Työnantaja tarjosi töitä,joutui oikeuteen.

Työnantaja eli riistäjä, niinkuin köyhällä kansalla on tapana nimittää ihmistä joka heitä työllistää.
Iltalehti kertoo: Virolaiset metallimiehet tekivät töitä putkeen 21 päivää, päivien pituudet olivat 13-18 tuntia. Tulikin lähtö oikeuteen.
Siis mitä ihmettä. Työnantaja tarjosi töitä hyvänhyvyyttään köyhän naapuri maan köyhille metallimiehille, tulikin lähtö oikeuteen.
Miten tämä voi olla mahdollista? Missään muussa maassa kuin suomessa se ei olisikaan mahdollista.
Pikku metallimiehille iskikin väsy ja koti-ikävä, voi voi. Eivät vetelät lösöt jaksaneetkaan paiskia töitä.
Jos työn antaja tarjoaa vähän normia pitempää päivää, pitäisi olla kiitollinen.
Toivottavasti oikeus kuitenkin voittaa ja virolaiset joutuvat vastuuseen laiskottelustaan.
Näille viron pelleille haluan kertoa että vuorokaudessa on kuitenkin 24 tuntia, te luuserit teitte vaan 13-18 tuntia siitä ajasta, enempäänkin olisisi ollut vara jos työnantajan tilanne niin vaatii.
Jokainen joka on erimieltä ja väittää että työnantaja on riistäjä joka on toiminut tapauksessa väärin. Heitä neuvon: Ala yrittäjäksi, lompsi hattu kourassa pankkiin lainaa hakemaan ja ala työllistämään muita.
Ei se niin helppoa ole. Siksi meidän on tulevaisuudessa kunnioitettava yrittäjän tarpeita ja työ p äivien pituudet on oltava työtarpeiden mukaan.
Toisinaan päivät ovat pitkiä joku päivä voi jäädä kotiin. Kokoomusnuorten ajama nollalinja terve tullut asia työelämään.
Pyhäinpäivä kuitenkin levätään. Hyvää illan jatkoa kaikille, ammattiin ja asemaan katsomatta.
13133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eilen just kaveri kertoili ettei lomautukset haittaa koska on niin hyvä työttömyysturva!
Eli eipä paljoo kannusta työntekoon, onhan se kiva että maksetaan kotiin taitaa vaan yhteiskunnan varat olla syötynä?

Jokohan tälläinen yli viiskymppinen yrittäjä 30vuotta yrittäjänä työpäivä 8-12h voisi jäädä "omaeläkkeelle" yhteiskuntahan ei koskaan tule meikäläiselle eläkettä suomaan.

Äänestä
  • On täysin käsittämätöntä että maksamme hyvää työttömyyskorvausta kotona laiskottelusta ja samalla ihmettelemme miksi meillä on työttömiä.
    Työttömyyskorvaukset on pois työssäkäyvän ihmisen lompsasta ja siinäkin mielessä niiden maksaminen on suuri vääryys.
    Työttömyyskorvausten saanti on kuitenkin jo vaikeutunut ja uusien määräysten avulla te-keskus voi voihelpommin asettaa laiskurin karenssiin.
    Myös tulevien uusien asetusten mukaan työttömän on otettava hänelle tarjottu kaikki työ ja koulutus vastaan karenssin uhalla.
    Häen on oltava puhelimen äärellä kun hänelle soitetaan, muuten karenssit paukkuu ja se lomautus/työttömänä laiskottelu alkaakin haittaamaan.
    Karenssin pituus muuten ei ole se 90pv vaan sen määrittää virkailia itse ja heitän villin veikkauksen. Ei se nyt siitä lyhene ainakaan: )
    Tulevaisuudessahan meillä ei enää työttömyysturvaa vara ole maksaa, joten eiköhän tun kuuloiset jutut mitä kaverisi päästeli tule loppumaan.
    En sinun eläkkeestäsi tiedä. Myö yritys ja ala eläkkeelle: ) Iän puolestahan sinulla kuitenkin on vielä noin 20-25 vuotta tehokasta työaikaa.

    Äänestä

  • KarriKoK kirjoitti:

    On täysin käsittämätöntä että maksamme hyvää työttömyyskorvausta kotona laiskottelusta ja samalla ihmettelemme miksi meillä on työttömiä.
    Työttömyyskorvaukset on pois työssäkäyvän ihmisen lompsasta ja siinäkin mielessä niiden maksaminen on suuri vääryys.
    Työttömyyskorvausten saanti on kuitenkin jo vaikeutunut ja uusien määräysten avulla te-keskus voi voihelpommin asettaa laiskurin karenssiin.
    Myös tulevien uusien asetusten mukaan työttömän on otettava hänelle tarjottu kaikki työ ja koulutus vastaan karenssin uhalla.
    Häen on oltava puhelimen äärellä kun hänelle soitetaan, muuten karenssit paukkuu ja se lomautus/työttömänä laiskottelu alkaakin haittaamaan.
    Karenssin pituus muuten ei ole se 90pv vaan sen määrittää virkailia itse ja heitän villin veikkauksen. Ei se nyt siitä lyhene ainakaan: )
    Tulevaisuudessahan meillä ei enää työttömyysturvaa vara ole maksaa, joten eiköhän tun kuuloiset jutut mitä kaverisi päästeli tule loppumaan.
    En sinun eläkkeestäsi tiedä. Myö yritys ja ala eläkkeelle: ) Iän puolestahan sinulla kuitenkin on vielä noin 20-25 vuotta tehokasta työaikaa.

    Työttömiä on sen vuoksi, ettei ole palkanmaksajia sille työlle, jota on olemassa. Ei liene epäselvää kenellekään, että jos työstä ei ole varaa maksaa sellaista palkkaa, jolla kykenee elämään, niin se ei juuri kiinnosta. Kysymys voidaan esittää niinkin, onko tuo työ sitten tekemisen arvoistakaan.

    Ihan helposti voi kokeilla elämistä työttömyyskorvauksella. Mikään ei sitä estä. Ei tarvitse jättäytyä edes työttömäksi. Päätä vain, että et kuluta enempää rahaa kuin työttömyyskorvaksesi olisi. Jatka sitä sitten vaikkapa puolisen vuotta tai vaikka vuoden, jolloin kaikki elämäsi kustannukset tulevat esille.
    Veikkaanpa, ettei herkkua olisi. Kyllä siinä karisee kuvitelmat hyvinvoivista sosiaalituilla ja työttömyyskorvauksilla eläjistä lopullisesti. Ja jonkun 'kaverin' kehumiset loistavalla työttömyyskorvauksella. Työttömyyden alussa ei ihan heti tule taloudellista katastrofia, mutta siihen ei mene kauaa...

    Kuten itsekin kirjoitat tuossa työttömien velvollisuuksista ihan oikein, niin mikä niissä on ongelma? Työtä ja tarvittaessa koulutusta on otettava vastaan tai menettää korvaukset, on oltava koko ajan työmarkkinoiden käytettävissä eli valmiudessa tai korvaukset menetetään. Myös omaa aktiivisuutta edellytetään. Mitä siis vielä työttömän pitäisi tehdä?

    Myöskin tulevaisuudessa on oltava varaa pitää kaikki ihmiset hengissä, myös ne joilla ei työtä ole saatavilla. Ihan sama mikä on tukimuotojen nimi, työttömyyskorvaus, sosiaalituki, tms. Lähtökohtasi, että työttömät ovat laiskureita osoittaa kypsymättömyytesi. Laiskurit (miten sen sitten määrittelekään) eivät ole sama kuin työttömät, laiskureita löytyy työelämästäkin vaikka kuinka. Joka elämänalueelta eikä laiskuus välttämättä ole edes paha asia. Sen ansiostahan asioita on kehittynytkin huimasti.
    Ihmiset, kun vaan ei suostu vapaaehtoisesti kuolemaan nälkään, jos mitään menetettävää ei ole, niin mikään ei myöskään estä hankkimasta elämisen edellytyksiä keinoilla millä hyvänsä sieltä mistä sitä on saatavissa. Näinhän on aina historiassa tapahtunut, eikä jälki ole ollut miellyttävää kenellekään.

    Olisikohan hiukan syytä miettiä asioita ja varsinkin asennettaan ihmisistä lähtökohtaisesti laiskureina?

    Äänestä

kyllä kai teille stanan kokkareille passais että työntekijät tekisi 24/7/365 ilmaiseksi töitä tai jopa maksaisivat teille oikeudesta tehdä työtä ja ilman taukoja tietenkin...

Työaika on 8 tuntia päivässä, liiallisten ylitöiden teettämisestä joutaakin joutua oikeuteen! En minäkään jaksaisi jatkuvia ylitöitä kovin montaa päivää.

Yrittäjän ja työntekijän välillä on se oleellinen ero että yrittäjä tekee hommia itselleen ja se on tavallaan itse valittu elämäntapa. Työntekijä työskentelee sen yrittäjän hyväksi saaden korvausta menetetystä vapaa-ajasta.

Näyttää siltä että yrittäjät, rikkaimmat, poliitikot ja ylipäätään päättävissä / johtavissa asemissa olevat ovat kaikkein kateellisinta ja suvaitsemattominta porukkaa mitä maa päällään kantaa! Toisilta vietäisiin vaikka paskaiset alushousutkin jalasta!!

Äänestä
  • "Näyttää siltä että yrittäjät, rikkaimmat, poliitikot ja ylipäätään päättävissä / johtavissa asemissa olevat ovat kaikkein kateellisinta ja suvaitsemattominta..."
    No onneks tälläisen yksinyrittäjän ei tarvi "riistää" ketään eikä myöskään kadehtia!
    Töitäkin on niin paljon kuin pystyy tekemään ja onneks vielä terveyttä ja työintookin.
    Ainahan voit ryhtyä yrittäjäks jos rahkeet kestää?

    Äänestä

  • Siitävaan!! kirjoitti:

    "Näyttää siltä että yrittäjät, rikkaimmat, poliitikot ja ylipäätään päättävissä / johtavissa asemissa olevat ovat kaikkein kateellisinta ja suvaitsemattominta..."
    No onneks tälläisen yksinyrittäjän ei tarvi "riistää" ketään eikä myöskään kadehtia!
    Töitäkin on niin paljon kuin pystyy tekemään ja onneks vielä terveyttä ja työintookin.
    Ainahan voit ryhtyä yrittäjäks jos rahkeet kestää?

    Minä sanon että töitä aina tekevälle riittää!! Kaikki muu puhe on jaskaa!
    Yrittämistä meidän on tuettava. Työllistämistä on helpotettava. Huono työntekijä voi aiheuttaa valtavat tappiot pienyrittäjälle, jopa konkurssin.
    Ei voi olla mitään vaivaista 8h päivässä, töitä tehdään niin paljon päivässä kun on tarvis. Silloin kun on hiljasempaa, silloin levätään.
    Näin sen täytyy mennä!!
    Lopettakaa se turhanpäiväinen vouhottaminen.

    Tottakai töitä aina riittää ja tekemistä löytyy. Siitähän ei työttömyydessä olekaan kyse.
    Kyse on siitä, löytyykö töille maksajia. Eihän työ itsessään riitä, tarvitaan rahaakin.

    Töitä tehdään koko ajan ja joka paikassa, työttömät, kotirouvat, eläkeläiset jne.

    Vaadit yrittämisen tukemista, mutta et siedä palansaajien tukemista.
    Ei kai yrittäjäkään tukea tarvitse, jos yrittäminen kannattaa. Sama juttu palkansaajien osalta. Jos palkka riittää elämiseen, niin tukea ei tarvita.

    Huono työntekijä aiheuttaa vaikeuksia yrittäjälle, se on totta. Myös huono yrittäjä aiheuttaa vaikeuksia työntekijöille. Ei homma ole todellakaan niin mustavalkea, että yrittäjän ongelmat olisivat työntekijän vika. Niin se on hyvin harvoin ja silloinkin voi hyvin kysyä, miksi työntekijä on ylipäänsä palkattu ja/tai miksi työntekijä on yrittäjälle ongelma. Jos kyse on todistettavasti oikeasta ongelmasta, töiden laiminlyönti, rikollisuus tms, niin tuöntekijästä pääsee kyllä eroon helpostikin. Mielivaltaisilla perusteilla ei onneksi kovinkaan helposti.

    Äänestä

  • Ajattelu ei pahasta kirjoitti:

    Ei ole huonoja yrittäjiä on vain huonoja työntekijöitä. Karri iski taas semmoisen lämärin että maalivahti ei kerinnyt kissaa sanoa.
    Hyvä asiaa sinulla karri! Jatka samaan malliin!

    Äänestä

  • ELASTIINEN kirjoitti:

    Ei ole huonoja yrittäjiä on vain huonoja työntekijöitä. Karri iski taas semmoisen lämärin että maalivahti ei kerinnyt kissaa sanoa.
    Hyvä asiaa sinulla karri! Jatka samaan malliin!

    Niinpä niin...

    Olihan se lämäri, mutta ei sääntöjen mukainen ja ohi meni. Jos pelitermejä käytetään.

    Äänestä

  • KarriKoK kirjoitti:

    Minä sanon että töitä aina tekevälle riittää!! Kaikki muu puhe on jaskaa!
    Yrittämistä meidän on tuettava. Työllistämistä on helpotettava. Huono työntekijä voi aiheuttaa valtavat tappiot pienyrittäjälle, jopa konkurssin.
    Ei voi olla mitään vaivaista 8h päivässä, töitä tehdään niin paljon päivässä kun on tarvis. Silloin kun on hiljasempaa, silloin levätään.
    Näin sen täytyy mennä!!
    Lopettakaa se turhanpäiväinen vouhottaminen.

    Silloin kun on hiljaisempaa, työntekijät joko laitetaan pakkolomalle tai irtisanotaan, taas sinä pääset syyttämään heitä laiskureiksi...

    Sulla on erittäin paha asennevamma, saitko jonkin päävamman raataessasi?

    Äänestä

  • KarriKoK kirjoitti:

    Minä sanon että töitä aina tekevälle riittää!! Kaikki muu puhe on jaskaa!
    Yrittämistä meidän on tuettava. Työllistämistä on helpotettava. Huono työntekijä voi aiheuttaa valtavat tappiot pienyrittäjälle, jopa konkurssin.
    Ei voi olla mitään vaivaista 8h päivässä, töitä tehdään niin paljon päivässä kun on tarvis. Silloin kun on hiljasempaa, silloin levätään.
    Näin sen täytyy mennä!!
    Lopettakaa se turhanpäiväinen vouhottaminen.

    Karrikok,kuule ite olen aika kova tekeen töitä en valita, teen mitä käsketään en valita palkasta enkä siis mistään muustakaan paitsi siitä kun työnantaja ei tee tarpeeksi itse töitä vaan laittaa porukkaa lomautukselle jolla itsekkin nyt olen,eli tarkoittaako tämä nyt sitä että työnantaja ei ole tehnyt tarpeeksi töitä,vai sitä että työnantaja on laiskuri kun kerran työntekijät on tehtaan portilla huutamassa duunia suu auki kuin linnun poikaset ja nämäkö on sitten laiskureita,yritäppä vähän selventää mihin oikeen pyrit kun sanot että silloin kun on hiljaisempaa niin sitten levätään eli muututko sinäkin yrittäjänä laiskuriksi kun on hiljaisempaa,ja ei se työpäivien pituus ole se juttu vaan tehokkuus ja jos työnantaja ei osaa organisoida työtehtäviä tehokkaammiksi niin se on taitamattomuutta, turha se on tekijöitä syyttää syytä ihan ittees vaan.

    Äänestä

Älä valehtele. Suomi se köyhä on.

Äänestä

Oletetaan että palkka on 3000 euroa.
Veromäärä: 35%
Käteen jää: 1708 Euroa.
Yhtiön kulut ovat 4580,70 Euroa.
Siis kerroin on 2,68

Eipä siinä palkanlaskut paljoo auta jos sivukulut on kertaa kolme!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KarriKoK kirjoitti:

Työnantaja eli riistäjä, niinkuin köyhällä kansalla on tapana nimittää ihmistä joka heitä työllistää.
Iltalehti kertoo: Virolaiset metallimiehet tekivät töitä putkeen 21 päivää, päivien pituudet olivat 13-18 tuntia. Tulikin lähtö oikeuteen.
Siis mitä ihmettä. Työnantaja tarjosi töitä hyvänhyvyyttään köyhän naapuri maan köyhille metallimiehille, tulikin lähtö oikeuteen.
Miten tämä voi olla mahdollista? Missään muussa maassa kuin suomessa se ei olisikaan mahdollista.
Pikku metallimiehille iskikin väsy ja koti-ikävä, voi voi. Eivät vetelät lösöt jaksaneetkaan paiskia töitä.
Jos työn antaja tarjoaa vähän normia pitempää päivää, pitäisi olla kiitollinen.
Toivottavasti oikeus kuitenkin voittaa ja virolaiset joutuvat vastuuseen laiskottelustaan.
Näille viron pelleille haluan kertoa että vuorokaudessa on kuitenkin 24 tuntia, te luuserit teitte vaan 13-18 tuntia siitä ajasta, enempäänkin olisisi ollut vara jos työnantajan tilanne niin vaatii.
Jokainen joka on erimieltä ja väittää että työnantaja on riistäjä joka on toiminut tapauksessa väärin. Heitä neuvon: Ala yrittäjäksi, lompsi hattu kourassa pankkiin lainaa hakemaan ja ala työllistämään muita.
Ei se niin helppoa ole. Siksi meidän on tulevaisuudessa kunnioitettava yrittäjän tarpeita ja työ p äivien pituudet on oltava työtarpeiden mukaan.
Toisinaan päivät ovat pitkiä joku päivä voi jäädä kotiin. Kokoomusnuorten ajama nollalinja terve tullut asia työelämään.
Pyhäinpäivä kuitenkin levätään. Hyvää illan jatkoa kaikille, ammattiin ja asemaan katsomatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu