Vaihdoitko Leijonan Lohikäärmeeseen?

alfa123om2222

Jos osaat ihmeitä ja taikuutta tai jos ympärilläsi tapahtuu ihmeitä ja taikuutta olet niin tehnyt. Materialismi on ainut hyväksyttävä filosofia tänä päivänä, jos aikoo olla Karitsan elämänkirjassa (Ilm.13).

Kaikki maailman asukkaat lähtevät seuraamaan Lohikäärmettä ja palvovat sitä. Paitsi kourallinen uskollisia.

Niin koko maailma on ajautunut pahan valtaan ja laittomuuden valtaan.
Ja ovat ottaneet pedon merkin tai aikovat ottaa sellaisen. Kun ensimmäinen vihan malja vuodatetaan tulee pedon merkin ottaneisiin kivulias märkähaava.

Mutta muutoin on vaikea ennakoida mihin suuntaan Ilmestys lähtee 13. luvusta kulkemaan. Ennen Pedon merkkiä pitäisi olla Suuren Babylonin kukistuminen, joka on ajoitettu vuoteen 2019 islamin toimesta. Silloin Imaami Mahdin pitäisi kukistaa Rooma.

Ilmestyksen luku 18 kertoo Suuren Babylonin tuhoutumisesta, jonka siis on tapahduttava ennen pedon merkkiä. Jos Babylon ei tuhoudu 2019 niin sitten voi venyä niinkin kauas kuin 2199 jKr.

Myös monet kirkot ovat vaihtaneet Lohikäärmeeseen ja oikea kikko on nyt kuudes kirkko. Tai myös seitsemäs sen jälkeen (2028).
Kirkko on Yksi, joten kuudes kirkko ona ainoa Lohikäärmeetön. Aina joudumme saarnaamaan, että kirkko on Yksi ja siksi on aina vain yksi AInoa seurakunta, joka on johdossa. Jehovan todistajat se oli pitkään eli neljäs ja sitten Helluntailaiset eli viides, mutta nyt on Yksi ja Ainoa kirkko kuudes.

Mutta koska kaikki asukkaat ovat jo vaihtaneet Leijonan Lohikäärmeeseen kirkkoon, joka on kuudes tulee kuulumaan vain kourallinen asukkaita, jotka ovat Karitsan kannalla.

3

162

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kissafani.

      Meillä on ollut aina vain tavallisia maalaiskissoja.

    • Myös kahdesta eri

      leijonasta on Raamatussa kerrottu, hyvästä ja pahasta.

    • alfa123om2222

      Ei ole hyviä leijonia. Mutta koko maailma on pahan vallassa.

      Pedon merkki eli siru sisältää ihmisen luvun eli sen avulla pyritään inhimillistämään pahoja. Etteivät ne olisi aivan järjettömyyden vallassa koko aikaa. Ihminen itse ei sirua tarvitse, koska on inhimillinen luonnostaan. Raamattu kutsuu ihmisiä nimellä Korkeimman Pyhät.

      Pyhät eli ihmiset eivät kuulu Lohikäärmeen valtapiiriin niin kuin eläimet, jotka on määrä sirun avulla inhimillistää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      89
      1478
    2. 72
      1234
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      84
      1144
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      270
      951
    5. 95
      909
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      35
      856
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      777
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      79
      737
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      723
    10. 45
      675
    Aihe