Hei: se oli pimeät rahat tottakai koska myin itseäni! ;) se ei ole Suomen laissa kiellettyä, ostaminen on. Näin Johanna Tukiainen Seiskassa, Ensimmäistä kertaa myöntää olevansa H U O R A. Hyvä Johanna,kaikki muut sen jo tiesivätkin. MM:Lukuisat porttikiellot hesan hotelleihin ja matkustuskoteihin huoraamisen takia. Tämä tunnustus löytyy horatsun blokista.
Seiskassa tukiainen myöntää olevansa h u o r a.
kiinni jäit
1798496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 179
Vanhimmat
on niin laajalle levinnyt virheellinen kuvitelma. että ostaminen olisi rikos?
7 tuntia, 48 minuuttia sitten | Johanna Tukiainen
Hei: se oli pimeät rahat tottakai koska myin itseäni! ;) se ei ole Suomen laissa kiellettyä, ostaminen on.
50 minuuttia sitten | Steven Snoop Thomas
Tämä ei tunkki ole uutinen, olethan kertonut miten olet hankkinut elantosi escortina. Jokaisessa Miamin kuvassakin oli mukana rasvainen setämies mikä maksoi seurasta. Seksiseurasta.
Ei toki. Marja T kiirehtii kohta puolustaan tyttäriään seiskaan. Miamissahin oli ihania poikaystäviä ja tyttärillä ihanaa luksuselämää, Marja on ihan itse nähnyt. Silkkaa nettikiusaamista tuollaiset väitteet on Marjan mielestä.
Tunkille voisi joku kertoa, että vaikka Ruotsissa ja Norjassa ostaminen onkin rikos, Suomessa se ei sitä ole, paitsi ihmiskaupan uhrilta.
Tunteeko Tunkero olevansa ihmiskaupan uhri;)
Tunkin "myyn itseäni" -kommentti on hänen oman 7L-postauksensa kommenttiosiossa, jossa hän on liittynyt kommentoimaan asioita 14.11.14: http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/Bella-mopsini-paasi-Moschinon-laukkuun-/1058432
Kommentti on taltioitu tähän kuvaan: http://aijaa.com/HCmB58
En tiedä miksi aina epäilen kun jotain sanoo, että asia onkin juuri päinvastoin? Ehkä haaveilee lisäansioista, mutta tuskin kauppa käy?
Tuskin tuollaisia laukkuja edes on ollut myynnissä stocalla ja näyttävät feikeiltä niin täysin? Jospa äippä toi piraatit reissustaan ja nyt yrittää huijata lukioita "tienanneensa" ne ?
Kyllä tuo on ihan Stockan valikoimassa, Love Moschino on se halvempi subituotemerkki jonka tuotteet on keinonahasta valmistettu ja pääosin rumia ja/tai lapsellisia (lue: näyttävät kuin tokaluokkalainen olisi ne suunnitellut).
”Mun Moschinon mopsi käsilaukku :) http://aijaa.com/iKczSR
Otimme illalla kuvia, tämä lähikuva ehkä parempi......:) mulla on siivoojien lisäksi myös auttajia koirien ulkoiluttamisessa ja hoitamisessa. Tykkään karaokebaareista, tänään Pataässä.....:)” (7L 26.4. keskiyöllä)
" Maksa 80 € niin pääset koko yöksi Albertille ja saat panna. Näin hieno ex.rouva pummi kadulla kapakka illan jälkeen täysin perseaukisena. Ja tämä ei ollut yksi tarjous vaan kyseli usealta mieheltä,tosin jäi ilman. Kukaan ei lähtenyt mukaan.
No miksei sen 80 e voisi maksaakin, mutta silloin tunkin on parempi keskittyä tarjoamaansa palveluun eikä hörhöillä.
Punaviinilähetillekin maksoi luonnossa.
Ja lainasi Punaviinilähetiltä 50 euroa, jota ei koskaan maksanut takaisin (vuonna 2013).
Voi,voi kun idoli myöntää itse olevansa huoranpaska. Tuplarattijuoppohoro. On siinä kestämistä. Myhyn keskustelussakin naureskellaan tunkin avoimuudelle.
Kuules nyt, nutturanaatti, Johanna on nykyaikainen vapaamielinen nainen eikä mikään liian kireään otsanahkaan kasvanut kansakoulun opettajatar. Nainen voi elää kuten haluaa ja nauttia todella itsestään ja elämästään kuten Johanna tekee. Siksi Johanna on itse asiassa hyvä esikuva. Rohkean ja määrätietoisen naisen malli.
Kun huoriminen on laillista niin eikös niistä huorantuloistakin tulis maksaa vero?
Mikäli joku myy maksullista seksiä, tulisi hänen myös maksaa saamistaan tuloista verot tai muuten hän syyllistyy veropetokseen.
Täytyy olla todella epätoivoinen mies kuka tuohon uskaltaa koskea,ei pese itseään ja taju kankaalla makaa sänkyssä....
Osaahan se tosiaan kaikki asennot ja huohotukset varmaan Amerikan kielellä.
Aina kuvittelee että pohja on nähty mutta ei tietenkään,no mikäs jos kauppa käy siitä vaan Helsingin herrat.
Olen muutaman kerran klamourin nähnyt,ja huh huh mikä ilmestys livenä.
Vanhat meikit naamassa likainen moppi päässä ja ryppyset rytkyt,silloin pummasi juotavaa.
Sanoin missäs ne meikkipussiin piilotet rahat on kun kierrät pöytiä pummimassa??
Jotain se örvelti ja lähti pihalle vain haju jäi leijumaan,yäk mikä kuvatus.
Ehkä hän maksaa verottajalle luonnossa?
Tunkilla on nyt 45,000 € ulosotossa. Verovelkaa,maksamattomia sakkoja ym,ym. Toi akka pyyhkii ison perseensä Suomen lakipykälillä. Itse sanoi että ei koskaa tule maksamaan mitään velkojaan pois. vaan tehtailee koko ajan lisää.
Millä otat lisää velkaa, kun luottotiedot on mennyt? Veikkaan ettei velkasumma tuosta paljon nouse muuten kuin korkojen takia.
Tunkilla oli jo parikymppisenä netissä "escort"-ilmoitus itsestään. Escort on kansanomaiselta nimeltään prostituoitu! Paljastuskirjassa on kerrottu Tunkin huorauskeikoista. On olemassa jopa video, jossa Tunkki taksijonossa leuhottaa turkillaan/takillaa ja kertoo, montako "vittua" se on maksanut!
Nyt kun Tunkki myöntää myöskin pimittäneensä prostituutiotulonsa verottajalta, olisi verottajan paikallaan tehdä jonkinlainen arvio ja lätkäistä mätkyt 10 vuoden ajalta!
Eipä voi verottaa. Pitäisi ensin hyväksyä normaaliksi työksi. Sitä tuskin tässä maassa näemme.
Voi kuule, kyllä se on jo nähty, ja prostituutio on hyväksytty normaaliksi työksi. Laitonta on tosiaan vain ihmiskauppa ja sen oletetulta uhrilta ostaminen. Prostituutio on tosiaan laillista, aniharva siitä vain verot maksaa. Taitaa yksi tapaus löytyä.
Escort, tuo ihana sana, jolla annetaan mielikuva siveästä, sivistyneestä ja jopa hennosti geishamaisesta seuralaisesta lakipykälien vuoksi- mutta jonka TODELLISEN merkityksen jokainen termin tunteva tietää!
No ei. Voi tietenkin maksaa veroja, mutta ei verottaja mitään mätkyjä voi antaa itseään myyvälle. Prostituutio ei ole yhteiskunnan hyväksymä ammatti.
Kaikista tuloista maksetaan veroja, ei pelkästään ammatista saadusta palkasta. Tämä tietenkin vain silloin, jos verottaja saa tietää tuloista. Verottaja voi verottaa esimerkiksi kimppakyydistä tai talkootyöstä tai kaverille Tallinnasta haetusta viinalastista.
Juuri näin.
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/1984/198403253
Huoraakin voidaan verottaa, sillä huoraamistuloa ei ole vapautettu tuloveronalaisuudesta.
Noo kyllähän tuo Tuksu jollekkin vammaselle kelpaa harjottelukaveriksi. Tai jollekkin läskärille joka ei muuten saa. Joku pultsarikin saattaisi huikkapalkalla painaa homepilluun ja ihraperseeseen ja lopuksi roiskia tippurimällit Tuksun naamalle. Muita asiakkaita on vaikea kuvitella.
Mistäs pultsari olisi tippurin saanut, kun p i l l u n saanti on tiukassa muutenkin, harvemmin seisookaan enää ja tippuri ei ole kovin yleinen tauti nykyään. - 60, -70 ja 80 luvuilla kuppaa ja tippuria levitti laiva h u o r a t. Mutta sekin ammattikunta katosi markkinoilta. Ehkä tytöt/naiset sivistyivät ja löysivät työelämän.
Itsellä alkaa olla patjan vaihdon aika, muuten. Onkos tuo tunkki ihan kelvollinen joustinpatja vai jääkö superloniksi ilman super liitettä?
Ei oo laivahu*rat mihinkään kadonneet...Justhan Tunkio matkusti Ruåttiseen ja heräs "vaatteet päällä" komean miehen vierestä......
Puhuuko Johanna totta? Ainahan näädät ovat sanoneet, että Johanna valehtelee aina eikä puhu koskaan totta. Miksi tuo olisi totta? Ai siksikö, että se on negatiivinen asia?
Saattaa olla tottakin, mutta mitä se kertoo niistä "asiakkaista", jotka käyttävät hyväkseen sairasta alkoholisoitunutta sekakäyttäjää?
Sä se jaksat puolustella.....
Menee jo naurettavuuden omaan lokeroon. Samat jutut slla on viimeaikana kuin tuksullakin. Kaikki on oikein ja mitään väärää ei olla tehty.
Koiranpitokin on jälleen takinkääntämisen jälkeen ok. Saas ähdä koska takki kääntyy toistepäin.....
Bellallakin sellaiset kynnet, että pääsis niillä puuhun.
Mutta, hei, nehän on vain elukoita ja esineitä.......
Ettei taas totuus unohtuisi, niin ihan samanlainen juorunäätä olet itsekin ollut jo Ellien aikana, hyvin on juorut kiinnostaneet.....
Miksi te näädät aina huudatte, että forumilla kirjoittavaan henkilöön ei saa kohdistaa kritiikkiä ja samalla aina toimitte omien ohjeidenne vastaisesti? Jos joku puolustaa jotakin ja se ei ole teidän mielenne mukaista, niin puututte aina henkilöön. Se kertoo ainakin mulle teidän haukkujien huonosta itsetunnosta.
Miksi et osaa vastata esittämääni kysymykseen, vaan keskityt haukkumaan kirjoittajaa? Millaisena sakkina pidät heitä, jotka ostavat seksipalveluita elämänsä hallinnan menettäneeltä, sairaalta ja alkoholisoituneelta sekäyttäjältä? Onko ymmärrettävä, että se on mielestäsi oikein?
Voi , voi johan kuka tahansa huomaa, että esim. Miamin bilevideot puhuivat korutonta kieltään. Eräässä lukkaalissa bidetyt bileet olivat aika flegmaattiset.Tuksu ja muut escortneitoset oli kutsuttu viihdyttämään Miamin miehiä.Ei ollut mitään tavallisen poikaystävän ja tyttöystävän välistä hauskanpitoa vaan koko seurue luuhas vailla mitään normaaleissa bileissä olevaa hauskanpitoa.
Ei tavallinen nainen lähde ex-tempore Leville joidenkin köyrivien pupujen kanssa tai toissa kesä'nä joidenkin venäläisten rekkakuskien kanssa johonkin lomakylään ja väitä sitten että ovat karismaattisia liikemiehiä.
Ja on aivan turha kaunistella Tuksun toimintaa. Kanerva casen aikana eräs toimittja YLE;ltä halusi tehdä haastattelun Madamesta , mutta ei oikein onnistunut kun Madamella oli tuohon aikaan porttikielto Helsingin keskustan hotelleihin. Oliko ajankohtaistoimituksen toimittaja näätä jo v 2008 kun kertoi ettei sattuneesta syystä löytynyt haastattelupaikkaa Madamen lukuisista porttikielloista johtuen?
Eivät näädät eivätkä muutkaan ole vastuussa Tuksun elämän käänteistä. Madame on itse tehnyt valintansa, ei hän ole mikään uhri vaan jo aikoinaan kun olisi ollut mahdollisuuksia pärjätä elämässään niin hän oli niin klamuurin perään ja fokusoitui täysin rikkaan elättäjän etsimiseen.
Itsepä Madame on kaupannut niin itseänsä kuin omaa privaattielämäänsäänkin. Ja vielä täytyy sanoa, että jo ulkoisesti tuksu on huorastigman läpileimaama suttuisine meikkeineen ja horatsulookkeineen.Kun pitää aivan takametsien bubeissakin olla kimaltavat makkarankuoret päällä ja huonolla maulla tehdä eroottista showta . Totta tai ei, mutta ei täysjärkinen edes leikillään puhu itsensä myymisestä.EI ihmiset ole puhtoisia pulmusia, mutta sen verran täysjärkisellä on itsesuojeluvaistoa, että ei levittele elämäänsä ulkopuolisten pällisteltäväksi ja varsinkin prostituutiota pidetään nykyaikana moitittavana, että ne jotka jostain syystä kyseistä hommaa harjoittavat pitävät suunsa kiinni bisneksistään ihan vaan itseänsä ja läheisiään varjellakseen.
Totta ja etenkin kun on kyseessä nainen joka esittää niin uskovaista ja koko perhe syvästi uskovainen.
Loukkaa samalla koko perhettään noilla toimillaan ja tunnetusti ei häpeä yhtään mitään mitä tekee ja sanoo, eli se sanonta huoran häpeämisestä pitää täysin paikkansa.
Huorilla on sielu rikottu, niin käy kun myy vartaloaan intiimisti.
Ei sitä nuorena ajattele, seksi on simppeli juttu nuorena ja sitä vaan ajattelee, että rahat pois, ei se oo multa pois.
Mutta kyllä se vaan on itseltä pois, pala palalta tulee zombiksi, eikä enää osaa elää/ajatella oikein vaan tulee kyyniseksi kaikkia ihmissuhteita kohtaan.
Harva ihminen on niin kova luu, että osaa pitää oman vartalonsa hyväksikäytön täysin erillään omasta sielunmaisemastaan, kyllä se vaan alkaa vuosien mittaan syödä luonnetta kun kannat kehossasi ällöttävien varattujen ukkojen kähmintämuistoja.
Ei pelkästään lapset saa hyväksikäytöstä traumoja, kyllä ihan samalla tavalla käy aikuisillekin. Aikuisena vaan sitä luulee kestävänsä paremmin, kunnes huomaa vuosien päästä, en mä kestänytkään.
Ei kännissä ja pillereissä pysty itseään hallitsemaan niin, että muistaisi kokoajan valehdella.
Tuksulta usein pulpahtelee näitä ikäviä totuuksia juuri silloin kun on vauhti päällä.
Sit seuraavana päivänä ollaan hyvin hiljaa hissukseen kuin mitään ei olis tapahtunu.
Tuksu pelaa veikkauksen pelejä kun minuakin onnisti ekulla kuusinumeiroisen potin?Pelaa Johanna vaik 20 ekua niin voitot on päässä luettavissa mikä on mahdollisuus.
