Omena pitää hautausurakoitsijan lähellä

Uusin Tiede-lehti kirjoitti hienon jutun kasvien ihmeellisestä maailmasta.

Se kannattaa jokaisen kreationistin ja sellaisen, joka uskoo jonkin jumalan tänne kaiken taikoneen, lukea ajatuksen kanssa.

http://www.tiede.fi/lehtiarkisto/2014/11

Kasvi pistää, puree ja tappaa kertoo kasvien kiehtovasta maailmasta ja jälleen kerran olemme siinä tilanteessa, että ilman evoluutiota koko jutussa ja luonnon tosiasioissa ei olisi mitään järkeä.

Luonnossa ei todellakaan ole ihmiselle juuri mitään syötävää, vaan suurin osa kasvikunnan antimista on jostain syystä meille täysin syömäkelvotona, sillä kasvikaan ei halua tulla syödyksi.

Ihminen on onnistunut kymmenia tuhansia vuosia kestäneen jalostustyön ansiosta tekemään pienestä osasta kasvikuntaa itselleen kelpoa ravintoa, mutta ilman tätä jalostusta olisimme hätää kärsimässä.

Enne jalostuksen aloittamista kasvit olivat joko liian myrkyllisiä tai sitten niissä ei ollut ollenkaan syötävää.

Suurin osa hedelmistäkin sisältää syötävää juuri ihmisen jalostuksen ansiosta ja alunperin hedelmät olivat vain syömäkelvotonta hedelmän kiveä, jotka hedelmä tietenkin tarvitsi lisääntymiseen. Banaani on tästä hyvä esimerkki, sillä villi banaani on täysin syömäkelvoton, vain pelkkää kivikovaa siementä koko sisus täynnä ja ihminen jalosti siitä sitten syötävän ilman yhdenkään jumalan neuvoja.

http://www.youramazingpictures.com/2014/03/this-is-what-a-wild-banana-looks-like/

Joten jos jätämme evoluution pois laskuista ja jokin jumala on luonut sellaiseksi kuin se tänä päivänä on, niin mitä ihmettä sen jumalan päässä on pyörinyt?

Tuonenomena oli hieno esimerkki jumalan aivotyöstä, eli Floridaan, Bahamalle ja siihen suuntaan jumala loi hienon täysin omenan näköisen mahtavan hedelmän, jonka ihmiskunta on sittemmin kokemuksen kautta huomannut olevan tappavan myrkyllinen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Manchineel

Joten onko tuonenomenan luoneella jumalalla jotenkin kieroutunut huumorintaju, kun loi omenan, joka näyttää kivalta, tavalliselta omenalta, mutta onkin tappava yllätysomena? Miksi jumala ei varoittanut pyhissä viesteissään ihmiskuntaa kaikilta luomiltaan yllätyksiltä?

Sitten esiteltiin tietenkin lihaa syövät kasvit, sekä vaikkapa eräs vahva chili.

Tämä chili on siitä hieno esimerkki jälleen jumalan aivoituksista, että jostain syystä se on nisäkkäille hirvittävä kärsimys, sillä jos sitä kykenee syömään, se saattaa jopa polttaa reiän mahalaukkuun, mutta linnut syövät sitä ilman mitään tuskia. Evoluutio osaa selittää asian ilman mitään ongelmia, mutta jos me nyt sotkemme jumalan asiaan, niin mikä lienee paras selitys? Olisiko taas synti?

Sitten oli hienoja polttiaiskasveja, joille oma rakas nokkosemme häviää 100-0.

Jälleen jumala on luonut luontoon pelottavia ansoja, joita et voi nähdä päältä, et haistaa, et muutoinkaan epäillä että kyseessä on kosketettaessa hirvittävät tuskat aiheuttava viattoman näköinen lehti, niin mitä ihmettä jumala ajatteli?

25

490

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kasvisten vaarat

      Itseasiassa eläinravinto on huomattavasti terveellisempää ja turvallisempaa kuin kasvien järsiminen. Luonnollisesti jokainen järkevä ihminen kypsentää liharuuan kunnolla, eikä syö sitä raakana.
      Mm. meille suomalaisille tutut peruna ja tomaatti eivät olekkaan ihan terveysruokaa:

      Elintarvikkeiden luontaisia myrkyllisiä aineita ovat esimerkiksi

      glykoalkaloidit, kuten perunan solaniini ja raakojen tomaattien tomatiini
      kasvisten nitraatit
      korvasienen gyromitriini
      papujen lektiini
      kanelin kumariini
      kasvisten ja hedelmien biogeeniset amiinit
      hedelmien siemenien ja kivien sekä kassavan syanoglykosidit.

    • 1 Moos. 1:29. Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi.

