Miksi aina nainen mielletään pihtaavaksi osapuoleksi suhteessa? Meillä se menee ainakin täysin toisin päin. Olen naispuolinen ja haluaisin seksiä todellakin useammin, kuin mieheni. Usein kun vihjaien tai kysyn jopa suoraan, saan kieltävän vastauksen. "Ei tänään, kello on jo paljon" ja niin edelleen. TIEDÄN, että kyseessä ei ole mikään pettämisvyyhti, koska joku sen tähän varmasti mainitsee. Tiedän myös sen, että edellisissä suhteissaan, mies ei ole tottunut hellyyden osoituksiin, seksiin yms. Luulen, että hänen miehisiä avujaan on jopa loukattu joskus. Itse en taas ole todellakaan tottunut näin vähään seksiin tai harvinaisiin hellyyden osoituksiin. Välillä tuntuu, että sinkku aikoinanikin sain enemmän seksiä, kuin nyt, vakituisessa parisuhteessa. Olemme kuitenkin olleet yhdessä jo melkein 4 vuotta. Mitä voin oikeasti enään tehdä, en voi pakottaakaan kumppaniani kanssakäymisiin. Rakastan häntä silti, ja hän rakastaa minua. Saatamme harrastaa seksiä joskus kerran kuussa ja joskus jopa harvemminkin. Toisaalta taas joskus vähän useammin. Olen vain niin lopen uupunut saamaan "rukkaset" omalta mieheltäni harvase kerta.
Miksi suhteessa aina naista pidetään pihtarina?
piitsi77
1
196
Vastaukset
Täällä olis sulle salaista seuraa, jos kiinnostaa tumma komistus. Saisit vähän piristystä suhteeseesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634006Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1261544
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361495