Ahvenanmaa voitaisiin myydä.

Suomelle se on pelkkä haitta- hyötyä ei ollenkaan. Suomi saisi hyvät manit myynnistä ja pakkoruotsikekustelukin loppuisi,Ruotsi ruotsalaisille-kosska oolanti on suomen turhake.
Paavo Lipposen ja Ahtisaaren "unelma" ei toteutunut. Nähdäänhän tuo krimillä.
Seuraava rauhanpalkinto lienee myönnetään pkk-lle?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ahvenanmaasta on vain kuluja, kuten suomenruotsalaisista yleensäkin.

Äänestä

Voitaisiinhan tuo myydä. Eri asia on sitten, kuka sen viitsii ostaa. Ruotsi ei sitä (enää) halua.

Äänestä
  • siitä voisi tehdä pakkosiirtola keskuksen kuten jenkeissä parris island ennen sekä austraaliassa saarivaltion ulkoiset saaret nykyisin. kaikki maahamme halukkaat sinne ennen uudelleensijoitusta mantereelle.

    Äänestä

  • tympääntynyt kirjoitti:

    siitä voisi tehdä pakkosiirtola keskuksen kuten jenkeissä parris island ennen sekä austraaliassa saarivaltion ulkoiset saaret nykyisin. kaikki maahamme halukkaat sinne ennen uudelleensijoitusta mantereelle.

    yksinkertaistaisi huomattavasti ei haluttavan aineksen maahamme tuloa. ai niin joo. tai kuten floridassa 80 luvun alussa.

    Äänestä

  • tympääntynyt kirjoitti:

    yksinkertaistaisi huomattavasti ei haluttavan aineksen maahamme tuloa. ai niin joo. tai kuten floridassa 80 luvun alussa.

    eipä näkyisi scarface wannabeita kasvukeskuksissamme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vapiksia. kirjoitti:

Suomelle se on pelkkä haitta- hyötyä ei ollenkaan. Suomi saisi hyvät manit myynnistä ja pakkoruotsikekustelukin loppuisi,Ruotsi ruotsalaisille-kosska oolanti on suomen turhake.
Paavo Lipposen ja Ahtisaaren "unelma" ei toteutunut. Nähdäänhän tuo krimillä.
Seuraava rauhanpalkinto lienee myönnetään pkk-lle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu