Suomessa valtio hyötyy siitä kun ihmiset tuhoavat terveyttään tupakalla ja alkoholilla ja kuolevat näiden aiheuttamiin sairauksiin. Alko on valtion alkoholimonopoli jonka tulot menevät valtiolle! Valtio siis pitää yllä ryyppäämis tenunenä kulttuuria.
Tajusin itse tämän valtion kieron ihmisten tapattamispolitiikan jo ajat sitten, joten itse en tupakoi enkä käytä alkoholia juuri nimeksikään. En halua tuhota terveyttäni enkä maksaa näistä myrkyistä vielä alviakin valtiolle kaiken lisäksi.
Pyrin elämään muutenkin itselleni terveellistä elämää, mm. liikun ympärivuotisesti töihin ja muutenkin asioilleni pyöräillen, kävelen lähikauppareissut järjestäen, huolehdin vitamiinien saamiseni ja riittävän levon sekä ulkoilun ja syön terveellisesti enkä juokse hevonpaskahuijarien keksimien muotidiettien perässä.
Näytän käytännössä pitkää nenää valtion politiikalle joka on viinan juottamista kansalle ja tupakalla ihmisten terveyden tuhoamista. En maksa myöskään autoilijan roolissa pennin hyrrää valtion kassaan koska pärjään elämässäni vallan helvetin hienosti ilman kallista autoakin. Valtio ei pääse hyötymään elämästäni juuri mitenkään ja niin sen pitää ollakin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kai sinä nyt jotain veroja maksat, esim. alvit? Jos olet oikeissa töissä, niin varmasti maksat! Ja pääset kyllä hoivayhteiskunnassa maksamaan näitä alkoholista aiheutuvia kuluja. Aika moni saa eläkkeen etuajassa kun vaan sanoo, että masentaa. Oikeasti moni näistä on vaan juonut itsensä masentuneeksi. Puhumattakaan kustannuksista joita tämä janoinen kansa aiheuttaa ihan joka päivä hölmöilyillään. Loppupäästä elämää tarvitaan usein kallista sairaalahoitoa viinan aiheuttamiin sairauksiin. Kaikki me maksetaan näitä laulujen lunnaita. Valitettavasti. Moni alkkis roudaa vielä viinansa Tallinnasta, joten niitäkään veroja emme saa.
Maksan normaalin tuloveron ja tietenkin kauppareissuilla alvit, mutta en osallistu mm. alkoholin alvin, tupakan alvin ja autoilun kulujen suhteen yhteiskuntaan maksamalla näistä. Enkä maksa myöskään kirkollisveroa yhteiskunnalle. Koetan kehitellä aina uusia keinoja kiertää verot ja maksut ja elää itselleni.