Kouvolassa järjestetään lehtimajajuhlat 7-8.11.2014. On todella outoa, miksi suomalaiset uskovat juhlivat juutalaisten juhlia. Sama porukka käyttää yleensä tervehdyksenä sanaa "Shalom". Mitä vikaa suomalaisissa tervehdyssanoissa on? Miksi suomalaiset uskonnolliset juhlapyhät eivät riitä? Miksi pitää sekoittaa suomalaisuus ja juutalaisuus?
Miksi suomalaiset uskovat pitävät lehtimajajuhlia?
Ensin suomalaisuus
1183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Herran vuotuisten juhlien vietto kristittyjenkin keskuudessa liittyy ennallistamiseen ennen seurakunnan ylösottoa. Mt:17: "Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen."
Myös profetiat ovat toteutuneet ja avautuneet, ymmärrys lisääntynyt sekä Raamatun sana on avautunut monille niin kuin ei ikinä ennen.
Sinun ei pitäisi olla loukkaantunut, sillä kaikki tulee aikanaan jokaiselle meistä. Pysytellään vain Jeesuksessa ja annetaan hänen vaikuttaa tahtoaan meissä, niin ei mitään hätää. Osallistutaan noihin mekin sitten, kun selvä kutsu tulee.
"10. Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?"
11. Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen.
12. Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä."
Jotta Raamattua voisi ymmärtää, täytyy lukea koko tekstiyhteys. Nyt olet pudottanut pois oleellisen tiedon:"Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä" ja keksit aivan uusia selityksiä.
Tässä viitataan Johannes Kastajaan. Ei tässä puhuta mistään ylösotosta, ei juutalaisuuden uudelleenvirityksistä.
Niin, Jeesus sanoi että Elia tulee ja on jo tullut. Elia tuli Kastajana, ja tulee jälleen lopun aikana ennen ylösottoa. Niin kuin Jeesuskin tuli ja taas tulee. Näin opettaa moni profeetallinen puhuja.
Mutta oleellista on että Herra pitää henkensä kautta huolen kaikesta.
Ei ulkoisien menojen kautta ennallistuta !
Uusi liitto on SISÄINEN, eli ei enää muotomenoja, vaan sydämen Usko, ja kaikki on Hengellistä ja siksi tapahtuu sisäisesti !
Moni eksyy takaisin vanhaan liittoon ja sen muotomenoihin ja juhliin sun muihin ulkoisiin tekoihin, joita juutalaiset ottivat noudattaakseen, mutta ne eivät ketään pelasta, eivätkä hyödytä, sillä sisäinen eli Hengellinen toiminta vain ratkaisee !
Olet oikeassa. Kristityille kuuluvat Jeesukseen liittyvät juhlat, eivät VT:n juhlat jotka vain varjoina viittasivat tulevaan Kristukseen.
Kristus tuli jo!
Taipumus lakihenkisyyteen, siis meillä on kaiken laista lakia ja säädöstä ja kaikki on ulkoapäin säädeltyä tiukasti, ja se luo kai turvallisuuden tunteen ?
Sen vuoksi suomalaisiin vetoaa vanhan liiton markkinointi !
Ja siksi siis judaismilla on hyvä markkinarako juuri suomessa, eli suomalaisia on helppo höynäyttää lakitiiton touhuihin ja juutalaisuuteen !
Me olemme kristittyjä, ei juutalaisia. Ne jotka eivät halua tätä uskoa muuttukoon juutalaisiksi.
Ja muillekin !
Suomessa on sellaista oppia ja opetusta, että suomalaiset olisivat se kadonnut Eefraim, eli yksi osa juutalaista kansaa !
Moni näistä uskovista uskoo tähän ja täällä kirjoittava "Savonarola" halusi dna testeihin, jos vaikka olisi juutalainen ja saisi Israelin kansalaisuuden !
Siis tämä asia ei ole ihan vain pinnallinen, vaan tässä on monia juonteita, sillä dna testeistä kai selviää asioita ?
Mutta näillä on sellainenkin "tieto", josta ei ole varmuutta, että suomalaisilla ja juutalaisilla on samat perinnölliset sairaudet !
Lisäksi eräs koira rotu, oliko se Karjalan karhukoira, olisi samaa perimää kuin Israelissa oleva koira rotu, eli onko Efraim, eli kadoksissa oleva sukukunta suomalaiset ?
Mutta tämä on se paletti ja vyyhti, ja monilla suomalaislla on kova hinku olla juutalaisia, vaikka vanha liitto on JO lakkautettu, eikä siitä mitään hyötyä enää olisi vaikka me olisimmekin juutalaisia alkuperältämme !
Siis nyt ei ole juutalaista eikä kreikkalaista eli pakanaa, vaan kaikki ja kaikissa on Jeesus, eli uusi liitto on nyt voimassa, eikä juutalaisuudella mitään voiteta eikä lisäarvoa saada uudessa liitossa !
Gal. 3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Kol. 3:11 Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.
Juutalaisilla ei ole enää muuta jäljellä, kuin lopun ajan lupaukset ja profetiat, enkä kadehdi heitä, sillä Sanan mukaan vain JÄÄNNÖS lopun ajassa pelastuu:
Room. 9:27 Mutta Esaias huudahtaa Israelista: "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös.
Ilmestyskirja ja Danielin kirja ja Matteuksen kirja kertovat lopun ajasta jossa nyt elämme juutalaisten kohtalosta vain sen, että heidät seulotaan ja he saavat kärsiä, ja kaiken jälkeen vain pieni osa ottaa vastaan Jeesuksen ja pelastuu !
Mutta suomalainen uskova joka on uudestisyntynyt on JO pelastuneessa tilassa, jos vain säilyttää Uskonsa, joten kuka haluaa nähdä Israelissa sen kun veri nousee hevosten kuolaimiin asti, ja ihmisiä syödään, sun muuta, ja vasta kun jyvät on seulottu akanoista tulee Herra Jeesus !
Siis koko juutalaisuuden ihannointi on ihan järjetöntä nähdäkseni, nyt elämme UUDESSA LIITOSSA ja PAREMMISSA LUPAUKSISSA !
Vanhaan kunnon, perinteiseen suomalais-kristillis-evankelis-luterilaiseen ruisleipäkristillisyyteen yritetään ujuttaa judaismia ja tavoite on selkeä. Se on Jeesuksen siirtämistä sivuun, koska juutalaiset eivät voi Jeesusta sietää. Lopputuloksena on Ruotsin meshiaanis-jashulaisen turhislössin malli.
Dagen-lehden mukaan ruotsalainen Shalom-yhdistys on ottamassa irtioton kristillisistä seurakunnista. Tämä messiaanisten poppoo ei usko kolminaisuuteen eikä Jeesuksen jumaluuteen. Heille Jeesus oli tavallinen ihminen, joka kanavoi jumalallisia energioita.
http://www.dagen.se/dagen/article.aspx?id=234821
New Agelaisiksi emme tulleet, judaisteiksi emme aio kääntyä. Olkaamme siis KRISTITTYJÄ!
sana kristitty tarkoittaa messiaanista ja messiaaninen juutalaisuuden messiasta joka Jeesus uskoi olevansa, juutalaisten profeettojen ilmoitusten mukaan. On täysin mahdotonta ottaa juutalaisuus pois Jeesusliikkeen mistään muodosta kun sen perustajat kaikki olivat juutalaisia ja ammensivat oppinsa niin juutalaisista kirjoituksista kuin oman aikansa ryhmistä ja niiden tavoitteista.
"Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö". Ruisleipä ja luterilaisuus taisi puuttua tuon sanojalta?
"Miksi suomalaiset uskovat pitävät lehtimajajuhlia?"
Samaa olen joskus itsekin ihmetellyt. Vaikuttaa ehkä jotenkin lapselliselta touhulta, mutta toisaalta, eivätpähän ole ainakaan pahanteossa sinä aikana, joten tuskin siitä kannattaa huolestua ;)
Nimim. "Ei ulkoisien menojen" kirjoitti asiaa.