Syyteään koulua, ettei ne antaneet ryöstäjille ajoissa mietittävää. Että pitäis mennä töihin, eikä ryöstää rampoja.
Vanhemmat ovat tässäkin tapauksessa syyttömiä. Nehän on kaikki ruotsin valtion holhouksessa. Suomi tavoittelee tätä samaa holhouksen tasoa.
Mamuille kaadetaan velliä suuhun ja maksetaan niiden lampun vaihdot. Kouluja ne ei käy - mutta nehän on mamuisnestä.
Kantasuomalainen eikä kantaruotsalainen suostunut hohottavaksi, pitää rahdata sellaisia maailman ääristä tänne voimaan pahoin.
0Äänestä
edell. korjaa
korjaan: MAMUBISNESTÄ
ne on täällä ...jotta niitä vois holhota.
Valtion hallinnolta on unohtunu miksi ne on siellä. Eli niiden tehtävä ei ole ensisijaisesti tehdä ihmsillä kauppaa. Vaan ....mikä on valtion hallinnon tehtävä?
0Äänestä
Kukkahattutäti
Kylläpä naisen kulttuuri rikastui ihanasti.
0Äänestä
ei eu:lle
Mikä tähän auttaa?
Pitääkö sen huonon tuurin osua omalle kohdalle?
Täällä nimittäin kansa elää kahta lähes täysin erilaista todellisuutta. Toiset haaveilee pilvilinnoissa ja suvaitsevat ja toinen porukka ottaa kaiken kuran niskaansa hyvin realistisena.
Näkemykset ovat erilaiset. Ylhäällä vähätellään ja nähdään vain heidän haluama visio. Kentällä nähdään realiteetti ja hyvin selkeästi myös se mitä tästä hutunkeitosta voi seurata.
Poliitikot elää fantasiamaalilmassa.
Vaikka Suomi eroaisi EU:sta se ei tarjoita eristäytymistä vaan omien pelisääntöjen asettamista omien resurssen mukaiseti. Nyt me mennään toisten käskettävänä ilman mahdollisuuksia omiin rajoituksiin. Ja meidän poliitikoilta on lähtenyt todellisuudentaju ja mittasuhteet kateissa.
0Äänestä
Puolustus auttaa
ei eu:lle kirjoitti:

On aika tappaa päällekävijät.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Arvokasvatus on unohtunut.
Syyteään koulua, ettei ne antaneet ryöstäjille ajoissa mietittävää.
Että pitäis mennä töihin, eikä ryöstää rampoja.
Vanhemmat ovat tässäkin tapauksessa syyttömiä.
Nehän on kaikki ruotsin valtion holhouksessa.
Suomi tavoittelee tätä samaa holhouksen tasoa.
Mamuille kaadetaan velliä suuhun ja maksetaan niiden lampun vaihdot.
Kouluja ne ei käy - mutta nehän on mamuisnestä.
Kantasuomalainen eikä kantaruotsalainen suostunut hohottavaksi, pitää rahdata sellaisia maailman ääristä tänne voimaan pahoin.
korjaan: MAMUBISNESTÄ
ne on täällä ...jotta niitä vois holhota.
Valtion hallinnolta on unohtunu miksi ne on siellä.
Eli niiden tehtävä ei ole ensisijaisesti tehdä ihmsillä kauppaa.
Vaan ....mikä on valtion hallinnon tehtävä?
Kylläpä naisen kulttuuri rikastui ihanasti.
Mikä tähän auttaa?
Pitääkö sen huonon tuurin osua omalle kohdalle?
Täällä nimittäin kansa elää kahta lähes täysin erilaista todellisuutta.
Toiset haaveilee pilvilinnoissa ja suvaitsevat ja
toinen porukka ottaa kaiken kuran niskaansa hyvin realistisena.
Näkemykset ovat erilaiset.
Ylhäällä vähätellään ja nähdään vain heidän haluama visio.
Kentällä nähdään realiteetti ja hyvin selkeästi myös se mitä tästä hutunkeitosta voi seurata.
Poliitikot elää fantasiamaalilmassa.
Vaikka Suomi eroaisi EU:sta se ei tarjoita eristäytymistä vaan omien pelisääntöjen asettamista omien resurssen mukaiseti. Nyt me mennään toisten käskettävänä ilman mahdollisuuksia omiin rajoituksiin.
Ja meidän poliitikoilta on lähtenyt todellisuudentaju ja mittasuhteet kateissa.
On aika tappaa päällekävijät.