Danielasta

actionwoman

Danielan maha on sitä luokkaa, että sen laskettu aika voisi olla helmikuussa. (En tiedä onko laskettua aikaa missään julkistettu.)
Poikabändi pistetään voittamaan äänestys, jolloin he saavat levyn joulumyynteihin ja keikat alkuvuodelle. Tyttöjen levy ilmestyy loppukeväästä, jolloin Daniela voi olla studiotyössä mukana tekemässä levyä (sekä loppuraskauden aikana että synnytyksen jälkeen). Tytöt alkavat keikkailla tosissaan kesällä, jolloin Danielan skidi on jo sen ikäinen, ettei ole täysin maidosta riippuvainen ja Danielan mieskin voi sitä hoitaa ja Daniela tuoda perheeseen leipää.

Asikainen on kyllä ollut enemmän kuin reilu Danielalle. Sehän ois voinut potkia sen pihalle heti kun kuuli raskaudesta, koska eihän viimeisillään oleva / perheenäiti todellakaan tuota levy-yhtiölle mitään. Senpä vuoksi Asikainen onkin panostanut poikiin ja saanut viivytettyä tyttöjen esiinmarssia. Näin hän itse näyttää tosi reilulta ja tasa-arvoiselta julkisuudessa ja taloudellistakaan tappiota ei juuri tule.

Miksi ohjelman alkuvaiheessa ei kerrottu muutamia varsin tärkeitä asioita, kuten tuleeko tyttö- vai poikabändi vai molemmat? Nämä asiat ovat muotoutuneet ohjelman teon myötä aivan toisiksi kuin mitä alunperin oli suunniteltu. Asikainen haistaa markkinat ja kunnia siitä hänelle kuten myös siitä, että on antanut lahjakkaalle artistille mahdollisuuden toteuttaa unelmansa raskaudesta huolimatta.

P.S. Vaikka oltaisiin kuinka tasa-arvoisia niin artistin uran alkutaipaleella raskaus on sama kuin heittäisi hyvästit unelmalleen.

3

947

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • herreys

      tyttö- ja poikabändin hakemisesta kerrottiin jo hyvissä ajoin ennen ohjelman alkua

    • blue

      tässä haettiin turhaa molempia, koska pojat voittaa. Ja kyllähän sen nyt arvaa, koska kenelle tuleva bändi on suunniteltu: pikkutytöille.

    • "viimeisillään oleva tai raskaana oleva ei tuota levy-yhtiölle mitään"-Ja kuinkahan niin?
      Daniela kun on tytöistä ainoo joka osaa oikeasti laulaa tosi hyvin, ja nimenomaan se tuottaa levy-yhtiölle.
      Jos joku ei osta siksi levyä että yksi laulajista omaa ISON ja IHANAN mahan, niin ei oo ihan päässä kaikki kohdallaan..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      82
      3193
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2905
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2152
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1605
    5. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      6
      1379
    6. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1369
    7. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1344
    8. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1321
    9. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      14
      1317
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      35
      1275
    Aihe