Isänmurha ja muuta tragiikkaa
kapi-vaari
3.11.2014 16:44
Olisiko Alexander Stubbin pitänyt tehdä ns. isänmurha, eli todeta aloittaessaan ihan suoraan tilanteen karuus: nyt on tehty hirveästi virheitä ja hukattu aikaa, ja se kaikki kaatuu tämän hallituksen päälle. Sellaisen ilmeisesti hyväksi olisi nähnyt Eija-Riitta Korhola, joskin toteaa heti perään, että sellaiseen Alexander lienee vain aivan liian mukava kaveri.
Eija-Riitan mielestä sellaisen ”isänmurhan” Katainen teki edeltäjiensä Niinistön ja Itälän suhteen tullessaan kokoomuksen johtoon 2004. Laitan loppuun linkin Eija-Riitan kirjoitukseen, josta voitte lukea asiasta tarkemmin. Kokoomuksen kannatus oli tuolloin jopa hieman alempi kuin viimeisessä gallupissa. Mutta sitten alkoi puolueen kannatuksen nousu. Se ei vielä vuoden 2007 vaaleissa vienyt puoluetta suurimmaksi, mutta toiseksi suurimpana kuitenkin hallitukseen, ja sen vaalikauden aikana kokoomus nousi suurimmaksi ja vuoden 2011 vaaleissa pääministeripuolueeksi.
Kokoomus nousi kannatetuimmaksi puolueeksi jo eurovaaleissa 2004 saaden neljä edustajaa EU-parlamenttiin. Sitä Eija-Riitta pitää huikean äänisaaliin saaneen Alexander Stubbin ansiona. Olisiko siis Stubbin pitänyt nytkin mennä sinne EU-parlamenttiin, kun viimeisissäkin eurovaaleissa hän sai jättipotin, ja jättää puolueen johto jollekin toiselle? Niin minä jo kerran aikaisemminkin täällä arvelin, ja näillä näkymin arveluni vahvistuu. Varmaan Alexander on aivan liian nuorekas, energinen ja kansainvälinen saadakseen suurta luottamusta meiltä suomalaisilta kotimaan politiikan johtoon. Meissä kun on paljon niitä, jotka haluaisivat pitää Suomen myös henkisesti yhtä syrjässä Euroopasta kuin se on maantieteellisestikin, maailmaa pelkääviä juntteja suoraan sanoen. Tuollainen Stubb voi viedä meidät vaikka Natoon, hui kauheaa, mitä Venäjä siitä ajattelisi!
Aivan oikein Eija-Riitta näkee nykyisen tilanteen ja siihen johtaneet tekijät kun hän sanoo näin:
>>Jos katsotaan talousnäkymiä, voi sanoa, että maassa on todellinen hätä. Ihmiset ovat syystäkin pettyneitä. Tämän hädän ainekset on kuitenkin luotu jo kauan sitten, itse asiassa silloin kun Vanhasen kakkoshallitus aloitti vuonna 2007. Juuri se ja seuraava hallitus jättivät lukematta talouden tunnusmerkkejä, ja siitä lukutaidottomuudesta me kärsimme tänään. Se mitä yhteisvastuullisesti tapahtui, ei ollut fantastista. Talouselämän puolella hälytettiin jo vuosia sitten muun muassa kauppataseen näkymistä, mutta esimerkiksi vääränlaisilla energiaratkaisuilla vaihtotaseen vajetta vain kiihdytettiin. Nyt on tehty hirveästi virheitä ja hukattu aikaa, ja se kaikki kaatuu tämän hallituksen päälle. Mutta. Jokaisen vastuunkantajan on katsottava toki ensisijaisesti peiliin mutta tässä tapauksessa myös peruutuspeilistä näkyy lohduttoman paljon

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kyllä tainnut joskus aikaisemminkin näyttää RUK:n todistukseni, mutta et liene sitä nähnyt. Tässähän se on:
https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/29218_389094439181_7634878_n.jpg?lvh=1
https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash2/29218_389094444181_4083666_n.jpg?lvh=1
Tässä on ”lautanen”, jonka kääntöpuolen teksti kuuluu: J.K.Korhonen RUK:n 114 kurssin 2.K:n priimus. Lahj. Haminan Sotilaskotiyhdistys ry.
https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash2/31368_393685019181_5153393_n.jpg?lvh=1
https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash2/31368_393685009181_494439_n.jpg?lvh=1
Todettakoon, että se oli kyllä paras todistus koko kiväärilinjalta, eli n. 500 oppilaan joukosta. Tuossa oppilasjoukossa oli myös 22 kaltaistani kanta-aliupseeri, kaksi sotilasteknikkoa ja yksi sotilaskapellimestari.
Jos jollakulla täällä on parempi RUK:n todistus, hän varmaan näyttää sen.
kapi-vaari
3.11.2014 21:10
Hyvällä mielellä hieman jopa naurunvirneessä tuon avaukseni tein, ja yhä paremmalla mielellä voin sen nyt jättää, ainakin tältä illalta. Kivasti se on herättänyt keskustelua, johon itsekin olen innolla osallistunut, kun aikaakin nyt on ollut.
Avaustani näkyvät pitäneen sopimattomina tälle palstalle ne, jotka eivät ole keskusteluun muutoin osallistuneet. Miksi eivät, hehän olisivat siten voineet viedä keskustelun syvemmin keskustapolitiikkaan. No, kyllä keskusteluun ovat osallistuneet ne, joilla yleensäkin on sellaiseen mielenkiintoa ja kykyä.
Ihan kivaa keskustelua on syntynyt. Mutta huomenna ja lähipäivinä minulla varmaan on vähemmän aikaa täällä viettää. Saatan jossain välissä käydä avaukseni tuottamaa ja palstaa muutenkin vilkaisemassa ja jonkin viestin heittämässä, jos siihen aihetta on. Huomenna aamupäivällä kuitenkin menen ”lähelle keskustaa”, kun on Valioeläkeläisten vuosikokous Valion pääkonttorilla, jossa kuullaan myös Valion edustajan esitys firman nykyisistä näkymistä ja talo tarjoaa osanottajille myös lounaan. Sitten saan luokseni naisystäväni, jonka kanssa meillä varmaan on yhtä ja toista sellaista, joka menee ohi tämän palstan kiinnostavuudesta.
Mutta - joka tapauksessa - nyt kiitoksia tälle avaukselleni tähän mennessä tulleesta ja iloisiin näkemiin!