***En ole vanhoillislestadiolainen , ja mielestäni yksikin hyväksikäyttö on liikaa ja tuomitsen ne täysin***
Kommenttisi alku kertoo pelottavasti siitä millaisessa psykopaattisessa ympäristössä terveet ihmiset joutuvat keskustelua käymään. Terveet ihmiset joutuvat vakuuttelemaan itsestäänselvyyksiä, pelkäämään ja valikoimaan tarkasti sanojaan, etteivät joutuisi katkerien psykopaattien, muutaman entisen lestadiolaisen ja yhden sairaan helluntailahkon narsistin silpomaksi. Näiden omiin tarkoitusperiinsä henkistä väkivaltaa
käyttävien, pienten lasten kärsimyksellä ratsastavien anarkistien puuhastelulle ja julkiselle sairastamiselle pitää saada loppu.
Kenen etua palvelee esim. se että psykopaatti postaa Seppo Tervon huppukuvaa suomi24 lestadiolaisuus foorumille tuhansia kertoja, kellon ympäri, vuoden ympäri? Ei ainakaan lestadiolainen pf-uhrin etu!
Jokainen ihminen ymmärtää, että kyseessä on psykopaatti tai muutama sellainen. Miksi sellaisen ihmisen annetaan toimia noin? Kyse ei ole vain häiriköinnistä, vaan myös henkisen väkivallankäytöstä jossa TÖRKEÄSTI käytetään keppihevosena lestadiolaisen yhteisön lapsiuhreja!! Yhteisön jonka erityinen piirre on se, että siellä esiintyy pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä vähemmän kuin keskimäärin. Lestadiolaisuus vähentää ilmiötä, ei lisää.
Anarkistien toiminta on niin räikeää ja sairasta, että luulisi jo viranomaistenkin puuttuvan ongelmaan akuuttina toimenpiteenä, ilman mitään tutkintapyyntöjä. Vielä mitä, täällä hoetaan kuinka joku voikaan puolustaa pedofiliaa jos uskallat sivulauseessa mainita asiasta. SAIRASTA!!!
Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntalainen psykopaatti!!
Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhrien oma kokemus. Mässäilystä on uhrille ainoastaan haittaa!!!
Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".
Voi olla että on jo myöhäistä. Silti nämä psykopaatit pitäisi pysyttää, eikä muuta syytä tarvita, kuin että lestadiolaiset pedofiliuhrit voisivat elää sellaista elämää, jossa eivät törmäisi aiheen mässäilyyn joka nurkan takana. Ja kymmeniätuhansia muitakin uhreja on...

Vastaukset 49
Vanhimmat
LEST. / Helluntailais -PF-nokittelu on typerää ja uhrit eivät hyödy. Aika lailla samaa mieltä. Myöskä kaikki hellarit ei ole PF-saastoja, kun ei o kaikki Vanhislessutkaa.
Suksi sinäkin viisasteleva rauhansanavammainen vaikka nevadaan. Tuossa kirjoittamassasi tekstissä ei ollut yhtään tervettä sanaparia, vaan pelkästään äärimmäisen sairasta leikittelyä välimerkeillä, lyhenteillä ja muilla sairaalle ihmiselle tyypillisillä pedofili-viisasteluilla.
Tekstisi on VL-vihapuhetta.
Eikö sairaassa elämässäsi ole muita vaihtoehtoja..
up
On.
Mikä on?
Uuuups
Up.
Up.
Taivaaseen pääsevien muisti varmaankin tyhjennetään, etteivät he voi esittää mitään hankalia kysymyksiä kuten miksi Lucifer lankesi ja miksi ihmisistä luotiin niin heikkoja tai miksi vain harvoille annettiin ymmärrystä ja voimaa tai mahdollisuus ilosanoman uskomiseen.
no niin just!
Eheiii veli, eijeijeiiiiiiii!!.
Tosiko on
up.
up.
up,
464646464ZZ
up
Up.
Kuuleppas sinä helluntaiveli= niin miten lienee: - ei nimiä palstoille, tsot tsot!!
Mutta
Helluntaiherätyksen mukaan vanhoillislestadiolaisten ohella myös seuraavat henkilöt ovat uskovaisia, jos ovat onnistuneet polvirukoilemaan syntinsä anteeksi "Jumalan silmien edessä":
- törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden vuoden ehdottoman vankeustuomion saanut helluntaievankelista
- oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1,5 vuoden vankeustuomion saanut helluntaikuoronjohtaja
- poikien törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistynyt helluntainuorisotyöntekijä, joka "sovitti" tekonsa "Jumalan silmien edessä" ja sai ylennyksen helluntaiseurakunnan pastoriksi
- lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puolen vuoden vankeustuomion saanut helluntaipastori
- Melperi1, jonka mukaan lasta seksuaalisesti hyväksikäyttänyt helluntaipastori vain "erehtyi hiplaamaan", hyväksikäytetty "ei ollut oma tytär" ja jossa "sen pidemmälle ei menty"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12550175
Arvoisa lukija, totuus on kuitenkin toinen, mitä "finlandia-ehkokas" antaa ymmärtää. , muutama esimerkki millaisia vastauksia "vuokkolaiset" antavat asiallisiin kirjoituksiin joita tälläkin palstalla muutamia aina löytyy. Suoria lainauksia pilkasta ja rasismista.
Näitä on 10 v. aikana kertynyt tuhansia, mutta poimin nopsaan pelkästään viime päiviltä muutaman: (niiltä päiviltä kun Ruoho oli viimeistä kertaa täällä omalla nimellään)
"Turhaan uhoat vl-REPPANA."
"Vl-saarnamies puheensa lopuksi tärisevällä itkunsekaisella äänellä:
Saanko minäkin kurja ihminen uskoa syntini anteeksi?"
"Ei se oikein mene jos vanhat huru ukot päättää lapsilukumäärästä perheissä, jokaisen perheen pitäisi itse saada päättää."
"Sitä voidaan pitää henkisenä sairautena, jos vanhemmat tekevät yli 8 lasta."
"Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).
"Yritätkö (Henna) lakaista ongelman maton alle"
"Joko SaamenMummolla on 25 lasta?"
"Et sinä mikään rovasti ole. Tavallinen vl-runk*kari olet."
"Haluatko APINA banaanin?"
""Lähde Herrasmies." vaihteeksi panemaan akkaasi, jos se ei vaikka sattuisikaan olemaan raskaana."
" te rienaatte, haukutte, ivaatte, mitätöitte, nimittelette kuin sudet konsanaan" (hänen mielestä vl:t tekevät noin)
"Olet selkeästi vl-lahkolaisten puolella" (tyypillinen suhtautuminen ulkopuoliseen joka puolustaa lestaa)
"Omavanhurskaita SIKOJA"
" Oulun lesta kirjoitti: 13.9.2014 01:33 Vanhin tytär kuuluu aina isälle."
"Onkohan sinussa vl-sukurutsaa?"
"Elätkö uskoasi todeksi ainoastaan alapään kautta? "
"Olet todennäköisesti alaikäinen vl-aivopesty reppana."
""Missä ne lestaukot piileksii, kun ei näy julkisuudessa?
Nehän on siellä vaimon selän takana "peitsi tanassa"
"vl-nainen ansaitsee taivaspaikan, mitä enemmän hän lapsia tähän maailmaan synnyttää"
"Helppohan tuommosen rikkaan perheen on palkata vaikka lisäapuakin"
"yhteiskunta joutuu elättää tuonkin perheen jatkossa"
"*Eräs isä oli laittanut lapsen kädet ovenkarmille ja lyönyt oven kiinni.** (jonku kopio kirjasta)
"miehet voivat pitää saunailtojaan rauhassa ja keskustella uskostaan ja antaa toisilleen anteeksi syntejään"
"Ja minkähänlaisessa valintatilanteessa Pekka Linnan vaimo on ollut. Hänelle tuskin on edes kerrottu että on sellainenkin asia olemassa kuin ehkäisy"(arvio naisen älykkyydestä)
"Seuroissa saamme kuulla moitteita siitä, että meillä on vain kaksi lasta," (väite)
"90% vanhoillislestadiolaisista käyttää jo nyt ehkäisyä" (ongelmaa ei siis juuri enää olekaan?)
