Stadissa piereskellään päin naamaa
22.12.2010 12:12 Uusi Suomi. Raimo Myöhänen
"Helsinkiin on pesiytynyt meille suomalaisille vieras tapa, jossa rullaportaissa edellä "ajava" päästää pierun päin takanatulijan kasvoja. Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta, vaan vastaavaa tapahtuu kuulema melko usein. Piereskelevien kansallisuus on tuntematon, mutta ovat pääasiassa miehiä.
Olen kuullut tämän kertomuksen kolmelta eri naishenkilöltä. Kahdelle heistä tapaus on sattunut kahteen kertaan, molemmilla kerroilla Pasilan asemalla noustessa rullaportailla laiturilta 1/2 ylös asemahalliin. Ennen purausta mies oli vilkaissut taakseen ja huomatessaan siellä olevan tyylikkään naishenkilön, päästi pierunsa tuntematta mitään tuskia. Haju olisi sisätiloissa tyrmännyt pilven vaikutuksen alaiseksi joutuneen välittömästi.
Muut piereskelyhyökkäyksen alaisiksi joutuneet ovat myös olleet koneportaissa. Yksi Rautatieasemalle Metrosta pyrkinyt sai pilven silmilleen, mutta ei pyörtynyt. Silloinkin hajun tuottajana oli vieraan näköinen mies. Tiedetäämpä erään naisenkin syyllistyneen moiseen ilman pilaamiseen.
Kaikki edellämainitut eivät enää tästälähin halua joutua moisen häirinnän kohteeksi. Heidän mielestään paras keino on jättää vähintään yksi, mieluummin kaksi porrasta vapaaksi edelläolevaan, olkoon hän sitten minkämaalaisen näköinen tahansa.
Jossain sananlaskussa sanotaan, että se joka pieruaan peittää, salaa myös jotain muutakin elämässään. Näin saattaa olla, mutta pitääkö se totuus julkaista näin päin pläsiä?
Kyseessä on kasvihuonekaasu, joten kyseisille henkilöille pitäisi asettaa päästömaksu. Yksi euro per töräys! Idea on vakiokommentoijani Ilkka Järvelän."
http://roskanpoimija.puheenvuoro.uusisuomi.fi/55929-helsingissa-piereskellaan-pain-naamaa

Vastaukset 6
Vanhimmat
http://img.yle.fi/uutiset/ulkomaat/article6889613.ece/ALTERNATES/w960/kartta muslimienemmistö maat
TÄMÄ on pelkkä kulttuuriero kysymys...
hyvät tyylikkäät kanssasisareni, käyttäkäämme hissejä joissa ei ole miehiä!
Hienohelma-diivojen naamaa kohti tuleekin piereskellä. Jos saisin päättää, hukuttaisin heidät paskaan.
Olipas vanha juttu, no lisää vanhoja uutisia.
Suomi vielä hyvissä asemissa Neuvostoliiton markkinoilla
Äskettäin solmittu uusi 5-vuotissopimus Suomen ja Neuvostoliiton välisestä kauppavaihdosta vuosiksi 1966—70 on osoitus tämän kaupan jatkuvuudesta ja laajuudesta. Kysymyksessä on jo neljäs tämänlaatuinen 5-vuotissopimus.
Olosuhteet ensimmäisen sopimuksen solmimisesta ovat kuitenkin täysin muuttuneet.
Varsinkin Länsi-Euroopan teollisuusmaat ja Japani ovat maailmanpoliittisen tilanteen viime vuosina parantuessa voittaneet jalansijaa Neuvostoliiton markkinoilla, joilla Suomi vielä melkein koko viime vuosikymmenen oli suurin länsimainen kauppatuttava, todetaan Yhdyspankin julkaisemassa Talousviestissä.
Siinä on vain se ero, että Neuvostoliittoja tulee ja Neuvostoliittoja menee, mutta muhamettilaiset meillä ovat aina keskuudessamme. Ja he, he pierevät sinun kasvoillesi, sinä vääräuskoinen koira! Neuvostoliitto ei piere sinun kasvoillesi.