gggggggggggggggg
Suomessa EU:n korkein puoluetuki äänestäjää kohden!!!!

Helsingin Sanomat
Suomessa maksetaan EU:n toiseksi eniten puoluetukea äänestäjää kohti, kertoo saksalainen talouslehti Wirtschaftswoche.
Lehden tekemän selvityksen mukaan suomalaispuolueet saivat puoluetukea 12,25 euroa äänestäjää kohden. Taakse jää muun muassa Kreikka, ja kaikkien EU-maiden keskiarvo on vain 3,73 euroa.
Sen sijaan esimerkiksi Latviassa ja Maltassa ei makseta puoluetukea lainkaan. Britanniassa puolueet saavat vain 0,33 euroa äänestäjästä ja Saksassakin 3,08 euroa äänestäjää kohti.
Suomessa puoluetuki
Vuonna 2012 puoluetukea myönnettiin Suomessa 34 miljoonaa euroa, josta varsinainen puoluetuki oli 18 miljoonaa euroa ja tiedotustoimintaa ja viestintää tuettiin 16 miljoonaa eurolla.
http://www.hs.fi/politiikka/a1305560008083
zzdsdssds

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämäkin taitaa joutaa tuonne yleistä politiikasta palstalle.