Tästä avautui mieshenkilö joka oli töissä keskustan hotellissa. Tukiainen oli juossut hanuri paljaana hotellin kerroskäytävällä puolialaston mies perässä. Lopulta saatiin selitys asialle joka oli ollut koominen mutta vakava hotellin maineelle. Tunkki oli pöllinyt herrasmiehen lompuukista rahaa enemmän kuin panon hinnaksi oli sovittu. Välikohtauksen jälkeen tunkki sai myös tähän hotelliin porttikiellon. Tämä tapahtui 2000 luvun loppupuolella ja löytyi sillloin myös netistä. Tunkki huorasi silloin kaikissa hotelleissa mihin vaan sisälle pääsi ja nykypäivänä vie kotiinsa pokat jos vaan niitä enään saa. Kuulemma viimeviikkojen käypä hinta on tullut kymppitonnista 80 € ja sillä saa höylätä koko yön.
Etkö katsonut viikolla ohjelmaa mitä isoäiti ikäiset kertoi omasta ammatistaan?Siinä tuli hyvin selväksi asia että eihän se heidän ammatti ole muilta pois?Aikuiset naiset ottaa seksikaverit kotiin ja saa palkan siitä.Tuksu ei ole fiksu ihminen kun levittelee omia bisneksiään.Pitäis suunsa supussa ja niin!
99 prosenttisesti puhuu pa5kaa. Mutta aina sieltä prosenttijengin totuuskin joskus tulee. Vahingossa noita mokiaan sitten ilmi tuo! No sehän on ollut tietty että escort horohan sen.
Eihän se nyt ole 99 prosenttia joskus osuu ja nyt tuksulle annoin vinkin?
Sori kysymys oletko nainen mies vai molempia?
Ostajat jotka ei välitä laadusta ja puhtaudesta on kanssa elämänsä hallinnan menettäneitä niin kuin tavaran myyjätkin, mitenkä sellaisia toisiltaan suojelet, ihmiset tekee mitä tahtoo.
Mitäs uliset siellä?
Sulle vastaillaan justiisa samoin, kuin sinäkin vastaat muille.
Valikoiden ja kysymyksen ulkopuolelta.
Ja mitään et voi.
Se on bnäätä, vaikka onkin nyt asettunut meidän muiden yläpuolelle ja leikkii parempaa ihmistä......
Hyvin vedätti tuossa parikesää sitten bnäätiä ja jäi kiinnikkin valehtelustaan, ettei muka ole bnäätinyt Jossua....
Vähän kun kaiveli, niin adaflink löytyi Jossua seuraamasta......
ja taas sitä samaa
19.9.2008 19:56
Voi helvata, mikä akka. En jaksa muuta kommentoida, mutta toi porttikieltohommeli on vale. Kyllä niitä porttikieltoja on ainakin ollut, nykyisestä tilanteesta en tiedä. TV-ryhmän haastattelussa haastattelija ei saanut sovituksi helpolla tapaamispaikkaa, vaan neljään paikkaan tuli huti, koska tukiaisella sinne porttikiellot. Ei Tukiainen mitenkään kieltänyt asiaa, vaan toimittajan ihmetellessä porttikieltoja hotelleihin, tukiainen sanoi syyksi "pienet piirit"!! Oliko se 45 minuuttia muistaakseni ja se pätkä on kenen tahansa tarkistettavissa netistä...poliitikkojen skandaalit tms. on nimi...paikat oli kämppi, teatteriravintola, sasso ja hotelli klaus k - ja nämä olivat vain ne satunnaiset paikat, mihin toimittaja yritti sopia tapaamisen. Todellisesta määrästä ei tiedä kukaan.
Tukiaisen kaikissa haastatteluissa ne sanomiset menee niin helvetisti ristiin, eikö kukaan toimittaja seuraa tarkemmin ja pistä niistä sanoista vastuuseen? Toi sponsorihommakin, ensin oli monia miessponsoreita, jotka elättää, kun toimittaja ihmetteli, mistä saa rahat mainostamaansa luksuselämään. Verotuksen mukaan kun tulot on pienet tai olemattomat. Sitten toisessa haastattelussa vähän aikaa sitten sanoi, ettei mies elätä, eikä vanhemmat maksa. Nyt taas miehet elättää (tai siis elätti) ja vanhemmat maksaa? Se kai hakee uutta sponsorielättäjää, sellaista joka hyväksyy, että Tukiaisella on muitakin elättäjiä. Sellaista, joka hyväksyy sihteeriopiston ja strip clubsin escort-hommelit.
http://www.city.fi/ilmiot/johanna tukiainen/2789
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5523611
Sinä se jaksat vuodesta toiseen haukkua Tukiaista ja purkaa häneen omaa pahaa oloasi. Olet kyllä säälittävä tapaus metallimummo!
Nainen olen.
Tollasta se on, kun sairastuu mollattavana olevan henkilön kanssa samaan sairauteen. Näädät väittävät Johannan elävän mielikuvitusmaailmassa ja pitävän totuutena unelmiaan. Kuvitellaan ja mielikuvitellaan. Kun palaset eivät loksahda kohdilleen, niin sävelletään siten, että loksahtaa ja jos ei sittenkään onnaa, niin tarpeeksi pitkään, kun hokee jotain itselleen, niin se muuttuu totuudeksi pääkopassa.
Jotakin samaa näädillä ja Johannalla näätäanalyysin mukaan on vai onko? Joopa joo näätien analyysin mukaan henkilö ei voi myöntää olevansa väärässä, joten siksi on niin kovin vaikeaa heitä auttaa. Kun valhetta tarpeeksi paljon hautoo pääkopassaan, niin muuttuuhan se sellaiseksi, minä sairas ihminen sen haluaa näyttää itselleen. Pakko olla totta, pakko, pakko lepakko. Kun tuohon soppaan vielä lisätään mausteeksi luetun ymmärtäminen, niin sekametelisoppa pääkopassa on valmis. Sitä se teettää, kun ei vaan osaa enää eroittaa totuutta ja valetta.
Hyvä kirjoitus.
Ja JEEEE, 1metallimuija on taas kehissä!
Olenkin odotellut jäätävän hienoja kommenttejasi.
Oletko ollut poissa vai onko mulla vaan mennyt ohi kun en oo pitkään aikaan nähnyt nimimerkkiäsi?
Joka tapauksessa; kiva lukea taas....
Olet hyvin osannut analysoida itsesi.....
Kyllä Tunkki tottakin puhuu, silloin kun ei valehtele päin naamaa ja väitä tehtyä tekemättömäksi ja mustaa valkoiseksi.
Kaiken negatiivisen te uskotte todeksi, mutta vähänkään positiivisen käännätte valheeksi.
Kun Tunkerosta EI NYT VAAN OLE POSITIIVISIA TOSIASIOITA!!! Kaikki julkisuus on negatiivista: valehtelu, ryyppääminen ja rellestäminen, huoraaminen, pummiminen, loisiminen, huono hygienia (haju) JANIINEDELLEEN...
Ei. Tunkki yrittää peitellä kaikkea negatiivista, ryyppäämistään, tappelujaan ja muita örvellyksiään. Selittää ummet ja lammet vaikka silminnäkijöitä on, jopa videokuvaa, poliisiraporttia ja oikeuden pöytäkirjaa.
Kerro yksikin positiivinen asia Tunkista, minkä näädät ovat kääntäneet valheeksi?
Kukahan sille muka olisi maksanut enää tänä vuonna?
joo ei kukaan maksa mitään.
kyllä varmaan kävi kaupaksi 20 kiloa ja 10 vuottas itten.
Nykyään Tunkero myy itseensä kilohinnalla..
Olisikohan tässä käynyt niin, että Johanna on katsonut yhden kerran liikaa elokuvan "Pretty Woman"?
Hei, elokuvat eivät ole totta! Joskus saattaa joku elokuva perustua tositapahtumiin, mutta "Pretty Woman" ei kuulu niihin.
5 euroa blow job, 10 euroa koko hoito, 20 euroa gang bang?
Olette oksettavia.
Eikö teille mikään riitä, nimettömät nettikiusaajat!
Juliakin joutui hautaan teidän takianne.
Onko se jotenkin hauskaa, että toisella menee huonosti?
Johannalle toivon kaikkea hyvää, kuten toivon kaikille ihmisille.
Pitäiskö täysin harhaisessa maailmassa elävää ihmistä vain taputella päähän?
Sanoa vaan jees jees, hyvin menee, jatka samalla tavalla?
Mun mielestä parempi kun edes yritetään herätellä tähän maailmaan, mutta Tunkki paasaa vaan uskonnosta ja glamourelämästä.
Ystävät tulee ja menee, kukaan ei kestä tuota ihmistä paitsi jotkut juoppokaverit, jotka itsekin elävät jossain ihmeen omassa glamourkuplassaan.
"Juliakin joutui hautaan teidän takianne", annas tulla perusteluja tuolle väitteelle, odotan innolla, tää pitää kuulla...
Nimimerkki "Johanna, älä välitä"
Juurihan sinä nimitit toisia (totuuden puhujia) oksettaviksi ja netikiusaajiksi. Syytit kirjoittajia myös kooman kuoleman aiheuttajiksi. Kooma oli sekäkäyttäjä ja hän kuoli sen takia.
Minusta ei ole hauskaa, jos jollakin menee huonosti. Totuuden puhumista en siltä kaihda.
Kaikki jutut Tukiaisista ovat paljastuneet tosiksi. Eli 100% pitänyt paikkansa. Positiivista tosta paskiaisesta on vaikea löytää.
Mikä olisi sopiva koko että ei olis juliankaan tarvinnut
kerjätä sitä pipua?Kerro koko niin kotiovelle tulee.Eihän se poika ole juliaa raiskannut vaikka kateuksissaan monessa ketjussa puhuu soopaa!
Hauskaa on kun Tunkilla menee huonosti. Julle nyt sattu heittää ketarat, kun se ei jaksanut enää tätä elämää.
Vitun hyvä on että aikuinen akka on täysi väpelö?Mun lapset on samanikäisiä ja en osta vaatteita enkä maksa vuokraa kun he sanovat että on massia itselläkin?Ole sinä oksettava kun et anna ihmisten kasvaa aikuiseksi?Onko sinulla omia lapsia ollenkaan?
Pääsevätkö huorat taivaaseen? Niin tämä aivonsa juonut pilleristi uskoo. Siellä se Juuliakin nyt bilettää - en tiedä maksaako hänen torttunsa yhäkin 2000 euroa.
fffs, sinä et tuolla ilkeydellä ainakaan pääse taivaaseen.
Jos se on oikea paratiisi, niin ehkä hitaasti liikkuva saa taivaassa Jeesuksen armosta jopa 3000 euroa yöltä. Tosin eipä se silloin kovin häävi paratiisi miehille ole. Taksiin ripuloivaa horotsua kolmella tonnilla, haloo!?
No tuo on tiedetty aina mutta kysymys onkin että kuka enää vanhan elähtäneen naisen huolii. En nyt tarkoita lähikapakoitten uroksia jolle kaikki hengittävässä tilassa kelpaa....
Niin millä ilkeydellä? Tunkki itse sanoo Julian olevan taivaassa ja hän itse on sanonut paljonko sisarensa torttu maksaa, joten mistä ilkeydestä minua syytät? Olen 100 kertaa rehellisempi kuin yksikään Tukiaisen akka.
On se nyt kumma juttu, että "näädät" jotka oli huolissaan Juliasta ja haukkuivat Tuksua huonosta huolehtimisesta ovat muka syyllisiä Julian kuolemaan!
"Näädät" haukkuivat Tuksua myös huonosta koirien hoidosta ja missäs nekin koirat nyt ovat? Poishan nekin otettiin, eli kyllä siinä koirienhoidossa vaan jotain mätää oli, ei niitä niin vain pois oteta. Ei varsinkaan Suomessa jossa on todella löyhä eläinsuojelu, tässä maassa ei todellakaan eläimiä ihan helpolla oteta omistajiltaan pois. Saati anneta eläintenpitokieltoa, joten taas on uudet koirat.
Mitä ihmeen "nettivihaa" se sellainen on, että ihmiset on huolissaan kaikesta Tuksun touhuista ja Tuksu itse osoittaa näätien kaikki huolet todellisiksi?
Jos et itse ole vaivautunut ottamaan asioista selvää, niin älä tuu tänne länkyttään, sullon netti siinä, ala itse selvittämään asioita, alkaa kummasti mieli muuttua kun kaivelet tietoja tästä rinsessasta..
Pojat hupailivat ja laittoivat Tukiaiselle netin kautta pikkujoulu tarjouksen. Alussa asiallista kyselyä mitä siihen sisältyy ja kun Johannalla rahankiilto kasvoi suureksi alettiin lupailla vaikka mitä. Lopuksi heepot kysyivät Jullea mukaan. Se sopii kuulemma lisähinnasta. Loppu paukku oli se kun kysyivät saako Jullea laittaa B:rappuun niin kysymättä Jullelta mitään Johanna myi senkin palvelun pojille. Erikoista oli se että Jullen aikana rahoja ei saanut näyttää vaan ne piti antaa suoraan johannalle. Eli oma sisko myi Juliaa ämpärihuoraksi jota sai panna mihin lystää ilman Julian suostumusta. Mutta tämä oli pelkkä vedätys ja keikkaa ei koskaan tullut mutta tästä näki mitä tämä kristillinen ihminen oikeasti on. Tämä keskustelu löytyy netistä.
ne jeesuksen rakkaat ei välitä vittuakaan kenestäkään ei edes siskosta joten tuo ulina äipältä ja tuhnulta on todella rahan kalastelua ja mamma tuksu on töissä niin miksi hän alentuu valehtelemaan omista lapsistaan?
Jos tuo pitää paikkansa, niin sisko antoi luvan raiskata siskoaan ja olisi käärinyt vielä rahat siitä? Millanen ihminen myy pikkusiskoaan ilman pikkusiskon lupaa?
Pyörii netissä sekin keskustelu.....
Muistan lukeneeni kans samanlaisen jutun oli naamioitu ulkomaalaisiksi liikemiehiksi, jos siis sama keskustelu
Voi googlellakin vielä löytyä.
http://m.naurunappula.com/578105/suhdetoimintaneuvottelu-tiistaina.png
Olisiko ollut tämä myyntipuhe???
Huorat ei pääse taivaaseen varsinkaan nämä jollaksen poskeenottajat.
5€työntö ja 5€veto vittuun ta pyllyyn satasella saa nussia 15minsaa .250€ tunnin .johannalla on laatuvittu ja tummeliperse siihen vaan kyrpää upottamaan.vinkkupullolla saa suihinoton
Tosivanhat vosut elelevät neljän tonnin vuosituloilla. Katselin alkuviikosta verohallinnon tietoja.
Pimeästä työstä ei varsinaisesti kerry eläkettä.
Tuossa se tuotiin julki jo parin vuoden takaa, faktojen kera.
http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2012/09/lihatiski-salaattipedilla.html
Älä hemmetti talonmies joka paikkaan tota blogias tarjoo. Saati sitä niin autenttista salaattipetiä! Ällöä....
Tuksu sopii hyvin kuvaukseen "väärä profeetta"
http://en.wikipedia.org/wiki/Whore_of_Babylon
Tuksu osaa kääntää asian ympäriämpäri ja lesbot ja homot on hänen ystäviä silloin kun heillä on paksulle tarjota VIINIÄ?Mitähän se taivasukko sanoo rapajuopoista?Muistaako kuvatus missä lukee minkä teet näille pienimmille niin teet minulle?Oli veto kauhea kun jätettiin koiralauma ja kuoleva sisko ja ryyppäämään ja nyt ei kukaan sinua sääli!
Jess Johanna kun luet sitä raamattua niin eikös ole näin että kunnioita isääsi ja äitiäsi että menestyisit ja kauan eläsit maanpäällä!
Tutkikaapa itse Raamattua, kyllä kaikki huorintekijät, juomarit, ryövärit ja muut syntiset pääsevät Taivaaseen, kun ovat tehneet PARANNUKSEN ja LUOPUNEET synnistä.
Joo se on hemmetin hienoa, että ihan kamalat murhaajat/pedarit/raiskaajat/huorat/väkivaltaiset alkoholistit sun muut pääsevät kaikki taivaaseen vain anomalla armoa joltain herranpierulta.
Sit tällaset mun kaltaiset "luuserit", jotka vaan elelee ateisteina mutta kunnollisina, tunnollisina ja raittiina muita kunnioittavina yksilöinä yksin, tekee koko elämänsä töitä ilman mitään pettämisiä/haureuksia/huorissakäymisiä ja hitusvinkulan näkemistäkään joudutaan helvettiin vain koska ei nuoleskella jonkun jumalallisen Herran persettä?
Sanonpahan vaan, että vittuun kaikki uskonnot!!!
Niin mutta missä tunkki markkinoi että saa maksavia asiakkaita ?????
Hymyssä tunkki markkinoi reva auki.eikun kahdeksalla kympillä lykkimään laatupersettä
Tunkilla on yli 41 000 euroa ulosotossa, pakko on jollain konstilla hankkia rahaa glamourelämään.
Oho, tällainenkin sivusto, mielenkiintoinen siinä mielessä, että on joku taruolento, todennäköisesti. Tuskin kysymys on mistään oikeasta henkilöstä, koska ei kai kenelläkään voi olla asiat sillä mallilla ettei ole omaa elämää. Toisaalta Tunkki, tuksu voi ollakin oikea henkilö? Ansaitsee julkisuudella ja henkilöpalvonnalla jota tämä saitti on täynnä, nerokasta:) Millään en muuten jaksa uskoa, että näin monella kirjoittajalla ei olisi omaa elämää. Tietysti jokainen kirjoittaja saa palvoa ketä haluaa, vaikka tätä kuvitteellista tuksua.
Ai ai sentään mikä myönnytys ja sinulta valui suusta kuola varmaankin juuri sillä hetkellä :P :P :P
Tuksu on rehellinen kun myöntää. Mara ei myönnä.
Eikös se mennyt niin että ostaminen ja myyminen on sallittua mutta sutetöörit ei? Eli tuksu voi myydä itseään, mutta siskon myyminen on rikos.
Sen nuoremman huoran turnauskunnossa oli puutteita. Vei Tuksulta tienaamismahdollisuuden, mokoma.
Ostakee ostakee hyvvee ex-savolaista vittua kahdeksankymppiä laaki.sisältää imutuksen kullille ja persepanon.saa imeä myös siliķonitissiä
Lähtee siis alle euron per kilo :D
Kun tapasin tulevan vaimoni, tarjosin hänelle päivällisen ja illallisen. Annoin hänelle hienot korvakorut käytiin oopperassa. Sen jälkeen sain pimppiä. Kaippa aviovaimoni oli prostituoitu.
Oli vai ole, nimimerkki "Nyt naimisissa"?
Oletko mielestäsi nyt sitten naimisissa huoran kanssa?
Itse seurustelin monta kuukautta miehen kanssa, joka oli juuri ostanut vanhan kunnostettavan omakotitalon ja sitten joutuikin työttömäksi.
Hänelle tuli vesi taloon, muttei ollut toimivaa suihkutilaa, joten hän peseytyi uimahallissa ja pesetti pyykkinsä äitinsä luona.
Mun kanssani seurustellessa sai pestä itsensä ja pyykkinsä mun luonani ilman maksua, joten oli oikea mieshuora ilmeisesti sun logiikallas?
Myös kaikki ravintolakäynnit jne minä maksoin.
Muuta vaihtoehtoa ei ollut kun minä olin se tienaava ja toinen työtön asuntovelkainen.
Hän kyllä herttaisesti autteli minua pihatöissä, mutta eihän SE nyt herranen aika mitään merkitse, kuten ei naisten kohdallakaan kodin siivoamisten auttelut, eikös vaan?
Kalliiksihan se lyhyt suhde rahallisesti mulle kävi, mutta kun ei vaan luonteet natsannut yhteen niin se siitä, olen kuitenkin taas yhtä suhdekokemusta rikkaampi.
Mutta kun kyseessä oli mies, niin ei saa huoran leimaa.
Nainen olisi haukuttu huoraksi siinä kohtaa ja oltu niin marttyyrinä, että voi miten meitä miehiä aina vedätetään kauniilla räpsysilmillä ja uhkeilla uumilla.
Eli et saa toosaa muuta kuin lahjomalla akkaasi. Ammu pelle reikä päähäsi.
Mitä palveluita Tuksulla on? Onko anaalipanot ja kulta suihkut molemmin puolin? Entä kunnon piiskaus ja muut domina hommat? Kaviaarit myös ja sähköshokki? Olisi kiva lahja miehelle jouluksi jos olisi jotain erikoisempaa mistä mies haaveilee mutta minä en tahdo antaa.
Luuletko että jaksaa nähdä noin paljon vaivaa?
Sehän kuulostaa oikealta työltä..
Ihana lahja miehelle. Kirjekuoressa 60 € ja kortti jossa kehoitetaan viettämään yö Tuksun kanssa.
On se hyvä että kansalaisilla on mahdollisuus ilman nimiä päästää aivoista näppäimistöllä samaa tavaraa mitä pers...stä tulee pönttöön. Saa purkaa toisen kustannuksella itseään ja pahaa oloaan.
Kun lukee tätäkin viestiketjua, niin ei uskoisi että asutaan ns. hyvinvointivaltiossa missä kaikkien pitäisi olla järjissään olevia ja fiksuja ihmisiä. No toisaalta, pultsareita ja "hullujakin" tarvitaan, että ns. normi ihmiset tuntevat itsensä paremmaksi ihmiseksi.
Mikään hyvinvointivaltio maailmassa ei takaa, että "kaikki ovat fiksuja, terveitä ja järjissään". Fiksumpi kyllä ymmärtäisi tämän sanomattakin.
Älkää ostako Seiskaa niin ette tue ihmiskaupan uhreja...
Joku vuosi sitten kunnon joukkopanolla kesämökillä oiken urakalla kolme vuorokautta makso vain pari tonnia viinat kaljat.
tilasi sen leville. Lennot,viinat ja tunkille käsilaukkuun paritonttua. Kukaan ei suostunut edes kepillä koittamaan ja tunkero suuttui kun kukaan ei pannut sitä. Sällit osti apinan viihdyttämään seuruetta.
Pe 14.11. Tuksu matkasi laivalla Tukholmaan jonkin sortin escort-keikalle, jälleen. Sitten Sunnuntai-iltana 16.11. hän meni tapaamaan "Marilyn Monroesta tykkäävää" deittiään, mutta jotain kummaa tapahtui.
Oliko Tuksu lähettänyt kymmenen vuoden takaisen kuvan itsestään, ja deitti tuiskahtanut persiilleen Tuksun nykyhabituksen nähtyään, ja sitten deitti lähtenyt karkuun? Vai mitä tapahtui?
Niin tai näin, ostoseksistä sopineille oli tullut pettymystä jommankumman tasosta. Tuksu tietty avautui ekana Facebookiin tapahtuneesta. Tässä tuo FB-ketju aikajärjestyksessä (vanhin ensi, aamuyöllä 17.11.14):
Tuksu: ”Nyt voin tunnustaa kaikille: olen biseksuaali, siksi mulla on niin paljon homoja kavereinani. Itseasiassa olen täysin kypsä miehiin, joten älkää edes otatko muhun enää mitään yhteyttä! Kiitos ja adios mulkut!”
Tuksu: ”Homot ja lesbot ovat tervetulleita nukkumaan sänkyyni, eivät muut.
Kiitos, äskeinen treffi oli liikaa.
Se oli ns.date-rape, tää tästä vielä puuttui!!!!!
En halua yhtäkään miestä elämääni!!!!”
Olli xxxx: ”Vetovoima on vetovoimaa tykkää sitten kenestä tahansa sukupuolista välittämättä... koskaan ei voi elämässä tietää mitä tunteita elämä heittää eteen je ketä kohtaan.”
Tuksu: ”Joo no raiskaus on raiskaus!!!!!
Lähden vit-tuun tästä maasta ja äkkiä!!!
Nukun mielummin vaikka mopsini kans loppuelämäni!”
Olli xxxx: ”tietenkin.. raiskaus on RIKOS! siitä pitää tehdä aina rikosilmoitus.”
Tuksu: ”No täällä Tukholmassa pelaa näemmä eri säännöt!
Ihan vi-tun hullu 50-v äijä jonka äsken tapasin!!!!”
Mitähän se deitti oikeastaan odotti? Marilynkin olisi nyt 88-vuotias, joten ei Tunkki sen vanhemmalta näytä. Ja osaa kuulema kaikki asennot ja huohotuksetkin.
Seiska 17.11.14:
”Johanna Tukiaisen huolestuttava väite: Minut raiskattiin treffeillä
Kohublondi Johanna Tukiainen julkaisi viime yönä huolestuttavia Facebook-päivityksiä viime viikonlopun Tukholman-matkastaan.
”Nyt voin tunnustaa kaikille: olen biseksuaali, siksi mulla on niin paljon homoja kavereinani. Itseasiassa olen täysin kypsä miehiin, joten älkää edes otatko muhun enää mitään yhteyttä! Kiitos ja adios mulkut!”
Päivityksen kommentoinnissa Johanna kertoo, että häntä on käytetty seksuaalisesti hyväksi.
”Homot ja lesbot ovat tervetulleita nukkumaan sänkyyni, eivät muut. Kiitos, äskeinen treffi oli liikaa. Se oli ns.date-rape, tää tästä vielä puuttui!!!!! En halua yhtäkään miestä elämääni!!!!”
”Joo no raiskaus on raiskaus!!!!! Lähden v*****n tästä maasta ja äkkiä!!! Nukun mielummin vaikka mopsini kans loppuelämäni!”
Kommentit herättävät huolta, ja Johannan tuorein päivitys synnyttää vain lisää kysymyksiä. Tänään iltapäivällä Johanna ilmoitti nimittäin menneensä naimisiin.”
Kuva: http://www.seiska.fi/images/upload/cms/files/admin/johannatukiainen625.jpg
Artikkeli: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiaisen-huolestuttava-vaite-Minut-raiskattiin-treffeilla/1058716
Sukupuoliakti ehkä hoidettiin, mutta maksun kanssa meni sukset ristiin ja ”heureka!”, Tunkki käänsi asian näin: minut raiskattiin, kun en saanut rahhoo, ja talouskin on nyt tässä hiukka kireällä.
Mitähän mieltä Tuksun äityli olisi tästä rikkaasta ja fiksusta juristista ja Juksun deiteistä? Että julistaa itse tienanneensa rahaa myymällä itseään? Sellaisia poikakavereita meidän tyttelillä.
On se kummaa, kun karismaattisia miehiä ei ilmaannu Oman maan naisellemme.
Suomen fem. Turhapuro se on :)
Millaset o taksat? Saako velaks? Hoittaako Tuksu ehkäisyn? En toivo aborttia...
Järkyttävä palsta! Ovatko suomalaiset todella näin häijyä kansaa?
Tupsukka Kutiaisen väite 19.11.14:
"Ruotsalainen treffini raiskasi mut, tämä riitti, suljen nyt ruotsalaiset treffisivut.
Äitini kieltää puhumasta asiasta. Äitini kieltää tekemästä rikosilmoitusta.
Kuten kielsi isästäni joka kuristi mua. Joten olen hiljaa."
Huo-ra. Mitään ei osaa tehdä oikein. Jonnin joutava luuseri.
Ap, joo ja arvaapa miksi? Koska lehden levikki nousee, kun sunlaiset kusipäät ostaa sitä tommosten roskajuttujen takia.
Ikinä en ole seiskaa ostanut ja en osta, taidat olla johkun kaveri kun osaat kusipää sanankin kirjoittaa. Mene nyt sinne vuokrakoppiisi kyykkyyn imemään pillillä sitä skeidakiljua kun ei ole varaa ostaa kaupanjuomia ja poraa vaikka reikä siihen paskapäähäsi.
Ajatella, että entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) sai pakit!
Ilmeisesti ei sitä nyt kaikenlaisia ihmisiä kevytkenkäisetkään huoli - joku taso sentään pitää olla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kanervan–Tukiaisen_tekstiviestikohu
Nyt Ilkka Kanerva (kok) saa palkkaa EU-toimesta. Kyllä on siis Suomen "parhaat kyvyt" eu:n palveluksessa ja jälkikin on sen mukaista: maa on historiansa pahimmassa lamassa:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/11/17/tanskalaisanalyytikko-suomen-lama-jo-historian-pahin/201415977/12
Kansanedustaja Ilkka Kanerva on yksi Suomen parhaista ja kokeneimmista poliitikoista. Hän joutui varomattomuuttaan ja vahingossa Tukiaisen juonittelun kohteeksi. Sellainen ei kuitenkaan Kanervaa liiemmin haitannut, ja hänen taitonsa ja osaamisensa ovat täyttä rautaa.
Esimerkiksi, Kanerva nimitettiin heinäkuussa 2014 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) yleiskokouksen presidentiksi.
Tuksun laivamatka Tukholmaan viime viikonloppuna oli PROSTITUUTIOKEIKKA, joka oli naamioitu "poikaystäväjuristin" tapaamiseksi. Palstan eräässä toisessa ketjussa nimimerkki "valheen jäljet.." ansiokkaasti sivalteli Tuksun keikan halki, poikki ja pinoon, kas näin:
"Tunkio ihmettelee miksei edes oma perhe tue häntä tässä grande katastrofissa...
Well, Tuksu (luet tätä ketjua kuitenkin). Asiahan menee niin, että itse lähdit tapaamaan tuiki tuntematonta 50v miestä ruåtsalaisen treffi-ilmopalstan kautta...(itse uhosit NYT poistavasi OMAN ilmosi sieltä).
Piti mennä huippuromanttiselle päivälliselle huippuhienoon ravintolaan.
Mistä löysit itsesi? Sen yhden ja ainoan valokuvan perusteella (kuvassa Marilyn Monroen juliste) olet mennyt suoraan "deittisi" asuntoon...
Mitä oletit siellä tehtävän?
Karismaattinen herrasmies olisi varmaankin vähintään sopinut tapaamisen "ihmisten ilmoille" ja lähettänyt taxin (ruåtsiksi) noutamaan "koti"oveltasi.
Mutta ei...Sinä painuit suoraan "deitin" upeaan M. M.:n julkulla varustettuun kämppään KOSKA olitte tehneet "kaupat"...
Joko myytävä tavara ei vastannut kuvausta (ikivanha fotoshopattu kuva) tai "deitti" polkaisi hinnan minimiin...
SIKSI äitisi "estää" sua tekemästä rikosilmoa, KOSKA tietää sun jauhavan silkkaa P*SKAA!!!!!
Kun kerran olet karismaattisen "deitin" asunnolla ollut, tiedät myöskin asunnon sijainnin ja henkilön, joka sinut raiskasi
Jo se, ettet hakeutunut VÄLITTÖMÄSTI sairaalaan (ruåtsin kielihän ei ole kohdallasi esteenä) ja poliisin pakeille kertoo sen, että VALEHTELET!
Sen sijaan sinä alat postailla valheitasi faseen......
Jos tällainen raiskaaja juoksee vapaalla jalalla siellä Ruåtsisessa, niin tulee sinun toimia OIKEIN ja tehdä se rikosilmoitus :D
Onhan Suomessa Haartamanin sairaalassa KAKSI lääkäriä todennut, että sinut on raiskattu, koska sinulla on naarmuja reisissä :D...
Missään nimessä ne eivät voi olla lähtöisin siitä, että Vikingillä takaisin tulo matkallasi olit niin kaatokännissä, että vietit yösi laivan putkassa???
Muista, Tunkio, että täällä JOKU voi lähettää nämä postauksesi eteen päin sinne Ruåtsinmaalle ja joudut vastaamaan huutoosi!
Tässä syy, miksi EDES perheesi ei välitä ja Jasminaekin vain sietää sua, kun olette sisaruksia...."
Rahhoo ASAP!!1!
Ei varmaan menynnyt ruotsissa sentakia lääkäriin, koska ei olisi löydetty sitä vierasta dna:ta sieltä tavarasta? Myöhemmin on helppo väittää pesseensä kaiken pois, sekä raapia lisää todistusaineistoa?Varmaan tuossa kävi niin, että mitää kauppoja ei syntynyt saatikka, että olis jotain kihloja tai naimisiin päässyt? Ehkä hän siitä haaveili niin suuresti, että pettymys olikin sitten niin valtava?
Eikö hälle vois joku ostaa kokovartalopeilin, jotta hän voisi verrata marilynin kuvia ja omaa kuvaansa ihan siinä peilin edessä?
Täytyy kirjoittaa vastine tähän "huoraketjuun", koska edellinen vastineeni meni bittiavaruuteen (koko ketju poistettiin). Kerroin siinä olleeni huorien puolestapuhaja. Se viesti johon vastasin oli, että huh, huh ja hitosti paheksuntaa kirjoitustani kohtaan, kun kehtaan sanoa noin.
Mitä pahaa siinä on, että joku myy tavaraansa? Jos tavara on hyvää ja kysyntää riittää, niin kait sitä saa myydä, jos kerta kantti kestää raskaan ammatin varjopuoletkin.
Tässä taannoin kukkahattutädit yrittivät saada Suomeen lakia, että huoraaminen tehtäisi lailla laittomaksi. Varmaankin niillä eukoilla oli pelko perseessä, että niiden omat ukot käyttää noita palveluita. Totuus on se, että niin pitkään, kun miehillä on munat, naisilla haluttu värkki ja hormoonit hyrrää, niin maailman vanhinta ammattia ei voida "kitkeä" millään lakipykälillä. Luonto se on joka tikanpojankin puuhun vetää.
Jos huoraaminen kiellettäisi lailla, niin silloin mentäisi ojasta allikkoon. Toiminta menisi ns. maan alle. Nämä horatsut joutuisivat kestämään kaikkia kaameuksia. He eivät voisi viranomaisille kertoa mm. raiskauksista, parittamisesta, pahoinpitelyistä, pakottamisista yms. yms., syystä, että he saisivat itse syytteen ja hetettäisi putkaan, jos kertoisivat. Parittajan olisi helppo hallita heitä "viranomaispelolla" ja pistää tekemään kaikkea paskaa.
Mikään viranomaistaho ei pystyis lakia valvomaan, joten on aivan idioottimaista tehdä sellainen laki, mitä ei pystyttäisi valvomaan. Joten oikeesti huoraamisen vastustajat ottakaa se pää perseestänne pois ja ajatelkaa maalaisjärjellä.
vai niin
Sehän on laillista myydä omaa tawaraansa. Mutta Tuksu itse tunnusti myyneensä JA pimittäneensä niin ansaitsemansa rahat verottajalta! Siispä Tunkki tunnusti syyllistyvänsä rikolliseen toimintaan. Toivottavasti tuo ei mene verottajalta ohi!
Tawaraa voi myydä, ostaminen taitaa olla jonkin sortin rikos. Lisäksi mainitsemasi prostituuttatulojen pimittäminen verottajalta täyttää laiminlyönnin/ rikoksen tunnusmerkistön.
Tavaraasa saa myydä ja ostaakin sitä saa eräin poikkeuksin. Mm. parittaminen (sutenööritoiminta) on Suomessa kielletty, samoin on ihmiskaupan uhreilta ja alaikäisiltä tai muuten vajaavaltaisilta sexin ostaminen on kriminalisoitu.
Kommenttisi ...;
"Lisäksi mainitsemasi prostituuttatulojen pimittäminen verottajalta täyttää laiminlyönnin/ rikoksen tunnusmerkistön."
... ei liity mitenkään asiaan. Kaikista "sivutuloistakin" pitää maksaa veroa. Jos joku tekee raksalla kuutamokeikkaa ja ei hoida verojaan, niin onko sun mielestä rakasahommatkin kiellettävä?
Raili taas niin tietäväisenä vaikka ei edes ymmärrä kirjoitusta johon vastaa.
Voisitko perustella väittämäsi; "Raili taas niin tietäväisenä vaikka ei edes ymmärrä kirjoitusta johon vastaa."?
Huoraaminen voi olla yritystoimintaa siinä, kuin muukin "hyväksyttävä" yritystoiminta.
Johanna Tukiaisen kohdalla kaikki ole sitä, miltä näyttää, vaan pahempaa!
Ja kuppikoko oli?
Arvioipa tästä; Ariel-tukkainen näyttävän näköinen kaunotar otti tyylillä shampanjaa huhtikuun 2014 alussa:
http://aijaa.com/QSGqZ6
Tunkki on laivavosu; nyt signaalia TallinkSiljan johdolle siitä, miten hän käyttää laivayhtiön aluksia omassa prostituuttabisneksessään hyödyksi ja normimatkustajien kauhuksi. Tunkki 21.11. klo 3 (7L):
"Oh yeah! :) my new lover! :) He is so HOT isn't he??? !!!! :)"
Kuva: http://aijaa.com/zuGEnR
Tunkki jatkoi: ”Hot hot again! ;) Suomi kundi rulaa joka on käynyt armeijan ja on muutenkin kovempi tyyppi kuin monet ruotsalaiset raukkikset!!! :)”
Kuva liikaa nauttineista laivakyyhkyistä: http://aijaa.com/0SV6nI
Miten sellainen voi olla huora jos ei saa ilmankaan? Vähän väliä ulvoo tiedotusvälineissä miespulaansa?
Saahan sitä muistella menneitä, mutta taitaa olla kauppa kiinni?
Kommentissasi on pointtia... Ehkä syy puutteeseen on siinä, että media antaa aina niin väärän kuvan Saint Johannasta?
Tuksu avautuu vuonna 2014:
“I didn´t want to work out but I needed money, so I started doing this part time and before I know it, a couple of years later I´m still here in Finland doing it full time.”
Syksyn 2014 Nallekarhu-keikkoja:
* Su 21.9. – ke 24.9. Tuksun yksityiskeikka isokokoisen Nallekarhun luona susirajalla (Nurmeksessa). Nalle syötti ja *piip-piippasi* muutaman päivän ja yön.
* To 16.10. Tuksu: ”Some bear stole me to his cabin. Eikä tämän näköinen nainen todellakaan ole yksin iltojaan.” Tuksu tuon uuden random-Nallekarhunsa suihkussa: http://aijaa.com/2r159b
* Su 19.10. – ma 20.10. Lokkeilua Turussa (mm. Hamburger Börsissä).
* La 1.11. Pyhäinpäivänä: http://aijaa.com/MPx1FA Glamourtähtemme meni viikonlopun viettoon Nallekarhujen mökille. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan nallet harjoittivat joukkopanoa.
* Pe 14.11. – ti 18.11. Tuksun laivamatka ja keikka Tukholmaan epäonnistui, koska ruotsalainen ”Björn” ei ymmärtänyt Tuksun tarjoaman tavaran päälle vaan totesi sen epäkurantiksi ja kääntyi samantien kannoillaan.
Kevään 2015 Nallekarhu-keikkoja:
* Su 29.3. klo 21:59 Tukiainen kirjoitti Facessa:
"Olen Kaarinassa ja huomenna Turussa: ilmoitelkaa jos haluaisitte tavata mut tms. jotain kivaa olisi mielessa! :) otan yksityiskeikkaa vastaan myos."
Maanantai-tiistaiyönä Tunkki oli Sokos Hotelli Hamburger Börsissä.
Mediaväki on ollut hyvin kärryillä Tukiaisen toiminnan luonteesta; näin MTV 6.4.09:
”Miksi käytät Isabella-salanimeä, Johanna Tukiainen?
… Oliko sinulla joskus samalla Isabella-nimellä ilmoitus Sihteeriopisto.net-aikuisviihdesivustolla?
– No se oli tosiaan aikoja sitten, kun vielä tein private show -tyyppisiä keikkoja. Nythän olen lopettanut ne kokonaan. En ole aikoihin käyttänyt tätä numeroa, mutta nyt toinen liittymäni suljettiin maksamattomien laskujen vuoksi. Oli siis pakko ottaa vanha liittymä käyttöön. Pitääkin muistaa vaihtaa se vastaajaviesti, Johanna kertoo.”
Koko artikkeli: http://www.mtv.fi/viihde/muut/artikkeli/miksi-kaytat-isabella-salanimea-johanna-tukiainen/2996936
Media antaa aina niin väärän kuvan Saint Johannasta.
Lisää vaan nappia ja shamppanjaa, Aasccs. Aaaoua! Solrf!!!!!!!!!!!!!!!!
Tuksu olisi paremman näköinen hieman hillitymmin meikattuna.
Mutta hahmo ei silloin olisi enää Tuksu!
Sama pätee sinuun.
Edessänikö on loputon tuska helvetin liekkimeressä...
Näätäturkit tulessa!1!!
Kyllä ainakin rahapulassa olevan Johanna Tukiaisen prostituutio pitäisi olla sallittua.
Nimimerkki Puoskari kertoili hymy-näätien palstalla 2.4.15:
”Mä olen jotenkin surullinen ja säälin Johannaa. En tunne häntä henkilökohtaisesti, mutta olen törmäillyt vuosien aikana useampaan kertaan.
Joskus 3-4 vuotta sitten Johanna yritti tarjoilla itseään 250 euron hintaan (safkat olisi pitänyt maksaa), nykyään Johannan saa yöksi kuudella kympillä. Se on musta jotenkin tosi surullista.
Oikeastaan se on syy miksi en täällä enää viihdy. Vähän kuin sylkisi vammaisen päälle. Ei sillä että ketään palstalla kirjoittajista tuomitsisin, olisin itsekin täällä jos en olisi omin silmin nähnyt missä kunnossa se nykyään on.Se varmaan ottaisi vitosesta suihin puistopultsarilta. Elämäntarkoitus on alkoholi.”
Yksityiskeikkaa laivalla huhtikuussa 2015: http://aijaa.com/XSzshu
”Yhden yön panoja ei lasketa” http://aijaa.com/D2CSnP (2.4.15)
Privaattikeikoista ei mene veroja. Rahat käteisenä suoraan meikkilaukkuun - ja silllä hyvä.
Myöskään ulosottoviranomainen ei pääse rahoihin käsiksi; ts. ei pysty hoitamaan tehtäväänsä velkojien aseman turvaamisessa. Tähän olisi saatava joki roti.
no kyllä pitää olla miehen epätoivonen että tunkilta persettä ostaa...miehenä vetäisin kyllä ennemmin käteeni..
Pitää muistaa, että ihmisillä on erilaisia perversioita. :)
Tunkin parittaja Kallion Vaasankadulta oli Armi "Mamacita" Mattila. Hän on työkseen pyörittänyt Polttarishop-nimistä yritystä ja välittänyt myös striptease-taiteilijoita. Artikkeli: http://www.mtv.fi/viihde/muut/artikkeli/johanna-tukiainen-tyopaikallaan-taalla-strippaan-satunnaisesti-katso-kuvat/2971334
Miksi yhteistyö loppui?
Miksi se pyörii koko ajan homojen kanssa? Vetääkö ne sitä kakkoseen Albertilla oikein urakalla?
“My FRIENDS!!!!! Olli Loukola, Pekka Ritola ja Joel Tokoi.....!!! http://aijaa.com/SOokwF (Fb 25.4. illalla)
“I have a lot of guys all around...,!!! :) rakastan näitä miehiä, Pekka Ritola ja Joel Tokoi!!!! PUS!!!! They are my friends but they are gays. I. Am straight http://aijaa.com/g6D01y ” (Fb 25.4. illalla)
”Kolmenkimppaa.......!!! ;) http://aijaa.com/2MkXvs " (7L, 7.5.)
Paljonko oli tuntitaksa?
Kertokaas mulle oikeesti, että miten se teidän römpsäänne kuluttaa, jos Johanna pistää kaupan omaansa?
Ei kulutakaan ja oma on römpsämme. Mutta tämä on julkkisjuorupalsta ja Tuksu tuottaa kiitettävästi keskustelumateriaalia kun hän ahkerasti postailee juttujansa yöt läpeensä kaiken kansan nähtäville.
Ei oikeastaan kenenkään persekauppa toisille kuulu, mutta Tuksu roikkuu julkisuudessa väkisin.Prostituutiota ei pidetä hyväksyttävänä ja niinpä monet prostituoidut pitävät matalaa profiilia eivätkä kuuluta touhujansa kaikelle kansalle.
Totta turiset ainakin osittain. Ei sitä passaa julkisesti myöntää, jos haluaa maksavia asiakaita. Monet maksavat asiakkaat vaativat luottamusta ja se lähtee siitä, että asioista ei puhuta julkisesti.
Kuuntelin joskus muutama vuosi sitten erästä radio-ohjelmaa yöllä ajesaani (olikohan YLE:n Radio-Suomi?). Siinä eräs prostituoitu kertoi laittaneensa toiminimen pystyyn. Hän kertoi reilusti, että maksa verot yms. lakisääteiset maksut ja lisäksi käy säännöllisesti lääkrärissä ja esittää asiakkaalleen aina tuoreen lääkärintodistuksen terveydestään. Lisäksi hän kertoi antavansa kuitin palveluistaan asiakkaalle. Toki jäin miettimään, että selviääkö kortilla maksaessa asiakkaan nimi kirjanpitäjälle/verottajalle verottajan niin halutessa.
Varmaankin tuollainen on hyvä myyntivaltti ja tieto kulkee puskien kautta ja tuo hyvin maksavia asiakkaita "firmaan". Tuossa olisi paljon opittavaa monelle alan "naiselle/miehelle".
Tohon jätkä pekka Alhon hullu runkaru homo kaisa Mäkinen juoppo akka Tommi mäkinen ja Yliaho kaihin Myyrmäki hus Labrada tappo
Gråsten Mikan puli ukko kaisa merkillinen tappo merja Kyllönen on vuoden Osmo Soininvaaran pääministerinä raiskava homo Kaisa mäkäräinen Tommi Taberman puli ukko Heikkilä ESA kukkone karita
Fbin raiskava kukkonen Kari Megane mikä Kinnunen mikä Salon tappo
Kinnusen mikan paska huorana arpi näköisenä väljästi juppi paskarti pyli ukko Taunon tupakka oy Jokelan sarja muroin raiskava valter konone Tenhunen imelä
Yliaho Poliisia keskustelu raiskava Järvenpää puli ukko kaisa merkillinen tappo merja karvonen ESA erjonen merja kärkinen Janina frynä mustalaisia raiskava matkiva hullu Tolonen Mikan pyli
Mercela isömetsönen paska läski per se ämmänsä raiskava varasteleva Teboil Hämäläisen raiska pymi akka valter Könönen hintti jussina juppi paska kannipalima raiskava matkiva pyli ämmä älykoti työtön asinotonta matkiva sarja mika Könönen Matti kunnari matti Kimmo Kinnunen soul Espanja
Siinä sitä onkin ollut älykäs kirjoittaja asialla klo 04 aikoihin yöllä ja vielä monen viestin voimin.