Mitä ihmiselle (tietoisuus, sielu, henki...) tapahtuu kuollessa? Toivon esitettävän omia mielipiteitä eikä lainauksia mistään kirjoista, tai kommentteja "lue Raamatusta niin tiedät". Pohdintaa!
Lisäkysymyksenä, että kuinka usein ajattelette omaa kuolemaanne, miten suhtautudette siihen ajatuksena ja pelkäättekö sitä (jos, niin miksi)?
Lisäkysymyksenä, että kuinka usein ajattelette omaa kuolemaanne, miten suhtautudette siihen ajatuksena ja pelkäättekö sitä (jos, niin miksi)?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minulle elämä maan päällä on johdantoa ikuiseen elämään ja fyysinen kuolema on pääsy ikuisuuteen. En pelkää sitä, koska sen jälkeen vasta eletään! :-)
Vaikka et halua kuulla Raamatusta mitään, niin Raamatun Jumalaan ja Jeesukseen minä uskon, eikä ole tarvinnut pettyä vielä 10 vuoden aikana. Tässä yksi mielipide, ei sen enempää pohdintaa.
En halua kyseenalaistaa näkemystäsi, mutta tahtoisin kysyä tarkennusta. Sanoit että elämä maan päällä on johdantoa ikuiseen elämään &c. Ihmiset siis eivät ole olemassa ennen syntymäänsä muutoin kuin ehkä pilkkeenä Jumalan silmäkulmassa?
Mikä on tämä ikuisuus mistä puhut? Mitä varten ihminen elää naurettavan vähän aikaa maan päällä kärsien, ja sitten kuolessaan pääsee ikuisuuteen, johon verrattuna ihmiselämä on olemattoman lyhyt. Ja vasta siellä on todellinen elämä? Miksei tämä elämä ole todellista? Onko ihmiselo jonkinlainen puntari, jossa Jumala punnitsee minkälaiseen oleskeluun sielu on kelvollinen ikuisuudessa? Jos näin, niin aika lyhyt koeaika.
Kysymys: jos joku uhkaa henkeäsi, oletko valmis tappamaan mikäli se on ainoa keino sinulle selvitä tilanteesta hengissä?
Sanoit että elämä maan päällä on johdantoa ikuiseen elämään &c. Ihmiset siis eivät ole olemassa ennen syntymäänsä muutoin kuin ehkä pilkkeenä Jumalan silmäkulmassa?
Mikä on tämä ikuisuus mistä puhut?
K.
Taivas tai helvetti.
Mitä varten ihminen elää naurettavan vähän aikaa maan päällä kärsien, ja sitten kuolessaan pääsee ikuisuuteen, johon verrattuna ihmiselämä on olemattoman lyhyt?
K.
Se on osa Jumalan suunnitelmaa ja uskon siinä olevan sen merkityksen, että vapaista olennoista Jumala haluaa valita ne, jotka Häntä haluavat rakastaa. Rakkaushan on aina vapaaehtoista.
Ja vasta siellä on todellinen elämä?
K.
Kyllä se taivaselämä alkaa jo täällä. Jumala antaa lapsilleen lohtua ja opetustaja jänniä juttuja täällä jo.
Miksei tämä elämä ole todellista?
K.
On tämä elämä täysin todellista.
Onko ihmiselo jonkinlainen puntari, jossa Jumala punnitsee minkälaiseen oleskeluun sielu on kelvollinen ikuisuudessa? Jos näin, niin aika lyhyt koeaika.
K.
En käyttäisi sanaa puntari. Tämä on osa Jumalan suurta suunnitelmaa. Kuka on kelvollinen Jumalan edessä? Ei kukaan. Ihminen kelpaa Jumalan edessä palamattaporoksi ainoastaan siten, että Jeesus puolustaa tuomiolla ihmistä.
Sanoihan Jeesuskin vapaasti mukaeltuna seuraavasti:
"Kun tunnustatte minut ihmisten edessä maan päällä, sen minäkin tunnusta Isäni edessä taivaassa"
Kysymys: jos joku uhkaa henkeäsi, oletko valmis tappamaan mikäli se on ainoa keino sinulle selvitä tilanteesta hengissä?
K.
Joh. 12.
25. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. 26. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
"......Aiemmin olemme jo tämän kurssia puitteissa käsitelleet ihmisen olemusta ja tulleet tuntemaan, että ihmisen persoonallisuus muodostuu kolmesta osatekijästä: Hengestä, sielusta ja ruumiista. Tämän vuoksi mm. Raamatussa puhutaan ihmisestä joko luonnollisena - lihallisena - sielullisena ihmisenä tai sitten hengellisenä ihmisenä.
Tämän määritelmän mukaan valtaosa ihmisistä on luonnollisia, lihallisia, Ihmisiä, joille henkinen minuus on syvälle sisimpään hautautunut todellisuus, joka harvoin pääsee ihmisessä ilmaisemaan itseään. Luonnollinen ihminen, puhuessaan "minästä", tarkoittaa minällä omaa fyysistä olemustaan. Niinikään kaikki henkisen minän toiminnat, mm. telepatia, ovat täysin vieraita ja tuntemattomia käsitteitä, joista luonnollinen ihminen ei ole yleensä edes kiinnostunut. (Paitsi ongelmiensa ja vaikeuksiensa ratkaisuna). Luonnollisen ihmisen mielenkiinto kun yleensä on kohdistunut maallisiin rientoihin ja huvituksiin sekä oman asemansa ja taloudellisten etuuksiensa saavuttamiseen ja säilyttämiseen. Kuollessaan luonnollinen, lihallinen, ihminen yleensä "menettää henkensä".
Sen sijaan hengellinen ihminen edustaa kokonaan toisenlaista todellisuutta. Hengellinen ihminen on saavuttanut elävän ja toimivan yhteyden omaan henkiseen minäänsä, joka hallitsee ihmisen kaikkia ratkaisuja ja toimintoja. Hengelliselle ihmiselle "minä" - käsite ei edusta fyysistä, kuolevaista olemusta, vaan hengellisen ihmisen "minä" on se henki, joka tässä kuolevaisessa ruumiissa asuu. Kuolemassa hengellinen ihminen ei koskaan menetä henkeään, vaan hän vapautuu tämän ruumiin sekä ajan ja paikan kahleista, jatkaakseen kuolematonta elämäänsä uudessa, iankaikkisessa, ulottuvuudessa yhtyneenä siihen iankaikkiseen Henkeen, kaiken luoneeseen alkuolemukseen josta hän on alunpitäen lähtenytkin........."
"Mitä ihmiselle (tietoisuus, sielu, henki...) tapahtuu kuollessa? "
Sydän pysähtyy, aivotoiminta lakkaa.. -> kuolema. Tietoisuus haihtuu/katoaa/häviää/lakkaa olemasta (valitse paras vaihtoehto). Minä en ole ainakaan vielä huomannut kenenkään todistaneen, että "sielu" liihottelisi paikkaan X kuolon jälkeen. En lisäksi näe mitään syytä pitää tietoisuutta (="sielu"?) minään muuna kuin aivojen sähkökemiallisena toimintana..
En ajattele kuolemaani pahemmin. Suhtaudun kuolemaan elämään kuuluvana täysin luonnollisena tapahtumana. En pelkää itse kuolemaa, mutta kuolintapani vähän jännittää = esim. kuolenko tuskattomasti nukkuessani vai palanko kuoliaaksi..
Oman käsitykseni mukaan sielu/tietoisuus/ihmisen varsinainen Henki ei kuole ruumiin kuollessa. Sanoit ettei kukaan ole todistanut sielun liihottelevaan eri paikkaan kuoleman jälkeen. Entä jos asia onkin kuten monissa uskonnoissa sanotaan, eli on yksi suuri tietoisuus, tai paremminkin olemassaolon kokemistaso ja me ihmiset, niin kuin kaikki muukin elämä, on ikäänkuin astioita tässä. Eli sen sijaan että sielu kuollessa lähtisi ruumiista ja vaihtaisi fyysisesti paikkaa, tämän astian hajottua sielu palaisi yhteyteen alkuperäisen "valon" kanssa. Tiedäthän varmasti monet kuoleman lähikokemukset ja niihin liittyvät puhtaan valon tuntemukset.
Tämä kirkkaus olisi se mistä on alunperin synnytty ja johon kuoleman jälkeen palattaisiin, kuin jää joka "syntyy" jäätymällä vedestä ja kuolee sulaessaan takaisin mereen.
Miltä kuulostaa?
Ja juuri samaan johtopäätökseen kanssasi tullut. Uskon itse että jokainen ihminen, eläin ja kasvi, myös kaikki eloton kuten kivet ja ilma ovat tasa-arvoisia osia tästä suuresta kirkkaudesta tai universumista joksi itse sitä kutsun. Kaikki olemassaoleva on lähtöisin samasta voimasta jonne se myös palaa, syy miksi emme sitä tiedä on että jos tietäisimme varmasti että kuolema ei ole loppu vaan portti niin elämämme maan päällä olisi aika arvotonta: elämän kunnioitus vaatii sen ainutkertaisuuden tunnistamisen.
"Entä jos asia onkin kuten monissa uskonnoissa sanotaan, eli on yksi suuri tietoisuus, tai paremminkin olemassaolon kokemistaso ja me ihmiset, niin kuin kaikki muukin elämä, on ikäänkuin astioita tässä."
Niin.. Toki tuokin voi olla mahdollista. Voi myös olla mahdollista, että elämme Matrixmaisessa virtuaalitodellisuudessa tai, että todellisuus on vain minun (heh heh) näkemääni unta.. Asian todistaminen onkin sitten eri juttu. Kuoleman jälkeenhän sen sitten näkee (jos näkee). ;)
"Tiedäthän varmasti monet kuoleman lähikokemukset ja niihin liittyvät puhtaan valon tuntemukset."
Tiedän. En ole kuitenkaan asiaan kovin paljoa perehtynyt. "Tunnelin-päässä-valoa" -ilmiö voi johtua kenties vain aivojen kemiallisista yms. muutoksista kuoleman lähestyessä:
..NDEs can be explained by neurochemistry and are the result of brain states that occur due to a dying brain. For example, "neural noise" and "retino-cortical mapping" explain the common experience of passage down a tunnel from darkness into a bright light...
(http://www.skepdic.com/nde.html)
"Miltä kuulostaa? "
Kyllä tuo mielestäni hakkaa tyypilliset taivas/helvetti -höpinät mennen tullen... :)
Sanoit: "'Tunnelin-päässä-valoa' -ilmiö voi johtua kenties vain aivojen kemiallisista yms. muutoksista kuoleman lähestyessä."
Tai muutokset aivojen kemialliset muutokset voivat johtua tämän kirkkauden avautumisesta... :)
Eio helppoo olla ihminen, seon vissi.
Kuoleman jälkeisestä "tietoisuudesta" en tiedä.
Mutta esim. leikkauksessa narkoosissa ei itselläni
ainakaan ollut mitään tietoista kokemusta.tunit/tunnit olivat vain hetki silmän-
räpäyksen välillä.Samoin kerran lyhyen tajuttomuuden aikana.Luultavasti siis kuolemassakin ei ole enää mitään tietoisuutta.
Energiaa voidaan lähettää ja vastaanottaa,mutta
jos lähetin/vastaanotin puuttuu,miten energia
/ajatus voidaan kokea?
Eikös ihminen tee itsestään ja olemisestaan ja kuolemisestaan liian suuren numeron? Ihmiskuntahan vaan on osa evoluution pyörää joka jossain vaiheessa häviää ja tilalle astuu vahvempi laji.
Kuolemasta sen verran että en usko ihmisen tietoisuuteen kuoleman jälkeen; kuten kaikki muutkin elävät ennen meitä mekin siirrymme luonnon uusiokäyttöön ja osaltamme edistämään evoluutiota..
Kuinka usein ajattelen kuolemaa? en voi sanoa että kovinkaan usein, tottahan se käy sillointällöin mielessä, niinkuin kaikilla, joskushan tämä loppuu. En varsinaisesti pelkää kuolemaa, mutta en silti haluaisi silpoutua hengiltä jossain kummallisessa onnettomuudessa, siihen en ole valmis (duh)....Jos pelkäisin kuolemaa, en varmasti uskaltaisi liikkua missään, sillä mitä tahansa voi tapahtua, paremminkin voisin sanoa että en "tajua" kuolevani...Jos sitten jotain tapahtuu, poks, se on siinä, ei se siitä murehtimalla kummene, ja jälkeenpäin se ei nyt niin haittaa enää sitten.
Sielu, uskon olevan sielun, mutta "epäuskovana" ihmisenä en ymmärrä sielua jonakin objektina ja persoonana, joka vain sattuu olemaan aineeton, en ymmärrä sen olevan mitenkään täsmälleen persoonallinen, kuollessa sielu ei vapaudu mistään ruumiista, ei se siellä ole ollutkaan aivan täsmälleen, ymmärrän että kaikki mitä teen on osa sielua, eräänlainen idea kaikesta siitä mitä olen ja mitä teen, mitä vaikutan, vaikka kuinka haluaisi, ei voi olla vaikuttamatta maailmankaikkeuteen olemisellaan. Mielestäni yksi sielu ei voi olla tärkeämpi kuin muut, jos joku on vaikuttanut ideoillaan huomattavasti vaikkapa nyt ihmiskunnan tajuntaan, niin sitä ei olisi voinut tapahtua ellei niin moni muu "sielu" olisi asiaa hyväksynyt ja ajatellut elämässään ja siitä seurannut jotain. Toki voi olla myöskin ajatus vain yhdestä sielusta, yksi idea kaikesta siitä mitä maailmankaikkeus ymmärtää ja on, se on vain maailmankaikkeuden olemus, en pidä sitä jumalana siinä mielessä kuin esim. kristinusko sen ajattelee. Jos kaikki vaikuttaa kaikkeen, se ei ole jumala.....Tai ok, onhan olemassa idea jumalasta, mutta niin on monesta muustakin asiasta, ei siitä jumala kaikkea krediittiä saa...
Tämä on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni, muut saa ajatella mitä lystää.
Minä uskon, että ihminen jatkaa elämäänsä kuolemansa jälkeen. Kun minulle on näytetty joitakin kuvia omakohtaisena selvänäkönä edellisistä elämistäni, uskon jälleensyntymiseen varsinkin kun olen lukenut siitä mm. Greberin kirjasta Yhteydessä henkimaailman kanssa ja se vahvistaa omat kokemukseni ja antaa niille loogisen selityksen. Sen mukaisesti ihminen syntyy ihmisen tasolle päästyään ihmisenä tänne niin monta kertaa kuin hän katsoo tarpeelliseksi, eli ei tee lopullista parannusta, eli kadu syntejään. Kuoltuaan hän siirtyy jollekin 11 tasosta, en usko että kukaan menisi suoraan Paratiisiin, vielä vähemmän Jumalan valtakuntaan. Greberin kirjassa näistä eri tasoista ja niillä elävistä ihmisistä eli hengistä on kuvauksia. Kuolemista sinänsä kuvataan mm. Helen Wambahin kirjassa Kokemuksia edellisestä elämästä paljon hienommaksi tapahtumaksi kuin tänne syntymistä (hypnoosiin perustuva tutkimus sadoilla ihmisillä). Ihmisen aineellinen keho on siis ikäänkuin päällystakki, joka riistutaan pois kuolemassa.
Kuolemaa ajattelen joka päivä, en kielteisenä vaan vapauttavana asiana. En kuitenkaan aio lähteä oman käden kautta, sillä se ei ole oikea ratkaisu, eikä lähimmäistenkään kannalta mukava asia. On tunnettava ja tunnustettava vastuunsa elämää ja ihmisiä kohtaan ja elettävä se määrä, mikä on tarkoitettu. Oli vaiheita, jolloin maallinen ei tahtonut kiinnostaa lainkaan, mutta olen päässyt siitä vaiheesta eroon ja ajattelen nykyään, että jokaisen on kannettava velvollisuutensa ja taakkansakin mahdollisimman tunnollisesti. Kuoleman prosessia sinänsä en pelkää. Toivon tietenkin, ettei se olisi kovin tuskallinen tapahtuma. Elän toivossa ja odotuksessa, että kun edes ne muutamat munkkielämät joita on takana eivät vapauttaneet niin jos tämä sitten. En usko, että loogiseen järkeilyyn ja osittain tietoon perustuva uskonnollinen näkemys olisi pahasta. Päin vastoin ainakin minun tietäni se on helpottanut suuresti ja auttanut monissa vaikeissakin elämän tilanteissa. En käy perustelemaan tarkemmin, miten tiede ja uskonto näkemyksessäni kohtaavat toisensa ja tukevat toinen toistaan, sillä siitä tulisi liian pitkä kertomus nettiin.
