Periksiantamattomuus vai periksiantaminen?
Pekka Tarkka pohtii Helsingin Sanomissa (12.11.) 1930-luvulla ulkoministerinä toimineen Eljas Erkon toimintaa. Erkko piti kiinni suvereenin valtion koskemattomuudesta eikä antanut tuumaakaan periksi Neuvostoliiton aluevaatimuksille. Tämän takia jotkut ovat kutsuneet Talvisotaa ”Erkon sodaksi”. Tuloksena hirvittävät uhrit ja Karjalan menetys. Kuitenkin itsenäisyys säilyi.
Tukholmassa toiminut suurlähettiläs J.K. Paasikivi kannatti myöntyväisyyttä, että Neuvostoliiton vaatimuksia olisi tultava vastaan.
Koska periksiantamisen tietä ei valittu, on mahdotonta tietää, miten Suomen olisi lopulta käynyt, jos venäläisten aluevaatimuksiin olisi suostuttu. Pekka Tarkka arvelee, että Paasikiven tiellä Suomi olisi todennäköisesti kokenut Baltian maiden kohtalon eli koko maan miehittämisen ja kiväärinpiippujen varjossa suoritettujen valevaalien tuloksena liittäminen Neuvostoliittoon.
Suomella oli v. 1939 valittavanaan vain huonoja vaihtoehtoja. Piti valita ruton tai koleran välillä.
Historia meni kuten meni. Voimme olla joka tapauksia tyytyväisiä siihen, että periksiantamattomuuden tie johti lopulta suurista uhrauksista ja Karjala/Petsamon menetyksestä huolimatta Suomen itsenäisyyden säilymiseen.
Miten tulisi menetellä, jos Suomi joutuisi jälleen tiukkaan paikkaan itänaapurin vaatimusten takia? Antaako vai eikö antaa periksi?
Olen sitä mieltä, että tällä kertaa Suomen on parasta valita paasikiveläinen myöntyväisyyden linja. Näkemykseni perustuu siihen vakaaseen uskoon, että Venäjän osittainen Suomen miehitys omaan turvallisuuteensa vedoten tulisi olemaan väliaikainen eikä pysyvä olotila. Suomi saisi lopulta täyden itsenäisyyden takaisin ja lukuisilta uhreilta vältyttäisiin.
Periksiantamattomuus vai periksiantaminen?
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.745019Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.163403Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242700Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581760- 471576
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2331221Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54912