'Kasteen sisältöä ajatellen Saarnivaara muutti kastekäsitystään useampaan kertaan. Nuorena teologina hän myötäili opettajiensa beckiläis-pietististä näkemystä, joka oli tuolloin kirkossamme laajemminkin vallalla.
Käännyttyään vanhoillislestadiolaiseksi, muutettuaan kesällä 1939 Yhdysvaltoihin ja aloitettuaan Luther-tutkimuksensa Saarnivaara omaksui varsin pitkälle Lutherin ja Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaisen kastekäsityksen, jota tutkimuksessani kutsun lestadiolais-luterilaiseksi näkemykseksi. Hän piti ensimmäisen kautensa näkemystä epäraamatullisena ja pyysi sitä Herättäjä- ja Kotimaa-lehdissä julkisesti anteeksi toivoen samalla, ettei "enää olisi ketään johtamassa harhaan".
Vuonna 1954 Saarnivaara palasi Suomeen, ensin Kansan Raamattuseuran ja kolme vuotta myöhemmin Sisälähetyssäätiön palvelukseen. Elämänsä viimeiset 30 vuotta hän työskenteli Kansanlähetyksessä. Suomeen paluun myötä Saarnivaaran kastekäsitys muuttui jälleen, nyt uuspietistiseksi. Tätä hänen viimeistä kauttaan kutsun tutkimuksessani lestadiolais-uuspietistiseksi kaudeksi. Uuspietistinä hän kirjoitti väitöskirjansa kastelukua koskevan sivun mittaisen täydennys- ja oikaisuliuskan, jossa hän korjasi toisen kautensa käsitystä.
Ensimmäisellä kaudella Saarnivaaran teologiassa kaste ja sana kilpailivat uudestisyntymisen välineinä keskenään. Toisella kaudella Saarnivaaran kasteteologia on reaalipreesenssikysymystä ja pietististä hengellisesti kuolleen uutta uudestisyntymistä lukuun ottamatta varsin ongelmaton. Kolmannella kaudella uudestisyntyminen voi tapahtua vain ymmärtävässä iässä sanan kautta kasteen jäädessä pelkäksi kutsuksi pelastukseen. Samalla ymmärtävässä iässä tapahtuva kääntymyskokemus suorastaan "sakramentalisoituu" ja tulee kaikille, myös kasteen armossa säilyneille, pelastukseen välttämättömäksi. Saarnivaaran kolmannen ja samalla viimeisen kauden kasteteologiassa nimenomaan pikkulapsen pelastus jää vastausta vaille tai paremminkin tulee kielletyksi.
Saarnivaaran kolmannen kauden kasteteologialle on leimallista sekä Raamatun että Tunnustuskirjojen ja Lutherin tekstien käyttäminen varsin valikoivasti oman käsityksen tukemiseen ja samalla Lutheria itseään vastaan.'
Siitä, että yleensä ryhdyin jatko-opiskeluun 70-vuotiaana, saan kiittää dogmatiikan professori Miikka Ruokasta. Näytin aikoinaan Pyhä kaste Raamatussa -teokseni käsikirjoitusta Ruokaselle tarkoituksenani saada häneltä kritiikkiä ja korjausehdotuksia. Hetken tekstiäni selailtuaan hän kysyi minulta, olisinko kiinnostunut tekemään kasteteologiasta väitöskirjan.
Ote Matti Väisäsen väikkäristä.
http://sley.fi/gladiolus/2008/vedesta-vai-hengesta-uuras-saarnivaaran-kasteteologia
Käännyttyään vanhoillislestadiolaiseksi, muutettuaan kesällä 1939 Yhdysvaltoihin ja aloitettuaan Luther-tutkimuksensa Saarnivaara omaksui varsin pitkälle Lutherin ja Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaisen kastekäsityksen, jota tutkimuksessani kutsun lestadiolais-luterilaiseksi näkemykseksi. Hän piti ensimmäisen kautensa näkemystä epäraamatullisena ja pyysi sitä Herättäjä- ja Kotimaa-lehdissä julkisesti anteeksi toivoen samalla, ettei "enää olisi ketään johtamassa harhaan".
Vuonna 1954 Saarnivaara palasi Suomeen, ensin Kansan Raamattuseuran ja kolme vuotta myöhemmin Sisälähetyssäätiön palvelukseen. Elämänsä viimeiset 30 vuotta hän työskenteli Kansanlähetyksessä. Suomeen paluun myötä Saarnivaaran kastekäsitys muuttui jälleen, nyt uuspietistiseksi. Tätä hänen viimeistä kauttaan kutsun tutkimuksessani lestadiolais-uuspietistiseksi kaudeksi. Uuspietistinä hän kirjoitti väitöskirjansa kastelukua koskevan sivun mittaisen täydennys- ja oikaisuliuskan, jossa hän korjasi toisen kautensa käsitystä.
Ensimmäisellä kaudella Saarnivaaran teologiassa kaste ja sana kilpailivat uudestisyntymisen välineinä keskenään. Toisella kaudella Saarnivaaran kasteteologia on reaalipreesenssikysymystä ja pietististä hengellisesti kuolleen uutta uudestisyntymistä lukuun ottamatta varsin ongelmaton. Kolmannella kaudella uudestisyntyminen voi tapahtua vain ymmärtävässä iässä sanan kautta kasteen jäädessä pelkäksi kutsuksi pelastukseen. Samalla ymmärtävässä iässä tapahtuva kääntymyskokemus suorastaan "sakramentalisoituu" ja tulee kaikille, myös kasteen armossa säilyneille, pelastukseen välttämättömäksi. Saarnivaaran kolmannen ja samalla viimeisen kauden kasteteologiassa nimenomaan pikkulapsen pelastus jää vastausta vaille tai paremminkin tulee kielletyksi.
Saarnivaaran kolmannen kauden kasteteologialle on leimallista sekä Raamatun että Tunnustuskirjojen ja Lutherin tekstien käyttäminen varsin valikoivasti oman käsityksen tukemiseen ja samalla Lutheria itseään vastaan.'
Siitä, että yleensä ryhdyin jatko-opiskeluun 70-vuotiaana, saan kiittää dogmatiikan professori Miikka Ruokasta. Näytin aikoinaan Pyhä kaste Raamatussa -teokseni käsikirjoitusta Ruokaselle tarkoituksenani saada häneltä kritiikkiä ja korjausehdotuksia. Hetken tekstiäni selailtuaan hän kysyi minulta, olisinko kiinnostunut tekemään kasteteologiasta väitöskirjan.
Ote Matti Väisäsen väikkäristä.
http://sley.fi/gladiolus/2008/vedesta-vai-hengesta-uuras-saarnivaaran-kasteteologia
Vastaukset 4
Vanhimmat
Värikäs elämä on miehellä ollut. Jotakin on tosin sitten oppinutkin.
Mielenkiintoista.
Saarnivaraa siteeraraan usein. Tunnettu persoona Suomessa aikoinaan ja vielä hänestä muistetaan opetuksiansa Raamatusta.
Muutkin uskonsuunnat siteeraa Saarnivaaraa.