Keskustassa rikosrekisteri on meriitti

Keskusta edustaa ylivertaista asiaosaamista kaikilla tasoilla. Tästä esimerkkinä on se, että monilla keskustan ministereillä on ollut rikosrekisteri. Tähän joukkoon ovat kuuluneet arvostetut Ahti Karjalainen, Heikki Haavisto, Sirkka-Liisa Anttila ja Tanja Karpela sekä Kauko Juhantalo. Tässä vain muutamia nimiä tästä komeasta joukosta.

Rikosrekisteri osoittaa monipuolista kokemusta yhdeltä merkittävältä elämän alalta.
11106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

aika monella poliitikolla on rikosrekisteri, ja ajattele, kuinka monta rikosta on jäänyt selvittämättä, ei ole muita lainkuuliaisia kuin sinä ja minä, mutta emme ole poliitikoita

Äänestä

Varmaan vasemmistolaisella aloittajalla ollut myymälävarkauksia, ja sellaisia.
Häiriököintejä ym
Kuten heille tapana.

Äänestä
  • Kas! Pankkopoikakin on hereillä jo näin varhain. Oletko jo ehtinyt unelmoida homoseksistä tänä aamuna?

    Äänestä

Asiallainen kirjoitus. Keskusta on kaikkien asialla. Myös rikollisten.

Äänestä

Arvo Pentti (Kepu) oli KGB-agentti, mutta ei ehtinyt saada maanpetoksesta tuomiota.

Äänestä
  • Vain Kepussa rikosrekisteri pätevöittää ministeriksi.

    Äänestä

  • Sapiens dux kirjoitti:

    Vain Kepussa rikosrekisteri pätevöittää ministeriksi.

    Erittäin moni myös noiden muiden puolueiden kansanedustajista on rikoksensa jälkeen pätevöitetty ministeriksi ja jopa presidenttiehdokkaaksi.

    Äänestä

Juha Sipilän toimetkin ovat parhaillaan tutkinnassa. Sipiläkin haluaa kunnostautua.

Äänestä

Tässä aiheessa jakopuolue on kunnostautunut ehdokasvalintojensa suhteen...
Toimintatapoja on noudatettu sitten aina pääministerinkin tehtäviä hoidettaessa

Äänestä

Huomionarvoista on, että KEPU:ssa rikosrekisteri on aina meriitti. Se pätevöittää KEPU:laisen ministeriksi ja on tae puolueen kunniajäsenyydelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sapiens dux kirjoitti:

Keskusta edustaa ylivertaista asiaosaamista kaikilla tasoilla. Tästä esimerkkinä on se, että monilla keskustan ministereillä on ollut rikosrekisteri. Tähän joukkoon ovat kuuluneet arvostetut Ahti Karjalainen, Heikki Haavisto, Sirkka-Liisa Anttila ja Tanja Karpela sekä Kauko Juhantalo. Tässä vain muutamia nimiä tästä komeasta joukosta.

Rikosrekisteri osoittaa monipuolista kokemusta yhdeltä merkittävältä elämän alalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu