Kirkon Helvetti ja Haades...vai Raamatun Gehenna?

Raamattu ei tunne sanaa h.elvetti, eikä myöskään sanaa Haades. Sana h.elvetti on otettu >skandinaavisesta mytologiasta< ja sana Haades on otettu >kreikkalaisesta mytologiastaGehenna eli Hinnomin laaksoepäjumalien Helin ja Haadeksen< palvojia.

Wikipedia:

Sana h.elvetti on tullut suomen kieleen muinaisruotsista, jossa sana Hel-vite viittaa manalan valtiattaren Helin rangaistukseen.[5] Sana on siirtynyt useisiin eurooppalaisiin kieliin skandinaavisen mytologian kautta (esimerkiksi ruotsin helvete, englannin hell, saksan Hölle).

Haades tai Hades (muinaiskreikaksi Ἅιδης tai Ἄιδης 'näkymätön') tarkoittaa kreikkalaisessa ja roomalaisessa jumaltarustossa esiintyvää vainajalaa eli tuonpuoleista. Kreikkalaisessa mytologiassa Haades on myös paikkaa hallitsevan jumalan nimi, jonka vastine roomalaisessa mytologiassa on Pluto.

Gehenna eli Hinnomin laakso (hepreaksi ‏גהינום‎, ’Ge-hinnom’; kreik. Γέεννα, ’Geenna’) on Jerusalemin eteläpuolella Länsirannalla oleva laakso, jossa Juudan kuningasten Aahaan ja Manassen aikana uhrattiin lapsia Moolokille ja johon myöhemmin vietiin rikollisten ja itsestään kuolleiden eläinten ruumiit poltettaviksi. Gehenna on sittemmin tullut merkitsemään tuomittujen kuolemantakaista rangaistuspaikkaa, helvettiä (esimerkiksi Matt. 5:22, Jaak. 3:6).
21163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

On välttämätöntä saada oikea nimi suomeksi ymmärrettynä Että kerettiläinenkin tietää mihin kuoltuansa joutuu, epäuskoisena.

Äänestä
  • >>>On välttämätöntä saada oikea nimi suomeksi ymmärrettynä Että kerettiläinenkin tietää mihin kuoltuansa joutuu, epäuskoisena.puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksentuli elävä olentoTULET MAAKSI JÄLLEENPalatkaa tomuun

    Äänestä

  • Joudut Kadotukseen.

    Äänestä

  • Maria-Elisabet kirjoitti:

    Joudut Kadotukseen.

    >>>Joudut Kadotukseen.

    Äänestä

Saarn.12:7. "Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin..."

Ps.68:19. "Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi: niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä..."

Mutta "Jumalan tyköä " ei pääse "tuomiota" karkuun. Jokainen vastaa kerran teoistaan Jumalan edessä.

Ps.139:7." Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? 8. Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. 9. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, 10. sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun. 11. Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi", 12. niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus..."

Dan.7:9. "Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. 10. Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin. 11. Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan. 12. Ja muiltakin pedoilta otettiin valta pois; niiden elämän pituus oli määrätty aikaa ja hetkeä myöten. 13. Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. 14. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä..."

Dan.12: 2. "Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen..."

Joh.5: 25. "Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää. 26. Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä. 27. Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. 28. Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä 29. ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen..."

Äänestä

>>>Saarn.12:7. "Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin..."puhalsi hänen sieraimiinsa ELÄMÄN HENKÄYKSENtuli elävä olentosieraimiintuli< elävä olento. Kun ihmiseltä otetaan elämän henkäys pois, niin hänestä tulee kuollut olento ja hän muuttuu maaksi jälleen.


>>>11. Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan. 12. Ja muiltakin pedoilta otettiin valta pois; niiden elämän pituus oli määrätty aikaa ja hetkeä myöten.

Äänestä

On helvetti ja sitten on tuonela.


Kun kuolet, siirryt tuonelaan.


Tuonela on paikka, jossa on erillaisia "huoneita" erillaisille ihmisille. Ne eivät KAIKKI ole samanlaisia!


Tulinen järvi on sitten erikseen. En halua mennä sen luonteeseen enempää. Jos olet kiinnostunut lisää aiheesta niin meilaa minulle lisää osoitteeseen JonesHenryhotmail.fi

Äänestä
  • Luepa Kari Kuulaksen tekstejä. Hän on mm. kirjoittanut kirjan H*lvetistä. Sen kautta voit oppia, miksi ajattelet juuri noin.

    Äänestä

  • Oppisi historia kirjoitti:

    Luepa Kari Kuulaksen tekstejä. Hän on mm. kirjoittanut kirjan H*lvetistä. Sen kautta voit oppia, miksi ajattelet juuri noin.

    Anteeksi! Osoite siis on [email protected]

    Äänestä

  • >>>Kun kuolet, siirryt tuonelaan.
    Tuonela on paikka, jossa on erillaisia "huoneita" erillaisille ihmisille. Ne eivät KAIKKI ole samanlaisia!

    Äänestä

  • No nuohan ovat ikivanhoja totuuksia Raamatusta. Eikö ole päivitettyä uskonnon tietoa?

    Äänestä

  • Nim. Pelastuneen kannattaa lukea Kari Kuulan Helvetin historia ja keskustella aiheesta myös juutalaisten kanssa. Pelastuneenkaan ei tarvitse antaa keskiaikaisen kirkon orjuuttaa häntä. Hyvä juutalainen opettaja avaa Pelastuneelle Pyhät tekstit uudella tavalla. Ne eurooppalaiset silmälasit voi hetkeksi heittää pois.

    Äänestä

Mitä Jeesus tarkoitti helvetillä tai kadotuksella?
Millainen paikka se on?

Mark.9:
42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen.

45 Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin.

47 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

Tämä ei kaipaa yhtään "avaamista" eikä selostusta mikä paikka se on.
Noin 7-vuotias on riittävän älykäs ymmärtämään tämän!

Äänestä
  • >>>Mitä Jeesus tarkoitti helvetillä tai kadotuksella?
    Millainen paikka se on?

    Äänestä

  • kerettiläinen kirjoitti:

    >>>Mitä Jeesus tarkoitti helvetillä tai kadotuksella?
    Millainen paikka se on?

    Jeesus ei puhunut vain Gehennasta, vaan käytti monenlaisia ilmauksia (katso Iso Raamatun tietosanakirja "kadotus")

    Yhteistä kuvaukselle on
    - se on vastakohta iankaikkiselle pelastukselle
    - se ei merkitse persoonallisuuden häviämistä
    - se merkitsee iankaikkista rangaistusta, rangaistuksen paikka
    - se merkitsee velkavankeutta
    - se merkitsee iankaikkista eroa Jumalasta

    Toin vain joitakin kuvauksia esille, Hebr. 9:27 kertoo, että kuolemisen jälkeen on tuomio:
    Ja samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio.

    Joka opettaa toisin omaa ateistis-materialistisen maailmankuvan, joka on vierasta kristinuskolle. Jehovan todistajat ovat tästä esimerkkeinä!

    Äänestä

Helvetti on raamatullinen tosi.

Äänestä
  • >>>helvetti on raamatullinen tosi.

    Äänestä

Luin edellisestä linkistä. Ymmärrän sen raamatusta samoin.

Mitä sillä on väliä millä nimellä ikuisen tulen rangaistusta nimitetään? Ilm. 20:15 käyttämä nimi "tulinen järvi" on paikka, josta Raamattu toisaalla käyttää nimeä gehenna. Kadotuksen tuli on todellisuutta vaikka ei kukaan siihen uskoisi. Siellä lopulta uskovat "kärsiessään ikuisen tulen rangaistusta". Juudan kirje 7. 2 Piet. 2:4.
"Joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen." Ilm. 20:15. Sama paikka, josta 2 Piet. 3:7. kertoo.
Tutki ja näe.

Äänestä
  • "Joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen."

    Mutta, huomioinet, ettei yksikään ihminen voi vaikuttaa, että hänen nimensä on elämän kirjassa. Kirjoittaja on JUMALA.

    Niin, eikö tärkeää ole tutkia ja koetella kaikkia asioita mitä sukupolvelta toiselle opetetaan itsestään selvyytenä. Tämä pohtimamme asia on yksi niistä. Samoin kuin ymmärtäminen, mikä on todellinen JUMALAN aivoittama seurakunta. Tai uudestisyntyminen jne....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerettiläinen kirjoitti:

Raamattu ei tunne sanaa h.elvetti, eikä myöskään sanaa Haades. Sana h.elvetti on otettu >skandinaavisesta mytologiasta< ja sana Haades on otettu >kreikkalaisesta mytologiastaGehenna eli Hinnomin laaksoepäjumalien Helin ja Haadeksen< palvojia.

Wikipedia:

Sana h.elvetti on tullut suomen kieleen muinaisruotsista, jossa sana Hel-vite viittaa manalan valtiattaren Helin rangaistukseen.[5] Sana on siirtynyt useisiin eurooppalaisiin kieliin skandinaavisen mytologian kautta (esimerkiksi ruotsin helvete, englannin hell, saksan Hölle).

Haades tai Hades (muinaiskreikaksi Ἅιδης tai Ἄιδης 'näkymätön') tarkoittaa kreikkalaisessa ja roomalaisessa jumaltarustossa esiintyvää vainajalaa eli tuonpuoleista. Kreikkalaisessa mytologiassa Haades on myös paikkaa hallitsevan jumalan nimi, jonka vastine roomalaisessa mytologiassa on Pluto.

Gehenna eli Hinnomin laakso (hepreaksi ‏גהינום‎, ’Ge-hinnom’; kreik. Γέεννα, ’Geenna’) on Jerusalemin eteläpuolella Länsirannalla oleva laakso, jossa Juudan kuningasten Aahaan ja Manassen aikana uhrattiin lapsia Moolokille ja johon myöhemmin vietiin rikollisten ja itsestään kuolleiden eläinten ruumiit poltettaviksi. Gehenna on sittemmin tullut merkitsemään tuomittujen kuolemantakaista rangaistuspaikkaa, helvettiä (esimerkiksi Matt. 5:22, Jaak. 3:6).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu