Apostoli Paavali kirjoitti Timoteukselle: "Hengeytetty ilmaus sanoo nimenomaan, että myöhempinä ajanjaksoina jotkut luopuvat uskosta, kun he kiinnittävät huomiota eksyttäviin henkeytettyihin ilmauksiin ja demonien opetuksiin." (1.Ti 4:1; vrt. Apost.20:29, 30)
Paavali käsitteli tätä seikkaa ja puhui tulevista "viimeisistä päivistä" myös myöhemmin Timoteukselle kirjoittamassaan kirjeessä. Koska ihmiset tuolloin hylkäisivät oikean käytöksen, ne olisivat "kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä", tai kirjaimellisemmin 'raivoisia määräaikoja'(Int.). Kuvailtuaan yksityiskohtaisesti tuolloin elävien ihmisten uppiniskaista elämäntapaa ja heidän vääristyneitä asenteitaan Paavali jatkoi: "Näistä nousevat ne miehet, jotka tunkeutuvat viekkaasti huonekuntiin ja ottavat vangeikseen syntien kuormittamia, ja monenlaisten halujen johdattamia heikkoja naisia, jotka aina ovat oppimassa eivätkä silti milloinkaan kykene tulemaan totuuden täsmälliseen tuntemukseen." (2.Tim. 3:1-7) Sitten Paavali asetti noiden turmeltuneiden ihmisten vastakohdaksi Timoteuksen, joka oli läheisesti seurannut apostolin opetusta, ja kannusti häntä 'pysymään siinä, minkä hän oli oppinut ja mihin uskomisesta hän oli tullut vakuuttuneeksi' (2.Tim.3:8-17; katso myös 2:Tim.4:3-5). Tekstiyhteydestä käy siis ilmi, että apostoli kertoi Timoteukselle kauan etukäteen siitä, mitä kristityiksi tunnustautuvien keskuudessa tulisi tapahtumaan, ja kuvaili, mitä tuosta luopumuksesta lopulta seuraisi.
Myös apostoli Pietari antoi kristityille tovereilleen etukäteen tietoja seurakunnan sisäpuolelta tulevista paineista: "Teidänkin keskuudessanne tulee olemaan vääriä opettajia. Juuri nämä tuovat salavihkaa tuhoisia lahkoja ja kieltävät omistajankin, joka heidät osti, ja tuottavat siten itselleen pikaisen tuhon. Lisäksi monet tulevat seuraamaan heidän irstauden tekojaan." (2.Piet.2:1,2) Sama varoitus toistuu Juudan sanoissa, kun hän kehottaa kristittyjä "ryhtymään ankaraan taisteluun - - uskon puolesta". "Mutta te, rakkaat, muistakaa ne sanat, jotka Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat aikaisemmin puhuneet, kuinka heidän tapanaan oli sanoa teille: 'Viimeisenä aikana tulee olemaan pilkkaajia, jotka menettelevät omien jumalattomiin asioihin tuntemiensa halujen mukaan.'"(Juud. 3, 17, 18) Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella luopioainesten olemassaolo oli selvästi nähtävissä. Meidän päivinämme tuon luopumuksen hedelmät ovat ilmiselvät; Paavalin mainitsemat "VIIMEISET PÄIVÄT" ovat koittaneet. Lähde: Raamatun ymmärtämisen opas 2. osa, 2003
Paavali käsitteli tätä seikkaa ja puhui tulevista "viimeisistä päivistä" myös myöhemmin Timoteukselle kirjoittamassaan kirjeessä. Koska ihmiset tuolloin hylkäisivät oikean käytöksen, ne olisivat "kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä", tai kirjaimellisemmin 'raivoisia määräaikoja'(Int.). Kuvailtuaan yksityiskohtaisesti tuolloin elävien ihmisten uppiniskaista elämäntapaa ja heidän vääristyneitä asenteitaan Paavali jatkoi: "Näistä nousevat ne miehet, jotka tunkeutuvat viekkaasti huonekuntiin ja ottavat vangeikseen syntien kuormittamia, ja monenlaisten halujen johdattamia heikkoja naisia, jotka aina ovat oppimassa eivätkä silti milloinkaan kykene tulemaan totuuden täsmälliseen tuntemukseen." (2.Tim. 3:1-7) Sitten Paavali asetti noiden turmeltuneiden ihmisten vastakohdaksi Timoteuksen, joka oli läheisesti seurannut apostolin opetusta, ja kannusti häntä 'pysymään siinä, minkä hän oli oppinut ja mihin uskomisesta hän oli tullut vakuuttuneeksi' (2.Tim.3:8-17; katso myös 2:Tim.4:3-5). Tekstiyhteydestä käy siis ilmi, että apostoli kertoi Timoteukselle kauan etukäteen siitä, mitä kristityiksi tunnustautuvien keskuudessa tulisi tapahtumaan, ja kuvaili, mitä tuosta luopumuksesta lopulta seuraisi.
Myös apostoli Pietari antoi kristityille tovereilleen etukäteen tietoja seurakunnan sisäpuolelta tulevista paineista: "Teidänkin keskuudessanne tulee olemaan vääriä opettajia. Juuri nämä tuovat salavihkaa tuhoisia lahkoja ja kieltävät omistajankin, joka heidät osti, ja tuottavat siten itselleen pikaisen tuhon. Lisäksi monet tulevat seuraamaan heidän irstauden tekojaan." (2.Piet.2:1,2) Sama varoitus toistuu Juudan sanoissa, kun hän kehottaa kristittyjä "ryhtymään ankaraan taisteluun - - uskon puolesta". "Mutta te, rakkaat, muistakaa ne sanat, jotka Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat aikaisemmin puhuneet, kuinka heidän tapanaan oli sanoa teille: 'Viimeisenä aikana tulee olemaan pilkkaajia, jotka menettelevät omien jumalattomiin asioihin tuntemiensa halujen mukaan.'"(Juud. 3, 17, 18) Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella luopioainesten olemassaolo oli selvästi nähtävissä. Meidän päivinämme tuon luopumuksen hedelmät ovat ilmiselvät; Paavalin mainitsemat "VIIMEISET PÄIVÄT" ovat koittaneet. Lähde: Raamatun ymmärtämisen opas 2. osa, 2003
Vastaukset 63
Vanhimmat
>>Meidän päivinämme tuon luopumuksen hedelmät ovat ilmiselvät
Näin on. Katsotaanpa vähän raamatusta.
"Pyydämme teitä kuitenkin, veljet, mitä tulee Herramme Jeesuksen Kristuksen läsnäoloon ja meidän kokoamiseemme hänen luokseen, ettette nopeasti järky pois tolaltanne ettekä minkään henkeytetyn ilmauksen tai suullisen sanoman tai muka meiltä olevan kirjeen välityksellä innostu ajattelemaan, että Jehovan päivä on tullut. Älköön kukaan vietelkö teitä millään tavalla, sillä se ei tule, ellei luopumus tule ensin ja laittomuuden ihminen ilmesty, tuhon poika. Hän on asettunut vastustamaan ja korottaa itsensä jokaisen yläpuolelle, jota kutsutaan ”jumalaksi” tai jumalisen kunnioituksen kohteeksi, niin että hän istuu Jumalan temppeliin ja osoittaa julkisesti olevansa jumala." (2. Tessalonikalaisille 2:1-4)
Tässä on kiinnostava yksityiskohta. Kuka tai mikä on se "laittomuuden ihminen", joka "on asettunut vastustamaan ja korottaa itsensä jokaisen yläpuolelle, jota kutsutaan ”jumalaksi” tai jumalisen kunnioituksen kohteeksi, niin että hän istuu Jumalan temppeliin ja osoittaa julkisesti olevansa jumala?" KUKA TAI MIKÄ ISTUU JUMALAN TEMPPELISSÄ NYKYISIN? Kuka tai mikä väittää olevansa lähes erehtymätön? Tuo on erittäin mielenkiintoinen kysymys. ;-)
Voi olla, että juuri tuosta kysymyksestä riippuu elämämme!
Odotan kommenttejanne. Mitä vastaatte? Miten perustelette sen raamatulla? Uskaltaako kukaan sanoa sitä ääneen? ;-)
Kiitos, foorumilainen, kun otit esille tämän kysymyksen.
hieno kysymys.
odotan .............
omia ajatuksia...........
vai ympäri pyöreää ........
"Hän on asettunut vastustamaan"
KETÄ tai MITÄ hän vastustaa? Tuosta voidaan paljolti ymmärtää, mikä on "hän".
TUHON POJAN tunnusmerkkejä:
-He vastustavat ainoaa tosi Jumalaa Jehovaa ja Hänen suunnitelmaansa tehdä maasta paratiisin.
->he ovat vaihtaneet JUMALAN TOTUUDET pakanallisiin valheisiin opettaen sellaisia epäraamatullisia oppeja kuten:
-ihmissielun kuolemattomuutta
-helvetin tulta
-kiirastulta
-kolminaisuutta
-He ovat niiden uskonnollisten johtajien kaltaisia, joille Jeesus sanoi: "Te olette isästänne Panettelijasta ja tahdotte tehdä isänne halujen mukaan. - - hän on valehtelija ja valheen isä." (Joh.8:44)
->heidän tapansa paljastavat heidät laittomiksi, sillä he osallistuvat toimiin, jotka rikkovat Jumalan lakeja. Jeesus sanoi sellaisille: "Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät." (Matteus 7:21-23)
Lähde: Vartiotorni - Jehovan valtakunnan julistaja, 1990, 1/2.
Olisi mukava, jos myös kertoisit omin sanoin. Toki lainatakin saa, mutta...
Ota huomioon, että raamattu itse kertoo tuosta laittomuuden ihmisestä asioita, joista se voidaan tunnistaa.
"Hän on asettunut vastustamaan ja korottaa itsensä jokaisen yläpuolelle, jota kutsutaan ”jumalaksi” tai jumalisen kunnioituksen kohteeksi, niin että hän istuu Jumalan temppeliin ja osoittaa julkisesti olevansa jumala."
Kuka on tuo joka korottaa itsensä "jumalisen kunnioituksen kohteeksi", lähes epäjumalaksi, ja istuu Jumalan temppelissä? Kuka on omien sanojensakin mukaan "kaiken kritiikin yläpuolella"? Kenen toimintatapaa ei saa arvostella? (koska se on niin "pyhä" ja korkeassa asemassa? Ja pienenä vihjeenä voin sanoa, että LAITTOMUUDEN IHMINEN, TUHON POIKA, ei voi olla Vartiotornin selitystenkään mukaan KRISTIKUNTA, koska Vartiotornihan sanoo nimenomaan, että Jehovan todistajat on vapautettu Baabelin orjuudesta. Kristikunnan papistolla ei näin ollen ole enää vaikutusvaltaa Jehovan kansaan, varsinkaan voideltuun jäännökseen, ainakaan Vartiotornin oman tulkinnan mukaan. Kuitenkin tämä laittomuuden ihminen istuu Jumalan temppelissä. Joten vastaus on jokin muu... ;-)
....
Kuka pani alulle tämän laittomuuden ihmisen, ja kuka tukee sitä?
Mieti ihan rauhassa, vaikka yön yli. ;-)
"Tuon laittoman läsnäoloon liittyy Saatanan vaikutuksen mukaan kaikkia voimatekoja ja valheellisia tunnusmerkkejä ja enteellisiä ihmeitä ja kaikkea epävanhurskasta petosta niille, jotka tuhoutuvat, rangaistusmaksuksi siitä, että he eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua." 2. Tessalokalaisille 2:9, 10
Kuten huomaamme Raamatun kohdasta, Saatana on tämän laittomuuden ihmisen isä ja ylläpitäjä. Ja niinkuin Saatana VASTUSTAA JEHOVAA, hänen tarkoituksiaan ja kansaansa, niin laittomuuden ihminenkin vastustaa, ymmärtääpä se sitä tai ei.
Paavali kuvaa edelleen tätä laitonta sanoen: "HÄN ON ASETTUNUT VASTUSTAMAAN ja korottaa itsensä jokaisen yläpuolelle, jota kutsutaan 'jumalaksi' tai uskonnollisen kunnioituksen kohteeksi, niin että hän istuu Jumalan temppeliin osoittaen julkisesti olevansa jumala." 2.Tess.2:4
Näin Paavali varoittaa siitä, että Saatana saisi aikaan laittoman - väärän uskonnollisen kunnioituksen kohteen, joka asettaisi itsensä jopa Jumalan lain yläpuolelle.
Puhuiko Paavali jostakusta yksityisestä ihmisestä? Ei, sillä hän sanoo, että tämä 'ihminen' oli ilmeinen Paavalin päivinä ja jatkaisi olemassaoloaan, kunnes Jehova tuhoaisi sen tämän järjestelmän lopussa. Se on siis ollut olemassa monia vuosisatoja. Kukaan kirjaimellinen ihminen ei ilmeisestikään ole elänyt niin kauan. Niinpä ilmaisun "laittomuuden ihminen" täytyy olla vertauskuvallinen ja edustaa ihmisryhmää tai ihmisluokkaa.
Keitä he ovat?
Todisteet osoittavat, että he ovat kristikunnan ylpeitten, kunniahimoisten pappien joukko, jotka KAUTTA VUOSISATOJEN OVAT ASETTANEET ITSENSÄ LAIN YLÄPUOLELLE OLLEN LAKI ITSELLEEN. Tämä voidaan havaita siitä tosiasiasta, että kristikunnassa on tuhansia erilaisia uskontoja ja lahkoja, joilla kullakin on papistonsa, mutta joista kukin on ristiriidassa toisten kanssa jossakin oppiin tai uskonnon harjoittamiseen liittyvässä piirteessä. Tämä jakautunut tila on selvä osoitus siitä, etteivät ne noudata Jumalan lakia. Ne eivät voi olla lähtöisin Jumalasta. (Vertaa: Miika 2:12; Markus 3:24; Roomalaisille 16:17; 1. Kor.1:10) Näissä kaikissa uskonnoissa on kuitenkin yhteistä se, etteivät ne pidä lujasti kiinni Raamatun opetuksista, vaan ovat rikkoneet sääntöä: "Älä mene yli sen, mikä on kirjoitettu." 1. Kor.4:6. Katso myös Matteus 15:3, 9, 14. Lainattu: Vartiotorni - Jehovan valtakunnan julistaja, 1990.
Mutta jos ette hyväksy tosiasioita, niin emme me voi sille mitään. Jokaiselle on annettu vapaa valinta senkin suhteen mitä ja ketä uskoo.
>>Todisteet osoittavat, että he ovat kristikunnan ylpeitten, kunniahimoisten pappien joukko, jotka KAUTTA VUOSISATOJEN OVAT ASETTANEET ITSENSÄ LAIN YLÄPUOLELLE OLLEN LAKI ITSELLEEN.
Mitkä todisteet osoittavat? Voisitko kertoa?
Oletko sitä mieltä, että kristikunnalla ja sen papistolla sen syntyvaiheilla 300 luvulla oli totuus, josta se sittemmin on luopunut, koska he eivät rakastaneet totuutta, joka heillä oli?
Jotta joku voitaisiin tuomita siitä, ettei se ottanut vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua, edellyttää ehdottomasti sitä, että tuomitulla on tieto totuudesta ... milloin kristikunnan papistolla on sellainen ollut?
Miten kristikunnan papisto liittyy siihen hengelliseen temppeliin, josta raamattu puhuu? Laittomuuden ihmisenhän piti istua Jumalan temppeliin.
Kerrohan minulle nuo asiat. Jos olet vakuuttunut tuosta, löydät perustelut helposti. Kiitokset perusteluista jo etukäteen.
Kyllä oli ja pikku hiljaa siitä luopuivat pala kerrallaan. Luopuminen jatkuu aina vain homo papeineen.
>>>hän sanoo, että tämä 'ihminen' OLI ILMEINEN PAAVALIN PÄIVINÄ ja jatkaisi olemassaoloaan>KAUTTA VUOSISATOJEN OVAT ASETTANEET ITSENSÄ LAIN YLÄPUOLELLE OLLEN LAKI ITSELLEEN.>kaikkia voimatekoja ja valheellisia tunnusmerkkejä ja enteellisiä ihmeitä ja kaikkea epävanhurskasta petosta
"Mitkä todisteet osoittavat? voisitko kertoa?"
Voin kertoa historiaa lukeneena. Mm. historian oppikirjat todistaa asian puolesta.
"Kun Jumala henkeytti apostoli Paavalin ennustamaan "laittomuuden ihmisen" tulon, Paavali sanoi, että se alkaisi ilmaantua jo hänen aikanaan. "Paavali puhui tuosta ihmisluokasta "laittomuuden ihmisestä", joka ottaisi johdon tosi kristillisyydestä luopumisessa. Tuo totuudesta pois kääntyminen alkoi ensimmäisen vuosisadan lopussa, erityisesti viimeisten apostolien kuoleman jälkeen. Laiton luokka otti käyttöön oppeja ja tapoja, jotka olivat vastoin Jumalan sanaa. 2.Tees.2:3, 7; Apost. 20:29, 30; 2.Tim.3: 16, 17; 4:3, 4
Aikanaan tästä laittomasta luokasta kehittyi KRISTIKUNNAN PAPISTO. Rooman keisari Konstantinus vakiinnutti sen vallan 300-luvulla, kun luopiokirkot liitettiin pakanavaltioon. Samalla kun kristikunta pirstoutui edelleen lukuisiksi lahkoiksi, papisto jatkoi itsensä korottamista maallikoiden ja usein maallisten hallitsijoidenkin yläpuolelle. 2.Tess.2:4
Mikä olisi "laittomuuden ihmisen" kohtalo? Paavali ennusti: 'Ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus surmaa - - ja tekee tyhjäksi läsnäolonsa ilmeiseksi tulolla." (2.Tess.2:8)
Tämä merkitsee sitä, että papiston tuho tapahtuu silloin, kun Jumala saattaa Saatanan koko järjestelmän loppuunsa. Jumala käyttää taivaallista Kuningastaan, Jeesusta Kristusta, johtamaan enkeleistä koostuvia teloitusjoukkoja. (2.Tess.1:6 - 9; Ilmestys 19:11 - 21)
Papistoa odottaa tämä kohtalo, koska SE ON HÄPÄISSYT JUMALAN JA KRISTUKSEN ja johtanut miljoonia ihmisiä pois palvonnasta.
Lähde: Vartiotorni - Jehovan valtakunnan julistaja, 1990, 1/2.
*
>>>hän sanoo, että tämä 'ihminen' OLI ILMEINEN PAAVALIN PÄIVINÄ ja jatkaisi olemassaoloaan>KAUTTA VUOSISATOJEN OVAT ASETTANEET ITSENSÄ LAIN YLÄPUOLELLE OLLEN LAKI ITSELLEEN.>kaikkia voimatekoja ja valheellisia tunnusmerkkejä ja enteellisiä ihmeitä ja kaikkea epävanhurskasta petosta
>>>laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa.>jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka NYT VIELÄ pidättää,>NIIN SILLOIN ilmestyy tuo laiton>Paavali sanoi laittomuuden ihmisen istuvan Jumalan temppeliin ja korottavan itsensä jokaisen yläpuolelle, jota kutsutaan 'jumalaksi' tai jumalisen kunnioituksen kohteeksi>9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
>>>Kuka tai mikä väittää olevansa lähes erehtymätön?
"Mutta tuon laittoman läsnäoloon liittyy Saatanan vaikutuksen mukaan kaikkia voimatekoja ja valheellisia tunnusmerkkejä ja ennusmerkkejä ja kaikkea epävanhurskasta petosta niille, jotka tuhoutuvat, rankaisuksi siitä, että he eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua."
Yhtä lailla, kuin Kristuksen läsnäolon tunnusmerkin piirteet eivät ole hänen itsensä aikaansaannoksia, niin ei myöskään laittoman läsnäoloon liittyvät tunnusmerkit, ennusmerkit ja kaikenlainen epävanhurskas petos ole laittomuuden ihmisen tekosia. Nämä vain ovat Saatanan vaikutuksesta olemassa niiden, joilla on tietoa totuudesta, pettämiseksi. Tieto totuudesta ei yksin riitä, vaan pitää olla myös Rakkaus totuuteen - muuten tulee väistämättä petetyksi. Ja seuraukset ovat varsin ikävät.
Kuitenkin mainitaan, että väärä profeetta duunailisi kaikkea tuota. Tottahan se laittomuuden ihmiseen kuuluu.
"19:20 Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden OLI TEHNYT ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin,"
"13:22 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja HE TEKEVÄT tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut."
Ilmestyksen 19:20:ssä mainittu väärä profeetta olisi 2. Tess. 2. luvun laittomuuden ihminen vai?
Minä kiinnittäisin edelleen huomiota 2. Tess. 2:4:ään ja miettisin, että mahtaakohan Raamatusta löytyä mitään vastaavaa kohtaa, jossa jonkun kerrotaan korottavan itsensä jokaisen yläpuolelle - jopa Jumalan yläpuolelle.
Miten on? Onko sellaista kohtaa?
>>>13:22 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja HE TEKEVÄT tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut."
>>>jokaisen yläpuolelle - jopa Jumalan yläpuolelle.
Vastauksessasi ilmeni se yleinen vaikeus, kun pitää aina lainata "uskollisen ja ymmärtäväisen orjan" tekstiä suoraan. Ei uskalleta kertoa omin sanoin. Entäpä silloin, kun vastaus ei löydykään tuosta tekstistä suoraan? Silloin käy juuri niin kuin sinulle. Jätät vastaamatta sen kaikkein oleellisimman osan. Kysyin tuossa edellä seuraavan kysymyksen:
"Miten kristikunnan papisto liittyy siihen hengelliseen temppeliin, josta raamattu puhuu? Laittomuuden ihmisenhän piti istua Jumalan temppeliin."
Siihen en saanut vastausta. Huomaa, että Vartiotorniseuran julkaisema kirja "Raamatun ymmärtämisen opas" kertoo piirteitä tuosta temppelistä toisessa osassa sivuilla 1118 ja 1119:
Jehovan suuri hengellinen temppeli. Mooseksen rakentama tabernaakkeli sekä Salomon, Serubbabelin ja Herodeksen rakentamat temppelit olivat vain esikuvia, malleja. Apostoli Paavali osoitti tämän kirjoittaessaan, että tabernaakkeli, jonka pääpiirteet sisältyivät myöhemmin rakennettuihin temppeleihin, oli ”taivaallisten esikuva ja varjo”. (Hpr 8:1–5; ks. myös 1Ku 8:27; Jes 66:1; Ap 7:48; 17:24.) Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset paljastavat näiden esikuvien edustaman todellisuuden. Niissä osoitetaan, että tabernaakkeli samoin kuin Salomon, Serubbabelin ja Herodeksen temppelit eri piirteineen kuvasivat Jehovan suurempaa, hengellistä temppeliä, ”tosi telttaa – –, jonka pystytti Jehova eikä ihminen” (Hpr 8:2). Tuon hengellisen temppelin eri piirteet ilmaisevat, että se on järjestely, jonka avulla Jehovaa voidaan lähestyä ja palvoa Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin perusteella (Hpr 9:2–10, 23).
Heprealaisille kirjoitetussa henkeytetyssä kirjeessä osoitetaan, että tässä hengellisessä temppelissä kaikkeinpyhin on ”itse taivas”, jossa Jumala itse on (Hpr 9:24). Koska vain kaikkeinpyhin on ”itse taivas”, niin pyhän, pappien esipihan ja niiden eri piirteiden täytyy liittyä maanpäällisiin asioihin, jotka koskivat Jeesusta Kristusta hänen maanpäällisen palveluksensa aikana ja hänen seuraajiaan, jotka ovat ”taivaallisesta kutsumisesta osallisia” (Hpr 3:1).
Esirippu muodosti esteen, joka erotti pyhän kaikkeinpyhimmästä, ja se edusti Jeesuksen ”lihaa”, joka hänen oli annettava uhriksi, luovutettava ikuisiksi ajoiksi, jotta hän voisi mennä taivaaseen, vastakuvalliseen kaikkeinpyhimpään (Hpr 10:20). Voideltujen kristittyjenkin on mentävä sen lihallisen esteen toiselle puolelle, joka estää heitä pääsemästä Jumalan läsnäoloon taivaaseen. Pyhä edustaa siis heidän tilaansa Jumalan hengestäsiinneinä poikina, joilla on odotteena taivaallinen elämä, ja he saavat tuon taivaallisen palkinnon, kun heiltä poistetaan heidän liharuumiinsa kuolemassa. (1Ko 15:50; Hpr 2:10.)
Vielä vastakuvallisessa pyhässä ollessaan ne, jotka on voideltu pyhällä hengellä ja jotka palvelevat alipappeina Kristuksen kanssa, saavat nauttia hengellistä valistusta ikään kuin lampunjalasta, syödä hengellistä ravintoa ikään kuin näkyleipäpöydältä ja esittää rukouksia ja ylistystä sekä palvella Jumalaa ikään kuin tarjoten hyväntuoksuista suitsutusta kultaiselta suitsutusalttarilta. Esikuvallisen temppelin pyhä oli suojattu ulkopuolisten katseilta, ja samaan tapaan ne, jotka eivät ole hengestä siinneitä, eivät voi täysin ymmärtää sitä, kuinka joku tietää olevansa hengestä siinnyt Jumalan poika ja mitä hän siinä asemassa kokee. (Il 14:3.)
Muinaisen temppelin esipihassa oli uhrialttari. Se esikuvasi sitä, että Jumala järjesti tahtonsa mukaisesti täydellisen ihmisuhrin lunastamaan Aadamin jälkeläiset. (Hpr 10:1–10; 13:10–12; Ps 40:6–8.) Hengellisessä temppelissä itse esipihan täytyy olla yhteydessä tuohon uhriin liittyvään tilaan. Nimenomaan se, että Jeesus oli täydellinen ihminen, teki hänen elämänsä uhraamisen otolliseksi. Hänen voidellut seuraajansa taas julistetaan vanhurskaiksi sen perusteella, että he uskovat Kristuksen uhriin, ja sen vuoksi Jumala pitää heitä synnittöminä, vaikka he ovatkin vielä lihassa (Ro 3:24–26; 5:1, 9; 8:1).
Lainaus päättyi tähän.
Kysyn edelleenkin: Miten kristikunnan papisto olisi jotenkin liittynyt temppeliin? Mikä osa sillä olisi ollut edellisen lainauksen mukaan? Laittomuuden ihmisen piti ISTUA TUOSSA TEMPPELISSÄ.
voiko ajatella edes teoreettisesti hetken että se löytyisi omasta keskuudesta?
>>voiko ajatella edes teoreettisesti hetken että se löytyisi omasta keskuudesta?
Voisi. ;-)
näin arvausleikkinä. En kyllä ymmärrä lainkaan miten esitetyt Raamatun kohdat soveltuvat ylipäätään tähän päivään jota nyt elämme.
Kuriositeettina mainittakoon, että perinteinen luterilainen sananselitys on nähnyt 2. Tessalonikalaiskirjeen "laittomuuden ihmisessä" juuri viittauksen paavikuntaan ja paavinvirkaan. Tämä tulkinta perustuu juuri siihen, että paavi asettaa itsensä "Jumalan temppelissä" eli kirkossa siihen asemaan, joka kuuluu vain Jumalalle. Paavihan on julistanut olevansa, paitsi erehtymätön, myös "vicarius filii dei" eli "Jumalan pojan sijainen" sekä asettanut itsensä kirkossa palvonnan kohteeksi.
Ajatus, jonka mukaan paavi on "laittomuuden ihminen" eli Antikristus esitetään myös luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin kuuluvissa Schmalkaldenin artikkeleissa. Tämän mukaan se siis olisi luterilainen oppi.
Oman näkemykseni mukaan kristikunta on "istuutunut temppeliin" siten, että se on ilmoittanut olevansa niinkuin Jumala, joka itse tietää mikä on hyvää ja mikä on pahaa, ilman Jumalan ohjausta. Myös syntien anteeksi antamisen oikeuden se on ottanut itselleen. Myös siten, että se on ilmoittanut edustavansa Jumalan valtakuntaa siten, että sen seurakunta on Jumalan valtakunta, ts. kristikunta on tuonut Jumalan taivaallisen valtakunnan maan päälle.
Todellisuudessa kristikunta on Saatana Panettelijan tuote. Se on tuon mestaripettäjän mestarinnäyte, jolla hän pettää ihmisiä luulemaan, että sen välityksellä palvotaan Jumalaa Jumalan hyväksymällä tavalla. Kaikki tuon tuotteen ulkokultaiset ja pakanalliset tavat sekä perinteet sen suorittamassa palvonnnassa ovatkin harhaanjohtaviksi tarkoitettuja, koska niillä palvontaa suoritetaankin todellisuudessa tuon tuotteen isälle, itse Saatana Panettelijalle.
Seisoohan tämäkin pyhässä paikassa, miksi ei sitten kristikunnaltakin onnistu temppeli istunta.
>>>”Sen tähden kun näette autioittavan iljetyksen, josta on puhuttu profeetta Danielin välityksellä, seisovan pyhässä paikassa (lukija käyttäköön tarkkanäköisyyttään), silloin alkakoot Juudeassa olevat paeta vuorille.
>>Todellisuudessa kristikunta on Saatana Panettelijan tuote. Se on tuon mestaripettäjän mestarinnäyte, jolla hän pettää ihmisiä luulemaan, että sen välityksellä palvotaan Jumalaa Jumalan hyväksymällä tavalla.
Tuo kaikki on totta. Kristikunta on Saatanan tuote. Mutta se tarkoita sitä, että kristikunta olisi raamatussa mainittu "laittomuuden ihminen". Siihen on monta syytä. Tämän laittomuuden ihmisen piti istuutua JUMALAN TEMPPELIIN. Se ei olisi mahdollista kristikunnalle. Miksi ei? Lainaan taas tuota "Raamatun ymmärtämisen opas" -kirjaa. Seuraavassa lainauksessa kerrotaan, mikä tuo temppeli olisi ja mitä siihen liittyisi. Lainaus alkaa tästä:
Voidellut kristityt – hengellinen temppeli. Maan päällä olevia voideltuja kristittyjä verrataan moniin eri asioihin, mm. temppeliin. Tämä kuvaus on sopiva, sillä Jumalan henki asuu voideltujen seurakunnassa. Paavali kirjoitti ”Kristuksen Jeesuksen yhteydessä” oleville efesolaiskristityille, jotka ”sinetöitiin luvatulla pyhällä hengellä”: ”Teidät on rakennettu apostolien ja profeettojen perustukselle, kun taas Kristus Jeesus itse on peruskulmakivenä. Hänen yhteydessään koko rakennus sopusointuisesti yhteen liittyneenä kasvaa pyhäksi temppeliksi Jehovalle. Hänen yhteydessään tekin rakennutte yhdessä paikaksi, jossa Jumala asuu hengen välityksellä.” (Ef 1:1, 13; 2:20–22.) Näiden Kristuksen muodostamalle perustalle laskettujen ”sinetöityjen” lukumäärän osoitetaan olevan 144 000 (Il 7:4; 14:1). Apostoli Pietari sanoo heitä ”eläviksi kiviksi”, jotka ’rakentuvat hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi’ (1Pi 2:5).
Tuohon temppeliin ei voi päästä kuin Jumalan kutsusta. Kaikki sinne kutsutut ovat hengellä voideltuja. Väitätkö, että kristikunnan papisto olisi kutsuttu Jehovan temppeliin?
Niinpä vastauksesi ei ikävä kyllä näytä raamatun valossa oikealta. Luehan kirjoittamani kirjoitus "Laittomuuden ihminen" tuolla alempana ketjussa. Saat siinä lisätietoa, mihin tulokseen olen tullut. En väitä olevani oikeassa, mutta kristikunta ei laittomuuden ihminen ainakaan voi olla.
>>iljetys, seisoohan tämäkin pyhässä paikassa, miksi ei sitten kristikunnaltakin onnistu temppeli istunta.
Tuo onkin hyvä kysymys. Mutta siihen täytyy avata uusi ketju. Sen tulkinta on myös vähän, miten sen nyt sanoisi... siinä on samoja ongelmia kuin tuossa "laittomuuden ihminen" -selityksessäkin ... (siis virallisessa, se ei ihan kestä raamatun valossa)
Avaa uusi ketju, niin ehkä joku avaa silmäsi, mikä on autioittava iljetys pyhässä paikassa.
;-)
Apostolit [jotka olivat osa voidelluista] kertoivat, että "laittomuuden ihminen" ilmaantuisi heti Paavalin kuoltua, mutta oli jo vaikuttamassa Paavalinkin aikana. Tuosta "ihmisestä" muodostui kristikunta. Ja tuon kristikunnan valta myös hallitsijoihin nähden kasvoi, kun keisari liitti sen osaksi poliittista järjestöään. Tuo poliittinen järjestö oli Saatanan hallinnon alainen.
Missä mielestäsi autioittava iljetys istuu silloin, kun se istuu Pyhässä paikassa? Mikä on Pyhä paikka?
Eikös ole muuten kiinnostavaa, että Jeesus kehotti lukijoita käyttämään nimenomaan tässä kohtaa tarkkanäköisyyttään?
Julkaisumme on vuosia toistaneet sitä, että tämän Matt. 24:15:n 'Pyhä paikka' on Kristikunta. Nyt tarkkana sitten Jeesuksen ohjeen mukaan.
Sillä Markuksen rinnakkaiskertomuksessa tuo kohta menee näin: "Mutta kun näette autioittavan iljetyksen seisovan siinä, missä sen ei pitäisi (lukija käyttäköön tarkkanäköisyyttään), silloin alkakoot Juudeassa olevat paeta vuorille." (Markus 13:14)
Jos Kristikunta on tuo Pyhä paikka, niin eikö silloin autioittava ilmestys ole sinne asettuessaan juuri siellä missä pitääkin pikemmin kuin siinä, missä sen ei pitäisi?
Se nyt ihan taatusti on selvää, että Kristikunta ansaitsee sen, mitä sille on luvassa, mutta jos pyhä paikka olisi se, niin miksi Jeesus sanoi siitä, että se olisi paikka missä autioittavan iljetyksen ei pitäisi seistä?
Luin tuon kohdan siten, että autioittava iljetys SEISOO...
:-) ;-) Ihan hyvä huomio sinänsä.
Minäkin luin sen kohdan samoin kuin sinä. Mutta tulin kyllä sitten kirjoittaneeksi toisin :-) ;-)
Toki historiakin todistaa, että luopumus alkoi vallata alaa heti apostolien kuoltua. "Sortavat sudet" alkoivat hallita "lampaita". 300-luvulla roomalainen keisari lopulta "virallisti" luopiokristikunnan, kun "kirkko" ja Rooma olivat ikäänkuin liitossa. Alkuperäinen kristillisyys oli melkein kadonnut.
Mutta ennen Kristuksen paluuta valtaan hän alkaisi puhdistaa seurakuntaa. Vääriä oppeja karsittaisiin pois. Kansainväliset raamatuntutkijat aloittivat tuon kristillisyyden ennallistamisen 1800-luvulta alkaen.
On kiinnostavaa, että Vartiotorni kirjoitti "laittomuuden ihmisestä" v. 1991 toukokuun 1. päivän numerossa sivulla 17 näin:
"Suuri luopumus ennustettiin, ja ”laittomuuden salaisuus” vaikutti jo ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Ajan mittaan miehet, jotka ottivat vastaan – tai anastivat itselleen – opetusasemia seurakunnassa, opettivat monia vääriä oppeja. Heidän kielensä oli kaukana puhtaasta. Siten syntyi ”laittomuuden ihmisen” yhteisö, kristikunnan papisto, joka sitoutui vääriin uskonnollisiin perinteisiin, maailmalliseen filosofiaan ja epäraamatullisiin opetuksiin. – 2. Tessalonikalaisille 2:3, 7.
Jos se näkemys, että kristikunnan papisto olisi "laittomuuden ihminen", olisi oikea, tarkoittaisi se sitä, että "laittomuuden ihminen olisi ollut olemassa jo noin 1700 vuotta. Miten se silloin täyttäisi sen ennustuksen, että luopumus olisi tunnusmerkki Kristuksen läsnäolon läheisyydestä? Ja jos näin olisi, niin laittomuuden salaisuus olisi jo ajat sitten paljastettu. Mutta milloin tuon laittomuuden salaisuus piti paljastua? Ja mitä heti sen jälkeen piti tapahtua? Luetaanpa vähän raamatusta.
"Tosin tämän laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa, mutta vain siihen asti kun se, joka parhaillaan pidättää, joutuu pois tieltä. Sitten tosiaan paljastuu tuo laiton, jonka Herra Jeesus surmaa suunsa hengellä ja tekee tyhjäksi läsnäolonsa ilmeiseksi tulolla." (2. Tessalonikalaisille 2:7,8)
Jos laittomuuden salaisuus olisi jo paljastettu silloin kun Vartiotornin mukaan Kristuksen läsnäolo alkoi 1914, miksi Herra Jeesus ei surmannut häntä? Siitä on kulunut jo 90 vuotta!!! Tuosta voimme päätellä, että se ei suinkaan ollut kristikunta. Ja tuolla muissa kirjoituksissani osoitin, että voidellut kristityt muodostavat sen temppelin, johon laittomuuden ihminen istuisi. Miten kristikunnan papistolla olisi mitään mahdollisuuksia istua temppeliin, kun Suurella Babylonilla ei ole enää mitään otetta Jehovan todistajiin ja varsinkaan voideltuun jäännökseen. Vartiotornihan on selvästi osoittanut, että Babylon on jo kukistunut (vaikka ei olekaan vielä tuhoutunut).
Raamatun ja Vartiotornin välillä näyttäisi todellakin olevan pientä ristiriitaa tulkinnassa "laittomuuden ihmisestä". Pitäisiköhän meidän tarkistaa hiukan näkemyksiämme. On vaara joutua petoksen uhriksi tässä asiassa. ENTÄPÄ, JOS LUOPUMUS TULISIKIN ENSIN KRISTUKSEN VOIDELLUN SEURAKUNNAN KESKUUTEEN juuri ennen kuin Kristus palaa. Tuskin meidän kannattaa vähätellä sitä mahdollisuutta, että Saatana on yhä vieläkin ovela. Hän voi edelleen muuttaa itseään valon enkeliksi.
No, kunhan ei ryhdy makoilemaan... :-)
:-) ;-) Ihan hyvä huomio sinänsä.
Minäkin luin sen kohdan samoin kuin sinä. Mutta tulin kyllä sitten kirjoittaneeksi toisin :-) ;-)
P.S. Tää juttu jo tuli kertaalleen laitettua, mutta tietysti väärään paikkaan, kun väsy painaa. Siksipä myös istumiset ja seisomiset vähän menivät sekaisin. Onneks ei vielä menny makaamiseksi.
Vai oletko edelleen voideltu?
Miksi yritätte täällä toistuvasti horjuttaa uskoamme Jehovan todistajien kristilliseen seurakuntaan? Olette mestareita istuttamaan ja kastelemaan epäilyksen siemeniä...
Se on jo tapahtunut, kuten olet itsekin sitä täällä Raamatulla todistellut.
>>Vai oletko edelleen voideltu?
En ole "voideltu". En ole koskaan ollut. Minulla on maallinen toivo. Minusta on sallittua pohtia raamatun asioita. Eivät ne siitä mihinkään kaadu. Jos olen väärässä, ja joku osoittaa sen pätevästi, minä myönnän sen ja muutan näkemystäni. Minunkin valoni voi kirkastua ;-) Mutta siihen asti minullakin on oikeus pohtia asioita.
Toinen asia "laittomuuden ihmisen" ohella, joka minua aina jaksaa hämmästyttää, on se, mitä profetioissa kuvataan "Jerusalemilla". Lainaan tähän yhden esimerkin.
Lainaus alkaa tästä:
Uskoton Jerusalem. Koska suuri osa siitä, mitä Raamatussa sanotaan Jerusalemista, koskee sen tuomitsemista, on selvää, että vain uskollinen Jerusalem kuvasi Jehovan taivaallista järjestöä ja joskus tosi kristillistä seurakuntaa, ”Jumalan Israelia” (Ga 6:16). Kun se oli uskoton, sitä kuvattiin portoksi ja avionrikkojanaiseksi; siitä tuli kaupunkia aikoinaan hallinneiden amorilais- ja heettiläispakanoiden kaltainen (Hes 16:3, 15, 30–42). Sellaisena se saattoi edustaa vain luopioita, koska he ovat ”porton” tavoin uskottomia Jumalalle, jonka nimeä he väittävät kantavansa (Ja 4:4).
Lainaus päättyi tähän.
Nämä pari kummallisuutta haluan tuoda esiin:
1) "vain uskollinen Jerusalem kuvasi Jehovan taivaallista järjestöä ja joskus tosi kristillistä seurakuntaa"
2) "Kun se oli uskoton, sitä kuvattiin portoksi ja avionrikkojanaiseksi; ... Sellaisena se saattoi edustaa vain luopioita, koska he ovat ”porton” tavoin uskottomia Jumalalle, jonka nimeä he väittävät kantavansa (Ja 4:4).
Loogistako? Rehellistäkö? Kun raamatussa on jokin sana tai termi, joka kuvaa jotain asiaa, se on JOHDONMUKAISESTI SAMA aina kun sitä sanaa käytetään. Ei ole mitään järkeä ruveta vääntämään Jerusalemia tuuliviiriksi, silloin tuota, silloin tätä. Se kuvaa kautta linjan samaa asiaa, silloinkin, kun se näyttäisi olevan epäedullista Vartiotorniseuralle.
Kysyit UskoToivolta, että "miksi yritätte täällä toistuvasti horjuttaa uskoamme Jehovan todistajien kristilliseen seurakuntaan?".
Kysymyksesi sisälsi useitakin asioita jotka jäivät askarrutta
1) Miksi ajattelet UskoToivon yrittävän horjuttaa kenenkään uskoa?
2) Keihin viittaat sanoessasi uskoamme?
3) Entä keihin kaikkiin vittasit kun annoit ymmärtää, ettei UskoToivo toimi yksin?
4) Kiinnostaako sinua totuus vai dogmit?
5) Mille olet vihkiytynyt - seurakunnalle vai Jehovalle?
Väsy painaa jo silmiä ja unohdin mainita, mistä tuo lainaus oli. Se oli otettu kirjasta "Raamatun ymmärtämisen opas", osa 1, sivu 996.
Mitä historia kertoo? Mitkä asiat kirjoitettiin meille varoitukseksi?
Oliko Jerusalem AINA uskollinen?
Muistaakseni ei ollut. Muistaakseni se tuhoutui Roomalaisten "käsissä" v.70. Tuhoutuiko se siksi, että oli uskollinen Jehovalle? EI, vaan se tuhoutui siksi, että se osoittautui portoksi, se meni moraalittomuudessaan niin pitkälle, että Jehova otti siltä suojeluksensa pois. Historia todistaa tämän.
,
Oliko Jerusalem aina uskoton?
Muistatko mitään aikakautta, jolloin Jerusalem oli Jehovalle uskollinen, jolloin Jehova suojeli sitä kuin omaa silmäteräänsä?
Pohdittavaa myös meille, jotka elämme "viimeisiä päiviä":
Miten me saamme Jehovalta suojeluksen? Me tarvitsemme Hänen suojelustaan, kun Saatana kohdistaa Jehovan todistajiin tosi kristittyihin sotansa täysimääräisenä nielläkseen jokaisen todistajan.
Miten me siis saamme Jehovalta suojeluksen?
Miettikäämme näitä kehoituksia ja varoituksia, jotka löydämme Raamatuistamme:
5. Mooseksen kirja 28: 1- 14
-siunauksia, jotka koituu Jehovan äänen kuuntelemisesta ja tottelemisesta
5. Mooseksen kirja 28: 15 - 63
-kirouksia, jotka koituu Jehovan äänen hylkäämisestä ja tottelemattomuudesta Hänen äänelleen
Jeremia 7: 23, 24
- miten maailma on suhtautunut Jehovan äänen kuuntelemiseen ja tottelemiseen? Samoin se on suhtaunut kuin suhtautui Jerusalem ollessaan tottelematon.
,
Miten Jehova puhuu meille? Hän puhuu meille Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta.
Miksi meidän tulisi kuunnella Jeesuksen ääntä? Jehova on asettanut Poikansa Jeesuksen Kristuksen valtakuntansa Kuninkaaksi ja kaiken perilliseksi.
vrt. Heprealaisille luvut 1, 2, 3 ja 4
-poimintoja:
1:2 ; 2:1, 8; 3: 7, 8, 12, 15; 4: 7, 11 - 13
Itsekin odotan vastauksia seurakuntalaiselta.
En oikein saanut selville, mitä tällä kirjoituksellasi halusit sanoa.
Kun Jerusalem on Vartiotornin mukaan välillä sitä ja välillä tätä, tulkinnassa ei ole paljonkaan tolkkua. Raamatun mukaan kaupunkiin nimeltä Jerusalem liittyy aina JEHOVAN NIMI. Se edustaa jotain tärkeää. Tämän myöntää myös kirja "Raamatun ymmärtämisen opas". Osa 1, sivu 987 sanoo Jerusalemista mm. näin: "Myös leeviläiset ja papit muuttivat kaupunkiin, johon Jehovan nimi oli liitetty."
Kun Jerusalem oli uskollinen, se oli Jehovan nimelle otettu kaupunki. Myös kun se oli USKOTON, siihen liittyi myös Jehovan nimi. Se vain toimi silloin uskottomasti. ON EPÄLOOGISTA JA EPÄRAAMATULLISTA väittää, että Jerusalem olisi profetioissa kristikunta silloin, kun se toimii uskottomasti. Sen vastakuva ei muutu. Se vain osoittaa sen, että Jehovan kansakin voi toimia uskottomasti, ja varsinkin sen johtomiehet. Näinhän oli myös Israelin kansan keskuudessa. Suurin osa kuninkaistakin oli kelvottomia, uskollisia Jehovalle oli vain kourallinen kuninkaista. Miksi nykyisin olisi täysin eri tilanne? Eikö nykyisinkin voisi Jehovan kansan johtomiesten keskuudessa olla kelvottomia? Muistammehan Jeesuksen kuvauksesta, että rikkaruohot kerätään vehnän seasta vasta aivan lopussa.
Franzia, joka on kirjoittanut seuran vastaisen kirjan?
Mikä asema Jehovan edessä oli tuolloisella Jerusalemilla? Jehova tuhosi tuolloin juutalaisen asiainjärjestelmän, juutalaiset menettivät edun olla Jehovan valittu kansa.
Juutalaiset tappoivat Jehovan Pojan Jeesuksen Kristuksen. Edustiko Jerusalem teoillaan tuolloin Jehovaa?
Mistä Jeesus käski seuraajiaan, alkuseurakuntaa, kristittyjä pakenemaan vuorille? Jerusalemista. Miksi heidän tuli paeta Jerusalemista? Jerusalemista oli tullut uskonnollinen portto Jehovan edessä.
Sitten on vielä Uusi Jerusalem, joka laskeutuu taivaasta? Ilm.21:2, 9-11
>>Mikä asema Jehovan edessä oli tuolloisella Jerusalemilla? Jehova tuhosi tuolloin juutalaisen asiainjärjestelmän, juutalaiset menettivät edun olla Jehovan valittu kansa.
