venäjä laittoi liikkeelle AIDS ja EBOLA taudit

venäjä laittoi sota laboratorioistaan liikkeelle sekä AIDS että EBOLA taudit !

nyt venäjä testaa, miten virkuksia pitää kehittää, että niistä saadaan TAPPAVAMPIA
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Afrikassa heimopäälliköt kehittivät nuo virukset. Sillä konstilla saatiin länsimaat innostumaan kehitysmaiden rahalähetysten lisäämisestä ja pelastuspartioiden lähettämisestä savannille!

Äänestä

Aloituksessa ei ollut mitään todistetta väitteelle joten laitan sen nyt tässä:


Liberialainen tiedemies: Yhdysvallat on vastuussa Ebola-epidemiasta

Tohtori Broderick väittää seuraavaa yksinoikeudella julkaistussa Daily Observer jehden artikkelissa Liberiassa:

Yhdysvaltain puolustusministeriö (DoD) rahoittaa Ebola kokeita ihmisillä, kokeita, jotka alkoivat vain viikkoja ennen Ebola -epidemiaa Guineassa ja Sierra Leonessa. Raportit kertovat, että DoD teki sopimuksen arvoltaan 140 000 000 dollaria Tekmiran, kanadalaisen lääkeyhtiön kanssa, tehdä tätä Ebola tutkimusta.


Tämä tutkimustyö piti sisällään terveiden ihmisten suonensisäiset injektiot tappavalla Ebola-viruksella, joka alkoi vuonna 2014 tammikuussa, siis vain hieman ennen kuin Ebola -epidemia julistettiin Länsi-Afrikassa maaliskuussa.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=12104

Äänestä

Kommentoi aloitusta


venäjä TAPPAA kirjoitti:

venäjä laittoi sota laboratorioistaan liikkeelle sekä AIDS että EBOLA taudit !

nyt venäjä testaa, miten virkuksia pitää kehittää, että niistä saadaan TAPPAVAMPIA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu