Venäjä ajautumassa demografiseen katastrofiin

Lue tämä:

https://kb.osu.edu/dspace/bitstream/handle/1811/60482/CSEES_MWSC_2014_Dean_paper.pdf?sequence=1

Venäjällä 15-29 vuotiaiden nuorten määrä on rajussa alamäessä. Näin tuo nuorten määrä vähenee:

2009: 33.7 miljoonaa
2011: 32.4 miljoonaa
2012: 31.6 miljoonaa

2020-luvun puolivälissä tuon ikäisiä olisi enää vain 25 miljoonaa. Siellä missä ei ole nuorisoa ei ole myöskään tulevaisuutta. Venäjällä on lisäksi käymässä niin että demografinen kriisi koettelee paljon enemmän slaavilaista väestöä kuin muslimeja. Muslimien osuus on noussut jo yli 20% ja jatkaa kasvuaan niin että tuoreiden ennusteiden mukaan muslimit muodostaisivat enemmistön Venäjän Federaation väestöstä 2050-luvulla.

Demografinen kriisi tulee johtamaan myös talouden heikkoon kasvuun (se voi olla jokseenkin nollatasoa 2020-luvulta lähtien)
2084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Sinne ei näemmä ole odotettavissa minkäänlaista älyllistä elämää. Ainakaan tuon ennusteen mukaan.

Äänestä
  • Näin on. Sama jos vaihtaisi ruton koleraan.

    Äänestä

sitten asiat paremmin. Ikäluokat pienenevät jatkuvasti ja puolella nuorista on mielenterveysongelmia.

Äänestä
  • Ei muuten pienene. Suomessa ovat ikäluokat pysyneet noin 60 000 viimeisten 30 vuoden aikana. Suomalainen nainen synnyttää suhteessa jopa enemmän kuin ns. suuret ikäluokat tekivät 1970-luvulla. Suuria ikäluokkia (niitä jotka jäivät Suomeen) oli lähes 90 000, mutta he synnyttivät vain 65 000. Tämä syntynyt sukupolvi puolestaan synnytti lähes 60 000 ja 60 000 päästiin uusien siirtolaisten myötä.

    Paljon puhutusta "somaalivaarasta" ei kannata juuri puhua sillä joka vuosi syntyneistä uusista suomalaisista vain puolisen prosenttia on somaleita. Suomeen syntyy edelleenkin voittopuolisesti vain näin näitä tuttuja pallinaamaisia sinisilmäisiä tyttöjä ja poikia.

    Äänestä

  • älä hätäile liikaa! kirjoitti:

    Ei muuten pienene. Suomessa ovat ikäluokat pysyneet noin 60 000 viimeisten 30 vuoden aikana. Suomalainen nainen synnyttää suhteessa jopa enemmän kuin ns. suuret ikäluokat tekivät 1970-luvulla. Suuria ikäluokkia (niitä jotka jäivät Suomeen) oli lähes 90 000, mutta he synnyttivät vain 65 000. Tämä syntynyt sukupolvi puolestaan synnytti lähes 60 000 ja 60 000 päästiin uusien siirtolaisten myötä.

    Suomessa ilo jos kasvatus on niin vinksallaan, että suurimalla osalle lapsista kehittyy mielenterveysongelmia?

    Äänestä

  • älä hätäile liikaa! kirjoitti:

    Ei muuten pienene. Suomessa ovat ikäluokat pysyneet noin 60 000 viimeisten 30 vuoden aikana. Suomalainen nainen synnyttää suhteessa jopa enemmän kuin ns. suuret ikäluokat tekivät 1970-luvulla. Suuria ikäluokkia (niitä jotka jäivät Suomeen) oli lähes 90 000, mutta he synnyttivät vain 65 000. Tämä syntynyt sukupolvi puolestaan synnytti lähes 60 000 ja 60 000 päästiin uusien siirtolaisten myötä.

    Paljon puhutusta "somaalivaarasta" ei kannata juuri puhua sillä joka vuosi syntyneistä uusista suomalaisista vain puolisen prosenttia on somaleita. Suomeen syntyy edelleenkin voittopuolisesti vain näin näitä tuttuja pallinaamaisia sinisilmäisiä tyttöjä ja poikia.

    somalejahan ei ole paljonkaan, mutta kun lasketaan kaikki mamut yhteen...

    Äänestä

Niin. Ja jos tuo hedelmällisyystaso pysyy lukemissa 1.6 syntynyttä lasta/synnytysikäinen nainen niin 25 miljoonan nuoriso (15-29) johtaa 30 vuoden kuluttua uuteen sukupolveen joka on 25% synnyttänyttä sukupolvea pienempi. Siis heitä tulee taas olemaan alle 19 miljoonaa. Kierre on valmis. Venäjä ryyppää ja säännöstelee itsensä sukupuuttoon. Jäljelle jää vain takapajuiset muslimikansat. Ns. varsinaisen ryssän (=oikea venäläinen) loppu lähenee.

Suomi saa siis naapurikseen primitiivisen heimoyhteiskunnan - kulttuurinrikastuttajat.

Äänestä
  • täytyy muistaa, että noista 20% on FAS-lapsia

    Äänestä

  • ja naiset eivät ryyppää kovinkaan paljon. Venäjällä on todella paljon korkeasti koulutettuja naisia, jotka eivät ole koskaan juoneet viinaa tai polttaneet tupakkaa. Suomessa melkein jokainen nainen kittaa siideriä ja se näkyy vartalossa. Keski-ikäiset ja vanhat miehet ovat niitä, jotka ryyppäävät Venäjällä.

    Äänestä

  • Venäläiset nuoret kirjoitti:

    ja naiset eivät ryyppää kovinkaan paljon. Venäjällä on todella paljon korkeasti koulutettuja naisia, jotka eivät ole koskaan juoneet viinaa tai polttaneet tupakkaa. Suomessa melkein jokainen nainen kittaa siideriä ja se näkyy vartalossa. Keski-ikäiset ja vanhat miehet ovat niitä, jotka ryyppäävät Venäjällä.

    iha paskaa jauhat, itse olen käynnyt venäjällä usein ja siellä otetaan enempi kuin missään muualla päin maailmaa ja väkeviä juomia ei mitään sidukoita tai oluita!

    Äänestä

  • realismiivuan kirjoitti:

    iha paskaa jauhat, itse olen käynnyt venäjällä usein ja siellä otetaan enempi kuin missään muualla päin maailmaa ja väkeviä juomia ei mitään sidukoita tai oluita!

    venäläisiä naisia, jotka eivät ole koskaan maistaneet vodkaa. Suomesta tunnen paljon enemmän naisia ja en tiedä yhtäkään naista, joka ei olisi joskus maistanut vodkaa.

    Äänestä

  • Tunnen useita kirjoitti:

    venäläisiä naisia, jotka eivät ole koskaan maistaneet vodkaa. Suomesta tunnen paljon enemmän naisia ja en tiedä yhtäkään naista, joka ei olisi joskus maistanut vodkaa.

    Et tunne raitista russkia, tuo prostituoitu on valehdellut sinulle paljon muutakin.

    Äänestä

Kiitos Operaatio Barbarossan Venäjän väkiluku leikkautui noin 15 miljoonalla (13%). Jos tuota apuharvennusta ja sen aiheuttamaa Berliini-illuusiota "voitosta" Venäjä voisi olla hyvinkin vahva ja elinvoimainen.

Vieläkään ei tutkijat, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, ole havainneet miten tärkeää osaa Hitler näytteli Venäjän ja Neuvostoliiton heikentämisessä. Tuo verilöyly itärintamalla omalta osaltaan pelasti Suomen kun taas sekä Saksasta että Venäjästä tuli entisiä suuruuksia.

Nykyisin Venäjä on lähinnä Kiinan "bitch". Täysin Kiinan peukalon alla.

Äänestä
  • rauta-mies harvensi väkeä vielä Hitleriäkin tehokkaammin,mutta ei pelkästään nuorisoa.

    Äänestä

käy, kun tyhmä leningradilainen katupoika julistautuu diktaattoriksi ja alkaa kääntää kelloa taaksepäin.

Pöljä, mikä pöljä...

Äänestä
  • Anteeks vaan, mut jos Putin on sun mielestä tyhmä, niin sua ei ole edes olemassa!

    Äänestä

On laskettu, jos venäjällä ei olisi ollut sisällissotaa, Stalinin terroria ja toista maailmansotaa niin venäjän väkiluku olisi yli 500 miljoonaa tänä päivänä.

Äänestä

Maailmansodan uhreista voi vaan syyttää natseja.

Äänestä

>2020-luvun puolivälissä tuon ikäisiä olisi enää vain 25 miljoonaa

Paljonkos meitä on kaikkiaan?

Äänestä

Putin kuluttaa Venäjän nuorta aikusväestöä laajentumissodissaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

näin on näreet kirjoitti:

Lue tämä:

https://kb.osu.edu/dspace/bitstream/handle/1811/60482/CSEES_MWSC_2014_Dean_paper.pdf?sequence=1

Venäjällä 15-29 vuotiaiden nuorten määrä on rajussa alamäessä. Näin tuo nuorten määrä vähenee:

2009: 33.7 miljoonaa
2011: 32.4 miljoonaa
2012: 31.6 miljoonaa

2020-luvun puolivälissä tuon ikäisiä olisi enää vain 25 miljoonaa. Siellä missä ei ole nuorisoa ei ole myöskään tulevaisuutta. Venäjällä on lisäksi käymässä niin että demografinen kriisi koettelee paljon enemmän slaavilaista väestöä kuin muslimeja. Muslimien osuus on noussut jo yli 20% ja jatkaa kasvuaan niin että tuoreiden ennusteiden mukaan muslimit muodostaisivat enemmistön Venäjän Federaation väestöstä 2050-luvulla.

Demografinen kriisi tulee johtamaan myös talouden heikkoon kasvuun (se voi olla jokseenkin nollatasoa 2020-luvulta lähtien)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu