En tiedä edes mitä ajatella, kaikki on yhtä sekasotkua...
Viikonloppuna taas tajusin. Huomasin, miten yksin olenkaan. Ympärilläni massoittain ihmisiä, mutta silti olen kuin merkityksetön hylkiö. Sääliviä, epäileviä, huvittuneita, myötätuntoisia, syyttäviä, inhoavia katseita. Etsin katseellani, etsin koko ajan, mutta en löydä sitä ihmistä, joka voisi olla todellinen ystävä, rakastettu. Sellainen, jonka seurassa voisin olla oma itseni. Sellainen, joka todella jopa pitäisi minusta. Missä voit olla, miten kauan minun pitää etsiä, odottaa, toivoa? Jossain vaiheessa usko loppuu, niin kuin aina. Kasvot muuttuvat toiveikkaista ilmeettömiksi. Mieleni valtaa kyynisyys, katkeruus, epätoivo, pelko. Tuntuu siltä, kuin kaikki näkisivät sen. Tuntuu siltä, kuin he näkisivät suoraan lävitseni. Haluaisin hävitä, kadota olemattomiin. En kuulu tänne, ei tämä ole minun paikkani. Ottakaa pois minulta nämä tunteet. Antakaa minunkin olla kuin muut. Antakaa edes olla rauhassa. Elämänilo, mitä se on? Onni, mitä se on? Rakkaus... miksi minä jään aina ilman? Miksi en osaa olla sellainen, kuin muut haluaisivat? Miksi olen omituinen? Miksi olen erilainen? Miksi olen saamaton, miksi en ota itseäni niskasta kiinni? Miksi annan itseni vajota yhä syvemmälle suohon? Miksi odotan ihmettä, joka pelastaisi minut ja surkean elämäni? Olen aina ollut hyvä. En ole koskaan halunnut kenellekään mitään pahaa. Olen aina tehnyt niin kuin pitää. Olen aina halunnut rakastaa, antaa aihetta iloon, antaa aihetta hymyyn. Tämäkö on palkka siitä? Kohta en voi enää edes hymyillä, koska en tiedä siihen mitään syytä. Syytän itseäni, koska olen syypää. Satutan itseäni tahtomattani. En osaa enää olla, olen kadottanut itseni. Olen kadottanut taidon ystävystyä. Ihastun, rakastun.. Rakastan ja rakastan, kunnes huomaan etten edes osaa rakastaa. En osaa olla ihminen. Kadotin jonnekin sanat, eleet, luonteen. Nyt olen ilmeetön este muiden jaloissa. En ole mitään.
Menen nukkumaan... aamulla kaikki tuntuu taas vähemmän murskaavalta. Ainakin siihen asti, kun taas huomaan julmat tosiasiat :(
Viikonloppuna taas tajusin. Huomasin, miten yksin olenkaan. Ympärilläni massoittain ihmisiä, mutta silti olen kuin merkityksetön hylkiö. Sääliviä, epäileviä, huvittuneita, myötätuntoisia, syyttäviä, inhoavia katseita. Etsin katseellani, etsin koko ajan, mutta en löydä sitä ihmistä, joka voisi olla todellinen ystävä, rakastettu. Sellainen, jonka seurassa voisin olla oma itseni. Sellainen, joka todella jopa pitäisi minusta. Missä voit olla, miten kauan minun pitää etsiä, odottaa, toivoa? Jossain vaiheessa usko loppuu, niin kuin aina. Kasvot muuttuvat toiveikkaista ilmeettömiksi. Mieleni valtaa kyynisyys, katkeruus, epätoivo, pelko. Tuntuu siltä, kuin kaikki näkisivät sen. Tuntuu siltä, kuin he näkisivät suoraan lävitseni. Haluaisin hävitä, kadota olemattomiin. En kuulu tänne, ei tämä ole minun paikkani. Ottakaa pois minulta nämä tunteet. Antakaa minunkin olla kuin muut. Antakaa edes olla rauhassa. Elämänilo, mitä se on? Onni, mitä se on? Rakkaus... miksi minä jään aina ilman? Miksi en osaa olla sellainen, kuin muut haluaisivat? Miksi olen omituinen? Miksi olen erilainen? Miksi olen saamaton, miksi en ota itseäni niskasta kiinni? Miksi annan itseni vajota yhä syvemmälle suohon? Miksi odotan ihmettä, joka pelastaisi minut ja surkean elämäni? Olen aina ollut hyvä. En ole koskaan halunnut kenellekään mitään pahaa. Olen aina tehnyt niin kuin pitää. Olen aina halunnut rakastaa, antaa aihetta iloon, antaa aihetta hymyyn. Tämäkö on palkka siitä? Kohta en voi enää edes hymyillä, koska en tiedä siihen mitään syytä. Syytän itseäni, koska olen syypää. Satutan itseäni tahtomattani. En osaa enää olla, olen kadottanut itseni. Olen kadottanut taidon ystävystyä. Ihastun, rakastun.. Rakastan ja rakastan, kunnes huomaan etten edes osaa rakastaa. En osaa olla ihminen. Kadotin jonnekin sanat, eleet, luonteen. Nyt olen ilmeetön este muiden jaloissa. En ole mitään.
Menen nukkumaan... aamulla kaikki tuntuu taas vähemmän murskaavalta. Ainakin siihen asti, kun taas huomaan julmat tosiasiat :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tekstisi oli niin monilta osin samanlainen kuin ajatukset päässäni tällä hetkellä. Mä osaan rakastaa, mutta sitä rakkautta mitä haluaisin antaa, ei haluta..
Niin. Lueppa tekstini Parisuhde-puolelta.