"Olet todella vastuuntunnoton (Henna Oikarinen). Pahasti. Älä tee enempää, jos et tajua mitä alapäälläsi teet? Minulla on kuusi lasta ja kaikki on hankittu, rakkaudesta ja tehty vasta sitten kun tilanne sen sallii" ( Kesitas - rakkaudella lapsia "tehnyt", Hennalle joka ei tehnyt rakkaudella)"
Ei Herra Jumala, (copypastaajan välihuomautus)
"Mutta eikö Hän olut okiassa?"
"ottaa nuppiin kun tulee nää superäidit kirjoittaa jokapaikkaan lässynlässynläätä"
"sinne vaan kyr.pää pilluun ja naapurin ukot apuun jos ei ala joka ohrille lapsia kuulua."
"Vanhoillislestadiolainen herätysliike valheoppeinen on ittestään perkeleestä! "
Seuraava ei liity just tähän aiheeseen, mutta minusta tää on rikollisin viesti mihin olen täällä törmännyt, niin laitan sen tähän:
Kesitas kirjoitti toukokuussa:
""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen.
Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.
Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan
Tuleeko ruumiita ennen kuin yhteiskunta herää?
En näe tasoeroa mainitun lääkärin kirjoituksen ja toisaalta tällä palstalla vellovan "keskustelun" välillä.
http://m.suomi24.fi/node/10233527
ps. Aila käski jonkun hävetä?
VASTAA
Facebook
Twitter
share email
share url
Vl-lapsenraiskaajat huput päässä!
Huppupäiset pienen lapsen raiskaajat Seppo Tervo ja hänen poikansa käräjäoikeudessa.
He edustavat vanhoillislestadiolaista herätysliikettä.
Seppo Tervo oli SRK:n (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) tilintarkastaja ja Espoon rauhanyhdistyksen entinen johtokunnan puheenjohtaja.
Hän kuuluu vl-herätysliikkeen virallisen opin mukaan maailman ainoisiin oikeisiin uskovaisiin eli vanhoillislestadiolaisiin.
Seppo Tervo raiskasi vuosikausia omaa pientä tytärtään ja poika otti mallia isästään. Seppo Tervo sai Espoon käräjäoikeudessa 4 v. vankeutta. Helsingin hovioikeus korotti tuomion 5 vuoteen vankeutta.
Miksei espoolainen Seppo Tervo uskalla näyttää kasvojaan, vaikka hän uskalsi raiskata omaa pientä tytärtään vuosikausia?
http://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/lestadiolaisvaikuttaja-oikeudessa-espoossa/5765/201696/#kuva
Vanha Lahnuksentie 17
02970 ESPOO
050 589 7785
Vanhoillislestadiolaiset raiskaavat lapsiaan ja opettavat olevansa koko maailman ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.
Muut uskovaiset saarnataan helvettiin vl-rauhanyhdistyksillä ja heitä
ivataan "epäuskoisiksi".
Seppo Tervo on oivallinen esimerkki "ainoista oikeista uskovaisista".
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12917673
Up.
Kuka on Seppo
Etkö osaa lukea?
Tuo kaikki on totta. Hyvä kirjoitus - kiitos siitä.
Sylttytehdas koko hommaan on srk:n raamatunvastainen salarippiopetus jolloin
kauheuksien tekijät tai niitä suunnittelevat ovat luulleet että heidän tekonsa ei paljastu isolle yleisölle jos he jäävät kiinni ja että he kun pyytävät anteeksi voivat
jatkaa touhujaan.
SRK:n johto ja puhujat ovat jopa suojelleet yhteisön maineen takia ja liekkö heidänkin keskuudessaan suojeltavia - kuka tietää.
Kieltämättä joitakin ärsyttää, että porukka joka muita halveksii ja on itsensä korottanut niin onkin ollut monenlaisten törkyjen pesä.
Kuitenkin pitää muistaa, että vain hyvin pieni marginaalinen osa on syyllistynyt ja siksi on vastuutonta ja väärin koko yhteisöä syyllistää, jossa varmasti yli 95% yrittää hoitaa tunnollisesti ja oikein asiansa-
Einari on tyypillinen pedofilialla ja lapsiuhreilla ratsastava traumaatikko joka ei saa rauhaa syystä, että hänen aivonsa on uskonnollisesti aivopesty. Einari ei kuitenkaan häiriköi yhtä intensiivisesti kuin helluntailainen psykopaatikko, mutta aivojen tilassa ei ole kuitenkaan eroa. Aivopesun aiheuttanut viiteryhmä on eri, joka on merkityksetön asia. Sivullinen ja uskonnoton, terve ihminen, ei näe eroa niissäkään.
Väittää, että joku nimenomaan helluntailainen psykopaatti häiriköisi täällä vl-pedofiilijuttujen kanssa? On tullut vahva vaikutelma siitä, että täällä on joku vl-taustainen psykopaatti herjaamassa ja leimaamassa nuo vl-pedofiilijutut juuri helluntailaisten kirjoittamiksi. Sitähän se ei välttämättä ole.
Mihin ex-vl perustaa tämän väitteensä - omiin luuloihinsako? Kyllä, luulen niin ja luulen myös, että ex-vl on myös nykyinen VL. Ex-VL Oulusta leimaa myös Einari P:n traumaatikoksi ja millä perusteella oikeastaan??
Einari P kirjoittaa asiaa - siis selvää pässinlihaa - tekstissä ei ole mitään, mikä ei pitäisi paikkaansa - huomaa tämä sinä ex-VL, joka olet todellisuudessa nykyinen VL. Sinunkin aivojesi nykytilasta voidaan olla monenlaista mieltä, mutta kyllä vl-pestyt aivot ovat. Jo tekstin ylimielisyys paljastaa todellisen karvasi.
miten niin ton sepustuksen jälkeen juuri sinä tiedät, että melperi olisi vl? Ensin perustelet ettei voi tietää onko melperi hellari ja muut epäilyksesi ja sitten kivenkovaan toteat melperin olevan nykyinen vl?
Ai, sinä siis puhut melperistä - mikä saa sinut luulemaan, että kyse on melperistä tai jostain muusta henkilöstä. Edellisessä kommentissa ei todellakaan väitetä mitään, siinä vain kyseenalaistetaan ex-VL:n väitteet.
Kirjoitustyyli on hyvin tyypillinen omanarvontuntoisille ja ylimielisille vl-henkilöille.
Nenän vartta pitkin katsotaan alaspäin ja väitetään puuta heinää....valhehan on toinen luontonne - musta on siis valkoista ja valkoinen mustaa:)
Näinhän se menee - kuinkas muuten:)
Vain "ainoat oikeat uskovaiset" ovat jotain - "epäuskoiset" eivät tietenkään ole mitään.
Ylläpito on poistanut tänään jo useita kertoja mellun laittaman kopion tuosta maijan tarinasta.
Ylläpito toimii täysin oikein ja kiitos siitä!!!!!!!
Ymmärrän myös melperin käytöstä vaikka en hyväksy. Pitää aina muistaa, ettei ihmiseltä saa viedä kaikkea Toivoa. Mellun egon toivo on tuossa periksiantamattomuudessa, jossa sairas mieli huutaa hoosiannaa..
Tiedämmehän ettei vankiloitakaan saa rakentaa idioottivarmoiksi, vangille pitää jättää edes teoreettinen mahdollisuus paeta,- Toivon tähden!
Up.
toivossa oli hyvä elää muisteli lapamatokin aikanaan.!
Hyvä avaus!
siitä se
tervehdyttäminen lähtee
totta kyllä
voi ruttokatsomo soikoon
Onko Raksilassa vielä ruttokatsomo voimassa...?
>>
hyvä pointti
tänään 16:20>>
On. Pointti parhaimmasta päästä tällä foorumilla ikinä.
Siis tämä:
Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntalainen psykopaatti!!
... .

Laitetaans taas mopoadresiin kolikko ..klinggg
up