Periksiantamattomuus vai periksiantaminen?

Periksiantamattomuus vai periksiantaminen?

Pekka Tarkka pohtii Helsingin Sanomissa (12.11.) 1930-luvulla ulkoministerinä toimineen Eljas Erkon toimintaa. Erkko piti kiinni suvereenin valtion koskemattomuudesta eikä antanut tuumaakaan periksi Neuvostoliiton aluevaatimuksille. Tämän takia jotkut ovat kutsuneet Talvisotaa ”Erkon sodaksi”. Tuloksena hirvittävät uhrit ja Karjalan menetys. Kuitenkin itsenäisyys säilyi.

Tukholmassa toiminut suurlähettiläs J.K. Paasikivi kannatti myöntyväisyyttä, että Neuvostoliiton vaatimuksia olisi tultava vastaan.

Koska periksiantamisen tietä ei valittu, on mahdotonta tietää, miten Suomen olisi lopulta käynyt, jos venäläisten aluevaatimuksiin olisi suostuttu. Pekka Tarkka arvelee, että Paasikiven tiellä Suomi olisi todennäköisesti kokenut Baltian maiden kohtalon eli koko maan miehittämisen ja kiväärinpiippujen varjossa suoritettujen valevaalien tuloksena liittäminen Neuvostoliittoon.

Suomella oli v. 1939 valittavanaan vain huonoja vaihtoehtoja. Piti valita ruton tai koleran välillä.

Historia meni kuten meni. Voimme olla joka tapauksia tyytyväisiä siihen, että periksiantamattomuuden tie johti lopulta suurista uhrauksista ja Karjala/Petsamon menetyksestä huolimatta Suomen itsenäisyyden säilymiseen.

Miten tulisi menetellä, jos Suomi joutuisi jälleen tiukkaan paikkaan itänaapurin vaatimusten takia? Antaako vai eikö antaa periksi?

Olen sitä mieltä, että tällä kertaa Suomen on parasta valita paasikiveläinen myöntyväisyyden linja. Näkemykseni perustuu siihen vakaaseen uskoon, että Venäjän osittainen Suomen miehitys omaan turvallisuuteensa vedoten tulisi olemaan väliaikainen eikä pysyvä olotila. Suomi saisi lopulta täyden itsenäisyyden takaisin ja lukuisilta uhreilta vältyttäisiin.