Siitä huolimatta, että juutalainen kansa oli uskoton, Jerusalemin kaupunkiin liittyi Jehovan nimi. Tuossa kaupungissa oli Jehovan temppeli. Tuo kaupunki oli ollut Jehovan palvonnan keskus. Jeesus itki etukäteen tuon kaupungin kohtaloa. SE OLI SILLOIN USKOTON, ja Jehova tuhosi sen samalla kun juutalaiset todellakin menettivät erikoisasemansa kansojen joukossa.
Mutta turha tätä on sinulle selittää, ei mene perille kuitenkaan. Antaa olla... :-)
-Hän esitti heille vielä toisen kuvauksen sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattavissa mieheen, joka kylvi hyvää siementä peltoonsa. Ihmisten nukkuessa tuli hänen vihollisensa ja kylvi vehnän sekaan rikkakasveja ja meni pois. Kun oras nousi ja tuotti hedelmää, silloin rikkakasvitkin ilmaantuivat. Niinpä talonisännän orjat tulivat paikalle ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt hyvää siementä peltoosi? Mistä siihen sitten on tullut rikkakasveja?' Hän sanoi heille: 'Joku vihamies on tämän tehnyt.' He sanoivat hänelle: 'Tahdotko sitten, että menemme ja keräämme ne?' Hän sanoi: 'En, jottette vain sattuisi rikkakasveja kerätessänne nyhtämään vehnää niiden mukana. Antakaa molempien kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti, ja elonkorjuu aikana minä sanon elonkorjaajille: Keratkää ensin rikkakasvit ja sitokaa ne kimppuihin poltettavaksi; sitten menkää kokoamaan vehnä minun varastohuoneeseeni.'" Matteus 13:24-30
- - -.Ja hänen opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: "Selitä meille kuvaus pellon rikkakasveistä." Vastaukseksi hän sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika; pelto on maailma; hyvä siemen taas on valtakunnan pojat, mutta rikkakasvit ovat paholaisen pojat, ja vihollinen, joka kylvi ne, on Panettelija. Elonkorjuu on asiainjärjestelmän päättyminen, ja elonkorjaajat ovat enkeleitä. Sen tähden niin kuin rikkakasvit kerätään ja poltetaan tulessa, niin on asiainjärjestelmän päättymisessä. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he keräävät hänen valtakunnastaan kaiken, mikä aiheuttaa kompastumista, ja ne, jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä tulee olemaan itku ja hampaiden kiristely. Silloin vanhurskaat loistavat kirkkaasti kuin aurinko Isänsä valtakunnassa. Jolla on korva, se kuunnelkoon." Matteus 13:36-43
. . .
Kuten Jeesus Kristus oli ennustanut, luopumus ei kuitenkaan vienyt mukanaan kaikkia kristittyjä, uskolliset tosi kristityt olivat kuin "rikkakasvien" seassa olevaa "vehnää". Niiden välinen ero ja raja kävisivät ilmiselväksi, kun Kristuksen läsnäolo näkymättömänä henkenä alkaisi ja koittaisi silloin olemassaolevan asiainjärjestelmän päättymisen aika. "Rikkakasvit", "paholaisen pojat", oli määrä 'kerätä Ihmisen Pojan valtakunnasta'. Tämä tosi kristillisen seurakunnan puhdistaminen jättäisi jälkeensä puhtaan vehnän pellon; valekristityt jäisivät todellisen kristillisen seurakunnan ulkopuolelle. Rikkakasvien kaltaiset heitettäisiin lopulta "tuliseen pätsiin", kun taas vehnän kaltaiset 'loistaisivat kirkkaana kuin aurinko Isänsä valtakunnassa'. Tämä viittasi selvästikin Saatanan jumalattoman hallinnon alaisuudessa olevan asiainjärjestelmän loppuosaan ja edelsi sen tuhoa.
Lisäksi kuvauksessa annettiin ymmärtää, että luopumuksen jumalaton hedelmä saavuttaisi täyden kypsyytensä Saatanan vallassa olevan asiainjärjestelmän päättymisen aikana. Sen vuoksi on johdonmukaista, että ne olosuhteet, joiden Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat kuvailevat olevan "viimeisten päivien" merkkinä, olisivat tuolloin laajasti nähtävissä itseään kristityiksi kutsuvien keskuudessa. Laittomuus ja tottelemattomuus vanhempia kohtaan lisääntyisivät. Ihmiset olisivat "nautintoja ennemmin kuin Jumalaa rakastavia", 'heillä olisi jumalisen antaumuksen muoto, mutta he osoittautuisivat pettymykseksi sen voimaan nähden'. (2. Tim.3:2-5) Lisäksi tulisi pilkkapuheineen pilkkaajia, jotka kulkevat omien halujensa mukaan ja sanovat: "Missä on se hänen luvattu läsnäolonsa? Onhan siitä päivästä asti, jona esi-isämme nukahtivat pois, kaikki pysynyt juuri sellaisena kuin luomakunnan alusta asti.'" (2.Piet.3:3, 4)
Jeesuksen profeetallisesta kuvauksesta ilmeni myös, että täytyi kulua aikaa, ennen kuin rikkakasvien kaltaiset tulisivat täysin ilmeisiksi ja ennenkuin heidät lopulta tuhottaisiin. Apostolit tiesivät tämän, joten se, että he käyttivät luopumuksen yhteydessä ilmausta "viimeiset päivät" tai muita samankaltaisia ilmauksia, ei merkinnyt sitä, että he olisivat odottaneet Jeesuksen läsnäolon ja sitä seuraavan jumalattomien tuhon alkavan tuota pikaa. Paavali sanoikin tessalonikalaisille: "Pyydämme teitä kuitenkin, veljet, mitä tulee Herramme Jeesuksen Kristuksen läsnäoloon ja meidän kokoamiseemme hänen luokseen, ettette nopeasti järky pois tolaltanne ettekä minkään hengeytetyn ilmauksen tai suullisen sanoman tai muka meiltä olevan kirjeen välityksellä innostu ajattelemaan, että Jehovan päivä on tullut. Älköön kukaan vietelkö teitä millään tavalla, sillä se ei tule, ellei luopumus tule ensin ja laittomuuden ihminen ilmesty, tuhon poika. (2.Tess.2:1-3)
Lainattu julkaisusta: Raamatun ymmärtämisen opas 2.osa
>>Älköön kukaan vietelkö teitä millään tavalla, sillä se ei tule, ellei luopumus tule ensin ja laittomuuden ihminen ilmesty, tuhon poika. (2.Tess.2:1-3)
Hei, ei noin saa tehdä. Juuri kun on ratkaisun aika, lopetat lainaamisen. ;-) Seuraavassa jakeessa kerrotaan: "Hän on asettunut vastustamaan ja korottaa itsensä jokaisen yläpuolelle, jota kutsutaan ”jumalaksi” tai jumalisen kunnioituksen kohteeksi, niin että hän istuu Jumalan temppeliin ja osoittaa julkisesti olevansa jumala." Kuka on tuo joka korottaa itsensä ja istuu Jumalan temppelissä? Kerrohan sekin, kun noin mahtipontisesti lainasit noita edeltäviä jakeita. Ja pienenä vihjeenä voin sanoa, että LAITTOMUUDEN IHMINEN, TUHON POIKA, ei voi olla Vartiotornin selitystenkään mukaan KRISTIKUNTA, koska Vartiotornihan sanoo nimenomaan, että Jehovan todistajat on vapautettu Baabelin orjuudesta. Kristikunnan papistolla ei näin ollen ole enää vaikutusvaltaa Jehovan kansaan, ainakaan Vartiotornin oman tulkinnan mukaan. Joten vastaus on jokin muu...
Lainaus kirjoituksesta "Jätit kesken lainauksen..., UskoToivo, 5.11.2004, klo 22.16
"Kerrohan sekin, kun noin mahtipontisesti lainasit noita edeltäviä jakeita."
Perustelkaahan miten ja mitä mahtipontisuutta näitte tavassani lainata edeltäviä jakeita?
>>Perustelkaahan miten ja mitä mahtipontisuutta näitte tavassani lainata edeltäviä jakeita?
No kun syvällisen aiheen olit valinnut (lainasit suoraan kirjaa, ei siinä mitään, ihan hyvä lainaus), mutta jätit aiheen kesken. Minulle tuli mieleen suuri sinfonia, joka pauhaa, kunnes katkeaa kuin kanan lento.
Kyseessä eivät ole ihmiskunnan viimeiset päivät. Raamattu tarjoaa ikuisen elämän odotteen niille, jotka tekevät Jumalan tahdon.
"Sillä Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.
Joka uskoo Poikaan, sillä on ikuinen elämä, joka ei tottele Poikaa, se ei näe elämää, vaan hän pysyy Jumalan vihastuksen alaisena." Joh.3:16, 36
"Ja maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti" 1. Johanneksen kirje 2:17
- -
Kyseessä eivät myöskään ole maapallon viimeiset päivät. Jumalan sanassa luvataan, että asuttu maa pysyy ikuisesti.
"Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti." Psalmit 37:29
"Hän on perustanut maan sen pysyville paikoille; horjumatta se pysyy ajan hämärään asti eli ikuisesti." Psalmit 104:5
"Sillä näin on sanonut Jehova, taivaiden Luoja, Hän, tosi Jumala, maan Muodostaja ja sen Tekijä, Hän, joka lujasti perusti sen, joka ei luonut sitä turhaan, joka muodosti sen asuttavaksi: "Minä olen Jehova, eikä ole ketään muuta." " Jesaja 45:18
- -
Viimeisissä päivissään ovat tämä väkivaltainen, rakkaudeton asiainjärjestelmä ja ne, jotka pitävät kiinni sen tavoista.
"Sillä juuri oikeamieliset tulevat asumaan maassa, ja moitteettomat siihen jätetään jäljelle. Jumalattomat puolestaan karsitaan pois maasta, ja petolliset siitä repäistään pois." Sananlaskut 2:21, 22
Kyseessä eivät ole ihmiskunnan viimeiset päivät. Raamattu tarjoaa ikuisen elämän odotteen niille, jotka tekevät Jumalan tahdon.
"Sillä Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.
Joka uskoo Poikaan, sillä on ikuinen elämä, joka ei tottele Poikaa, se ei näe elämää, vaan hän pysyy Jumalan vihastuksen alaisena." Joh.3:16, 36
"Ja maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti" 1. Johanneksen kirje 2:17
- -
Kyseessä eivät myöskään ole maapallon viimeiset päivät. Jumalan sanassa luvataan, että asuttu maa pysyy ikuisesti.
"Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti." Psalmit 37:29
"Hän on perustanut maan sen pysyville paikoille; horjumatta se pysyy ajan hämärään asti eli ikuisesti." Psalmit 104:5
"Sillä näin on sanonut Jehova, taivaiden Luoja, Hän, tosi Jumala, maan Muodostaja ja sen Tekijä, Hän, joka lujasti perusti sen, joka ei luonut sitä turhaan, joka muodosti sen asuttavaksi: "Minä olen Jehova, eikä ole ketään muuta." " Jesaja 45:18
- -
Viimeisissä päivissään ovat tämä väkivaltainen, rakkaudeton asiainjärjestelmä ja ne, jotka pitävät kiinni sen tavoista.
"Sillä juuri oikeamieliset tulevat asumaan maassa, ja moitteettomat siihen jätetään jäljelle. Jumalattomat puolestaan karsitaan pois maasta, ja petolliset siitä repäistään pois." Sananlaskut 2:21, 22
Lainattu julkaisusta: Pysykää valveilla! 2004, julkaisija ja kustantaja: Jehovan todistajat uskonnollinen yhdyskunta.
Laittomuuden ihminen:
-ilmaus, jota apostoli Paavali käytti 2.Tessalonikalaiskirjeen 2:2, 3:ssa varoittaessaan suuresta kristillisyyden vastaisesta luopumuksesta, joka kehittyisi ennen "Jehovan päivää".
Tästä "luopumuksesta" käytetty kreikkalainen sana a-po-sta-sia ei merkitse pelkästään pois lankeamista, välinpitämätöntä takaisin luisumista. Se merkitsee tietoista hylkäämistä, suunnittelua, tahallista kapinaa. Muinaisissa papyrusasiakirjoissa sanaa a-po-sta-sia käytettiin poliittisessa mielessä kapinallisista.
Tässä ei kuitenkaan ole kyse poliittisesta vaan uskonnollisesta kapinasta, kapinasta Jehova Jumalaa ja Jeesusta Kristusta vastaan ja siksi kristillistä seurakuntaa vastaan.
Apostolit Paavali ja Pietari esittivät sekä suullisesti että kirjallisesti muita ennustuksia tästä luopumuksesta, ja itse Herra Jeesus Kristus varoitti sen tulosta. Kuvauksessaan vehnästä ja rikkakasveista (Matteus 13:) Jeesus sanoi, että Panettelija kylväisi "rikkakasveja", tekokristittyjä, "paholaisen poikia", "vehnän" eli "valtakunnan poikien" joukkoon. Heitä olisi aina asiainjärjestelmän päättymiseen saakka, jolloin heidät tunnistettaisiin ja 'poltettaisiin'.
Paavali varoitti Efesoksen kristittyjä valvojia siitä, että hänen poismenonsa jälkeen tosi kristittyjen keskuuteen tulisi "sortavia susia", jotka eivät kohtelisi laumaa hellästi vaan yrittäisivät vetää "opetuslapset" mukaansa (eivät vain tekemällä itselleen opetuslapsia vaan yrittämällä vetää pois Kristuksen opetuslapset) (Apost.20:29, 30) Hän kirjoitti 1.Timoteuksen kirjeen 4:1-3:ssa: "Mutta henkeytetty ilmaus sanoo nimenomaan, että myöhempinä ajanjaksoina jotkut luopuvat uskosta, kun he kiinnittävät huomiota eksyttäviin henkeytettyihin ilmauksiin ja demonien opetuksiin, valheenpuhujien ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on kuin poltinraudalla merkitty [tunnoton, paatunut, niin etteivät he tunne minkäänlaisia omantunnontuskia ulkokultaisesta valheiden puhumisestaan], jotka kieltävät menemästä naimisiin ja käskevät karttamaan ruokia, jotka Jumala loi - - kiittäen nautittavaksi."
Myöhemmin Paavali kirjoitti Timoteukselle, että "tulee olemaan ajanjakso, jolloin he eivät kestä terveellistä opetusta, vaan omien halujensa mukaan haalivat itselleen opettajia kutkuttamaan heidän korviaan, ja he kääntävät korvansa pois totuudesta" (2.Tim.4:3,4)
Apostoli Pietari rinnasti kristillisyydestä luopumisen siihen, mitä tapahtui luonnollisen Israelin keskuudessa. Hän sanoi: "Mutta kansan keskuuteen tuli myös vääriä profeettoja, niin kuin teidänkin keskuudessa tulee olemaan vääriä opettajia. Juuri nämä tuovat salavihkaa tuhoisia lahkoja ja kieltävät omistajankin, joka heidät osti, ja tuottavat siten itselleen pikaisen tuhon. Lisäksi monet tulevat seuraamaan heidän irstauden tekojaan, ja heidän takiaan totuuden tietä tullaan herjaamaan." Pietari osoittaa edelleen, että he kiskoisivat hyötyä seurakunnasta mutta 'ettei heidän tuhonsa torku'. (2.Piet.2:1-3)
Kuten edellä olevat Raamatunkohdat osoittavat, tämä 2. Tessalonikalaiskirjeen 2:1-12:ssa mainittu 'ihminen' ei siis ole yksilö vaan kollektiivinen "ihminen", ihmisryhmä, ja tämän "ihmisen" olemassa olo jatkuisi apostolien kuoleman jälkeen aina Herran läsnäolon aikaan saakka.
PETOS JUMALAA KOHTAAN >> "laittomuus", johon tämä luopio, kollektiivinen "ihminen" syyllistyy, on laittomuutta Jehova Jumalaa, Kaikkeuden Suvereenia, kohtaan. Tämä "ihminen" on syypää petokseen.
Samoin kuin Juudas Iskariotia, petturia joka kavalsi Herran Jeesuksen Kristuksen ja vaikutti osaltaan hänen kuolemaansa, myös tätä "ihmistä" nimitetään "tuhon pojaksi", joka Juudaksen tavoin tuhotaan ikuisiksi ajoiksi.
Tämä "ihminen" ei ole "Suuri Babylon", joka myös taistelee Jumalaa vastaan, sillä "Suuri Babylon" on nainen, portto. Mutta koska tämä ihminen on noussut uskonnolliseen kapinaan Jumalaa vastaan, se on ilmeisesti osa salaperäistä Babylonia. (Joh.17:12; Ilm.17:3, 5)
"Laittomuuden ihminen" asettuu vastustamaan Jumalaa ja on siitä syystä eräänlainen "saatana", joka merkitsee 'vastustajaa'. "Laittoman läsnäoloon" liittyy todellakin "Saatanan vaikutus" (2.Tes.2:9)
Apostoli Paavalin aikana "laittomuuden ihmisen" henkilöllisyys oli uskonnollinen "salaisuus", ja monille ihmisille se on salaisuus edelleenkin, koska tämä "ihminen" harjoittaa jumalattomuuttaan teeskennellen jumalista antaumusta (2.Tes.2:7)
Valheellisilla opetuksillaan, jotka ovat Jumalan lain vastaisia tai syrjäyttävät sen, tämä "laittomuuden ihminen" korottaa itsensä Jehova Jumalan ja muiden 'jumalien', maan mahtavien, yläpuolelle ja asettuu myös Jumalan pyhiä, Jeesuksen Kristuksen todellisia hengellisiä veljiä, vastaan (vertaa: 2.Piet.2:10-13)
Koska se on ulkokultainen, väärä opettaja, joka väittää olevansa kristitty, se "istuu Jumalan temppeliin", ts. siihen minkä nämä väärät opettajat väittävät olevan tuo temppeli (2.Tes.2:4)
Apostoli Paavali sanoi, että salaisuus oli "jo vaikuttamassa" (2.Tes.2:7) Oli sellaisia, jotka yrittivät opettaa vääriä oppeja, ja jotkut heistä jopa häiritsivät Tessalonikan seurakuntaa ja antoivat osittain Paavalille aiheen kirjoittaa toisen kirjeensä tuolle seurakunnalle. Kun Johannes kirjoitti kirjeensä, oli olemassa antikristuksia, ja epäilemättä heitä oli ollut jo aikaisemminkin. Johannes puhui apostolien aikakauden "viimeisestä hetkestä" ja sanoi: "Niin kuin olette kuulleet, että antikristus on tulossa, niin onkin nyt monia antikristuksia - -. He lähtivät luotamme, mutta he eivät olleet meidän kaltaisiamme, sillä jos he olisivat olleet meidän kaltaisiamme, he olisivat pysyneet meidän kanssamme. Mutta he lähtivät, että ilmenisi, että kaikki eivät ole meidän kaltaisiamme." (1.Joh.2:18, 19.)
Apostolien kuoleman jälkeen "laittomuuden ihminen" tuli esiin uskonnollisine ulkokultaisuuksineen ja väärine opetuksineen. (2.Tes.2:3, 6, 8)
Paavalin sanojen mukaan tämä "ihminen" tulisi saamaan suuren vallan ja toimisi Saatanan ohjauksessa suorittaen "kaikkia voimatekoja ja velheellisia tunnusmerkkejä ja ennusmerkkejä".
Niitä, jotka antavat kollektiivisen "laittomuuden ihmisen" vaikutuksen pettää itsensä, sanotaan niiksi "jotka tuhoutuvat [kirjaimellisesti: "tuhoavat itsensä"], rankaisuksi siitä, että he eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua." Apostoli osoittaa, että he "päätyisivät uskomaan valheen" ja että "heidät kaikki tuomittaisiin, koska he eivät uskoneet totuutta, vaan mieltyivät epävanhurskauteen". (2.Tes.2:9-12)He saavat sen vuoksi langettavan tuomion.
Lähde: Raamatun ymmärtämisen opas 2.osa.
Tuo nyt on lähinnä pateettisen säälittävä ja näköalaton yritys tuputtaa Jumalan olemukseen jotain sellaista, mitä siinä ei ole.
Kolminaisuusopissa on kyse hölynpölystä, joka ei kykene seisomaan omilla jaloillaan.
Kaikenmaailman selittäjiä sitten täällä käy hillumassa ja ehdottelemassa, että siihen pitäisi ottaa nyt jokin uusi näkökulma.
Tämä sentään on tunnustus siitä, että ne perinteiset ja alkuperäiset 300 luvulta eteenpäin alkunsa saaneet selitykset eivät nykyään tyydytä edes niitä, jotka kiihkeästi kuitenkin rummuttavat kolminaisuutensa puolesta.
kokoajan onnistun tyrkkäämään nää jutut minne sattuu. Koitan etsiä tuolle edelliselle oikean paikkansa.
Sorry.
Voiskos se olla Hallintoelin Brooklynissä? Se kun on rapauttanut kaiken uskottavuuden Jehovan todistajuuteen vääriksi osoittautuneilla profetioillaan.
>>Voiskos se olla Hallintoelin Brooklynissä? Se kun on rapauttanut kaiken uskottavuuden Jehovan todistajuuteen vääriksi osoittautuneilla profetioillaan.
Ehkä tuo on liian voimakkaasti sanottu. Mutta läheltä se voi liipata. Tarkastellaanpa vähän, mitä "Raamatun ymmärtämisen opas" -kirja sanoo toisen osan sivulla 1121 kohdassa "Temppeli".
Lainaus alkaa tästä:
Voidellut kristityt – hengellinen temppeli. Maan päällä olevia voideltuja kristittyjä verrataan moniin eri asioihin, mm. temppeliin. Tämä kuvaus on sopiva, sillä Jumalan henki asuu voideltujen seurakunnassa. Paavali kirjoitti ”Kristuksen Jeesuksen yhteydessä” oleville efesolaiskristityille, jotka ”sinetöitiin luvatulla pyhällä hengellä”: ”Teidät on rakennettu apostolien ja profeettojen perustukselle, kun taas Kristus Jeesus itse on peruskulmakivenä. Hänen yhteydessään koko rakennus sopusointuisesti yhteen liittyneenä kasvaa pyhäksi temppeliksi Jehovalle. Hänen yhteydessään tekin rakennutte yhdessä paikaksi, jossa Jumala asuu hengen välityksellä.” (Ef 1:1, 13; 2:20–22.) Näiden Kristuksen muodostamalle perustalle laskettujen ”sinetöityjen” lukumäärän osoitetaan olevan 144 000 (Il 7:4; 14:1). Apostoli Pietari sanoo heitä ”eläviksi kiviksi”, jotka ’rakentuvat hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi’ (1Pi 2:5).
Koska nämä alipapit ovat ”Jumalan rakennus”, hän ei salli tämän hengellisen temppelin saastuttamista. Paavali tähdentää tämän hengellisen temppelin pyhyyttä ja vaaraa, johon sen saastuttamista yrittävä joutuu, kirjoittaessaan: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan henki asuu teissä? Jos joku tuhoaa Jumalan temppelin, niin Jumala tulee tuhoamaan hänet, sillä Jumalan temppeli on pyhä, joka temppeli te olette.” (1Ko 3:9, 16, 17; ks. myös 2Ko 6:16.)
Lainas päättyi tähän. Voidellut kristityt olivat siis Temppeli. Mutta mitä selittääkään tuo kirja myöhemmin?
Hieman myöhemmin samassa kirjassa selitetään kohdassa "Petkuttaja" asiaa näin:
Lainaus alkaa tästä:
Petkuttaja. Varoittaessaan tulevasta luopumuksesta apostoli Paavali puhui ”laittomuuden ihmisestä”, joka korottaa itsensä, ”niin että hän istuu Jumalan temppeliin ja osoittaa julkisesti olevansa jumala” (2Te 2:3, 4). Koska tämä ”laittomuuden ihminen” on luopio, väärä opettaja, hän istuu todellisuudessa vain paikkaan, jonka hän valheellisesti väittää olevan tuo temppeli.
Lainaus päättyi tähän.
Tuo jälkimmäinen lainaus päättyi oudosti:
"tämä ”laittomuuden ihminen” on luopio, väärä opettaja, hän istuu todellisuudessa vain paikkaan, jonka hän valheellisesti väittää olevan tuo temppeli." Siis tämän mukaan ei ollut kyseessäkään temppeli vaan valheellinen väite.
Raamattu kyllä ihan selvästi sanoi, että kyseessä oli nimenomaan TEMPPELI, ja se ei ollut valhe. Ja koska kristikunnan papisto ei ole koskaan ollutkaan kutsuttu taivaalliseen voideltuun joukkoon, jää ainoaksi vaihtoehdoksi, että TUO LAITTOMUUDEN IHMINEN, TUHON POIKA on todellisuudessa joku ryhmä VOIDELTUJEN KRISTITTYJEN JOUKOSTA, siis SISÄPUOLELTA. Siis niistä, jotka olivat voidellut, joilla oli taivaallinen toivo. Tämä ei ole mikään ihmekään, kun ajattelemme, mitä raamattu sanoo Saatanastakin.
"Eikä ihme, sillä itse Saatana muuttaa jatkuvasti itseään valon enkeliksi. Ei siis ole paljon, jos hänen palvelijansakin muuttavat jatkuvasti itseään vanhurskauden palvelijoiksi. Mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen." (2. Korinttilaisille 11:14,15)
Toki on niin, että koko kristikunta on "luopio". Sillä ei ole Jumalan hyväksyntää. Mutta nimitys "laittomuuden ihminen" ei voi tarkoittaa kristikunnan papistoa em. perustelujen mukaan. Laittomuuden ihminen asuu samassa paikassa, missä "uskollinen ja ymmärtäväinen orjakin" on. Laittomuuden ihminen on todellisuutta. Se on istuutunut Jehovan temppeliin. Se on kuitenkin saava loppunsa silloin, kun Kristus saapuu "tekemään tilit".
"Sillä sellaiset ovat vääriä apostoleita, petollisia työntekijöitä, jotka muuttavat itsensä Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, sillä itse Saatana muuttaa jatkuvasti itseään valon enkeliksi. Ei siis ole paljon, jos hänen palvelijansakin muuttavat jatkuvasti itseään vanhurskauden palvelijoiksi. Mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen." (2. Korinttilaisille 11:13-15)
Lopuksi kertauksena 2. Tessalonikalaiskirjeen 2. luvun jakeet 1-5:
Pyydämme teitä kuitenkin, veljet, mitä tulee Herramme Jeesuksen Kristuksen läsnäoloon ja meidän kokoamiseemme hänen luokseen, ettette nopeasti järky pois tolaltanne ettekä minkään henkeytetyn ilmauksen tai suullisen sanoman tai muka meiltä olevan kirjeen välityksellä innostu ajattelemaan, että Jehovan päivä on tullut.
Älköön kukaan vietelkö teitä millään tavalla, sillä se ei tule, ellei luopumus tule ensin ja laittomuuden ihminen ilmesty, tuhon poika. Hän on asettunut vastustamaan ja korottaa itsensä jokaisen yläpuolelle, jota kutsutaan ”jumalaksi” tai jumalisen kunnioituksen kohteeksi, niin että hän istuu Jumalan temppeliin ja osoittaa julkisesti olevansa jumala. Ettekö muista, että ollessani vielä teidän kanssanne minulla oli tapana kertoa tästä teille?
Tuo käärme, jonka nyt löysimme, on hampaaton, vaikka se ei itse sitä ehkä vielä tiedä.
Laittomuuden ihminen fokusoitunee Brooklyniin. Ja kun kyseessä on nähtävästi yksilö kuvaus sopisi henkilöön nimeltä Raymond Franz.
En tiedä Raymond Franzin tarkkaa syntymäpäivää, joten en tiedä myöskään hänen ikäänsä.
Uskoisin, että hän yksilönä on kuitenkin alle 1900 vuotta vanha.
Joten laittomuuden ihminen, jonka vaikutus Paavalin mukaan oli jo vaikuttamassa silloin, kun hän Tessalonikalaiskirjettä kirjoitti, ei voi olla Raymond Franz, eikä kukaan muukaan yksittäinen ihminen, vaikka Paavali puhuukin siitä yksikön kolmannessa persoonassa.
Joo eipä sovi kuvaukseen. Huolimatta siitä, että valtaosa Hallintoelimen möhläyksistä kulminoituu yhden henkilön vastuulle eli Frederick Franz, mutta hänelläkään ei ollut minkäänlaista vaikutusta Paavalin kirjoittaessa Tessalonikalaiskirjettään.
Erittäin vaikea kohdistaa assosiaatioita nykypäivän symbooleihin.