Sillä lailla, sanoi Tarvajärvikin ! Kansanedustaja Koskela ei OSANNUT sanoa syytä puolueen vaihtoonsa Tampereen radion haastattelussa ????? Kertoi miettineensä vuoden päivät tätä päätöstään ?????????
Nyt olisi ensiarvoisen tärkeätä, että keskustapuolueen paikallinen yhdistyskin miettisi ehdokaslistaansa tuleviin eduskuntavaaleihin.
Nyt olisi ensiarvoisen tärkeätä, että keskustapuolueen paikallinen yhdistyskin miettisi ehdokaslistaansa tuleviin eduskuntavaaleihin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen kepu. Jos petturi tulee kepun listoille, niin annan kyllä ääneni ihan muualle, en voi sietää tollaista toimintaa, onko niin hullua puoluetta joka tollaisen ämmän huolisi listoilleen,
Niin eikös tämä ole Laila Koskelalle jo KOLMAS puolue ? Nyt Hän kyllä petti äänestäjänsä ja ei varmaan tule saamaan lähellekkään yhtä suurta äänimäärää kuin edellisis vaaleis, jos ja kun pyrkii eduskuntaan keskustapuolueen ehdokaslistalta. Tärkeiden ja tarpeellisten asioiden puolesta puhuja Hän on, kieltämättä. Mutta, mutta, politiikassa asioihin vaikuttaminen ei käy yhtä sukkelaan kuin esim kantelun laatiminen työpaikka-asioissa. Toisin sanoen, ei asioiden "läpivieminen" edisty sillä, että joka vaalikaudella vaihtaa puoluetta. Ikävä kyllä, minäkin kuuluun siihen joukkoon joka en anna tulevalla vaalikierroksella enään "ääntäni" Hänelle !
Mitäs sanoo tahi kommentoi Keskustapuolueen kannattajat ? Onko minkäänlaisia mielipiteitä ? Odotatteko että Leila Koskela on puolueenne ääniharava jos ja mitä ilmeisemmin pääsee ehdokkaaksenne ? Vai käykö jopa niin, kuin nimimerkki Kylmää 5.11.2014 09:54 ilmaisi kommentissaan ? Tämän hetkisten galluppitietojen mukaan Keskustapuolueen kannatus on nousussa, mutta onko puolueella varaa ottaa riski, joka saattaa ilmetä vaalituloksessa ? Äänestys käyttäytyminen saattaa olla yllättävä reagointi jopa pitkäaikaiselta Kepun jäseneltä?
Ei herätä kovin luottamusta henkilö joka hyppii puolueesta toiseen milloin minkäkin mielipiteensä puolustamisen varjolla.
Eikö henkilön ennemminkin pitäisi pyrkiä saada ihmiset oman puolueensa sisällä näkemään eri näkökulmia asioihin?Ja puolustaa omaa kantaansa? Erimieltähän kai saa olla jos siltä tuntuu?
No puolueen vaihdon syyhän on ihan obv... persuilla oli aiemmin hirveesti draivia ja tuli se jytkykin niin tottamunassa Koskelan kannatti liittyä persuihin. nyt taas näyttää siltä että keskusta on nousussa ja persut laskussa joten narsisti ei voi tehdä muuta ratkaisua kun siirtyä voittajajoukkueeksi laskelmoimaansa jengiin.
Pirkanmaan keskusta sit nimesi Laila Koskelan ehdokkaakseen tuleviin eduskuntavaaleihin, joten minun ääneni jääpi saamatta. Tosin ei sillä ole varmaan mitään merkitystä pyllitänkö minä Kepun nousukiitoa.