Mutta koska meillä on sama uskon henki, niin kuin on kirjoitettu: »Minä uskon, siksi puhun», niin mekin uskomme, ja siksi me myös puhumme. 2 Kor. 4:13.
Tässä sanonee joku: Onhan kuitenkin monta hurskasta kristittyä, jotka eivät koskaan tahdo puhua siitä mitä he uskovat, vaan osoittavat sen sijaan uskonsa teoillaan. Tähän vastaamme: Missä näin on kirjoitettu? Missä kohden Jumalan sanaa luemme, että kristittyjä olisivat ne, jotka eivät koskaan tahdo puhua Kristuksesta? »Mutta hehän ovat sangen hurskaita?» Niin, mutta kuitenkin: Missä on kirjoitettu, että he ovat kristittyjä? Hurskaus, hiljainen, rehellinen ja ihmisystävällinen vaellus voi olla lähtöisin monesta muusta lähteestä olematta silti uskon hedelmä. Missä on kirjoitettu, että ne, jotka ovat saaneet sydämeensä niin suuren aarteen kuin Kristus on, voisivat vaieta hänestä?
Raamatun sanaa ja esimerkkejä silmälläpitäen saatamme vain sen verran myöntää, että jotkut hennot ja muuten heikot armolapset voivat jonkun aikaa tai määrättyjä aikoja olla hengellisesti mykkiä. Mutta ei Jumalan tarkoitus koskaan ollut, että he aina sellaisiksi jäisivät. Jonkin aikaa Joosef Arimatilainen saattoi olla Jeesuksen opetuslapsi »salaa, koska pelkäsi juutalaisia». Oli aika, jolloin Nikodemuskin vain yön pimeydessä tuli Jeesuksen luo. Mutta tuli myös toinen aika, jolloin he molemmat esiintyivät avoimesti tunnustaen.
On aivan toista, jos me heikkoudesta, ihmispelosta tai lihan hitaudesta joskus olemme puhumatta Herrasta. Sellaista voi yhä vielä tapahtua uskoville ja on se myös anteeksiannon alaisena niin kauan kuin pyytävät kaikkia syntejänsä ja vajavuuksiansa anteeksi, saaden uutta voimaa armoistuimen luota. Mutta aivan toista on, jos uskomme ja hengellisyytemme on sellaista, ettei meillä koskaan ole ollut sisäistä halua tunnustaa Jeesusta. Tässä on Jumalan sanalle annettava suurempi arvovalta kuin kaikkien ihmisten ajatuksille ja mielipiteille.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor11-11.html
Tässä sanonee joku: Onhan kuitenkin monta hurskasta kristittyä, jotka eivät koskaan tahdo puhua siitä mitä he uskovat, vaan osoittavat sen sijaan uskonsa teoillaan. Tähän vastaamme: Missä näin on kirjoitettu? Missä kohden Jumalan sanaa luemme, että kristittyjä olisivat ne, jotka eivät koskaan tahdo puhua Kristuksesta? »Mutta hehän ovat sangen hurskaita?» Niin, mutta kuitenkin: Missä on kirjoitettu, että he ovat kristittyjä? Hurskaus, hiljainen, rehellinen ja ihmisystävällinen vaellus voi olla lähtöisin monesta muusta lähteestä olematta silti uskon hedelmä. Missä on kirjoitettu, että ne, jotka ovat saaneet sydämeensä niin suuren aarteen kuin Kristus on, voisivat vaieta hänestä?
Raamatun sanaa ja esimerkkejä silmälläpitäen saatamme vain sen verran myöntää, että jotkut hennot ja muuten heikot armolapset voivat jonkun aikaa tai määrättyjä aikoja olla hengellisesti mykkiä. Mutta ei Jumalan tarkoitus koskaan ollut, että he aina sellaisiksi jäisivät. Jonkin aikaa Joosef Arimatilainen saattoi olla Jeesuksen opetuslapsi »salaa, koska pelkäsi juutalaisia». Oli aika, jolloin Nikodemuskin vain yön pimeydessä tuli Jeesuksen luo. Mutta tuli myös toinen aika, jolloin he molemmat esiintyivät avoimesti tunnustaen.
On aivan toista, jos me heikkoudesta, ihmispelosta tai lihan hitaudesta joskus olemme puhumatta Herrasta. Sellaista voi yhä vielä tapahtua uskoville ja on se myös anteeksiannon alaisena niin kauan kuin pyytävät kaikkia syntejänsä ja vajavuuksiansa anteeksi, saaden uutta voimaa armoistuimen luota. Mutta aivan toista on, jos uskomme ja hengellisyytemme on sellaista, ettei meillä koskaan ole ollut sisäistä halua tunnustaa Jeesusta. Tässä on Jumalan sanalle annettava suurempi arvovalta kuin kaikkien ihmisten ajatuksille ja mielipiteille.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor11-11.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.