Halpatyövoima rapauttaa hyvinvointivaltiota!!!!!!
Taloussanomat julkisti barometrin, jossa tiedusteltiin, kuinka paljon pienissä ja
keskisuurissa yrityksissä käytetään tätä nykyä ulkomaalaisperäistä työvoimaa.
Kyselytutkimuksen mukaan liki viidenneksellä yrityksistä on käytössään ulkomaalaista työvoimaa.
Ulkomaisen työvoiman määrä lisääntyy merkittävästi yrityksen koon kasvaessa.
Kyselyyn oli vastannut 3900 yrittäjää tai yritysjohtajaa.
Suomen yrittäjien varatoimitusjohtaja Timo Lindholm piti kehitystä myönteisenä
ja uskoi kehityksen jatkuvan.Kehityksen jatkumiseen uskon minäkin.
Itse en ole vakuuttunut ulkomaalaisen työvoiman tarpeesta. Meillä on todellisuudessa n. 400.000 työtöntä tässä maassa.
Noin 50.000 nuorta on koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolella! Nykyiset EU-mallin mukaiset työttömyystilastot
vääristävät tilannetta, koska työttömyystilastoista puuttuvat tukityöllistämistoimien kautta työllistetyt sekä
joutavilla työllistämiskursseilla istuvat ihmiset. Todellisuudessa meillä ei ole eikä tule työvoimapulaa.
Työpaikkapula sen sijaan on ilmeinen. Tuotantoa siirretään halvan työvoiman kustannusten maihin ja lisäksi meille
tuotetaan halpatyövoimaa ulkomailta. Työvoiman tuontiin on jopa omia siihen erikoistuneita yrityksiä. Ei ole yllättävää,
jos EK:n nokkamiehet tai yrittäjien varatoimitusjohtaja Lindholm taputtelevat käsiään.
Suuren ja ylikansallisen rahan tavoitteena on poistaa työvoiman ja ihmisten sekä pääomien liikkeiltä kaikki esteet.
Kansallisvaltiot haittaavat tätä toimintaa. Suuren rahan etu on sekin, että työvoimasta on näennäistä ylitarjontaa.
Siten saadaan ”kallista” suomalaista työtä ja sen hintaa painettua alas. Tämä on osa uutta maailmanjärjestystä.
Sen luomiseksi myös suomalaiset johtavat poliitikot ja elinkeinoelämän nokkamiehet kokoontuvat säännöllisesti foorumilla,
jota myös Bildergberg-ryhmäksi kutsutaan. Sen oleellinen osa kansallisvaltioiden pirstaloiminen halpatyövoimalla ja
monikultturistamisella. Meillä on kovat paineet halpatyömarkkinoiden lisäämiseksi.
Aika moni, varsinkin perussuomalaisten piirissä vaikuttava
ns. maahanmuuttokriitikko suhtautuu myönteisesti työperäiseen maahanmuuttoon. Tätä olen usein hämmästellyt.
Loppujen lopuksi esimerkiksi itäisestä Euroopasta suuntautuva halpatyövoima rapauttaa yhteiskuntarakenteita
huomattavasti nopeammin, kuin ns. humanitäärinen maahanmuutto.
Esimerkiksi kun suomalaisella mittarilla mitaten alipalkattu ukrainalainen rakennusmies tuottaa tänne vaimonsa ja lapsensa,
jotka ilman muuta tulevat elämään yhteiskunnan avustuksilla, eikä miehenkään tilipussista juuri yhteistä kakkua lisätä,
on epäyhtälö valmis. Tätä hyvin usein ulkomaalainen työvoima tarkoittaa.
Siksipä esimerkiksi perussuomalaisten maahanmuuttokriittisyys on bluffia, jos se hyväksyy työperäisen maahanmuuton.
http://arilaakso.puheenvuoro.uusisuo...vointivaltiota

Vastaukset 1
Vanhimmat
sitä se nykypäivä teettää. kohtalo kun soi tänne ahneiden törppöjen loisbummiyrittäjien maahan syntymään. kohta ollaan siinä tilassa että kun joutuu te keskuksen orjahommiin 9e korvauksella niin luultavasti silloin rupee rähinää syntymään. viimestään siinä vaiheessa rupee kansa heräämään. vaikkakin epäilen koska ei ne viime laman aikaankaan ruvennut. suomikansa on lampaita kaikki tyyni. ja viellä tyhmiä kun valitsevat vuodesta toiseen tyhmimmät edustamaan meitä eduskuntaan. sen kyllä haluaisin tietää että miksi filatoffin akka äänestetään sinne vuodesta toiseen.