Onko SFP :n vastustajien argumenteissa mitään älyllistä?

Kukaan tuskin voisi olla minua halukkaampi löytämään pakkoruotsin vastustajien argumenteista jotain älyllisesti vakavastiotettavaa. Valitettavasti hänen perusteilleen on ominaista totalitaarinen kielenkäyttö ja sisäinen epäjohdonmukaisuus: On selvää että ennakkoluulo oli ensin ja rationalisoinnit vasta sitten.

”Vähemmistöjen kohteleminen” kielikuvana. Fennomaanit puhuvat tyypillisesti suomenruotsalaisten tai yleisemmin vähemmistöjen kohtelemisesta. Heidän näkemyksensä yhteiskunnasta on siis sellainen, että vähemmistöt eivät ole osa kansakuntaa, vaan ulkopuolinen joukkio, jota enemmistö päättää jotenkin ”kohdella”. Vähemmistön jäsen ei siis ole lakisääteisiä oikeuksiaan aktiivisesti peräävä tasa-arvoinen kansalainen, vaan oikeudeton olento, jonka kuuluu alistua milloin mihinkin ”kohteluun”. Tällaisella ajattelutavalla ei ole yhtään mitään tekemistä demokraattisen yhteiskunnan kanssa. Ajattelutapa loukkaa suoraan jokaisen suomalaisen demokraattisia oikeuksia, sillä aina kun menemme virkamiehen puheille vaatimaan jonkin asiamme käsittelemistä kaikki asianhaarat huomioonottaen, kuulumme itse vähemmistöön – niihin, joiden asiat syystä tai toisesta eivät ole hoidettavissa standardimenettelyllä.

Historia kelpaa argumentiksi vain yhteen suuntaan. Ruotsin kielen vastustamista saa heidän mielestään kyllä perustella historiallisin argumentein: kaikkihan me olemme kuulleet sen saman vanhan laulun siitä, että ruotsin kieli ja nykyiset suomenruotsalaiset muka ovat jotenkin käsittämättömässä kollektiivisessa historiallisessa vastuussa epämääräisesti määritellystä ”suomalaisten sortamisesta”. Kun toinen osapuoli vetoaa ruotsin kielen historialliseen ja kulttuuriseen merkitykseen, fennomaanit yhtäkkiä julistavatkin, että historian tutkiminen on turhuutta ja epäkäytännöllistä horinaa ja että tämän päivän tilanne ratkaisee. Toisin sanoen Suomen historia ja kulttuuri eivät voisi vähempää kiinnostaa fennomaaneja, paitsi taas yhtenä tekosyynä haastaa kieliriitaa.

Hyötyargumentitkin kelpaavat vain yhteen suuntaan. Ranskaa, englantia, saksaa ym. (joiden oppimista ruotsin lukeminen ei millään tavalla estä) kehutaan hyödyllisiksi kieliksi, kun taas ruotsi leimataan hyödyttömäksi, pieneksi, halveksittavaksi, kuriositeettikieleksi . Jos joku kertoo hyötyneensä ruotsin opinnoistaan henkilökohtaisesti, hänet leimataan heti periaatteettomaksi, rahanhimoiseksi ja ihanteettomaksi ihmiseksii, jolle vain omalla navalla on merkitystä. Fennomaanit eivät noudata alkeellisimpiakaan sivistyneen keskustelun sääntöjä, vaan vaativat itselleen oikeutta muuttaa sääntöjä omien oikkujensa mukaan. Heillä ei ole mitään oikeutta vaatia toiselta osapuolelta kohteliaisuutta ja sivistynyttä käytöstä. Fennomaaneja kuuluukin vastustaa epäreilusti ja solvata ilkeästi, koska he itse eivät käyttäydy ollenkaan sen paremmin.
Ennen pitkää ketunhäntä kuitenkin paljastuu kainalosta: Kun fennomaani yrittää olla olevinaan asiallinen, hänen suustaan lopulta lipsahtaa sammakko, joka paljastaa mikä hänellä on mielessä: toista osapuolta ryhdytään uhkailemaan väkivallalla, tai nimittelemään kansakunnan viholliseksi. Tämä tarkoittaa, että asianomaiset itse omivat oikeuden määritellä, kuka kuuluu kansakuntaan, ja ne, jotka eivät heidän mielestään siihen kuulu, voidaan hävittää, torjua tai heidän oikeutensa riistää. Tällainen on totalitarismia, joka voidaan suoraan rinnastaa fasismiin, stalinismiin ja natsismiin, ja totalitarismin avoin kannattaminen on sodanjulistus demokraattiselle oikeusvaltiolle. Demokraattisen oikeusvaltion viholliset voidaan lakien ja asetusten nojalla tukahduttaa asevoimin; ja hurrivihan lietsojien puhetyylistä päätellen monet heistä eivät kavahda toisinajattelevien uhkailua väkivallalla, joten näyttää aivan mahdolliselta, että tähän vielä päädytäänkin.

Joka haluaa riistää toiselta sananvapauden, menettää sen itse. Sananvapaus ei merkitse oikeutta vaatia hengen, sananvapauden tai kansalaisoikeuksien riistämistä joltakulta muulta: siksi totalitaaristen aatteiden kannattajilla ei ole perustuslain eikä Ihmisoikeuksien julistuksen nojalla sananvapautta, vaan heitä voidaan jo nykyisten lakien perusteella syyttää laittomasta uhkauksesta tai kehottamisesta syrjintään.
1068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Du har rätt! ! Det tycker jag med!

Äänestä

Älyllisyys?
Sitä sanaa ei voi liittää sinuun, palstahörhö...
Kiittele nyt vielä itseäsi diapam- sekopää

Äänestä

Henri T laskettelee näin: "Kukaan tuskin voisi olla minua halukkaampi löytämään pakkoruotsin vastustajien argumenteista jotain älyllisesti vakavastiotettavaa."

Yrittäisitkö olla älyllisesti halukas ymmärtämään tämän argumentin, jonka oikeustieteen ja hallintotieteiden tohtori Pekka Hallberg esittää, tämän, ettei "perustuslaki suoraan velvoitakaan, että toisen kansalliskielen olisi oltava kullekin pakollinen oppiaine.” http://www.hs.fi/kotimaa/a1415679293663

Vähemmistökielisten asiat ovat Euroopan neuvoston (EN:n) mukaan kyllin tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti hoidettavissa ilman 5 miljoonan kansalaisen vähemmistökielipakkoa. Niin on esimerkiksi Ruotsissa ja monessa muussa maassa.

Äänestä

On suorastaan naurettavan härskiä nettisvekojen syyttää kielivapauden kannattajia asiallisen keskustelun puutteesta!?

Nettisveko taas luulee voittavansa, kun pokkana kääntää asian ylösalaisin. Ei valhe siitä totuudeksi muutu.

Äänestä

Pekka Hallberg kannattaa pakkoruotsia vaikka perustuslaki ei SUORAAN tähän velvoitakkaan. "Oikeustieteen ja hallintotieteiden tohtori Pekka Hallberg kertoi esiintyvänsä lähinnä puolueettomana kielellisten perusoikeuksien asiantuntijana. Hän päätyi kannattamaan ruotsin opintojen pakollisuutta, vaikkei perustuslaki suoraan velvoitakaan, että toisen kansalliskielen olisi oltava kullekin pakollinen oppiaine."
http://www.hs.fi/kotimaa/a1415679293663

Kielilaki

Perustuslain mukaan suomi ja ruotsi ovat maamme kansalliskieliä, joita ihmisillä on oikeus käyttää valtion ja kaksikielisten kunnallisten viranomaisten kanssa asioidessaan. Tämä perusoikeus taataan perustuslaissa.

KIELILAKI KERTOO sen, miten nämä kielelliset oikeudet KÄYTÄNNÖSSÄ toteutuvat. Lain tavoitteena on turvata suomen- ja ruotsinkieliseen väestöön kuuluville mahdollisuus elää täysipainoista elämää omalla kielellään.

Kielilaki sisältää täsmälliset säännökset oikeudesta käyttää suomea ja ruotsia valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa, tuomioistuimissa sekä julkisia hallintotehtäviä muutoinkin hoidettaessa.

http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/kielilaki/esitteen_tulostus.html

Äänestä
  • "Kielilaki sisältää täsmälliset säännökset oikeudesta käyttää suomea ja ruotsia valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa, tuomioistuimissa sekä julkisia hallintotehtäviä muutoinkin hoidettaessa."

    Nuo säännökset eivät edellytä suoraan eivätkä epäsuorasti perustuslaista johdettua enemmistön vähemmistökielipakkoa, kuten Pekka Hallberg toteaakin, ettei "perustuslaki suoraan velvoitakaan, että toisen kansalliskielen olisi oltava kullekin pakollinen oppiaine.”

    Enemmistön vähemmistökielipakolle ei ole perustuslaillisia perusteita. Vähemmistöjen, muidenkin kuin ruotsinkielisten, kielelliset oikeudet voidaan ja pitää voida hoitaa ilman enemmistön minkäänlaista pakkokieltä.

    Äänestä

  • Nettisuom. (-fenno) kirjoitti:

    "Kielilaki sisältää täsmälliset säännökset oikeudesta käyttää suomea ja ruotsia valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa, tuomioistuimissa sekä julkisia hallintotehtäviä muutoinkin hoidettaessa."

    Nuo säännökset eivät edellytä suoraan eivätkä epäsuorasti perustuslaista johdettua enemmistön vähemmistökielipakkoa, kuten Pekka Hallberg toteaakin, ettei "perustuslaki suoraan velvoitakaan, että toisen kansalliskielen olisi oltava kullekin pakollinen oppiaine.”

    Enemmistön vähemmistökielipakolle ei ole perustuslaillisia perusteita. Vähemmistöjen, muidenkin kuin ruotsinkielisten, kielelliset oikeudet voidaan ja pitää voida hoitaa ilman enemmistön minkäänlaista pakkokieltä.

    Kielilaki kertoo sen miten perustuslaissa turvatut kielelliset oikeudet KÄYTÄNNÖSSÄ toteutetaan. Perustuslakia täsmennetään aina alempiasteisella normistolla. Aivan kuten pakkoruotsin kannattaja Hallberg toteaa.

    Äänestä

  • lisää opitaan.. kirjoitti:

    Kielilaki kertoo sen miten perustuslaissa turvatut kielelliset oikeudet KÄYTÄNNÖSSÄ toteutetaan. Perustuslakia täsmennetään aina alempiasteisella normistolla. Aivan kuten pakkoruotsin kannattaja Hallberg toteaa.

    "Kielilaki kertoo sen miten perustuslaissa turvatut kielelliset oikeudet KÄYTÄNNÖSSÄ toteutetaan."

    Perustuslain vaatimukset voidaan käytännössä toteuttaa monella eri tavalla. Kielitaito voidaan asettaa valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa, tuomioistuimissa sekä julkisia hallintotehtäviä hoidettaessa viranomaisille, tuomioistuimille ja julkiselle yhteisölle koko henkilöstön sijasta kollektiivina toimivalle työyhteisölle. Näinhän jo osittain menetellään. Sitä rajoittaa kielitaitolain ne vaatimukset, jotka on asetettu korkeakoulutetuille. Kun ne poistetaan, koulutuksen kaikensorttiselle pakkoruotsille ei ole tarvetta.

    Ioni¤ on juristina muotoillut lakiin muutosehdotuksen, joka takaa ruotsinkieliset palvelut ilman pakkoruotsia: "Tarvittaisiinko tuolloin pakollista ruotsinkielen opetusta? Ei todellakaan!" http://keskustelu.suomi24.fi/node/9825643

    Etkö oppinut jo edellisellä kerralla tarpeeksi. Kielitaitovaatimukset korkeakouluissa ovat oma asiansa. Tutkintoihin liittyy aina vaatimuksia. Kansalliskielen status antaa ruotsinkielelle vahvan aseman. Vai voiko tehdä perustuslain vastaisen kielilain?

    Äänestä

Rasismia Raaseporissa

Lahdessa hulluuden huipentuma! - Suomen ruotsalainen kansanpuolue - Suomi24
keskustelu.suomi24.fi › … › Suomen ruotsalainen kansanpuolue
Suomi24 / Yhteiskunta / Politiikka / Puolueet / Suomen ruotsalainen kansanpuolue / Lahdessa ... niin perustetaanko joka kuntaan koulu kahdelle ...

Suomenkielisillä poliitikoilla riittää haastetta Raaseporissa ...
www.lansi-uusimaa.fi/...poliitikoilla-riittaa-haastetta-raaseporissa Cachad
Suomenkielisillä poliitikoilla riittää haastetta Raaseporissa. ... Raaseporin suomenkieliset poliitikot eivät aina pääse lautakuntatyössä helpolla.

Raaseporin suomenkieliset lapset asetettu eriarvoiseen asemaan ...
keskustelu.suomi24.fi › … › Puolueet › Kansallinen Kokoomus
Monet Raaseporin suomenkieliset asukkaat eivät ole muutenkaan voineet välttyä siltä mielikuvalta, että heitä ei ilmeisesti Raaseporissa kaivata ...

"Suomenkieliset häädettävä Raaseporista"! - Iltalehden ...
portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1127397
"Suomenkieliset häädettävä Raaseporista"! Kotimaan uutiset ... Oletko kiistellyt vakuutusyhtiösi kanssa? Pitäisikö puhalluskokeesta kieltäytyminen kriminalisoida?

Ei muutakuin kovasti postia Mårten Johanssonille.
Raaseporii rakennettava päiväkoteja esikouluja peruskouluja ja yliopisto suomenkielisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Henri T kirjoitti:

Kukaan tuskin voisi olla minua halukkaampi löytämään pakkoruotsin vastustajien argumenteista jotain älyllisesti vakavastiotettavaa. Valitettavasti hänen perusteilleen on ominaista totalitaarinen kielenkäyttö ja sisäinen epäjohdonmukaisuus: On selvää että ennakkoluulo oli ensin ja rationalisoinnit vasta sitten.

”Vähemmistöjen kohteleminen” kielikuvana. Fennomaanit puhuvat tyypillisesti suomenruotsalaisten tai yleisemmin vähemmistöjen kohtelemisesta. Heidän näkemyksensä yhteiskunnasta on siis sellainen, että vähemmistöt eivät ole osa kansakuntaa, vaan ulkopuolinen joukkio, jota enemmistö päättää jotenkin ”kohdella”. Vähemmistön jäsen ei siis ole lakisääteisiä oikeuksiaan aktiivisesti peräävä tasa-arvoinen kansalainen, vaan oikeudeton olento, jonka kuuluu alistua milloin mihinkin ”kohteluun”. Tällaisella ajattelutavalla ei ole yhtään mitään tekemistä demokraattisen yhteiskunnan kanssa. Ajattelutapa loukkaa suoraan jokaisen suomalaisen demokraattisia oikeuksia, sillä aina kun menemme virkamiehen puheille vaatimaan jonkin asiamme käsittelemistä kaikki asianhaarat huomioonottaen, kuulumme itse vähemmistöön – niihin, joiden asiat syystä tai toisesta eivät ole hoidettavissa standardimenettelyllä.

Historia kelpaa argumentiksi vain yhteen suuntaan. Ruotsin kielen vastustamista saa heidän mielestään kyllä perustella historiallisin argumentein: kaikkihan me olemme kuulleet sen saman vanhan laulun siitä, että ruotsin kieli ja nykyiset suomenruotsalaiset muka ovat jotenkin käsittämättömässä kollektiivisessa historiallisessa vastuussa epämääräisesti määritellystä ”suomalaisten sortamisesta”. Kun toinen osapuoli vetoaa ruotsin kielen historialliseen ja kulttuuriseen merkitykseen, fennomaanit yhtäkkiä julistavatkin, että historian tutkiminen on turhuutta ja epäkäytännöllistä horinaa ja että tämän päivän tilanne ratkaisee. Toisin sanoen Suomen historia ja kulttuuri eivät voisi vähempää kiinnostaa fennomaaneja, paitsi taas yhtenä tekosyynä haastaa kieliriitaa.

Hyötyargumentitkin kelpaavat vain yhteen suuntaan. Ranskaa, englantia, saksaa ym. (joiden oppimista ruotsin lukeminen ei millään tavalla estä) kehutaan hyödyllisiksi kieliksi, kun taas ruotsi leimataan hyödyttömäksi, pieneksi, halveksittavaksi, kuriositeettikieleksi . Jos joku kertoo hyötyneensä ruotsin opinnoistaan henkilökohtaisesti, hänet leimataan heti periaatteettomaksi, rahanhimoiseksi ja ihanteettomaksi ihmiseksii, jolle vain omalla navalla on merkitystä. Fennomaanit eivät noudata alkeellisimpiakaan sivistyneen keskustelun sääntöjä, vaan vaativat itselleen oikeutta muuttaa sääntöjä omien oikkujensa mukaan. Heillä ei ole mitään oikeutta vaatia toiselta osapuolelta kohteliaisuutta ja sivistynyttä käytöstä. Fennomaaneja kuuluukin vastustaa epäreilusti ja solvata ilkeästi, koska he itse eivät käyttäydy ollenkaan sen paremmin.
Ennen pitkää ketunhäntä kuitenkin paljastuu kainalosta: Kun fennomaani yrittää olla olevinaan asiallinen, hänen suustaan lopulta lipsahtaa sammakko, joka paljastaa mikä hänellä on mielessä: toista osapuolta ryhdytään uhkailemaan väkivallalla, tai nimittelemään kansakunnan viholliseksi. Tämä tarkoittaa, että asianomaiset itse omivat oikeuden määritellä, kuka kuuluu kansakuntaan, ja ne, jotka eivät heidän mielestään siihen kuulu, voidaan hävittää, torjua tai heidän oikeutensa riistää. Tällainen on totalitarismia, joka voidaan suoraan rinnastaa fasismiin, stalinismiin ja natsismiin, ja totalitarismin avoin kannattaminen on sodanjulistus demokraattiselle oikeusvaltiolle. Demokraattisen oikeusvaltion viholliset voidaan lakien ja asetusten nojalla tukahduttaa asevoimin; ja hurrivihan lietsojien puhetyylistä päätellen monet heistä eivät kavahda toisinajattelevien uhkailua väkivallalla, joten näyttää aivan mahdolliselta, että tähän vielä päädytäänkin.

Joka haluaa riistää toiselta sananvapauden, menettää sen itse. Sananvapaus ei merkitse oikeutta vaatia hengen, sananvapauden tai kansalaisoikeuksien riistämistä joltakulta muulta: siksi totalitaaristen aatteiden kannattajilla ei ole perustuslain eikä Ihmisoikeuksien julistuksen nojalla sananvapautta, vaan heitä voidaan jo nykyisten lakien perusteella syyttää laittomasta uhkauksesta tai kehottamisesta syrjintään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu