Valtio menettää kaivosyhtiö Talvivaaran mahdollisessa konkurssissa jopa 200 miljoonaa euroa, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) laskee. Valtio on sijoitusyhtiö Solidiumin kautta Talvivaaran suurin omistaja. Lisäksi Talvivaaraa on rahoitettu muun muassa rahoitusyhtiö Finnveran ja teknologian kehittämiskeskus Tekesin kautta.
Lisäksi voi käydä niin, että ympäristönsuojelun vuoksi valtion on pantava Talvivaaraan varoja vielä toiset 200 miljoonaa euroa. Välittömästi valtio rahoittaa 50 miljoonalla eurolla kaivoksen toiminnan vakauttamista ympäristön kannalta. Kaivosta on arvosteltu kosolti muun muassa sen sulfaattivuotojen ja kipsisakka-altaan päästöjen vuoksi.
KANNATTAAKO NÄITÄ UIMAMAISTEREITA ENÄÄ ÄÄNESTÄÄ SEURAAVISSA VAALEISSA ?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eipä taida ihan 400 miljoonaa euroa riittää kun puhutaan pohjattomasta kaivosta ! . Olkiluoto ja länsimetro ovat hyviä esimerkkejä ! . Veronmaksajien on syytä varautua lypsylehmän osaan tämänkin asian suhteen ! .
Lisätään tarkkuutta aloittajalle. Se oli ministeri Heidi Hautala, joka valtion omistajaohjausministerinä pumppasi Talvivaaraan euroja saavitolkulla. Sen jälkeen lähti tai sai lähteä ministerihommista pois jäätyään kiinni rötöksistä.