Valtio myi TeliaSoneran osakkeita

Valtion sijoitusyhtiö Solidium on
myynyt sata miljoonaa
TeliaSoneran osaketta tänään torstaina,
kertoo yhtiö tiedotteessaan.
Myyntituloja se sai 5 042 miljoonaa
kruunua eli noin 547 miljoonaa euroa.

Myynnin jälkeen Solidiumin omistus
TeliaSonerassa laskee nykyisestä 10,1
prosentista 7,8 prosenttiin.

Eilen keskiviikkona Solidium kertoi
myyvänsä noin neljänneksen
omistamistaan TeliaSoneran osakkeista.

Osakkeet myytiin kansainvälisille ja
pohjoismaisille
instituutiosijoittajille.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ilman kannan[ottoja.?
TeliaSonera on kasvuyritys edelleen.

Äänestä

Noinhan nuo tekevät, ja sittten tuskailevat, kun valtion ksaan ei enää tulekkaan rahaa entiseen malliin sijoutuksista.
Mutta keitä on nuo ostajat? Sehän se onkin varmaan mielenkiintoisin pointti, ettei vain olisi taustalla myyjät ja ostajat "samoista piireistä".
Se on helkutin outo asia, että aina kun Suomi jotain myy, niin sen jälkeen nuo "myydyt" alkavat tahkoamaan rahaa oikein urakalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


547 miljoonaa euroa kirjoitti:

Valtion sijoitusyhtiö Solidium on
myynyt sata miljoonaa
TeliaSoneran osaketta tänään torstaina,
kertoo yhtiö tiedotteessaan.
Myyntituloja se sai 5 042 miljoonaa
kruunua eli noin 547 miljoonaa euroa.

Myynnin jälkeen Solidiumin omistus
TeliaSonerassa laskee nykyisestä 10,1
prosentista 7,8 prosenttiin.

Eilen keskiviikkona Solidium kertoi
myyvänsä noin neljänneksen
omistamistaan TeliaSoneran osakkeista.

Osakkeet myytiin kansainvälisille ja
pohjoismaisille
instituutiosijoittajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu