http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/kummitushavainnot saivat selityksen katsotaanpas vahan terveenkin havaitsijan paakoppaan/a1026924
Kummitushavainnot saivat selityksen - Katsotaanpas vähän terveenkin havaitsijan pääkoppaan
Yliluonnollisten olentojen havainnot eivät ole yleensä näköhavaintoja, vaan vieraan henkilön läsnäolo on tuntemus. Nyt biologit ovat selittäneet, mistä tunne johtuu.
Biologit tekivät kokeita 12 henkilöllä, joilla oli neurologisia ongelmia. Kokeiden avulla tutkijat pystyivät rakentamaan robotin, joka pystyi aiheuttamaan vastaavanlaisia tuntemuksia myös täysin terveille ihmisille.
Tuntemus aiheutettiin keinotekoisesti lähettämällä sekavia liikesignaaleita aivoihin.
Kaksi tervettä ihmistä osallistui kokeeseen, jossa he kertoivat tunteneensa jonkun takanaan ja koskettavan heitä, kertoo Olaf Blanke Lausannen teknillisestä yliopistosta. Tunne oli niin häiritsevä, että he halusivat keskeyttää kokeen.
Sairaat koehenkilöt, jotka olivat kokeneet sekuntien tai jopa minuuttien pituisia läsnäolon tuntemuksista, kärsivät epilepsiasta, halvauksesta, migreenistä tai kasvaimesta.
Terveetkin ihmiset voivat kokea samanlaisia tuntemuksia tilanteissa, joissa liikesignaalien lähde jää hämäräksi. Silloin ihminen saattaa kokea oman ruumiin liikkeen toisen ihmisen ruumiina, ja haamuaistimus toisesta syntyy.
Tutkijat testasivat tätä teoriaa luomalla aivoja stimuloivan robotin. Laite onnistui saamaan koehenkilöt tuntemaan, että he kurottivat kätensä eteenpäin mutta koskettivatkin robotin avulla omaa selkäänsä. He tunsivat, että heidän selkäänsä kosketti toinen henkilö.
Tämä tuntemus on innoittanut mystistä ajattelua ja fiktiota. Tutkijat uskovat, että sama ilmiö saattaa selittää myös skitsofreenisiä hallusinaatioitakin.
-Voitte uskovaiset lopettaa sen olemattomiin olentoihin uskomisen ja huokaista helpotuksesta. Ei ole olemassa mitään kostonhimoista vihaista jumalaa eikä muutakaan henkimaailmaa. Kyse on omien aivojenne epätäydellisyydestä ja niiden toiminnan lyhytkestoisista häiriöistä.
Me ateistit olimme kaiken aikaa oikeassa, ei ole jumalaa eikä ole mitään henkiä. Maailma on tasa sellainen kuin millaisena tiede sen meille näyttää.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Olipas taas lapsellinen trolli; ei tuo millä tavoin Jumalan olemassaolottomuutta osoita; hän on meidän saavuttamattomissamme jollei toisin päätä.
Joskus ateistia on verrattu robottiin, joka todisteli kiihkeästi, ettei sitä mikään insinööri ole suunnitellut!
Aika kova uskonto tuo ateismi, kuten yllä tuli todistetuksi, ainakin.............:)
Parempi provo ensi kerralla?
www.icr.org
Lausannen Teknillisen Yliopiston Tutkija Olof Blanco on siis koittanut järjestää koetilanteen, jossa aiheutetaan sähköisillä aistimuksilla koe henkilölle outoja tuntemuksia. Ja tämän kokeen perusteella Olof Blanco on julistanut ettei ole Jumalaa eikä henkimaailmaa. Hoop!
Tiede ei valehtele Robert. Kun testit osoittavat, että kummittelu on ihmisaivojen omaa oikkuilua niin se on totuus, jonka tiede osoittaa. Olof Blanco on kertonut maailmalle totuuden. Jumalaa ei ole olemassa. Ateistit voittivat sodan kristinuskoa vastaan yhdellä tutkimuksella joka viimein kumoaa jumalan olemassaolon mahdollisuuden lopullisesti.
Sinä saatanan kusipää kristitty et voi enää määrätä esim. minun elämäni suuntaa etkä voi edellyttää minulta mitään kristillistä moraalia. Tästä eteenpäin syljen uskovaisten kasvoille ja haistatan heille vitut.
Sopii just vain toista aivopuoliskoa käyttäville, vain tekniikkaan erikoistuneille... tahi ala-asteen matematiikkaa opetteleville.
Voisi karmaa pitää jonkinlaisena jumalana, puhutaanhan karman-
Dharma on ihmisten toimintaa,
Karma seurausta/seurauksia toiminnasta.
Vanhan virren sanoituksen mukaan jumala on aseet ihmisten käsissä.
Valintojensa mukaan aiheuttaa kuolemaa, elämää tai kaikkea muuta
mahdollista joko omassa tai kanssaihmisten elämässä pahan ja hyvän
välimaastossa.
Ja sanojenkiin sanotaan aseita olevan jonkinlaiseen luomisen tapahtumiin.
Onko oppiminen Jumalasta - mitään kaikkitietävää ja kaikenhallitsevaa ei kyllä
täälläkään silti tullut - enempi heikohko sepustaja.
"...havainnot eivät ole yleensä näköhavaintoja." Ei pidä paikkaansa. Suurin osa kummitushavainnoista ON näköhavaintoja.
Missä uskonlahkolainen hihhuli, siellä ongelma.
Mikä on käsityksesi siitä,
millä tavoin ja keinoin he pyrkivät
ongelmia ratkaisemaan?
Kaikki yliluonnolliset näyt ja kokemukset - henk.koht, juttuja, joilla ei mtään merkitystä?
Miten rakkaudenkin selittäisit - uskontojen suomaa lohtua tai turvaa,
jos unohtais kaikki ihmisten raadollisuudet ja seksitoiminnotkin?
Jos robotti kosketti heidän selkäänsa niin se oli TOINEN JOKA KOSKETTI!