      Ihan hirvittää näin inhottava ja umpikiero jumala?
      Hän ei ilmeisemmin viitsinyt luetella kaikkia niitä luomiaan myrkkykasveja, joten oli helpompi uskotella, että kaikki siementä tekevät kasvit ovat ravinnoksi kelpaavia?

    • >>> 1 Moos. 1:29. Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi. >>

      Tämän mukaan Jumala valehtelee räikeästi ja jos valehtelee yhdessä kohdassa, niin missäs muussa sitten lienee valehdellut?

      Tietenkin jos Jumala vain unohti mainita asiasta? Onhan hänellä kädet täynnä töitä meidän kyttäämisessämme, niin voi kai epähuomiossa unohtaa jotain?

      Sitten jos kyseessä on synnin kirous, niin voi tietenkin miettiä Jumalan taikavoimia siinä kontekstissä, että me olemme kyenneet poistamaan sen synnin kirouksen vaikutuksen aika monesta kasvista jalostamalla niistä myrkyt pois.

      Joten jäljelle jää valehteleva Jumala tai vaihtoehtoisesti unohteleva Jumala, tai sitten heikko Jumala, jonka toimet voi ihminen kumota tietämyksensä avulla.

      Minkä noista valitset?

    • omena4

      hyvää syötävää

    • PohjalaistyttöKauhajoki

      Mikä mahtaa olla kasvi jota koskettaessa alkaa ihoa polttaa ? Polte saattaa jatkua kuukausia ja iho johon kasvi on osunut on kipeä ,polttava kihelmöivä? Jos tiedät kerro.? Kyse ei tosiaankaan ole nokkosesta eikäOorapihlajan piikeistä tai ruusunpiikeistä . Epäilen kasvia joka on luonnossa jota emme osaa varoa, tunnen paljon kasveja , Sormustinkukka jne ,,,: Omenan siemeniä osaan varoa , vihreitä perunoita jne,,,
      Mikä tämä "poltttiaiskasvi mahtaa olla. ?Lähistöllämme on vaha metsä jossa usein kävelemme ,epäilen että ko. polttava kasvi on tuossa metsässä. Sieniäkin tutkimme mutta emme syö Tsernobylin laskeuman vuoksi joka ylitti alueemme aikoinaan.

      Luulisin kasvin olevan noin vajaan metrin mittainen koska hipaisin sellaista ja sen jälkeen kättäni poltti monta kuukautta Kerro jos tiedät tai epäilet jotain. Nokkosesta ei tarvi varoittaa.

      • isäpappataivaasta

        Kasvin nimi on: "Ja katso kaikki oli sangen hyvää." Se on sen Raamatun papparaisen tekosia, joka taikasauvallaan loihti kaikki siementä tekevät kasvit ihmisen ravinnoksi. Voit huoletta syödä sen polttavan kasvin, niin ei ole enää sinua kiusaamassa. Näin se taivaan sekopää pappa sieltä taivasta opastaa sinua henkensä välityksellä.



    • gyromitriini

      Topilan opetuksesta osansa tiettyinä vuosina saaneet joutuivat kuulemaan, että sieniä ei Jumala ollut tarkoittanut ihmisen ravinnoksi.

      • sienisullaonhousussa

        Kuka sienistä on puhunut? Häh? Oli kyse siementä tekevistä kasveista, joita nämä kreationistipellet väittävät heidän palvomansa taivaan taikaukkelin luomuksiksi.
        Kaikki siementä tekevät kasvit kun on ravinnoksi kelpaavia? Hullun ukon satuilua.
        Määrätyissä sienissä on muuten huikeat ravintoarvot ja ne hakkaa mennen tullen kaikki viherpiipertäjien salaattilautaset.


    • Sieni tosiaan voi olla erittäinkin terveellinen ja oikea vitamiinipommi. Eräs Suomenkin metsissä kasvava sienikasvusto sisältää mm. yli kymmenkertaa enemmän antioksidantteja kuin esim. mustikka. Ko. sienessä on valtavia määriä erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita Jokainen ottakoon itse selvää, mikä sienikasvusto on kyseessä? Tämä kyseinen sieni on mm. todettu tutkimuksissa tehokkaaksi syöpäsolujen tuhoajaksi elimistössä. Vihje: Tästä kyseessä olevasta sienestä Raamattu ei mainitse yhtään mitään.

      • Pakurikääpä.

        Omituista kyllä, sitä saa kerätä kuten sieniä, kunhan ei vahingoita koivua. 200 ekee kilo vähittäiskaupassa.


      • Näin tosiaan, kuten he-ma kirjoitti.
        Pakurikääpä on sieni, joka kasvaa puun rungossa mm. koivun rungossa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pakurikääpä

        Joka ikinen aamu juon n. puoli litraa kyseisestä käävästä rouhittua ja rouheesta keitettyä teetä. (Musta käävän kuoriosa ei kelpaa teeaineeksi. Pelkästään kahvinruskea sisus).

        Pakurikäävän keräämiseen vaaditaan aina maanomistajan lupa, joten sen kerääminen ei ole jokamiehen oikeus.

        Olen sen verran laiska itse, että ostan ruoheen valmiina 50g annospusseissa hintaan 2,40 eur. Kilohinta siis n. 50 eur.


      • Jos joku siis kiinnostui aiheesta, niin ei muuta kuin keittelemään teetä.
        Iso kattila ja litraa kohden n. 2-3 teelusikallista pakurirouhetta.
        Keittoaika miedosti poristen on n. tunti.
        Kerran keitettyä rouhetta ei kannata viskata pois, vaan rouhetta voi keittää niin usein, kuin siitä irtoaa vielä väriä keitinveteen.
        Itse jätän aina vanhan keitetyn rouheen kattilan pohjalla ja lisään sekaan vain annoksen uutta rouhetta.
        Alkoholi muuten tehostaa joidenkin ainesosien imeytymistä, joten pakuriteen kanssa voi hyvin ottaa myös pari snapsia teräviä.


    • vähänruokaohjeita

      Raamatussa on muuten erittäin vähän mitään hyviä ruokaohjeita ja jos onkin, niin ne koskevat liharuokaa. Mooseksen kirjoissa kerrotaan mm. emon maidossa keitetystä lampaan lihasta, mutta niistä kasvisruuista ei paljoa puhuta. UT:ssa puhutaan leivästä ja kalasta ja taas palataan sinne lihakauppaan, jonne piti mennä ostamaan kyselemättä lihasta sen tarkemmin. Joidenkin eläinten lihasta oli annettu syöntikielto, mutta sekin kielto oli uskontoon ja uskomuksiin sidoksissa. Uskonto nimittäin määritteli saastaisen lihan ja puhtaan lihan ilmeisesti pitkälti eläimen ulkonäön ja käyttäytymisen mukaan. Lampaan ja nuoren karitsan liha oli oikein juhlaruokaa, koska ne olivat niin suloisen näköisuä, kun taas vähemmän suloisesti maata tonkivan töpselinenäisen vaaleanpunaisen eläimen liha oli syömäkelvotonta.
      Kaikki siementä tekevä ruoho on Raamatun mukaan syötäväksi kelpaavaa ja sitä täytyy kyllä kummastella, että Jumala sellaisen neuvon antoi, vaikka Raamatun mukaan Jumala oli kaiken luonut ja tiesi hyvin, mitkä siementätekevät kasvit olivat syömäkelvottomia jo niiden myrkyllisyyden ja myös makunsakin vuoksi?

      • Miinusta

        Jumala halusi meille vain parasta syöntikiellon myötä. Eläinten veri pitää sisällään kaikki taudinitiöt (mikrobit: bakteerit, virukset, loiset) ja ympäristömyrkyt. Ne kulkeutuvat veren mukana ihmisiin ja aiheuttavat erilaisia tauteja, joista osa johtaa kuolemaan. Esimerkiksi sika levittää trikiini nimistä loista, joka aiheuttaa trikinoosi nimisen myrkytystilan, ja se johti >Raamatun aikana lähes aina kuolemaan. Siansyöntikielto kuului Mooseksen lakiin. Sioissa ei enää ole loisia, kuten raamatun aikaan. Mooseksen laki ei ole enää voimassa, Jeesus täytti sen. "Se ei saastuta, mikä menee suusta sisään, vaan se, mitä tulee sieltä ulos."


      • Miinusta kirjoitti:

        Jumala halusi meille vain parasta syöntikiellon myötä. Eläinten veri pitää sisällään kaikki taudinitiöt (mikrobit: bakteerit, virukset, loiset) ja ympäristömyrkyt. Ne kulkeutuvat veren mukana ihmisiin ja aiheuttavat erilaisia tauteja, joista osa johtaa kuolemaan. Esimerkiksi sika levittää trikiini nimistä loista, joka aiheuttaa trikinoosi nimisen myrkytystilan, ja se johti >Raamatun aikana lähes aina kuolemaan. Siansyöntikielto kuului Mooseksen lakiin. Sioissa ei enää ole loisia, kuten raamatun aikaan. Mooseksen laki ei ole enää voimassa, Jeesus täytti sen. "Se ei saastuta, mikä menee suusta sisään, vaan se, mitä tulee sieltä ulos."

        Vereen päässeet pöpöt tappavat eläimen tai ihmisen ja se todellakin mätänee silmissä.

        Veri ja esimerkiksi virtsa ovat erittäin bakteeri- ja virusvapaita, voit huoletta juoda molempia.


      • Exap
        he-ma kirjoitti:

        Vereen päässeet pöpöt tappavat eläimen tai ihmisen ja se todellakin mätänee silmissä.

        Veri ja esimerkiksi virtsa ovat erittäin bakteeri- ja virusvapaita, voit huoletta juoda molempia.

        "Veri ja esimerkiksi virtsa ovat erittäin bakteeri- ja virusvapaita, voit huoletta juoda molempia."

        Höpö höpö. Oletko koskaan kuullut esim. Hepatiitti-C:stä, joka leviää lähes yksinomaan veren välityksellä ? Tai HIV:stä ? Veri on kaikkea muuta kuin virusvapaata. Se, mitkä taudinaiheuttajat leviävät lajista toiseen verta juotaessa ja mitkä eivät, on taas aivan eri asia.


      • Exap kirjoitti:

        "Veri ja esimerkiksi virtsa ovat erittäin bakteeri- ja virusvapaita, voit huoletta juoda molempia."

        Höpö höpö. Oletko koskaan kuullut esim. Hepatiitti-C:stä, joka leviää lähes yksinomaan veren välityksellä ? Tai HIV:stä ? Veri on kaikkea muuta kuin virusvapaata. Se, mitkä taudinaiheuttajat leviävät lajista toiseen verta juotaessa ja mitkä eivät, on taas aivan eri asia.

        Totta, mutta eläinten verestä oli kyse. Veren syömisen kautta saatavat zoonoosit ovat erittäin harvinaisia ja verilettujen tapaan käsitelty veri on erittäin hyvä raudan lähde.

        Juon kyllä tarvittaessa raakaakin verta ihan surutta.


    • bushman-aatamille

      kovastihan piti tehdä taas työtä, että sai sielurauhan ja jästipää kirjoittelun. Bushmannihan on luvannut herjata ja kirjoittaa määrätynlaisen kiusan aikaansaamiseksi.
      Se luonteenpiirehän tarvitsee päivänpistoksensa, että autuus saadaan kohdalleen. Eikös vain.
      Eli onnellisuus stimulaatio on aivoissa saanut orgasminsa.

      Mutta, kuinkahan paljon piti puristaa ohdakeisesta omenasta, että sai tämän riittävän omenamehun aikaiseksi?

    • En älyä miksi en huomannut arvostella bushmannia 'eräästä chilistä'. Olen chiliaddikti muiden addiktioiden ohessa, enkä tiedä kapsaiinin polttaneen kenellekään reikiä mihinkään. Toki kunnon chili polttaa kahdesti, mutta se on pelkkää hermoärsytystä, ei oikeaa palamista.

      • Voimakkaiden mausteiden tarkoitus liharuuissa aikanaan oli ehkäistä bakteereiden muodostumista lihaan.
        Suola ja voimakkaat mausteet pitivät lihan paremmin freessinä ja bakteereista vapaana. Voimakkaat mausteet myös tehokkaasti peittivät mahdolliset lihan sivumaut, jotka saattoivat johtua hiukan jo käyneestä/"liikkuvasta" lihasta.


      • Ilmi.Antaja kirjoitti:

        Voimakkaiden mausteiden tarkoitus liharuuissa aikanaan oli ehkäistä bakteereiden muodostumista lihaan.
        Suola ja voimakkaat mausteet pitivät lihan paremmin freessinä ja bakteereista vapaana. Voimakkaat mausteet myös tehokkaasti peittivät mahdolliset lihan sivumaut, jotka saattoivat johtua hiukan jo käyneestä/"liikkuvasta" lihasta.

        Ihmisellä on raadonsyöjän vatsahapot, mausteet vain peittävät, eivät tuhoa bakteerien aiheuttamaa mätänemistä.

        http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/vatsahapot_kehittyivat_estamaan_ruokamyrkytyksia


      • Oikein mätää lihaa ei kannata kuitenkaan lähteä syömään. Ensiksikin jo siksi, että hyvin tuoretta on helposti saatavilla nykyään ja toisekseen pilaantuneesta lihasta pakki voi mennä viikoiksi sekaisin ja pahimmassa tapauksessa voi joutua tiputukseen tai taivaan portille Pietarilta avaimia kyselemään.

        Eräillä eläinlajeilla on kuitenkin ihmisen ruansulatukseen verrattuna "teräsvatsa". Eli sinne pötsiin saa joutua lähes mitä vaan ja eläin itse voi hyvin siitäkin huolimatta.


    • pyhpyhjapyh

      Meitä ei sinun eikä "tiedeyhteisön" valheet hetkauta.

    • kannattaa juoda olutta
      niin ei bakteerit pilaa
      hyvää vettä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2990
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1716
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1587
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1401
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      403
      1400
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1129
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1067
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      334
      908
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      259
      877
    Aihe