Vuonna 553 keisari Justinianuksen kokoonkutsuma kirkolliskokous Konstantinopolissa tuomitsi jälleensyntymisopin vaaralliseksi kerettiläisyydeksi, se joka opettaa sielun olemassaoloa ennen syntymää ja siitä johtuvaa kummallista uskoa, että sielu palaa maan päälle, hän olkoon kirottu!"
Kirkossa oli vähitellen vakiintunut usko ulkonaiseen vapahtajaan, mutta koska kristikunnassa oli monenlaisia lahkoja (joista emäkirkkokin alussa oli yksi) ja monenlaisia oppeja, täytyi vallassaolevan kirkon askel askeleelta määritellä ja vahvistaa oma maailmankatsomuksensa, omat dogminsa ja perintätietonsa...
Jälleensyntymisoppi oli ensimmäisinä vuosisatoina useiden kristillisten lahkojen tunnustama oppi, jonka vasta valtaan päässyt lahko lopulta julisti kerettiläiseksi. Tämä vain historialliseksi selvitykseksi.
Vuonna 553 keisari Justinianuksen kokoonkutsuma kirkolliskokous Konstantinopolissa tuomitsi jälleensyntymisopin vaaralliseksi kerettiläisyydeksi, se joka opettaa sielun olemassaoloa ennen syntymää ja siitä johtuvaa kummallista uskoa, että sielu palaa maan päälle, hän olkoon kirottu!"
Kirkossa oli vähitellen vakiintunut usko ulkonaiseen vapahtajaan, mutta koska kristikunnassa oli monenlaisia lahkoja (joista emäkirkkokin alussa oli yksi) ja monenlaisia oppeja, täytyi vallassaolevan kirkon askel askeleelta määritellä ja vahvistaa oma maailmankatsomuksensa, omat dogminsa ja perintätietonsa...
Jälleensyntymisoppi oli ensimmäisinä vuosisatoina useiden kristillisten lahkojen tunnustama oppi, jonka vasta valtaan päässyt lahko lopulta julisti kerettiläiseksi. Tämä vain historialliseksi selvitykseksi.
Kiintoisa kysymys kala.
Mitä sinulle ja minulle tapahtuu kuoleman jälkeen?
Raamatun ilmoituksesta tiedämme, että ihmisen elämä ei lopu kuolemaan. Luomiskertomuksessa jo ilmoitetaan, että Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Sana kertoo, että elävä sielu jatkaa elämäänsä paratiisissa tai tuonelassa ajallisen kuolemansa jälkeen.
Elävä sielu tarkoittaa sitä, että Jumalalle kaikki ihmiset elävät, ks. Luuk. 20:38. Se merkitsee myös sitä että ihmisen elämä ei lopu ruumiin kuolemaan, vaan sielu jatkaa yhä elämäänsä. Jeesus puhui ylpeistä fariseuksista käyttäen nimitystä helvetin lapset, ks. Matt. 23:15.
Herra myös puhui kuoleman jälkeisestä elämästä ks. Luuk. 16:19-31 kertoessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Rikas mies valitti tuonelassa: ”Minulla on kova tuska tässä liekissä.” Merkillistä on, että tämä elävä sielu kärsi ruumiin tuskia, olihan vaivatulla miehellä silmät nähdä ja korvat kuulla ja polttava kieli tuntea tuskaa.
Jeesuksen kanssa ristille tapetuista ryöväreistä ks. Luuk. 23:39-43, parannuksen tehnyt meni paratiisiin ,koska hän uskoi Jeesuksen Jumalan valtakunnan hallitsijaksi. Mutta mihin se toinen elävä sielu joutui?Hänen kohtaloaan tutkiessamme törmäämme valitettavasti jatkuvasti raamatulllisiin ilmoituksiin tuonelan vaivasta ja tulikivijärvestä,ks. Ilm. 20:11-15.
Kuolema ei minua henkilökohtaisesti enää pelota ,kuten oli ennen uskoontuloani. Silloin hautausmaat olivat epämiellyttäviä paikkoja.Eikä oikein koskaan mieltä ylentänyt, kun joku sukulainen tai tuttava laskettiin kuoppaan matojen ateriaksi.
Mutta nykyään on niin ihana vaeltaa hautausmaalla ja katsella erilaisia ristejä ja hautakiviä. Sekä muistaa Herramme ilmoitus omalle kansalleen :"Jumala,joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen ,on herättävä meidätkin voimallansa".
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
Kuollessaan ihminen hylkää kehokokonaisuutensa yhden kerroksen, jos nyt yhtä edeltävää kommenttia lainaan, riisuu yhden vaatekertansa, ja siirtyy tasolle lähemmäs sielua. Siellä tapahtuu myöskin kehon hylkääminen jollakin tavalla(esim mayojen veitsituuli oiva oikotie, samoin juutalaisten ruttoeetterit), jolloin tietoisuus siirtyy taas korkeammalle lähemmäs korkeinta. Tätä jatkuu epämääräinen aika ja jossain välissä näissä välitiloissa elävä henki voi astua myös alaspäin vaikkapa ihan syntyäkseen uudelleen maailmaan. Lopulta tapahtuu ristiinnaulitseminen, ikuisen, maailman energioita keränneen ruumiin hylkääminen, johon ovat varastoituneet kaikki edellisten elämien teot. Kun tästä kehosta on päästy, lieneekö se nyt joku kausaalinen tai vastaava, jatkuu nousu kohti jumaluuutta, joskin puhtain vaattein, ja silloin ihminen on kai myöskin vapaa astumaan maailmaan tai maailmasta pois miten lystää.
Yleensä ainakin nähdäkseni ihmiset kuollessaan nousevat vain hieman hienommalle tasolle, yleensä jollekin eetteritasolle, ja elelevät siellä aikansa, joskus tajuamatta kuolemaansa. SItten jossain välissä heidän primäärinen tietoisuutensa, lieneekö se nyt joku henki, nousee ja jättää tämänkin tason ja siirtyy seuraavalle. Joskus eetteritasoille jäävään mahdolliseen kuoreen jää elämään osa ihmisen koko tietoisuutta, vaikka varsinainen tietoisuus siirtyykin korkeamalle, jolloin kyseessä on ns. left over, jäännetietoisuus. Tämä tietenkin siinä tapauksessa, ettei eteeristä verhoa hävitetä. Näiden jäännetietoisuuksien kanssa olen ollut melko paljon tekemisissäkin.
Lopulta ihminen yhtyy suureen Jumalaan, mutta se voi kestää melkoisen kauankin.
Hmm, oma näkemykseni kuolemasta... noh, en usko, että kuolen, elän sellaisella todellisuuden tasolla, jolla ei tarvitse kuolla. Maailmassa elävä minäni hirttaytyi ihan sikailumielellä tuossa nelisen vuotta sitten kanssani, jonka jälkeen tämä, lieneekö se nyt jollekin universumieetterille lukittu tietoisuuteni astui maailmaan Mayavi Rupalla, ja kiinteä kehoni hävitettiin yläilmakehässä. Kokemuksia tämän Rupan käytöstä on muutamiakin, esimerkiksi kun silmäni puhkesi tuossa muutama vuosi sitten, puhkesi se "kai" samaan aikaan eräältä henkilöltä, jonka kehoa käytin "jalustanani", oma silmäni taasen korjaantui itsestään juuri kun olin kävelemässä ambulanssille, joku suojelijani korjasi sen soitettuaan ensin läähätyssoiton puhelimellä.
Heh, että tälläistä tällä kertaa, ehkä huomaakin, että kaikki tieto on "psykoosissa" kerättyä, vai olisikohan parempi puhua selvänäköisyydestä, enpä tiedä :-)
Itse uskon jälleensyntymään ja karman lakiin. Ajattelen maailmankaikkeutta yhtenä, äärettömänä, ikuisena muutoksen tilana. Elämänä.
Kuolemassa ihminen luopuu kehostaan ja palaa tähän perusolemukseen (yllä puhuin kirkkaudesta, mutta voidaan puhua myös puhtaasta tietoisuudesta tai mistä vaan vastaavasta). Karmasta johtuen jokaisella teolla on seuraus, ja tästä syystä tietoisuuden pitää yhä uudelleen syntyä johonkin maailmoista, kunnes se oppii olemaan keräämättä uudellensyntymistä aiheuttavaa karmaa.
Käsitykseni mukaan jälleensyntymä ei ole mikään sellainen, että joku sielu siirtyisi samana uuteen kehoon. Merivertaukset ovat mielestäni osuvia, eli ihmiselämä (tai elävä olento yleensä) on kuin meren aalto, joka kuollessaan vaipuu samaan mereen mistä tulikin, ja kun aalto syntyy uudestaan, se on sekä täysin sama kuin edellinen että täysin eri kuin edellinen. Ja tietenkään edellisiä elämiään ei normaalisti muista, emmehän me muista kunnolla lapsuuttammekaan, ja ajatelkaa vaikka kaikkia amnesioita yms yms.
Mutta se ei ole tärkeää, minuuteni säilyy osana jälkeläisiäni oppien ja rakkauteni muodossa, tärkeintä on että itse elämä jatkuu!
Minä en ole lainkaan huolestunut elämän säilymisestä, sillä minun maailmankuvassani ei ole muuta kuin Elämää.
Minulle on kuitenkin tärkeää, että viisaus säilyy ihmisten keskuudessa, eli tieto siitä mikä on Elämän todellinen luonne, ja miten kärsimystä voidaan minimoida. Jos minä voin viedä tätä oppia eteenpäin, aina parempi, mutta varsinaisesti "minulla" ei tässä jutussa ole osaa eikä arpaa.
Kiitos vastauksistasi. Olen lukenut muitakin kommenttejasi, ja olen yleensä ollut ainakin 90% samaa mieltä, joskin eri tavalla. Kaikkea hyvää sinnepäin.
Kun ihminen kuolee, hän nousee taivaaseen. ei ruumis, mutta muu koko ihana olemus. En pelkää kuolemaa ollenkaan. Kun se tulee, niin tulee ja sitten saan olla hyvässä paikassa. Taivaassa.
minua vain askarruttaa yksi asia. Jos taivaassa on kaikki hyvin ja siellä ei ole surua, niin ovatko siellä myös kaikki ne rakkaat läheiset, jotka eivät usko Jeesukseen ja pelastu?
Tällä palstalla on useampaankin kertaan ollut jutua asiasta. Virallisen uskonnon mukaan pelastuvat ne, jotka katsotaan siihen kelvollisiksi ja itse sitä haluavat, siis yhden maanpäällisen elämän perusteella. Katolliselle papille Johannes Greberille ilmoitti korkea taivaan henki, että tarkoitus on, että kaikki pelastuvat, siis langenneet sielut. Lähtökohta tässä ajatuksessa on täysin erilainen kuin nykyraamatussa. Sielut olisivat siis langenneet Jumalan valtakunnasta ja Jumalan pelastussuunnitelman mukaan, johon tärkeänä osana kuuluu Jeesuksen ristikuolema, kaikki langenneet sielut on tarkoitus pelastaa.
Ehkä ajatus siitä, että kaikki eivät pelastuisi tai kuuluisikaan pelastua lähtee ajatuksesta, että taivaassa on ikävä asua niiden kanssa, jotka eivät ole kovin läheisiä vaan jopa vastenmielisiä täällä maan päällä. Jokainen on kuitenkin rakas jollekin. Ihmisiä on ainakin 7 eri sielukuntaa eivätkä kovin eri tavoin värähtelevät henget ole edes tekemisissä toistensa kanssa. Siten et ehkä edes tapaa puolisoa , tai ainakaan ole suuremmin tekemisissä, jonka kanssa vietit maanpäällisen elämäsi, mutta toisia, joista et tässä elämässä ole ollut tietoinen.
Olen aikaisemminkin mainostanut ja mainostan nytkin: Jota kiinnostavat nämä asiat, kannattaa lukea kirja: Johannes Greber Yhteydessä henkimaailman kanssa.