Tekisi mieli mennä käymään, mutta haluan ensin tehdä hieman taustatyötä, kertokaa minkä tahansa sen alueen seurakunnista.
Millaisia ihmisiä käy, onko kuppikuntia? Onko seurakunta vanhoillinen vai vapaamielisempi? Jos menee uutena, niin huomataanko heti vai saako ihan rauhassa olla?
Kertokaa muutakin jos mieleen tulee :)
Kertokaa Pohjois-Savon vapaasrk:sta
2
109
Vastaukset
Olen käynyt Kuopion vapaaseurakunnalla useita kertoja. Kaverini on siellä tällä hetkellä nuorisotyöntekijänä. Oma kokemukseni on, että seurakunta on melko konservatiivinen vapaaseurakunta. Kun kävin siellä ensimmäisiä kertoja vuosia sitten lukiolaisena, minulle tultiin juttelemaan, mutta en kokenut sitä ahdistavana. Ihan hyvä ilmapiiri.
Uskon, että Kuopion vapiksen työntekijät tekevät sydämellä työtään. Seurakuntakulttuuri on mielestäni siellä ehkä hieman vanhanaikaista (tapa julistaa, siis tyyli ja ilmaisut). Kyseinen seurakunta tekee paljon diakoniatyötä. Nuortentoiminta taitaa olla suhteellisen virkeää, en ole nyt muutamaan vuoteen käynyt.- pelle pastori
Varmaan ihan hyvä,niinkauan kun se lahtelainen eläkkeellä oleva pastori ei laita sinne nokkaansa.
Sehän alkaa oitis ajamaan epäkelpoja ulos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882