Kun katsomme SDP puolueen kunnallisvaaleissa saamaa kannatusta, niin duunarikansan kannalta voimme todeta positiivista kehitystä ”kokonaisveroasteeseen”, koska puolue on kunnallisella tasolla menettänyt kannatustaan vuoden 2004 2585 edustajastaan vuoden 2012 1729 edustajaan?
Tässä ”piileekin” hyöty tuottavaa työtä tekeville kuntien duunareille, kun ( toivottavasti ) yhä enemmän köyhtyvät kuntamme ottavat vastaan SDP puoluetta ”tunnustavan” Juhana Vartiaisen peräänkuuluttamia työvoimamme pelastajia, elikkä päiväntasaajanmaitten luku- ja kirjoitustaidottomia ”oleilijoita”, joilla ainakin osalla saattaa olla suurikin halu kotouttamisen jälkeen asettua palvelemaan yhteiskuntaamme?
Jos / kun tämä(kin) on sitä populismia, niin luvatkoon Urpilainen sitten ensi kevään ek-vaalien alla vaikkapa 200 000 uutta työtöntä. Näin se nimittäin demarimatikalla näyttäisi menevän. Omat ensin ja mamuille rippeet, jos omasta ahneudestaan jotain murusia vielä katuojsta on poimittavissa.
”Sosialidemokratia on moderni kyykyttämisen menetelmä ja on sellaisena toiminut hyvin jo kymmeniä vuosia. Valittajat on vaiennettu lisäveroilla ylimielisesti hymyillen.”
”Sosialidemokratia toimii näin: Kaikki asiat, myös pohjimmiltaan hyvin yksinkertaiset ja selkeät, tehdään mahdollisimman mutkikkaiksi ja vaikeiksi. Tällä tavoin vaikeiksi tehtyjä asioita hoitelemaan tarvitaan valtava määrä lisää työntekijöitä, jotka työllistyvät pääasiassa julkiselle sektorille. Näin puoluetoverit saavat töitä ja ovat tyytyväisiä ja puolueuskollisia äänestäjiä. Kasvatettu julkinen sektori rahoitetaan riistoverottamalla rikkaita ahkeria työn orjia, kuten tavallisia duunareita ja pienyrittäjiä.”
Kun ”katsomme” ensi kevään ek-vaaleihin, niin ääni SDP-puolueelle on euro pois ostovoimastamme. Kukaan ei tosin epäile sitä, etteikö SDP-puolue saisi vielä n. 300 000 kannattajaa = hyväveli ja sen siskojärjestelmästä, koska duunareilta yliveroina kerätyillä ”ylijäämillä” on demarinkin mukava viettää porvarillista elintasoaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Viimeisennaulan lyöjään kannatussyöksyn arkkuun!
Vain suojatyöpaikoissa loisivat äänestää eläkesortajia!