Kepun puheenjohtaja Juha Sipilä on parhaillaan tv:ssä. Hän ei vastaa suoraan yhteenkään kysymykseen ja sanomisissa ei ole mitään konkretiaa. Tämä on juuri sitä samaa läpäläpäläpää, josta hän on aiemminkin tullut tunnetuksi.
Sipilähän ei tunnetusti ole kovin älykäs henkilö. Eduskuntakeskusteluissakin hän on aina hätää kärsimässä eikä osaa puolustaa nk. "omia" kantojaan.
Sipilähän ei tunnetusti ole kovin älykäs henkilö. Eduskuntakeskusteluissakin hän on aina hätää kärsimässä eikä osaa puolustaa nk. "omia" kantojaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sipilän ansiot eivät ole kovinkaan kaksiset... politiikassa. Ansiot (rahalliset) yrityselämän puolella eivät näköjään kanna yhteisten asioiden hoidossa.
Sipilä vaikutti todella typerältä äskeisessä lähetyksessä. Keskustan kannatus lähti laskuun.
Sipilä oli todella huono haastattelussa.
Erityissä vaikeuksissa hän oli jälleen suurten lukujen kanssa. Toimittaja kyseli miten henkilöverotus muuttuisi, jos Kepu olisi hallituksessa. Ensin Sipilä sanoi, että suurituloisten verotus kiristyy ja pienituloisten kevenee. Fiksu toimittaja kysyi jatkokysymyksenä, kuka on suurituloinen ja kuka pienituloinen. Siinä Sipilä alkoi änkyttää ja ei osannut antaa kunnon vastausta.
Katsohan uudestaan niin ymmärrät jos ymmärrät mitään Sipilä sanoi,että 60.000e on se raja mistä vero joko nousee tai laskee ylimeneviltä nousee ja alle jäävillä se laskee voiko tuota olla ymmärtämättä muut kuin sossut.
Täysin oikeaa puhetta ja kannatus senkun vain nousee.
Sipilä sanoi että julkisen sektorin osuutta bkt:sta pitää laskea, tuollaiset tulonsiirrot vain lisäävät julkisen sektorin osuutta.
Lisäksi täyttä sonnan jauhamista, vaikka yli 60 000 tuloille laitettaisiin kuinka paljon lisäveroja on noin paljon ansiotuloja saavia niin vähän (6%), että muille ei paljoa voisi verohelpotuksia antaa.
Lisäksi elämme globaalissa kilpailussa, jos hyvätuloisilta aletaan rokottamaan ylimääräisiä veroja niin valitettavasti hyvätuloiset alkavat "oudosti" vähenemään.
Itse työskentelen yrityksessä jonka päätoiminnot on siirretty pois Suomesta, kenties suurimpana syynä vaikeus saada pysyvästi päteviä työntekijöitä Suomeen korkean ansiotulojen verotuksen takia, sekä osaltaan myös korkea yritysverotus.
Sipilä oli täysin kuutamolla. Mistä ihmeestä kepu kaivaa noita tyyppejä johtajikseen? Vanhanen oli seksiaddiktiosta kärsivä tampio. Kiviniemi oli ylimielinen noita-akka. Sipilä on vähämielinen tampio.
Ei Sipilä ennenkään ole hyvä ollut tv:ssä, mutta eilinen oli todellinen floppi. Toivottavsti mahdollisimman moni näki ohjelma ja silmät aukesivat.
Sipilä sitä Sipilä tätä. Kun keinoja kysytään, Sipilä ei mitään.
Sipilä on lestadiolainen eli uskoo satuihin.
Olen edelleen sitä mieltä, että Sipilä on vain Trojan hevonen, jolla Juhantalo, Vanhanen, Pekkarinen, Lehtomäki jne saadaan taas valtaan. Keskustalla on valmis kattaus perunakuopassa.
Lisäisin tuohon listaan vielä Sorkka Sirkan jonka kädet syyhyävät että pääsee taas valtaan ja jakamaan sukulaisilleen tukia siankasvatukseen.
Kuten on havaitu Sipilä on halukas ottamaan vastaan "neuvoja" koska ei ymmärrä yhtään mitään maailmanpolitiikasta, vaarallinen tilanne Suomen kannalta kun Venäjän talotusnuorassa olevat Kepulaiset kuten Lehtomäki alkavat neuvoja Sipilälle antamaan.
Sipilän hourailut olivat täysin järkeä vailla.