Miksi abortti on kielletty, mutta ehkäisy ei?

7890

Otsikko kertookin kysymykseni.
Tulin uskoon kesällä, enkä ole vielä perehtynyt tuohon asiaan.

8

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on suuri ero

      Jos ehkäistään, niin silloin estetään siittiön ja munasolun yhtyminen, jolloin syntyy solu, jossa on valmis ihminen kuin pienoiskoossa. Abortissahan on jo tuo ihminen, mutta hieman kasvaneemmassa muodossa.

    • seksin sekamelska

      1 Ms 38:4 Ja taas hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Oonan.
      38:8 Niin Juuda sanoi Oonanille: "Yhdy veljesi leskeen ja ota hänet avioksesi ja herätä siemen veljellesi."
      38:9 Mutta kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen

      Oonan tässä ei halunnut pystyssä pitää kuolleen veljensä huonetta ja koska tuleva lapsi ei olisikaan hänen, siksi hän kuoli.

      Aviopuolisot voivat itse päättää montako lasta he haluavat hankkia, sillä kirjoitettu on:
      Johanneksen evankeliumi:
      1:13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

      Ainoastaan Jeesus on syntynyt Jumalasta ja me muut vanhempiemme tahdosta.
      Katumuspillerinkin käyttö on jo Jumalan silmissä murha kuten abortointikin.

      • ei voi verrtata

        Oonan tapauksessa ei ole kysymys varsinaisesti ehkäisystä vaan miehen motiivista miksi hän esti jälkeläisen syntymisen. Hän oli kiero perinnöllisissä asteissaan.


    • nohöh

      Tarvitaanko oikein perehtymistä asiaan, jotta ymmärtää sen, että abortti merkitsee elävän olennon surmaamista. Ehkäisy puolestaan estää elämän alkamisenkaan, mitään elämää ei siis tuhota, koska mitään elämää ei ole.

      • fda

        Mitä syöt jos et surmaa eläviä olentoja?


      • nohöh
        fda kirjoitti:

        Mitä syöt jos et surmaa eläviä olentoja?

        En ainakaan sen enempää eläviä kuin kuolleitakaan ihmissikiöitä. Tuskin kelpaisi sinullekaan. En surmaa myöskään lemmikkejäni syötäväkseni enkä tarjoa sinullekaan.

        Mutta joitakin muita eläviä kyllä, kun ne on joku asiansa osaava syötävään kuntoon valmistanut.


      • nohöh kirjoitti:

        En ainakaan sen enempää eläviä kuin kuolleitakaan ihmissikiöitä. Tuskin kelpaisi sinullekaan. En surmaa myöskään lemmikkejäni syötäväkseni enkä tarjoa sinullekaan.

        Mutta joitakin muita eläviä kyllä, kun ne on joku asiansa osaava syötävään kuntoon valmistanut.

        Syytä muistaa. Nälkä ajaa kannibalismiin.


      • fda
        nohöh kirjoitti:

        En ainakaan sen enempää eläviä kuin kuolleitakaan ihmissikiöitä. Tuskin kelpaisi sinullekaan. En surmaa myöskään lemmikkejäni syötäväkseni enkä tarjoa sinullekaan.

        Mutta joitakin muita eläviä kyllä, kun ne on joku asiansa osaava syötävään kuntoon valmistanut.

        Siittiöt ovat jo eläviä. Niitä tuhoutuu ehkäisyssä ja myös itsestään jos niitä ei käytä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1779
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1111
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1086
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      972
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      829
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      150
      799
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      53
      745
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      684
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe