Eräässä elämäni vaiheessa jouduin aika usein pitämään pienen puheen jonkun ystävän 50-vuotispäivillä. Melko säännöllisesti valitsin silloin tekstiksi vähän lyhennettynä vanhan Jaakobin sanat: "Jumala on minua kainnut syntymästäni hamaan tähän päivään asti (ja) on minut pelastanut kaikesta pahasta" (1 Moos 48:15-16, KR38).
Näin siis Jumalan ihminen saa ja voi arvioida omaan elämäänsä. Jaakobin elämä ei suinkaan aina ollut kovinkaan helppo. Milloin ahdistusten syynä olivat hänen omat petoksensa (1 Moos 27:35), milloin taas muiden petokset (31:7).
Eräs hänen elämänsä shokkihetkiä oli silloin, kun vanhemmat veljet lähettivät hänelle hänen lempipoikansa Joosefin veressä tahratun ihokkaan (1 Moos 37:32). Hän ei millään tahtonut päästä irti surustaan. Hänen elämänhalunsa lamaantui ja hän päätti: "Minä suren kunnes menen tuonelaan poikani luo" (37:35, KR92).
Vuosia myöhemmin hän sai kuulla hyvän uutisen siitä, että hänen poikansa sittenkin elää. Mutta "hänen sydämensä pysyi kylmänä". Hänen mielensä oli niin turtunut, ettei hän voinut uskoa, että se oli totta (45:26).
Kaiken keskellä Jaakob kuitenkin säilytti luottamuksensa Herraan. Kun hän palasi muukalaisuuden maasta isiensä maahan, hän tunnusti: Jumala "kuuli minua ahdistukseni aikana ja oli minun kanssani tiellä, jota vaelsin" (1 Moos 35:3).
Tällaiseksi oli kiteytynyt hänen uskonsa Jumalaan. Sen varassa hän jaksoi. Hän kesti silloinkin kun näytti siltä, ettei Jumala ahdistuksen aikana kuullutkaan eikä hän kokenut Jumalan läsnäoloa.
Onko minulla aivan tavallisena ihmisenä oikeus ottaa nämä Jaakobin uskontunnustuksen sanat itselleni? Voinko antaa ne ystävälleni Jumalan sanana hänen merkkipäivänään? Kyllä, totisesti kyllä!
Emme koskaan tee väärin, jos koko sydämestämme tunnustamme tänään, että Jumala on meitä kainnut syntymästämme tähän päivään asti. Onhan koko meidän olemassaolomme ja elämämme Jumalan meille antama lahja: "Sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa" (Ps 139:13). Jokainen elämämme päivä on hänen antamansa. Ja se, että vielä elämme, on hänen armoansa (Val 3:22).
Meitä ei myöskään tyhjän tähden kannettu pieninä kastemaljan ääreen ja vakuutettu ristin merkin ja veden kautta, että olemme Jeesuksen Kristuksen kautta lunastettuja ja kutsuttuja hänen opetuslapsikseen. "Kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset" (Vähä katekismus).
Jos mikä, niin juuri syntien anteeksisaaminen, vapahdus kuolemasta ja perkeleestä ja iankaikkinen autuus on pelastumista varsinaisesta pahasta, pahojen pahasta ja "kaikesta pahasta". Sen rinnalla kaikki ajallisen elämän pahat, olivat ne sitten sairautta, köyhyyttä, maineettomuutta tai yksinäisyyttä ovat vain hetken kestäviä ahdistuksia. Ei niiden tähden kannata masentua ja hyljätä uskoa. Ja mihin muuhunkaan tässä sekavassa ajassamme voimme panna toivoamme ja turvaamme kuin yksin Jumalan sanaan ja lupauksiin!
Peltola
Näin siis Jumalan ihminen saa ja voi arvioida omaan elämäänsä. Jaakobin elämä ei suinkaan aina ollut kovinkaan helppo. Milloin ahdistusten syynä olivat hänen omat petoksensa (1 Moos 27:35), milloin taas muiden petokset (31:7).
Eräs hänen elämänsä shokkihetkiä oli silloin, kun vanhemmat veljet lähettivät hänelle hänen lempipoikansa Joosefin veressä tahratun ihokkaan (1 Moos 37:32). Hän ei millään tahtonut päästä irti surustaan. Hänen elämänhalunsa lamaantui ja hän päätti: "Minä suren kunnes menen tuonelaan poikani luo" (37:35, KR92).
Vuosia myöhemmin hän sai kuulla hyvän uutisen siitä, että hänen poikansa sittenkin elää. Mutta "hänen sydämensä pysyi kylmänä". Hänen mielensä oli niin turtunut, ettei hän voinut uskoa, että se oli totta (45:26).
Kaiken keskellä Jaakob kuitenkin säilytti luottamuksensa Herraan. Kun hän palasi muukalaisuuden maasta isiensä maahan, hän tunnusti: Jumala "kuuli minua ahdistukseni aikana ja oli minun kanssani tiellä, jota vaelsin" (1 Moos 35:3).
Tällaiseksi oli kiteytynyt hänen uskonsa Jumalaan. Sen varassa hän jaksoi. Hän kesti silloinkin kun näytti siltä, ettei Jumala ahdistuksen aikana kuullutkaan eikä hän kokenut Jumalan läsnäoloa.
Onko minulla aivan tavallisena ihmisenä oikeus ottaa nämä Jaakobin uskontunnustuksen sanat itselleni? Voinko antaa ne ystävälleni Jumalan sanana hänen merkkipäivänään? Kyllä, totisesti kyllä!
Emme koskaan tee väärin, jos koko sydämestämme tunnustamme tänään, että Jumala on meitä kainnut syntymästämme tähän päivään asti. Onhan koko meidän olemassaolomme ja elämämme Jumalan meille antama lahja: "Sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa" (Ps 139:13). Jokainen elämämme päivä on hänen antamansa. Ja se, että vielä elämme, on hänen armoansa (Val 3:22).
Meitä ei myöskään tyhjän tähden kannettu pieninä kastemaljan ääreen ja vakuutettu ristin merkin ja veden kautta, että olemme Jeesuksen Kristuksen kautta lunastettuja ja kutsuttuja hänen opetuslapsikseen. "Kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset" (Vähä katekismus).
Jos mikä, niin juuri syntien anteeksisaaminen, vapahdus kuolemasta ja perkeleestä ja iankaikkinen autuus on pelastumista varsinaisesta pahasta, pahojen pahasta ja "kaikesta pahasta". Sen rinnalla kaikki ajallisen elämän pahat, olivat ne sitten sairautta, köyhyyttä, maineettomuutta tai yksinäisyyttä ovat vain hetken kestäviä ahdistuksia. Ei niiden tähden kannata masentua ja hyljätä uskoa. Ja mihin muuhunkaan tässä sekavassa ajassamme voimme panna toivoamme ja turvaamme kuin yksin Jumalan sanaan ja lupauksiin!
Peltola
Vastaukset 1
Vanhimmat
???