Mitä kepu aikoo asian korjaamiseksi tehdä, vai äänestänkö suosiolla persuja?
Lehtomäen jätevesiasetustunarointi käy kalliiksi
yksi ääni
18177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Voithan sinä persujakin äänestää, mutta tuo asia korjaantuu välittömästi, kun uusi hallitus tulee. Olkoon se sitten minkä puolueen johtama tahansa, kunhan ei vain vihreät tai hurrit ole puikoissa. Demaritkitkin on siinä kiikun kaakunkaakun vassareiden kanssa, sillä nehän ei sitä vittuillesakaan peru.
Kaikki täysjärkisten puolueet kylläkin. No kookmukseenkaan ei voi kyllä oikein tuossa asiasa luottaa, kun ne ei ole sitä protestoineet tähänkään mennessä.
Eli äänestä vain persuja, jos tuohon puolueeseen luotat. Kepu sen korjaa jokatapauksessa, sillä sen on pakko tehdä se, jos meinaa kasvonsa tuoltakin osin puhdistaa.
Toivottavasti persut ottaa sen yhdeksi vaaliteemakseen, ja toiseksi pieneläkkeiden korotuksen, niin se pakottaa muutkin myöntymään asioiden tilan korjaamiseen.
Nuo kaksi asiaa, tai oikeastaan, yksi, pieneläkkeiden korotus 200-300 eurolla, riittää yksin tekemään persuista vaalivoittajan, tai ainakin kakkostila olisi varma.
Onpa nopeaa toimintaa.
"asia korjaantuu välittömästi, kun uusi hallitus tulee."
Kepulla oli kahdeksan vuotta aikaa ja tuli sutta ja sekundaa.
>>>Kaikki täysjärkisten puolueet kylläkin.
Miten niin?
Eihän Persut uskalla hallitukseen. Siellähän joutuu käsittelemään "Kreikkalainoja". Samalla kun tuolla ratsulla jää oppositioon voi laistaa kaikista vaalilupauksista.
Persut elää popylistiäänillä. Niitä on hankala kerätä hallituksessa. Siellä joutuu vastuuseen. Saatta joutua jopa jätevesilakiakin käsittelemään. Millä sitten seuraaviin vaaleihin???
Ei Persut itseänsä murhaa menemällöä hallitukseen.
Samassa tilanteessa kuin Vasemmisto. Ei ne köyhyyttä poista koska se olisi Vasemmiston itsemurha.
Kepuloinen taas tempaissut "viiltävää poliittista analyysia".
On se ainakin isopäinen. Mahtuu paljon tyhmiä ajatuksia päähän.
Persut on packakaivoalan asijantuntijoita. Jos olet sitä mieltä, että muuta ei tarvitse osata niin äänestä vain persuja.
Kepu on kaivosalan asiantuntija.
Hyvin on Talvivaarassa asiat. Ihan niin on kuin kepuministerit kertoivat. Tai ei sinnepäinkään.
En minä muutenkaan kepua. Herkkähipiäinen lestadiolainen johtajana.
Nyt on tosiaan tapetilla tuo, että Sipilästä kirjoittanut toimittaja sai potkut.
Matti Vanhanen puolestaan liitettiin A-P Pietilän eroamiseen Ilta-Sanomista.
Pietilä oli julkaissut jotain, josta Vanhanen ei pitänyt. Vanhanen uhkasi oikeusjutulla, jonka aikeen tosin perui. Mutta Pietilän pesti toimittajana loppui kuitenkin.
Lipposen hallituksen paskalaki on epäonnistunut. Hallituksella olisi ollt nyt neljä vuotta aikaa korjata, mutta Ville Niinistö tumputti Talvivaarassa mitään aikaan saamatta.
Ei kai sitä noin huono hallitus neljässä vuodessa, kun maanmainio kepuvetohallitus ei kahdeksassakaan vuodessa.
Lehtomäki sentään sai jotain aikaan. Nykyine hallitus ei saanut aikaan muuta kuin tumputusta.
Saihan se aikaan kepun vaalitappion.
Ja mahtavan tilin Talvivaaran osakekaupoilla (seuraava valtiovarainministeri)
Se Lehtomäkeen liittyvä sisäpiiriritietojuttu ei aiheuttanut toimenpiteitä. Mutta vain siksi, ettei löytynyt todisteita.
Paula Lehtomäen nimissä osakkeita ei ollut, mutta hänen lähisukunsa nimissä oli, lastenkin nimiin niitä ostettiin.
Hehhe
Persuja sinääänestät joka tapauksessa.
Vakaumukselliset Persut tuntee juuri tästä jutusta jota jokainen Persu postaa suunnilleen kolme kertaa joka päivä tälle palstalle. No se toinenkiin tuntomerrki. Ruotsin kielen opetus kouluissa.
Minä voisin kepua äänestää, mutta en viitsi, kun on lestadiolainen puheenjohtaja.