"Kaipaan shekkivihkoa! Enpä olisi uskonut, että niin voisi käydä.
Kun muutin Yhdysvaltoihin vuosia sitten, pidin amerikkalaisten shekkisysteemiä vanhanaikaisena. Ja suomalaiseen nettipankkiin verrattuna yhdysvaltalaispankkien verkkopalvelut olivat alkeellisia.
Siksi otin Kaliforniassa heti käyttöön sujuvimmat mahdolliset verkkomaksupalvelut. Niitä eivät tarjoa pankit vaan teknologiajätit ja kasvuyritykset. Square Walletin tai Google Walletin avulla maksan kahviloissa ja ruokakaupoissa älypuhelinsovelluksen kautta. Sovellukset on liitetty luottokorttitiliini.
Mutta kaikkea ei voi maksaa sähköisesti. Maksan edelleen vuokrani kirjoittamalla paperishekin, sujauttamalla sen kirjekuoreen ja pudottamalla vuokraisännän postilaatikkoon.
Shekillä maksaminen vaatii vaivaa ja ennakointia, koska shekki täytyy toimittaa perille käsin. Voisin toki lähettää vuokrashekin pankkini kautta, mutta se kestäisi viikon".
http://www.hs.fi/raha/a1415938732216
Vuosien mittaan shekkien käyttö on muuttunut luontevaksi. Shekki on kätevä jättää pantiksi tilanteessa, jossa täytyy taata jotakin. Shekin (myös katteettoman) luovuttamisella on myös rituaalinen arvo. Kun vuokrasopimus allekirjoitetaan, usein ensimmäinen vuokra ja takuuvuokra maksetaan shekillä, joka annetaan vuokraajalle kädestä käteen. Homma on maksajan puolesta selvä. Maksunsaajaa tietenkin vielä jännittää, onko shekillä katetta vai ei.
Shekkejä tuli ikävä, kun tuttavani kieltäytyi ottamasta shekkiä ja patisti minut käyttämään Venmoa. Se on älypuhelinsovellus, jonka avulla raha siirtyy pankkitilini kautta. Lähetin tuttavalleni maksun Venmossa. En saanut kuittausta, menikö se perille.
Alkoi hermostuttaa. Mietin, että jos olisin maksanut shekillä, kun tapasimme, asia olisi ollut saman tien selvä.
Samana päivänä unohdin älypuhelimeni toimistooni. Kotona jännitin, ettei kukaan ota sitä, näpäytä sisään maksusovelluksiin ja ala siirtelemään rahaa. Kuinka voisin vakuuttaa pankin, etten se ollut minä, joka maksut näppäili?
Jouduin kärvistelemään 24 tuntia, ennen kuin sain puhelimeni turvaan. Kadonneen shekkivihkon voi kuolettaa pienin vaurioin. Puhelimen kuolettaminen on monimutkaisempi juttu.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.