Lähes 50 vuotta olen kuullut profetioita ties kuinka monen nk. Jumalan miehen tai naisen esille saattamana. Yksikään niistä ei ole toteutunut tähän mennessä. Kuitenkin niiden vaikutus niihin uskovien elämään on ollut suuri. Jopa 60 luvulla itärajalta muuttivat toisiin maihin, kun Neuvostoliiton piti tulla valtaamaan maa. Juutalaisten piti tulla Suomen kautta profetioitten mukaan, mutta eivät tulleet. Linja-autot jotka oli varattu kuljetuksiin ovat tainneet ruostua puhki. Eräs hankki majoitushalleja. Ne myytiin velkojen tähden pois. Aina löytyy selitys toteutumattomiin profetioihin. Uskokaa nyt vähitellen tämä tosi asia, VAIN JUMALAN SANASSA OLEVA ILMOITUS TOTEUTUU. Turha sitäkin on alkaa soveltamaan juuri meidän elin aikaamme. Ne toteutuvat Jumalan suunnitelmien mukaan, eivätkä niistä tiedä sen enempää amerikkalaiset eikä suomalaiset.
Jos ei Hilja Aaltosenkaan, jota kunnioitan suuresti, ilmoittama sanoma toteutunut niin kuin piti hänen eläessään, niin parempi on että keskitymme oleellisempaan ja se on sielujen voittaminen Kristukselle.
Valheelliset profetiat ja niiden karmea hedelmä
Profetioilla petetyt
0
55
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113595MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701905Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768