ANTAKEE ANTEEKSI.
Silloin kun itse eniten odottaa ja toivoo rakkautta ja se on kaikkein merkityksellisintä elämässä sitä ei saa, sillä silloin on liian epätoivoinen ottaakseen sen vastaan.
Vasta kun ei odota liikaa ja antaa asioiden kehittyä itsestään ja osaa myös hymyillä muille niin sinullekin hymyillään. MIelestäsi tarvitsisit terapiaa ja uusia ympyröitä elämääsi jossa et ole juuttunut samaan rooliin. Hanki vaikka joku piiri taikka harrastus ja aloita alusta. Tiedätkö mitkä asiat sinua miellyttävät kanssaihmisissä? Mieti myös sitä miten itse voisit palvella kanssa ihmisiä niin että saisit heidät kiinnostuneita itsestäsi ja oletko kypsä suhteeseen. Kun on suhteen kokenut ensirakkaus vaiheen yli niin sekin on vain ihmissuhde siinä missä muutkin ehkä vain läheisempi. Monet etsivät turvaa parisuhteesta ,mutta epäonnistuvat kun toisesta tulee äiti taikka isä vaikka rakkaus olisi parempaa jos molemmat seisoisivat omilla jaloillaan. Onko sinulla mukavia sukulaisia joiden luona voisit käydä? Mikä toisi elämällesi sisältöä? Mikä auttaisi siihen että elämäsi olisi tyydyttävää? Onko nyt oikea aika löytää elämän kumppani? Tulisiko siitä pysyvää?
Chat50 Cherin kirjoittama. Tämä väärinkäsitysten välttämiseksi mainittakoon.
Jos kulkee kauan louhikossa, voi menettää rohkeutensa. Ei ole mitään tietä, ei minkäänlaista suuntaa, ja jokainen askel on aseteltava eri tavoin. Mutta elämä ei ole moottoritie.
Ei mikään ole ennalta tarkkaan laskettavissa. Ei mikään mene tasan. Juuri mikään ei ole täysin hyvää tai täysin pahaa. Ja oikeudenmukaisuuden alku on taito oivaltaa, mikä hyvässä ei ole hyvää ja mikä pahassa ei ole pahaa. On kuljettava kärsivällisesti eteenpäin. Ja siellä missä ihmistiet loppuvat, voi keskellä villiä erämaata alkaa tie kohti totuutta.
Kaikki näet näyttää olevan ristiriitaista. Jos luulee tuntevansa itsensä, osoittaa ettei tiedä itsestään mitään. Riittää, että jumala tuntee.
Lumi palaa oksilla kuin lapsen raikas poski. Elämän kipinät hangella ja matkalla tuulet täynnä valoa, täynnä laulua. Kevätsade pesee jokaisen puun eikä yksikään niistä huoju mykkänä.
Joku käveli ylitsesi joskus kauan sitten, tallasi lakoon ja siihen jäit. Siinä pysyt loppuelämäsi ellet ryhdistäydy, lähde kävelemään tai edes ryömimään. Ellet tunnusta itseäsi arvokkaaksi, rakasta rakkauden arvoiseksi. Ja elämää ystäväksi. Anteeksiantosi ansainneksi.
Lainattu suurilta ajattelijoilta
Heissan!Luin viestisi että "missä olet,enkelini.."
Ehkä olen samoissa oloissa kuin sinä että mulle on kaikki aivan sama...ja tahdon pikaisesti kuolla että en halua elää maan päällä..kun tuntuu että kaikki vihaavat minua jopa parhaat ystävänikin,mutta en välitä heidän vihaasa mua kohtaan jos hyö vihaavat niin ne vihaavat... Ehkä kerronkin tässä mun unesta eilen yöllä eli 28-29 välisenä...että mulle tuli yht äkkiä jonkinlainen sairaus jota ei voi parantaa vain ainut parannus on kuolema...!mutta aamulla kun heräsin että ja mietin unta jota näin ja toivon että se tapahtuisi nopeasti ja toivon myös että se kuoleman sairas tauti tulisi minuun ja ottaisi minulta hengen pois,ja vielä uneen takaisin...=)
niin näin myös että olin arkussa ja mulla oli pieni hymyilevä hymy kasvoillani ja ajattelin itsekseni ehkä mä olin onnellinen siinä arkussa jossa näin itseni olevan..!! Mutta sanon vain että kun ajattelee noin että tahtoo kuolla niin kuitenkin elätään loppuun asti...vaikka ei tahdottaisi elää mutta kuitenkin eletään....!!
Niin mun elämän tilanne on tälläinen että minä en tiedä yhtikästään mitään......kun yksi jätkä haluasi olla mun kanssa mutta mä en haluaisi vaan olla vapaa mennä mihin itse haluan ja tehdä mitä itse haluan että ei ole ketään sanomassa että et saa tehdä sitä..mutta mulla on myös sellainen ongelma että jossa en tahdo mainita nimeä että mie haluaisin erään henkilön ja olenkin mailannut hänelle siitä ja ei oo viel vastannutkaa mutta toivon syvästi että vastaisi pian.....
Mutta täytyy tässä lopetella
mutta vastaile pian jos on mahdollista...
rakkaudella muumeli!
niin kuin ovat ajatuksesi, niin on elämäsi... muuta ajatuksia itsestäsi, niin muuttuu elämäsi... ajattele positiivisesti, älä negatiivisesti... ihminen itse omilla ajatuksillaan luo oman kurjuutensa tai onnensa, niin yksinkertaista se on....ellet rakasta itseäsi, et voi rakastaa lähimmäistäsikään, mitä annettavaa on kurjalla toiselle... mietipä sitä?