Helvetin metron takia liikenne tökkii

Kyllä taas kansaa kyykytetään länsiväylällä, puhumattakaan aamuruuhkasta ihmisillä jotka koittaa päästä länsiväylälle. Onneksi ei tarvitse siinä ruuhkassa kököttää sentään mutta iltapäivällä joutuu.

Länsiväylälle tehdään bussikaistaa molempiin suuntiin matinkylän ja espoonlahden välillä ja vaikka mitä, joiden takia sitten on alhaiset nopeusrajoitukset tietöiden takia.

Mine en sinne metroon tule kun ei siitä ole mitään hyötyä edes. Järjetön hanke, maksaa ainakin miljardin että saadaan nyt joukkoliikenteellä matkustaville yksi vaihto lisää työmatkaansa. Nyt pääsee bussilla suoraan helsinkiin asti niin kun metro valmistuu niin enää ei pääse, pääset bussilla vain metro asemalle. Sitten metrolla minne menetkin ja mahdollisesti taas sen jälkeen vielä jatkat taas matkaa bussilla.

No, ei voi kuin toivoa että hyvää kannattaa odottaa?
Että mahdollisimman moni sitten menisi metrolla ja tien päälle tulisi enemmän tilaa yksityisautoilijoille.
686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Valitettavasti siihen on vielä aikaa, että helvettiin pääsee metrolla. Siihen asti pitää tyytyä näihin nykyisiin järjestelyihin.

Äänestä
  • Määki jo luulin että onko Helsingin seudun länsimetro mennyt vahingossa helvettiin vaikka piti Espooseen mennä.

    Äänestä

Yksityisautoilijat nuo tiehankkeet kustantaakin, miksi ei sitten saisi käyttää. Myös bussikaistojen kustannukset siirtyy yksityisautoilijan niskaan.

Äänestä

Sitä siellä länsiväylällä jonotetaan niin aamuruuhkassa kuin iltapäiväruuhkassa.

Metro hommassa on jo mokattu kalliisti, metro piti olla automaattinen joka toimii ilman kuljettajaa mutta nyt sitten metro tulee liikkumaan kuljettajan ohjaamana/valvomana.

Äänestä
  • " metro piti olla automaattinen joka toimii ilman kuljettajaa mutta nyt sitten metro tulee liikkumaan kuljettajan ohjaamana/valvomana."

    Niin? Missä vaiheessa automaattimetrohanke on kuopattu? Kyllähän se varmaan kulkee kuljettajan ohjaamana vielä länsimetron valmistumisvaiheessa, mutta millä tavalla se sulkee pois koko automaattimetrohankkeen?

    Ei siinä, itsenikään mielestä koko utopistisessa kymmeniä (vai satoja?) miljoonia maksavassa hankkeessa ei ole mitään järkeä. Kuinka moneksi kymmeneksi-sadaksi vuodeksi maksettaisi kuljettajien palkat tämä utopistisen hankkeen hinnalla,varsinkin kun pitää kuljettajat olla valvomassa menoa vielä vuosien ajan kun "automaatti"metro on otettu käyttöön.

    Äänestä

  • Huhhuh.... kirjoitti:

    " metro piti olla automaattinen joka toimii ilman kuljettajaa mutta nyt sitten metro tulee liikkumaan kuljettajan ohjaamana/valvomana."

    Niin? Missä vaiheessa automaattimetrohanke on kuopattu? Kyllähän se varmaan kulkee kuljettajan ohjaamana vielä länsimetron valmistumisvaiheessa, mutta millä tavalla se sulkee pois koko automaattimetrohankkeen?

    Ei siinä, itsenikään mielestä koko utopistisessa kymmeniä (vai satoja?) miljoonia maksavassa hankkeessa ei ole mitään järkeä. Kuinka moneksi kymmeneksi-sadaksi vuodeksi maksettaisi kuljettajien palkat tämä utopistisen hankkeen hinnalla,varsinkin kun pitää kuljettajat olla valvomassa menoa vielä vuosien ajan kun "automaatti"metro on otettu käyttöön.

    Metro kattaa promilleluokkaa kilometreissä suomen julkisesta liikenteestä silti sinne hakataan satoja miljoonia euronappulaa.....jos helsingin seutu joutuis ite kustantamaan hölmöilyt ilman verorahaa niin kusesaa olisitte......muuallapäin suomea tiet romuna ja pk seudulle näyttää rahaa riittävän uusimiseen parin vuoden välein......tie jota käytän paljon on päälystetty viimex 2004....ja on muuten aivan romuna,ei oo 100 metriä ilman paikkaa...helsiki elää suomen verorahoilla.....tutkimuksen mukaan hesa on suomen tehottomin kaupunki,enkä ihmettele ettei yhellä eurolla saada niin paljoo aikaan kun muualla suomessa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhia metroja kirjoitti:

Kyllä taas kansaa kyykytetään länsiväylällä, puhumattakaan aamuruuhkasta ihmisillä jotka koittaa päästä länsiväylälle. Onneksi ei tarvitse siinä ruuhkassa kököttää sentään mutta iltapäivällä joutuu.

Länsiväylälle tehdään bussikaistaa molempiin suuntiin matinkylän ja espoonlahden välillä ja vaikka mitä, joiden takia sitten on alhaiset nopeusrajoitukset tietöiden takia.

Mine en sinne metroon tule kun ei siitä ole mitään hyötyä edes. Järjetön hanke, maksaa ainakin miljardin että saadaan nyt joukkoliikenteellä matkustaville yksi vaihto lisää työmatkaansa. Nyt pääsee bussilla suoraan helsinkiin asti niin kun metro valmistuu niin enää ei pääse, pääset bussilla vain metro asemalle. Sitten metrolla minne menetkin ja mahdollisesti taas sen jälkeen vielä jatkat taas matkaa bussilla.

No, ei voi kuin toivoa että hyvää kannattaa odottaa?
Että mahdollisimman moni sitten menisi metrolla ja tien päälle tulisi enemmän tilaa yksityisautoilijoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu