KUKA MUUTA USKOI KUN PIENSIJOITTAJAT SAADAAN ENSIN POIS VOITTOJA JAKAMASTA JA HAITAT VERONMAKSAJAN PIIKKIIN. Konkurssi voi jopa tarjota mahdollisuuden jatkaa kaivostoimintaa uudelta pohjalta, jos toimintaan tulisi mukaan uusia toimijoita ja rahoitusta. Tämä turvaisi ympäristöhaasteiden tehokkaan hallinnan ja olisi samalla taloudellisesti kannattava. Uskon, että kaivostoiminnan jatkamiselle Talvivaarassa voi tulevaisuudessa olla edellytyksiä, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori päättää.
TALVIVAARA MYYDÄÄN ULKOLAISELLE TOIMIJAALE
JANNE VAPAAVUORI
1453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
mukaan Sotkamon kaivoksella työskentelee noin 500 Talvivaaran omaa työntekijää, joista arviolta 40 on lomautettuna. Lisäksi kaivosalueella työskentelee päivittäin 50–70 urakoitsijaa.
700 työntekijää!
Talvivaaran selvitysmies Pekka Jaatinen sanoi MTV:n uutisille, että Talvivaaran rahoituksen järjestyminen jäi kiinni noin 10 miljoonasta eurosta.
Jaatisen mukaan Talvivaaran jatkoa koskeva kokonaisratkaisu oli jo pitkälti valmis, mutta hanke kaatui lopulta yhden tahon periaatteellisiin syihin. Hän ei suostunut nimeämään, mistä tahosta oli kyse.
Ulkomaalainen ostaa Talvivaaran 1 eurolla ja ongelmat jatkuvat.
Vähänkin ymmärtävä tajuaa että nykyinen tekniikka ei toimi Suomen kylmissä olosuhteissa. Altaat jäähtyvät, lisäksi vesi- ja lumisateet tätävät ja laimentavat altaat.
Kiitos kuitenkin Talvivaaralle, yli 40 000 euroa se teki nettona meidänkin talouteen helpolla ja varmasti.
kasat ovat kuumia ja höry käy, mistä ihmeestä te keksitte noita juttujanne..
vesi höyryää jos on pakkasella 1 asteistaki, pitäis olla paljpon enemmän ja siihen ei kyetä kai edes -8 asteen pakkasellakaan
ei jäädy, vaan jäähtyy,
olis kannattanut käydä peruskoulu loppuun
tarkoittaa jotain muuta kuin yhtä asetta, pahvi.
Kunhan valtio on maksanut sen 200 miljoonaa se LAHJOITETAAN ulkomaiseen omistukseen.
Joo ja sitten kehutaan että saatiin ulkomaista sijoitusta suomeen.
Ihan sama kuvio kuin Telakan kohdalla.
Suomalaiset olisi olleet valmiita sijoittamaan telakaan mutta Vapaavuorelle se ei käynyt. valtio ei lähtenyt mukaan suomlaisomistukseen.
Samaan aikaan kun Vapaavuori torppasi kotimaisen rahoituksen neuvotteli ulkomaisen yhtiön kanssa telakkakaupasta ja lupasi Suomen valtion lähtevän sijoittajana mukaan siihen.
löytyi kevyesti, mutta ei muutamaa kymmentä että olisi säilynyt kotimaisessa omistuksessa !
Joo Venäjän rajaa siirretään länteen tarvittavat kilometrit. Tätähän on harrastettu puolueissa jo vuosikymmeniä . Suomen kansa ajetaan meren rannalle pälyilemään aaltoja.
suljettiin itärajalta ja miinat räjäytetty Lapissa, jotain tässä on..
joku voi ostaa, mutta koskaan Talvivaara ei tuota euroja ja loppu on aina lähempänä
50 miljardin malmit ???