Keskusteluaihe

Erittäin tärkeää

Alavuden keskustan kehittämisestä

17.11.2014 Viiskunta

Tällaisen työn laatiminen on käynnissä. Vastasin siihen minäkin. Jo 1980-luvun yleiskaavaan oli merkitty kävelytie Alavudenjärven rannan ja rakennettujen kiinteistöjen välillä. Allekirjoittanut ja naapurit valittivat asiasta turhaan.

Vuoden 2000 jälkeen olemme kaava-alan asiantuntijaa käyttäen tehneet kaksi perusteltua esitystä kaavan muuttamisesta, taas turhaan. alueen asemakaava on kaiken lisäksi vanhentunut.

Toisen hylätyn esityksen perusteluissa lukee: ”Alavudenjärven rannat on pitkän aikavälin kuluessa johdonmukaisesti osoitettu asemakaavoissa virkistysalueiksi noin 30–50 metrin leveydeltä eikä periaatetta ole syytä muuttaa. Kaavoituksella varataan tulevaisuudessa kaikille mahdollisuus kulkea kaupunkimaisessa taajamassa keskeisen vesielementin äärellä ja päästä osalliseksi järven virkistyskäytöstä. Virkistysalue voidaan tarpeen mukaan muodostaa yhtenäiseksi ja kattavaksi mahdollisten ulkoilureittien rakentamista varten.”

Miten voidaan sijoittaa rantapolku välille Huhtamäen lava Lahdenranta, kun vapaata rantaa ei ole? Mikseivät liikkujat voi käyttää kt 66:n kävelytietä kuten nytkin? Näkyy sieltäkin järvelle.

Ihmettelen, miten porvarienemmistöisessä kaupungissa pidetään yllä hanketta, joka on täysin maanomistajien edun vastainen ja muutenkin järjetön.

Härkösen tilan ranta ja rantasauna eivät ole kaupan.

Jaakko Härkönen

hallintojohtaja, eläkkeellä

Ruovesi

21

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alavus 010

      Maanomistaja

      Vai reitti kirkkojärven ympäri onneksi kaupunki EI omista näitä rantoja.Tusanrannasta tulee pyörätie kaupungin maita pitkin ja se riittää. Vähäjärven ympäri on reitti, mutta ei käyttäjiä. Huhtamäenpuistossa makaa juopot yms.

    • kok.sdp ja sirkus.

      Eikö siellä Ruovedellä ole sulle asioita mitä hoitaa?

      Jos nyt jokainen aikaansa seuraava keskittyisi Suomen pelastamiseen totaaliselta katastofilta niin olisi hyvä.

      Pian on paskat housuus.

      • Synt.Alavudella

        Kyllä Jaska on ihan syntyperäinen Alavutelainen omistaa huomattavia maa-alueita. Hyvä, että ottaa kantaa verenkuljetamien virkamiesten päätöksiin Alavudella. Vois muuttaa tänne ja mennä valtuusto ehdokkaaksi ja sitä kautta vaikuttaa tähän sosialistiseen hallintoon.


      • No huh
        Synt.Alavudella kirjoitti:

        Kyllä Jaska on ihan syntyperäinen Alavutelainen omistaa huomattavia maa-alueita. Hyvä, että ottaa kantaa verenkuljetamien virkamiesten päätöksiin Alavudella. Vois muuttaa tänne ja mennä valtuusto ehdokkaaksi ja sitä kautta vaikuttaa tähän sosialistiseen hallintoon.

        Vai että sosialistiseen hallintoon?! Vasemmistopuolueilla 4 paikkaa valtuustossa, porvarispuolueilla 25, tai 31 paikkaa jos perussuomalaisetkin lasketaan siihen porukkaan.
        Ja kyllä, rantaan olisi hienoa saada kävelytie.


      • 1 ha
        No huh kirjoitti:

        Vai että sosialistiseen hallintoon?! Vasemmistopuolueilla 4 paikkaa valtuustossa, porvarispuolueilla 25, tai 31 paikkaa jos perussuomalaisetkin lasketaan siihen porukkaan.
        Ja kyllä, rantaan olisi hienoa saada kävelytie.

        Mistä tämä meidän Jaska omistaa maa-alueita ja vielä huomattavia? Laittakaahan infoa, haluan tietää.


      • kyllä tiedetään
        1 ha kirjoitti:

        Mistä tämä meidän Jaska omistaa maa-alueita ja vielä huomattavia? Laittakaahan infoa, haluan tietää.

        Jos olet Alavudelta kotoisin niin tiedät sen, jos olet verenkuljetama tai mamu älä eres kysele.


      • 2 ha
        kyllä tiedetään kirjoitti:

        Jos olet Alavudelta kotoisin niin tiedät sen, jos olet verenkuljetama tai mamu älä eres kysele.

        Ei täällä Alavudella ole Mamuja. Tiedän n.80% "kirkkojärven" maanomistajista mutta tämä Jaska on uutta,,valitan. Voisitko ystävällisesti vastata? Kiitos.


      • Voi tätä tietotasoa
        2 ha kirjoitti:

        Ei täällä Alavudella ole Mamuja. Tiedän n.80% "kirkkojärven" maanomistajista mutta tämä Jaska on uutta,,valitan. Voisitko ystävällisesti vastata? Kiitos.

        No paljastui, joku verenkuljettama oot vai ei Alavudella oo mamuja eli maahanmuuttajia. Tuu pois sieltä abc hörinäporukasta. Anna tulla lista omistajista alkaen vanhasta r-rannasta, joko oikealle tai vasemalle järvikiertäen.


    • Maanomista myös

      Olis kai, mutta kun sen omistaa yksityiset maanomistajat. Kävelytie vois tehdä myös sapsun ja kuorasjärven tai muidenkin järvien ympäri.

    • hiphiphurraa

      Vai ei Vähäjärven reitillä ole kulkijoita? Et ole itse tainnut käydä siellä koskaan. Itse asun reitin varrella ja lenkkeilijöitä menee jatkuvasti.

      • Ei ketään

        Laske ne, ei siis koululaisia vaan vapaa ajalla lenkeilevät.


    • järvenkiertäjä

      Ei kirkkojärviä tartte ympäri asti rannassa päästä, saa niitä puistoja sitämukaa ku kaupunki maakauppoihin pääsöö. Se vaan on sitkeästi suunnitelmissa ehkä jonninlaane kunniakysymys jollekki. Paree ois saaha kunnon pyöräreitit kyliltä keskustaan ja vaikka kylille. Sapsua voi kiertää suht mukavasti tietä pitkin muuten, mutta 66:n varressa ei ole sitä levennettyä piennartakaan sapsun tienhaarojen välillä.

    • Ajatuskin

      siitä( rantaväylästä) on sosialimia, jota virkamiehet Alavudella toteuttaa.

      • Joopastajuu

        Onko ollut sosialismia rakentaa joka kylään maantie autoille? Ja Alavuden tapauksessa myös traktoreille. Leijuisitko mieluummin porvarillisesti ilmassa traktorilla peltotöihin mennessäsi? Onko koulut sosialismia? Onko kirjastot sosialismia? Onko kunnalliset sairaalat sosialismia? Onko päiväkodit sosialismia? Onko poliisitkin sosialismia?


    • Näin se menee

      Yksityisen omaisuuden ottaminen on sosialismia.

      • jeesjoo

        Asuisitko mieluummin jossain banaanivaltiossa, jossa rikkaat maanomistajat päättäisivät tuleeko kylään hieno tie, vai eikö tule? Ja jos tulee, niin se saa mutkitella ainakin sitten naapurin maita pitkin.


    • Näin on näreet

      Sosialismi

      Sosialismin muunnelmia


      Kommunismi
      Sosiaalidemokratia
      Uusvasemmisto


      Sosialismin keskeisiä arvoja ja normeja

      yhteisö
      yhteistyö
      tasa-arvo
      tarpeiden tyydytys
      yhteisomistus Huom tämä on kyseessä kun kunta sosisalisoi.
      -------------------------

    • järveinkiertäjä

      Kirkkojärven rannas on niin palio kerrostaloja keskustas ettee tualle ympärimenevälle puistolle/polulle oo mahdollisuuksia. Juapot ja nuoriso pääsis oikein tietä pitki ikkunan alle rellestämään. Tusanpuolella olis lähinnä peltoa, taitaa olla vielä isojakokunnan rantoja. Saaha niitä reittejä muttee enää ympäri asti rantaa pitkin. Saa lenkkeelijät kirkonkyläs mennä hiljaista kylänraittia pitkin.

      • Järjenkiertäjä

        kerrostalot ei omista rantaa Yliselä myi rannat 5mk neliö kaupungille puistoalueeksi.


    • järjenkäyttäjä

      http://www.alavus.fi/fi/alavus-info/ajankohtaista/glogia-keskustelua-ja-etapalveluesittelya-kaupunginvirastolla-ke-26.11.-klo-18.00.html

      Tuonne voi mennä esittämään mielipiteensä vaikka tästä aiheesta. Jos joku päättäjä nyt tätä sattuis lukemaan nii oma vaatimaton mielipiteeni olis ettei yritetäkään sitä kauttaaltaan ympäri menevää väylää kun kerran rannanomistajia on siinä muitakin ku kaupunki. Ei sinne vesijätöille oikeen halvalla tietä saa tehtyä. Tehdään puistoa/ väylää vaan omille koville sopukaupoilla saaduille maille. Kyllä täällä järvimaisemia lenkkeilijöölle on jo nyt.

    • Jakokunta jne.

      Kaupunki ei omista vesijättöä, sekin on vähän jarruna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3192
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2718
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2548
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1495
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe