Mitä tehdä kavereille jotka eivät itse pidä yhteyttä?

Ehkä kannattaisi hommata uusia kavereita, ketään ei kai voi pakottaa olemaan kiinnostunut toisesta. Tiedän itsekin hyvin tuon tilanteen. Teinkin yhdessä vaiheessa kokeen että jos en ota yhteyttä niin ottaako toinen ja ei ottanut... :D

Haluaisinkin löytää uusia ystäviä, mutta sekään ei aina ole ihan helppoja. Onneksi minulla kuitenkin on mies, lapsi, äiti ja yksi ystävä, joka pitää yhteyttä. Siitä yhdestä ystävästä olen todella kiitollinen.

Itsellä myös sama tilanne, että lähes aina minä olen se joka laittaa kavereilleni/ystävilleni viestiä Vastaavat kyllä silloin yleensä heti viestiini, mutta oma-aloitteisesti heistä ei mitään kuulu.

Oman kokemuksen mukaan jos muut ei ikinä pidä yhteyttä olet heille yhdentekevä. siis ihan sama näkevätkö sua koskaan vai eivät.

Mulla oli yksi kaveri jonka olin tuntenut melkein 8 vuotta ja nähtiin kerran viikossa ja joskus useamminkin. Minuakin ärsytti se että jouduin joka ikinen kerta itse soitella. Kokeilin huvikseni mitä tapahtuu jos odotan että kaveri soittaa minulle. No, meni 3 kuukautta kun nähtiin seuraavan kerran. Sen jälkeen VUOSIA. Nykyään ei nähdä enää ollenkaan. Luulin että olimme hyviä kavereita, ja olimme tosiaan tunteneet ihan yläasteesta asti, käytiin samaa koulua, hengailtiin koulun jälkeen ja myöhemmin amiksessa sama jatkui. Olen nyt 25 ja viimeksi näin hänet 3 vuotta sitten muistaakseni. Koko kaveruus kuihtui siihen että odotin että hän soittaisi. Eihän ikinä ihmetelly tai kysellyt että miksi en ole pitänyt yhteyttä tai mitään.

"Tarkoittaako tämä sitä, että kyseiset ihmiset eivät halua olla oikeita ystäviäni?"

Ei välttämättä. Vika voi myös olla siinä, että pidät liian aktiivisesti yhteyttä ystäviisi. Silloin kaverisi ei tahdo ottaa suhun yhteyttä omasta aloitteestaan, koska ne on muutenkin tarpeeksi tekemisissä kanssasi. Ne voi myös pelätä, että rupeaisit pommittamaan niitä yhteydenotoilla jatkuvasti, ja niillä voi esim. ylikiltin luonteen takia olla vaikeuksia sanoa milloin liika on liikaa. Tällaisessa tapauksessa ne voi pitää susta ja todella haluta olla kavereitasi, mutta niillä on myös paljon muita kavereita tai muuta tekemistä, josta ne haluaa pitää kiinni.

"Olisiko minun järkevää lopettaa itsekin kuulumisten kysely?"

Voisit kokeeksi lopettaa tai vähentää sitä ja katsoa miten käy. Jos kuitenkin olette joskus olleet suht hyviä kavereita, parempi olisi kysyä suoraan, mistä homma kiikastaa.

Minä kokeilin joskus mitä tapahtuu jos en ota yhteyttä, tulisiko joku käymään tai pitäisikö joku vuorostaan yllä ystävyyttä. Lopputulos oli kyllä helppo arvata vaikkakin oli silti pettymys, jäin yksin, ei edes sukulaiset soitelleet.

Kuulostele kuitenkin kokevatko tuttavasi sinut rakkaana ystävänä, vaiko enemmänkin tuttavana jonka kanssa vaan oli muita enemmän tekemisissä silloin kun oli sama koulu tai työpaikka.

Esimerkiksi omat "hyvät" työkaverini ovat kavereita vain työpaikalla, työajan ulkopuolella emme ole tekemisissä. Jos vaihtaisin työpaikkaa en usko että kukaan pitäisi yhteyttä.

Sama ongelma minullakin.. Minuakin neuvottiin että älä ota näihin kavereihin yhteyttä, vaan anna niiden soittaa seuraavaksi sulle. Otin neuvosta vaarin ja olen yksinäisempi kuin koskaan. Puhelin ei ole viime vuosien aika soinut kuin ehkä muutaman kuukauden välein. Yritän sanoa aktiviisille ja kiireisille ystävilleni että soittaisivat minulle sitten kun heille sopii, koska heidän kalenterinsa ovat yleensä täysiä ja minä istun illasta toiseen yksin. En nyt näillä sanoilla ole sitä ilmaissut, mutta mielestäni olisi niin paljon helpompaa jos he päättäisivät ajan eikä minun tarvitsisi yrittää keksiä juuri heidän kalenteriinsa sopivaa aikaa. Mutta tämä tekniikka on johtanut siihen että näemme yhä harvemmin. Se taas tuntuu siltä kuin heillä olisi parempaakin tekemistä enkä minä ole heidän prioriteettilistallaan kovin korkealla...

Omalla kohdallani huono itsetunto on todennäköisesti syynä siihen etten soittele toisille tai mene muiden seuraan. Pelkään tunkevani itseni seuraan johon minua ei haluta ja niinpä jään tosi usein yksin. Kai toiset tulkitsevat käytökseni niin etten halua seuraa, eivätkä sitten pyydä minua minnekään. Yritän kyllä näyttää nauttivani heidän seurastaan, jotta olisin toistekin tervetullut, mutta jostain syystä se ei vaan toimi. Kunpa joku olisi jo lapsuusvuosina käskenyt mennä toisten luokse, niin ehkä olisin oppinut olemaan luontevasti seurassa. Tai ainakin antanut rohkeutta sanoa suoraan omat tunteet niin en ehkä olisi päätynyt tähän yksinäisyyden kierteeseen.

Mutta siis alkuperäiseen kysymykseen siitä pitäisikö soittaa ystäville jotka eivät soita sinulle:
Jos viihdyt heidän kanssaan ja he vaikuttavat kiinnostuneilta sinusta eivätkä vain käytä sinua ongelmiensa kaatopaikkana, niin SOITA. Älä tee sitä virhettä että et soita heille ylpeyttäsi, sillä jos liikaa aikaa tulee väliin, niin vuosi vuodelta on yhä vaikeampaa soittaa yht' äkkiä ja pyytää toista lenkille.

Olen kuitenkin päättänyt ottaa hiukan etäisyyttä niihin kavereihin, jotka eivät itse oma-aloitteisesti pidä mitään yhteyttä. Mielestäni ystävyyden ja hyvän kaveruudenkin tulee olla vastavuoroista. Ehkä en sitten tarvitse niitä kavereita, jotka eivät välitä kysellä minun kuulumisia ym. Harmittaa vaan, kun ei ole enää paljoa ystäviä jäljellä, mutta onneksi on hyvä aviopuoliso ja lapsi. Ja ehkä ainakin yksi ystäväkin. :) Lisäksi äidilleni soittelen usein, joten kaipa häntäkin voi pitää ystävänä.

Olen yksinäinen. Kyllä minulla on pari oikeaa ystävää, isoll Y:llä , mutta välimatkat ovat valtavat. Sähköpostilla yhteydesäs 2-4 kertaa vuodessa. Toisen kanssa soitellaan noin 2-4 kertaa vuodessa. Molempin kanssa nähdään tukin koskaan. Siinä ne sitten ovatkin, ystävät. Onhan tuossa mies ja perhe. Mutta ei sitä ystävää, jonka kanssa kahville tai syömään. Työ kamuja on muutama, mutta tosiaan kamuja, ei niitä ystäviksi lasketa. Ystävä on sellainen jolle voi soittaa vaikka keskellä yötä.
Nimiä on puhelimessa vaikka kuinka monta, mutta kuten sinäkin, minäkin huomasin vain minä pidän yhteyttä. Muutamista ei ole kuulunut vuosiin.
Olen aina ollut yksin, tai siis ilman ystäviä. Poikaystäviä/ miehiä on ollut muttei niitä naisystäviä. Koulussa kiusattuna, illat kotona yksin istuen. Enää en edes luota ihmisiin. En anna itseni uskoa ystvyyteen. Minä ilmeiseti ymmärrän koko sanan eritavoin kuin muut. Petyn aina.

Hei!
Oon monen kanssa saman kokenut, työkyv eläkkeellä oleva kolmekymppinen kundi. Nekin, jotka on pitäneet yhteyttä, on lapsen saaminen/naimisiin meno jollain tavalla etäännyttänyt. En laita tähän sähköpostiani, mutta blogini alalaidassa kera koiranhoitomainoksen se löytyy, jos joku haluaa viestitellä. Olen avoin ystävyydelle, kuka oletkin :)

rukiista.blogspot.fi

Tiedä sitten teidän ystävistänne, mutta kaikki ihmiset eivät ole aloitteentekijöitä sosiaalisesti, vaikka pitäisivätkin seurastasi. Toki se, jos olisi 50 ystävää ja kukaan ei pitäisi oma-aloitteisesti yhteyttä, kertoisi jostain muusta.

Osa myös saattanut tottua, että pidät yhteyttä, ja sitten loukkaantuneet, kun et enää pidäkään yhteyttä. Aatelleet, että eivät ole enää tärkeitä sinulle.

Toki hyvät ystävät kyllä tunnistaa, kun heidän kanssaan juttelee.

Niin tuttua. Kaikki aina kiittelee, että olet niin kiva, kun pidät yhteyttä. Tänä kesänä sentään yksi jaksoi tulla kyläänkin, että kai se vaiva kannatti. Muutaman kanssa lopetin ystävyyden, kun ei enää mennyt yksiin. Toinen halusi mun eroavan puolisostani ja toinen syytti mua siitä, että tuon hänelle huonoa mieltä. No, enpä moista tarvitse kuunnella. Heissähän ei tietenkään ole vikaa. Toisella puolisot vaihtui joka vuosi ja elämä meni vaan alaspäin eikä osaa itseään hoitaa, toisille kyllä on kärkkäitä neuvoja. Häntä ei saa kukaan opastaa, kun hänhän tietää kuinka pitää toimia (eli pilata elämänsä). Toisella taas oli pitkään rooli varatun salarakkaana. Sitäkin jaksoin ystävyyden nimissä sietää, vaikka otti päähän. Kyllä se oma perhe on tärkein ja ne "ystävät" joutaa hakemaan elämänsä sisällön jostain muualta. Naapurit ovat sitten oma asiansa, heihin pitää vain hyvää päivää välit tai muuten asiat tietää koko naapurusto. Tällaista tämä on. Luottamusta ei ystävyyteen enää oikein itsellä ole, kun kelkan kääntäjiä on sen verran elämään mahtunut. Tällä hetkellä voisi ajatella, että pari ystävää löytyy, tosin eri paikkakunnilta.

Niin jotkut ihmiset vain ovat luonteeltaan sellaisia, että odottavat aina sen toisen yhteydenottoa, minä olen sellainen, minulla on todella huono itsetunto ja yleensä huomaan vähätteleväni itseäni ja se johtaa siihen, että odotan muiden yhteydenottoa josko heitä kiinnostaa seurani. Joskus monia vuosia sitten ystävystyin yhden tyttöporukan kanssa ja olimme joka päivä yhdessä, lähipiiristäni kuoli tärkeä ihminen ja minne minä menin ensimmäisenä, no kaverien luokse, muutamia vuosia olimme hyviä kavereita, kunnes toin mukaan yhden ulkopuolisen, josta tulikin siis minun korvike...ei enäö puhelin soinut ja kyllästyin itse olemaan se joka kysyi voitteko olla mun kanssa ja vastaus oli yleensä ei, no lakkasin ottamasta yhteyttä ja ei heistä ikinä kuulunut, kesälomakin oli juuri alkanut ja istuin koko kesän yksin kotona... no pari vuotta eteenpäin ja yhden onnettomuuden myötä otin yhteyttä näihin tyttöihin ja tällä hetkellä yksi heistä on se jolle soitan, kun tarvitsen ystävää ja hän soittaa minulle kun hän tarvitsee yhstävää. Asumme eri kaupungeissa, joten emme nää niin usein, mutta soittelemme lähes päivittäin.

Aika moni perheellinen toimii noin: ei ota koskaan yhteyttä. Perhe menee AINA edelle. Olipa sitten kyseessä puoliso, lapsi (vaikka olisi jo aikuinen), lapsenlapsi (vaikka olisi jo aikuinen), vanhemmat, nämä ohittavat aina kaverit. Näitä on myös helppo käyttää tekosyynä, että ei voi lähteä johonkin.

Toiset taas on vaan niin laiskoja, että kaikki pitää tarjoilla valmiiksi ja sekään ei riitä.

Sitten on vielä ne, jotka ”innoissaan” ehdottavat tapaamista, mutta peruvat sen joka kerta, kun on joku sukulaisjuttu juuri silloin tullut - totta kai. Ja ne, jotka sopivat tapaamisen -> haluavat vaihtaa päivää -> haluavat vaihtaa aikaa -> haluavat vaihtaa paikkaa -> haluavat palata alkuperäiseen suunnitelmaan, kun aikataulu muuttui…

Niin tuttua. Vuosikaudet yhteydenpito oli vain minun varassani, paitsi silloin kun minusta haluttiin hyötyä. Tähän kyllästyneenä ja kauemmas muutettuani kun vähensin yhteydenpitoa niin huomasin että eipä heistä enää kuulunutkaan kun eivät voineet hyötyäkään. Yksi kovasti muuttoni jälkeen tosin pyyteli vielä käymään mutta kun sanoin että sama matka se olisi hänenkin tulla käymään minun luonani vastavuoroisesti, niin vastaus oli että muutin niin hankalan matkan päähän. Yhtä hankala se matka on minullekin mennä hänen luonaan käymään, mutta hänelle hyvä veruke olla tapaamatta joten eipä enää yhteyttä pidetä. Yksipuolinen yhteydenpito karsii ainakin minulta kaveriksi pyrkivät hyvin pian ja monelle olenkin sanonut että en jaksa aikuisia ihmisiä perässäni vetää jos minä joudun olemaan aina se jonka pitää pyytää toista menoihin mukaan ja toinen ei koskaan edes ehdota mitään.

Sanon suoraan kokemuksesta, ja muutenkin tuollaisen tilanteen ymmärtää, että jos ei vastavuoroisuutta ole, se kertoo siitä, että kiinnostusta ei ole. Kannattaa varmasti lopettaa yhteydenpito. He ottavat yhteyttä, jos ei kuulu enää mitään. Jos eivät ota, silloin heidät voi unohtaa. Uusia ihmissuhteita kannattaa hakea aina muutenkin. Elämäntilanteet muutuvat. Heillekin on voinut tulla uusia kuvioita, ja vanhat eivät enää niin kiinnosta. Usein se on niin, ihmidiä tulee ja menee elämässä. Jotkin kestävät läpi elämän, toiset ovat ohimeneviä.

totesin juuri, että lopetan itse nämä ystävyyssuhteet.. kerrot pitkän jutun johin saat tyyliin yhden hymiön vastauksena, ei oikeasti ole mitään ystävyyttä omaan suuntaan… semmonen varakaveriolo tulee… päätin. yt, etten enää pidä mitään yhteyttä.. jos kiinnostaa, ovat ne muut yhteydessä.

On järkevää lopettaa yhteydenpito. Olen jopa sukulaisiin lopettanut.

Kyllä se kertoo siitä, miten paljon näitä "ystäviä" kiinnostaa, jos eivät koskaan kysele kuulumisia. Sellaiset on parempi jättää omaan arvoonsa.

Eniten risoo noi pikkurouvat, jotka pyörivät perheidensä kanssa. Todella rasittavaa jäädä aina ulkopuoliseksi. Monet kerrat olen miettinyt, millainen tulevaisuus sellaisella on, jos tulee ero tms.

Niinhän se on, että jos yhteenotto on yksipuolista niin paras lopettaa edes yrittämästä , saa vaan pahan mielen .
Joten ei ne ole oikeita ystäviä koska eivät välitä kysellä sinunkin kuulumisia kuten ystävien kanssa tehdään.

Olen vaihtanut kännynumeroita naispuolisten työkamujen kanssa, ja on sovittu että soitellaan ja sovitaan kahvilatreffit. Joopa joo ,kun soitan ja kysyn koska tavattaisiin, " No ei mulla nyt oo aikaa,soitan sulle ensi viikolla " . Tai sitten vastaus on "mä soitan sulle huomenna"
Mutta sitä soittoa ei koskaan tule. Ja mä ootan soittoja. Ja sitten kun näemme sattumoisin jossain kamu sanoo " Ai juu mun on pitänyt soittaa sul monta kertaa ,mut sit kun toi Lissu soitti ja pläpläplä". Miks joku Lissu on tärkeämpi kuin mä. Ois kiva käydä kävelemässä yhdessä,mutta ei heillä oo kenelläkään aikaa. Mä olen nyt sit tehny kolmelle naistutulle selväksi että mä en enää jaksa oottaa että he vuorostaan huolehtivat soittovuorosta,vaan lopetan yhteydenpidon tähän. Yks vastas kiukkusesti " jassoo", kaks muuta eivät kommentoineet mitenkään. Kun monta kuukautta menee ettei toinen ota vuorostaan yhteyttä, vaan aina mä ,niin mun puolesta saa olla ja hyvät jatkot vaan sinne. . Olen yrittänyt olla joustava,sovitteleva,antanut aikaa miettiä,mutta joskus se likasangon kahva katkee.

Kannattaa jättää "kaverit" omaan arvoonsa. Minullakin oli sellaisia. Pitivät keskenään hauskaa, eivät kutsuneet minua mukaan ja jopa puhuivat pahaa selän takana.

Minut muistettiin jos tarvittiin apua, rahaa lainaksi jne. Toisin päin ei koskaan onnistunut. Lopulta oivalsin, ettei tuollaisia ihmissuhteita tarvitse mihinkään.

se jolla on saundia