350
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      852
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      750
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      312
      601
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      585
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe