Yksi yleisimpiä tapoja syrjäyttää uskonto on eristää se omalle kapealle tontilleen. Ja kuitenkin uskonto puhuu elämänkysymyksistä. Kun puhumme Jumalasta, puhumme elämään keskeisesti kuuluvasta asiasta.
Tunnetko Jumalan? Kuka hän on? Luther totesi, että se, johon panet kaiken toivosi, johon viimeisessä hädässäsi turvaat, se on sinun Jumalasi. Tältä pohjalta tuntuu rohkaisevalta se, että kerrotaan sotien aikaan rintamalla jokaisen miehen rukoilleen. Mutta kuuluuko Jumalaan turvautua vain hädässä, eikö myöskin ilossa, arjessa, koko elämässä?
Moni meistä luottaa elämässä itseensä, rahaan, inhimillisiin rakenteisiin, lääkäreihin, poliiseihin, oikeuslaitokseen jne. Yleensä arjessa nämä riittävätkin, mutta kaikki nämä voivat myös pettää. Ja silloin ollaan heikoilla, jos muuta turvaa ei ole. Jumala on meidän viimeinen turvamme, oljenkortemme. Häneen me joudumme ottamaan kantaa viimeistään silloin, kun katselemme oman elämämme päätöstä kasvoista kasvoihin.
Jumala on elämässä jotakin hyvin perustavaa. Koko elämä on lähtöisin hänestä. Hän on olevaisen ydin, totuuden lähde, oikeudenmukaisuuden perusta. Kun me puhumme siitä, mikä on kaikkein syvintä, pysyvintä ja todellisinta tässä maailmassa ja sen ulkopuolella, silloin me puhumme Jumalasta.
On selvää, että kun me puhumme näin kiinteästi elämään liittyvästä asiasta ja niin perustavalla tavalla elämään kuuluvasta asiasta, silloin ei ole ollenkaan yhdentekevää millainen kuva Jumalasta meillä on. Käsityksemme olevaisen perustasta vaikuttaa aivan varmasti siihen, millaisena me ymmärrämme elämän ja kuinka itse haluamme siihen vaikuttaa. Kerro minulle millainen Jumala-kuvasi on, käsityksesi Jumalasta, ja minä kerron, millaisia tavoitteita, päämääriä, ihanteita, pyrkimyksiä jne. sinulla elämässäsi on. Näin voisi vanhaa sanontaa käyttäen perustellusti lausua.
Viime aikoina on puhuttu paljon Yhdysvaltoja vastaan tehdyistä terrori-iskuista ja siitä, että tekijät olivat kiihkomuslimeja. Voimme vain kuvitella, millainen Jumala-kuva tällaisiin tekoihin ryhtyvillä ihmisillä on. Ehkä helpompi on kuitenkin käsittää, että jonkinlainen Jumala-kuva siellä taustalla on, voimakas, ankara ja ehdoton, hyvin kiihkeä. Vastapainoksi on hyvä kuvitella, millainen Jumala-kuva mahdollisesti oli Martin Luther Kingillä, ihmisoikeuksien puolustajalla, köyhien ja kärsivien auttajalla Äiti Teresalla tai vankien ystävällä Matilda Wredellä. Käsityksesi elämän perimmäisestä luonteesta vaikuttaa toimiisi ja aikaansaannoksiisi omassa ympäristössäsi halusitpa tai et. Aiheemme on kuin onkin paitsi teologinen myös hyvin käytännöllinen.
Kristillistä Jumala-kuvaa me voimme lähestyä eri suunnilta. Selkeimmän ja luotettavimman lähtökohdan tarjoaa uskontunnustus. Se kertoo mihin me uskomme, siis millaiseen Jumalaan me uskomme. Uskontunnustus ilmaisee, että kristityt uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Tämä on luovuttamaton lähtökohta ja sitä on hyvä korostaa erityisesti nyt new agen ja monien uusien uskontojen aikakaudella. Meidän aikanamme ei ole kovinkaan vaikea puhua Jumalasta yleensä. Aika on tässä suhteessa paljon otollisempi kuin kaksi- kolmekymmentä vuotta sitten. Keskustelin pitkään netissä erään henkilön kanssa yleisellä tasolla uskomisesta ja Jumalasta. Saatoimme monessa kohdin hyväksyä toistemme ajatuksia. Kun lopulta kysyin keskustelukumppaniltani uskooko hän kolmiyhteiseen Jumalaan, vastaus oli ehdoton ei. Hän oli itämaisten uskontojen ja filosofioiden kannattaja, ei kristitty.
Me uskomme Jumalaan, joka on Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä. Hän on toiminut ja toimii näiden kolmen persoonan kautta. Hänen pelastussuunnitelmansa toteutuu niin. Tämäkin liittyy elämään mitä läheisemmin. Kaikki on saanut alkunsa Jumalan uutta luovan sanan kautta. Hänen tahtonsa voimasta maailma luotiin. Hänen varassaan me elämme tätäkin päivää. Hän on Luoja, Isä, elämän antaja.
Ilman Jumalan rakkautta me tuhoudumme. Rakkautensa hän on ilmoittanut meille Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän osti meidät vapaiksi synnin ja kuoleman orjuudesta kuollessaan itse ristillä hylättynä ja häväistynä. Hän on Lunastaja, armo, anteeksiantamus ja rakkaus, elämän eheys ja edellytys.
Henkensä kautta hän on läsnä ja lähellämme joka päivä, tänäänkin. Hän rakentaa seurakuntansa sanan ja sakramenttien perustalle, hän luo yhteyden omiensa keskuuteen, hän herättää uskon ja virittää sen yhä uudelleen palavaksi. Hän on Pyhittäjä, Pyhä Henki, uskon uudistaja ja eläväksi tekijä. Hän lahjoittaa meille uskon toivon ja rakkauden. Hän on kolme ja kuitenkin yksi, Pyhä kolmiyhteinen Jumala.
Näin me uskomme Jumalaan, joka on toiminut ja alati toimii meidän hyväksemme. Jumalan syvin olemus on rakkaus. Hän lahjoittaa elämän, hän armahtaa, hän pyhittää ja pelastaa. Kristinoppimme toteaakin, että Jumala on Kaikkivaltias, hän on Pyhä ja hän on Rakkaus. Kolminaisuus tulee esiin tässäkin. Kaikkivaltius kuuluu Isälle, rakkaus Pojalle ja Pyhyys Pyhälle Hengelle. Ja kuitenkin samalla nämä kolme kuuluvat yhtälailla kaikille kolmelle kolminaisuuden persoonalle, erottamatta ja jakamatta. Myös Poika on pyhä, samoin Isä. Kristus on kaikkivaltias jne. Siis Jumala on yksi, mutta hän ilmaisee itsensä meille kolmen persoonansa kautta.
Kolminaisuusopin teoreettisiin määrittelyihin ei kannata uppoutua liiaksi. Emme kuitenkaan kykene koskaan ymmärtämään Jumalaa. Riittää kun tiedämme, että Raamattu puhuu meille Jumalasta tällä tavalla, hän on Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Joskus on sanottu, että uskontunnustus luettelee Jumalan hyviä tekoja, hänen pelastustekojaan. Meidän Jumalamme on hyvä. Opimme tuntemaan hänet hänen tekojensa kautta. Tämäkin itsestäänselvyydeltä kuulostava toteamus on mitä merkittävin. Omanakin aikanamme esiintyy uskomuksia, jotka pitävät pahaa jumalanaan. Juuri tässä kohdin meidän on helppo käsittää, että ei ole ollenkaan yhdentekevää millainen Jumala-kuva meillä on ja millaista käsitystä vaikkapa lapsillemme opetamme. Kyllähän ihminen toimii elämässään aivan eri tavoin riippuen siitä edustaako hänen Jumalansa hyvää vai pahaa.
Mikä sitten vaikuttaa Jumala-kuvan syntyyn? Kuinka olemme omaan käsitykseemme päätyneet ja kuinka kaikki tuo toteutuu lastemme elämässä? Käsityksemme Jumalasta hahmottuu saamamme opetuksen ja erilaisten esikuvien kautta. Luonnostaan käsityksemme on varsin epämääräinen. Kuitenkin luonnonkansoillakin on aina ollut omat Jumalansa. Kristillisessä kasvatuksessa puhutaan ns. yleisestä- ja erityisestä ilmoituksesta. Me aavistelemme Jumalan olemassaoloa luomakunnassa, elämän kohtaloissa, kansojen vaiheissa jne. Ajattelemme, että on oltava olemassa jokin ihmistä korkeampi voima. Moni suomalainen kokee tällaisen läheisyyttä vaikkapa metsässä. ”Metsä kirkkonani olla saa” –Tällöin on kyseessä ns. yleinen ilmoitus. Jumala ilmaisee itsensä meille yleisellä, mutta kuitenkin vielä varsin epämääräisellä tavalla. Erityisen ja yksityiskohtaisemman ilmoituksen itsestään hän antaa meille sanassaan ja Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Yleisen ilmoituksen piiriin pääsevät kaikki ihmiset kaikkialla, erityinen kohtaa meitä vain kirkossa, seurakuntien toiminnassa ja julistuksessa. Yleinen ilmoitus kertoo, että on Jumala, ihmistä korkeampi, elämän alku, myös eräänlainen kohtalo. Erityinen ilmoitus tarkentaa, hän on rakkaus, hän lunastaa meidät meidän synneistämme.
Kun pienelle lapselle annetaan opetusta Jumalasta, kun rakennetaan hänen Jumala-kuvaansa, silloin on puhuttava hyvin konkreettisesti. Jumala saa silloin helposti ihmismäisiä piirteitä. Moni muistaa lapsuudestaan kuvitelman pilven takana asuvasta pitkäpartaisesta ja ystävällisesti hymyilevästä vanhasta miehestä. No, vanhuus ja pitkä parta viittaavat tietenkin Jumalan iankaikkisuuteen. Hänen asuntonsa ei ole ajassa, vaan iäisyydessä. Hymy puolestaan viittaa hänen rakkauteensa. On siis opittu ihan oikeita asioita Jumalasta. Ihmismäinen hahmo ja sijainti pilven reunalla sen sijaan joutavat ihmisen varttuessa romukoppaan. Jumala on henki, häntä ei voi nähdä.
Aikuinen tapa ymmärtää Jumala on abstraktimpi kuin lapsen tapa. Konkreettisuutensa tähden lapsi helposti liittää Jumala-kuvaansa myös niitä piirteitä, joita häntä itseään suuremmilla ja vahvemmilla aikuisilla on, isällä tai äidillä, opettajalla, poliisilla, tai jollakin muulla auktoriteetilla. Tästä syystä hyvin ankarassa kodissa kasvaneella lapsella on helposti aikuisenakin käsitys ankarasta Jumalasta. Hellyyden ja rakkauden vaikutuspiirissä kasvaneella lapsella puolestaan on aikuisenakin todennäköisesti kuva rakastavasta Jumalasta. Eikä tällainen ominaisuuksien siirto ole aivan mahdotonta aikuisellekaan. Saatamme liittää Jumala-kuvaamme ominaisuuksia, joita vaikkapa jollakin seurakunnan työntekijällä on, esim. voimakashahmoisella papilla. Usein myös pidetään tarpeellisena sanoa, että pappikin on vain ihminen. Kertoneeko tämä jotakin siitä, että pappi helposti koetaan lähempänä Jumalaa olevaksi kuin kuka tahansa muu.
Jumala-kuva on siis lopulta varsin monitahoinen ja moni-ilmeinen asia. On mielenkiintoista, että kirkon tutkimuskeskuksen selvitysten mukaan suuri osa ihmisistä kertoo uskovansa Jumalaan. Huomattavasti pienempi osa vastaajista tunnustaa uskovansa Jumalaan kirkon opettamalla tavalla. Siis halutaan säilyttää oma Jumala-kuva; kirkon opetukseen ei joko luoteta, tai sitten arvellaan, että oma usko ei täytä kirkon asettamia mittoja. Itse olen arvellut, että jälkimmäisestä saattaa monessa tapauksessa olla kyse. Sitä puoltaisi sekin, että niin kovin monesti kuulee mainittavan, että minä olen vain tällainen huono uskova. Me suomalaiset olemme helposti heikkoja itsetunnoltamme, myös hengellisesti. Kuitenkaan tähän ei ole mitään erityistä syytä. Jos me ihmiset vedämmekin vaatimustasoa tiukalle, meille sanassa opetetaan edellytyksetöntä armoa. Jumala kutsuu luokseen jokaista. Tule sellaisena kuin olet, sinä kelpaat Kristuksen tähden. Kertomus tuhlaajapojasta kuvaa sitä millainen Jumala on. Hän ottaa luokseen jokaisen, joka tahtoo tulla, olipa hänen elämänsä millainen tahansa.
Apostoli Paavali kirjoitti: Niin pysyvät nyt nämä kolme usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Tämä lausuu olennaisen myös kristillisestä Jumala-kuvasta. Rakkaus on tärkeintä, rakkaus on elämän perusta, se on katoamatonta, sen varassa koko maailma hengittää. Ilman rakkautta elämä kuolee, kaikki katoaa. Ilman rakkautta millään ei ole tarkoitusta. Rakkauden kautta kaikki saa merkityksensä. Niin, elämän tarkoitus on rakkaus, ilman rakkautta ei ole mitään tarkoitusta. Mikä muu kuvaisikaan Jumalan olemusta paremmin, kuin määrittely: Hän on rakkaus. Jos me uskomme Jumalaan, joka on rakkaus, eikö se anna meidän elämällemme eri suunnan kuin jokin muu usko. Mikä voisikaan olla pyhempi suunta elämälle kuin rakkaus. ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. --- Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.” (1. Joh. 4: 16-21)
Tunnetko Jumalan? Kuka hän on? Luther totesi, että se, johon panet kaiken toivosi, johon viimeisessä hädässäsi turvaat, se on sinun Jumalasi. Tältä pohjalta tuntuu rohkaisevalta se, että kerrotaan sotien aikaan rintamalla jokaisen miehen rukoilleen. Mutta kuuluuko Jumalaan turvautua vain hädässä, eikö myöskin ilossa, arjessa, koko elämässä?
Moni meistä luottaa elämässä itseensä, rahaan, inhimillisiin rakenteisiin, lääkäreihin, poliiseihin, oikeuslaitokseen jne. Yleensä arjessa nämä riittävätkin, mutta kaikki nämä voivat myös pettää. Ja silloin ollaan heikoilla, jos muuta turvaa ei ole. Jumala on meidän viimeinen turvamme, oljenkortemme. Häneen me joudumme ottamaan kantaa viimeistään silloin, kun katselemme oman elämämme päätöstä kasvoista kasvoihin.
Jumala on elämässä jotakin hyvin perustavaa. Koko elämä on lähtöisin hänestä. Hän on olevaisen ydin, totuuden lähde, oikeudenmukaisuuden perusta. Kun me puhumme siitä, mikä on kaikkein syvintä, pysyvintä ja todellisinta tässä maailmassa ja sen ulkopuolella, silloin me puhumme Jumalasta.
On selvää, että kun me puhumme näin kiinteästi elämään liittyvästä asiasta ja niin perustavalla tavalla elämään kuuluvasta asiasta, silloin ei ole ollenkaan yhdentekevää millainen kuva Jumalasta meillä on. Käsityksemme olevaisen perustasta vaikuttaa aivan varmasti siihen, millaisena me ymmärrämme elämän ja kuinka itse haluamme siihen vaikuttaa. Kerro minulle millainen Jumala-kuvasi on, käsityksesi Jumalasta, ja minä kerron, millaisia tavoitteita, päämääriä, ihanteita, pyrkimyksiä jne. sinulla elämässäsi on. Näin voisi vanhaa sanontaa käyttäen perustellusti lausua.
Viime aikoina on puhuttu paljon Yhdysvaltoja vastaan tehdyistä terrori-iskuista ja siitä, että tekijät olivat kiihkomuslimeja. Voimme vain kuvitella, millainen Jumala-kuva tällaisiin tekoihin ryhtyvillä ihmisillä on. Ehkä helpompi on kuitenkin käsittää, että jonkinlainen Jumala-kuva siellä taustalla on, voimakas, ankara ja ehdoton, hyvin kiihkeä. Vastapainoksi on hyvä kuvitella, millainen Jumala-kuva mahdollisesti oli Martin Luther Kingillä, ihmisoikeuksien puolustajalla, köyhien ja kärsivien auttajalla Äiti Teresalla tai vankien ystävällä Matilda Wredellä. Käsityksesi elämän perimmäisestä luonteesta vaikuttaa toimiisi ja aikaansaannoksiisi omassa ympäristössäsi halusitpa tai et. Aiheemme on kuin onkin paitsi teologinen myös hyvin käytännöllinen.
Kristillistä Jumala-kuvaa me voimme lähestyä eri suunnilta. Selkeimmän ja luotettavimman lähtökohdan tarjoaa uskontunnustus. Se kertoo mihin me uskomme, siis millaiseen Jumalaan me uskomme. Uskontunnustus ilmaisee, että kristityt uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Tämä on luovuttamaton lähtökohta ja sitä on hyvä korostaa erityisesti nyt new agen ja monien uusien uskontojen aikakaudella. Meidän aikanamme ei ole kovinkaan vaikea puhua Jumalasta yleensä. Aika on tässä suhteessa paljon otollisempi kuin kaksi- kolmekymmentä vuotta sitten. Keskustelin pitkään netissä erään henkilön kanssa yleisellä tasolla uskomisesta ja Jumalasta. Saatoimme monessa kohdin hyväksyä toistemme ajatuksia. Kun lopulta kysyin keskustelukumppaniltani uskooko hän kolmiyhteiseen Jumalaan, vastaus oli ehdoton ei. Hän oli itämaisten uskontojen ja filosofioiden kannattaja, ei kristitty.
Me uskomme Jumalaan, joka on Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä. Hän on toiminut ja toimii näiden kolmen persoonan kautta. Hänen pelastussuunnitelmansa toteutuu niin. Tämäkin liittyy elämään mitä läheisemmin. Kaikki on saanut alkunsa Jumalan uutta luovan sanan kautta. Hänen tahtonsa voimasta maailma luotiin. Hänen varassaan me elämme tätäkin päivää. Hän on Luoja, Isä, elämän antaja.
Ilman Jumalan rakkautta me tuhoudumme. Rakkautensa hän on ilmoittanut meille Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän osti meidät vapaiksi synnin ja kuoleman orjuudesta kuollessaan itse ristillä hylättynä ja häväistynä. Hän on Lunastaja, armo, anteeksiantamus ja rakkaus, elämän eheys ja edellytys.
Henkensä kautta hän on läsnä ja lähellämme joka päivä, tänäänkin. Hän rakentaa seurakuntansa sanan ja sakramenttien perustalle, hän luo yhteyden omiensa keskuuteen, hän herättää uskon ja virittää sen yhä uudelleen palavaksi. Hän on Pyhittäjä, Pyhä Henki, uskon uudistaja ja eläväksi tekijä. Hän lahjoittaa meille uskon toivon ja rakkauden. Hän on kolme ja kuitenkin yksi, Pyhä kolmiyhteinen Jumala.
Näin me uskomme Jumalaan, joka on toiminut ja alati toimii meidän hyväksemme. Jumalan syvin olemus on rakkaus. Hän lahjoittaa elämän, hän armahtaa, hän pyhittää ja pelastaa. Kristinoppimme toteaakin, että Jumala on Kaikkivaltias, hän on Pyhä ja hän on Rakkaus. Kolminaisuus tulee esiin tässäkin. Kaikkivaltius kuuluu Isälle, rakkaus Pojalle ja Pyhyys Pyhälle Hengelle. Ja kuitenkin samalla nämä kolme kuuluvat yhtälailla kaikille kolmelle kolminaisuuden persoonalle, erottamatta ja jakamatta. Myös Poika on pyhä, samoin Isä. Kristus on kaikkivaltias jne. Siis Jumala on yksi, mutta hän ilmaisee itsensä meille kolmen persoonansa kautta.
Kolminaisuusopin teoreettisiin määrittelyihin ei kannata uppoutua liiaksi. Emme kuitenkaan kykene koskaan ymmärtämään Jumalaa. Riittää kun tiedämme, että Raamattu puhuu meille Jumalasta tällä tavalla, hän on Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Joskus on sanottu, että uskontunnustus luettelee Jumalan hyviä tekoja, hänen pelastustekojaan. Meidän Jumalamme on hyvä. Opimme tuntemaan hänet hänen tekojensa kautta. Tämäkin itsestäänselvyydeltä kuulostava toteamus on mitä merkittävin. Omanakin aikanamme esiintyy uskomuksia, jotka pitävät pahaa jumalanaan. Juuri tässä kohdin meidän on helppo käsittää, että ei ole ollenkaan yhdentekevää millainen Jumala-kuva meillä on ja millaista käsitystä vaikkapa lapsillemme opetamme. Kyllähän ihminen toimii elämässään aivan eri tavoin riippuen siitä edustaako hänen Jumalansa hyvää vai pahaa.
Mikä sitten vaikuttaa Jumala-kuvan syntyyn? Kuinka olemme omaan käsitykseemme päätyneet ja kuinka kaikki tuo toteutuu lastemme elämässä? Käsityksemme Jumalasta hahmottuu saamamme opetuksen ja erilaisten esikuvien kautta. Luonnostaan käsityksemme on varsin epämääräinen. Kuitenkin luonnonkansoillakin on aina ollut omat Jumalansa. Kristillisessä kasvatuksessa puhutaan ns. yleisestä- ja erityisestä ilmoituksesta. Me aavistelemme Jumalan olemassaoloa luomakunnassa, elämän kohtaloissa, kansojen vaiheissa jne. Ajattelemme, että on oltava olemassa jokin ihmistä korkeampi voima. Moni suomalainen kokee tällaisen läheisyyttä vaikkapa metsässä. ”Metsä kirkkonani olla saa” –Tällöin on kyseessä ns. yleinen ilmoitus. Jumala ilmaisee itsensä meille yleisellä, mutta kuitenkin vielä varsin epämääräisellä tavalla. Erityisen ja yksityiskohtaisemman ilmoituksen itsestään hän antaa meille sanassaan ja Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Yleisen ilmoituksen piiriin pääsevät kaikki ihmiset kaikkialla, erityinen kohtaa meitä vain kirkossa, seurakuntien toiminnassa ja julistuksessa. Yleinen ilmoitus kertoo, että on Jumala, ihmistä korkeampi, elämän alku, myös eräänlainen kohtalo. Erityinen ilmoitus tarkentaa, hän on rakkaus, hän lunastaa meidät meidän synneistämme.
Kun pienelle lapselle annetaan opetusta Jumalasta, kun rakennetaan hänen Jumala-kuvaansa, silloin on puhuttava hyvin konkreettisesti. Jumala saa silloin helposti ihmismäisiä piirteitä. Moni muistaa lapsuudestaan kuvitelman pilven takana asuvasta pitkäpartaisesta ja ystävällisesti hymyilevästä vanhasta miehestä. No, vanhuus ja pitkä parta viittaavat tietenkin Jumalan iankaikkisuuteen. Hänen asuntonsa ei ole ajassa, vaan iäisyydessä. Hymy puolestaan viittaa hänen rakkauteensa. On siis opittu ihan oikeita asioita Jumalasta. Ihmismäinen hahmo ja sijainti pilven reunalla sen sijaan joutavat ihmisen varttuessa romukoppaan. Jumala on henki, häntä ei voi nähdä.
Aikuinen tapa ymmärtää Jumala on abstraktimpi kuin lapsen tapa. Konkreettisuutensa tähden lapsi helposti liittää Jumala-kuvaansa myös niitä piirteitä, joita häntä itseään suuremmilla ja vahvemmilla aikuisilla on, isällä tai äidillä, opettajalla, poliisilla, tai jollakin muulla auktoriteetilla. Tästä syystä hyvin ankarassa kodissa kasvaneella lapsella on helposti aikuisenakin käsitys ankarasta Jumalasta. Hellyyden ja rakkauden vaikutuspiirissä kasvaneella lapsella puolestaan on aikuisenakin todennäköisesti kuva rakastavasta Jumalasta. Eikä tällainen ominaisuuksien siirto ole aivan mahdotonta aikuisellekaan. Saatamme liittää Jumala-kuvaamme ominaisuuksia, joita vaikkapa jollakin seurakunnan työntekijällä on, esim. voimakashahmoisella papilla. Usein myös pidetään tarpeellisena sanoa, että pappikin on vain ihminen. Kertoneeko tämä jotakin siitä, että pappi helposti koetaan lähempänä Jumalaa olevaksi kuin kuka tahansa muu.
Jumala-kuva on siis lopulta varsin monitahoinen ja moni-ilmeinen asia. On mielenkiintoista, että kirkon tutkimuskeskuksen selvitysten mukaan suuri osa ihmisistä kertoo uskovansa Jumalaan. Huomattavasti pienempi osa vastaajista tunnustaa uskovansa Jumalaan kirkon opettamalla tavalla. Siis halutaan säilyttää oma Jumala-kuva; kirkon opetukseen ei joko luoteta, tai sitten arvellaan, että oma usko ei täytä kirkon asettamia mittoja. Itse olen arvellut, että jälkimmäisestä saattaa monessa tapauksessa olla kyse. Sitä puoltaisi sekin, että niin kovin monesti kuulee mainittavan, että minä olen vain tällainen huono uskova. Me suomalaiset olemme helposti heikkoja itsetunnoltamme, myös hengellisesti. Kuitenkaan tähän ei ole mitään erityistä syytä. Jos me ihmiset vedämmekin vaatimustasoa tiukalle, meille sanassa opetetaan edellytyksetöntä armoa. Jumala kutsuu luokseen jokaista. Tule sellaisena kuin olet, sinä kelpaat Kristuksen tähden. Kertomus tuhlaajapojasta kuvaa sitä millainen Jumala on. Hän ottaa luokseen jokaisen, joka tahtoo tulla, olipa hänen elämänsä millainen tahansa.
Apostoli Paavali kirjoitti: Niin pysyvät nyt nämä kolme usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Tämä lausuu olennaisen myös kristillisestä Jumala-kuvasta. Rakkaus on tärkeintä, rakkaus on elämän perusta, se on katoamatonta, sen varassa koko maailma hengittää. Ilman rakkautta elämä kuolee, kaikki katoaa. Ilman rakkautta millään ei ole tarkoitusta. Rakkauden kautta kaikki saa merkityksensä. Niin, elämän tarkoitus on rakkaus, ilman rakkautta ei ole mitään tarkoitusta. Mikä muu kuvaisikaan Jumalan olemusta paremmin, kuin määrittely: Hän on rakkaus. Jos me uskomme Jumalaan, joka on rakkaus, eikö se anna meidän elämällemme eri suunnan kuin jokin muu usko. Mikä voisikaan olla pyhempi suunta elämälle kuin rakkaus. ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. --- Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.” (1. Joh. 4: 16-21)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nykyuskovaisten suurin ongelma tällä hetkellä, tässä ajassa on juuri tuo jumalan kuva ja kuvaksi muuttaminen. Siis monien jumalien Kuvat ja niiden yltiöpäinen palvonta. Ja toisaalta joksikin muuksi materiaksi muuttaminen, eli hyvin pitkälti, aivan samat asiat ja samat ongelmat toistuvat vuosituhansista toisiin.
Ihmiset palvovat ja kunnioittavat sitä mitä eivät oikeasti tunne alkuunkaan. Kaikki kuvat kumoon
ja tilalle aito alistautuminen kaikkein Pyhimmän Valtaan, vailla ylimääräistä pokkurointia ja kumartelua ja muuta kaikenlaista epäkristillistä puuhailua, touhuilua, hillumista, huhuilua ja
hölöttämistä. Hänen korkeutensa, Kaikkivaltias maan ja taivaan Luoja, taivaallinen Isä odottaa ihmisiltä vain ja ainoastaan, ihmismäistä ja inhimillistä sekä humaania käyttäytymistä Häntä itseään ja muita luomakunnan luotuja kohtaan. Ja lisäksi täytyy myös muistaa, kaikki tässä maailmankaikkeudessa oleva elävä ja eloton aine ja kaikki henki, henkisyys sekä hengellisyys ansaitsee oman olemassa olonsa oikeutensa, ilman että ihminen järkeilee ja sekaantuu sekä puuttuu sellaiseen, mihin hänellä ei ole oikeasti valtuuksia puuttua tai sekaantua. Eli, kunnia ja ylistys Hänelle joka meidät on luonut ja meille elämän antanut elettäväksi eikä tuhlattavaksi kaikenmaailman turhuuksiin tai kummallisiin joutavanpäiväisiin jorinohin. Se sama Rakkaus, jonka saimme aikojen alussa on mahdollista myös tänään saada Rakkautena, jos vaan osaa etsiä ja pyytää sitä oikeasta paikasta oikeaan aikaan rukoillen ja anoen, vain Isältä taivaan.
oikeata asiaa, Trubduuri! Kolminaisuuksilla ja persoonilla kikkailut ovat tarpeettomia. Jumaluus on kaikkiyhteinen. (Jh.17:21-23).
onhan sulla varastoja riittävästi, Truba?
Jos tarvitset täydennystä, laita messagee, ainahan lähimmäistä autetaan.
Kai nyt kuitenkin selviät ilman itsemurha ajatuksia tästäkin takaiskusta, jonka olet kokenut
menestyvän valtion yrityksen toimesta. Ohjeeksi
sanon muutaman sanasen; lopeta viinan kanssa läträäminen ja ala raittiiksi sekä opettele ihmiseksi ajoissa. Siis sinullakin on mahdollisuus
kasvaa isoksi ja tulla vielä ihmiseksi!
Ymmärsit väärin, lue viestini uudestaan kunhan selviät humalatilastasi.
Toivottavasti pääsi selviää uskostasikin joskus ja pääset vapauteen.
"Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat." Joh