Nyt olen virallisesti työtön. Muut saa maksaa!

Alun perin piti lopettaa yritystoiminta ehkä vasta ensi vuoden puolella, mutta myynti on niin hiljaista, rahat loppu ja vitutus päällä että ilmoittauduin nyt työttömäksi työnhakijaksi.
Eli nyt olen virallisesti työtön, mutta pitää vielä päästä irti koko yritystoiminnasta ja sen ajattelin lopettaa heti kun TE-keskus ehtii käsitellä hakemukseni jotta saisin työttömyyspäivärahaa, valitettavasti siellä on hirmuinen jono ja käsittelyajat on kuulema venyneet viikkoihin.

Mutta enköhän jo tämän vuoden puolella ala saamaan työttömyysrahaa. Itse olen maksanut sen verran veroja ja tehnyt vuosia töitä ilman lomia ja vuosia ylitöitä, niin olen mielestäni ansainnutkin välillä vaan olla. Mulla on suunnitelmissa jo että aloittaisin niitä harrastuksia mitä mun on aina pitänyt, mutten ole töiltäni ehtinyt.
3136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muija jäi alkuvuodesta työttömälksi. Kesti melkein 2 kk odotella että pääsi Työvoimatoimistoon, tai mikä hiton Ely-keskus sekin nimeltään on nykyään.

Tietenkään töitä ei ollut 2 kk päästäkään tarjolla, mutta ihmettelin vaan järjettömän tuntuista odotteluaikaa, että edes Työkkäriin pääsee sisällekään.

Äänestä

Onnexi Olkoon Väsynyt Yrittäjä!

toivottaa
OravanPyörässä Juokseva.

Tulet voimaan paremmin ja mielesi tasanntuu löytäessäsi uusia asioita elämääsi. Öisin saatat nähdä painajaisia yrittämisestä, mutta aamulla voit huoakaista helpotuksesta.

Ei terve ruumis töitä kaipaa, eihän?

Äänestä
  • Joo, kiitos vaan! Heti helpotti kun sen itse päätöksen vain teki. Lisää helpottaa kun alkaa se työttömyyskorvaus juoksemaan, johon toivottavasti ei menisi mitään 2kk.

    Se mikä viimeaikoina on rampauttanu paljon on ollut stressi, eli hermot riekaleina. Viimeyönä näin unta että sain vihdoin asiakkaan, mutta kun aloin tekemään itse työsuoritusta niin huomasin että olin tullut puolisokeaksi enkä enää nähnyt tehdä töitä! Siihen heräsin kylmä hiki otsalla ja ajattelin että nyt saa riittää ennen kun tulen tilanteesta ihan hulluksi. Siinä sä päätös sitten syntyi.

    Harrastusvälineitä on jo odottamassa käyttäjäänsä, oikeastaan harmittaa vain se etten ehtinyt ostaa venettä kun pari vuotta sitten oli ajatuksena ostaa traileri vene jolla pääsisi aina kalastelemaan kesäisin. Venerahat oli jo varattuna mutta sitten alkoi kaikki mennä päin helvettiä ja sinne meni venerahatkin laman kouriin ja tuli vaan velkaa, josta en enää jaksa stressata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt yrittäjä kirjoitti:

Alun perin piti lopettaa yritystoiminta ehkä vasta ensi vuoden puolella, mutta myynti on niin hiljaista, rahat loppu ja vitutus päällä että ilmoittauduin nyt työttömäksi työnhakijaksi.
Eli nyt olen virallisesti työtön, mutta pitää vielä päästä irti koko yritystoiminnasta ja sen ajattelin lopettaa heti kun TE-keskus ehtii käsitellä hakemukseni jotta saisin työttömyyspäivärahaa, valitettavasti siellä on hirmuinen jono ja käsittelyajat on kuulema venyneet viikkoihin.

Mutta enköhän jo tämän vuoden puolella ala saamaan työttömyysrahaa. Itse olen maksanut sen verran veroja ja tehnyt vuosia töitä ilman lomia ja vuosia ylitöitä, niin olen mielestäni ansainnutkin välillä vaan olla. Mulla on suunnitelmissa jo että aloittaisin niitä harrastuksia mitä mun on aina pitänyt, mutten ole töiltäni ehtinyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu