Kari Mäkinen on joskus aiemmin todennut, että julkisuus tuo kirkosta eroamisia, oli sitten uutinen hyvä tai huono.
Nyt on takana kirkon merkittävin asia neljään vuoteen, eikä haasttatteluja itse johtajalta tipu 4-miljoonaiselle jäsenkunnalleen.
Facebookiin vain laittoi omat kiitokset vaaleista.
Kirkon itsensä kannalta on typerää johtajan piilottaa naamansa, kun pelkää sen näyttämisen aiheuttavan jäsenkunnassa reaktioita.
Se on avoimuuden vastakohta.
Missä tahansa muualla, päävastuun vaaleista kantava on näkyvästi esillä vaali-iltana ja sen jälkeenkin.
Arkkipiispa ei anna haastatteluja?
6
72
Vastaukset
- yksin kammiossaan?
Ehkä hän tekee parannusta.
- varmana näkyy
Mäkinen kyllä näkyy mediassa, kun on taas nuoltava jotain homokamapnaja tahoa
Pikemminkin hän näyttää pelkäävän useita eri tahoja, kumarrellen eri suuntiin aina kun media on saatu karistettua kannoilta.
- ei pahoitella
Pe.ku kirjoitti:
Pikemminkin hän näyttää pelkäävän useita eri tahoja, kumarrellen eri suuntiin aina kun media on saatu karistettua kannoilta.
Mielensäpahoittaja oli hyvä filmi! Mielensäpahoittajat ovat vallanneet Suomen. Joka asiasta, varsinkin kirkkoa koskevassa, pahoitetaan mieli, jos joku sanoo jotain ja heti on joku netissä huutamassa, kuinka hirveää. Jos joku toinen ei kerrokaan julkkisuudessa mielipiteitään, siitäkin sama töllö pahoittelee taas mielensä.
Mielensäpahoittamisella on varmaan kiva kerätä sympatioita!
- vahvistavaa lääkitys
Kielenhuolto on tärkeää muistaa kans !
- turhako virka
Olisi kiva tietää, mikä Suomessa muuttuisi, jos arkkipiispan virka poistuisi. Ei varmaan mikään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637